Poliittisen muistin ylärajoilla -ministeri Anttila ärähti, että väärää tietoa salmiakista kanatiloilla on levitetty julkisuuteen. Nyt, kun salmiakkia on jo todettu useilla tiloilla ja tutkimusten edetessä lukumäärä kasvaa ihmettelen miksi S-L. Anttila ei nyt ÄRÄHDÄ KULUTTAJIEN PUOLESTA, vaan on hiljaa. Luultavasti pelkää ja seuraa, miten salmiakki leviää myös sikatiloille. Muistan aiemman jutun, mitä ministeri joutui ihmettelemään, se oli eläinrääkkäys karjatiloilla. Silloinhan yksi kohteista oli melkein ´oma´ mutta siitähän tietenkin selvittiin puhtain paperein.
Nyt olisi luullut, että ministeri olisi vaatinut nopeasti selvitystä Raision tavoista toimia. Tulikin tästä Raisiosta mieleeni juttu 50-60 luvulta, jolloin oli ´margariiiniskandaali´Raisiolla. Sloganhan oli silloin -´ennen pantiin Mirri multaan -nyt Suvikultaan´. Katselin ko. yrityksen johtoelimiä ja niiden miehitystä, joka viittaa vahvasti maatalouden kytköksiin, en enää yhtään ihmettele ´hiljaisuutta´, mikä vallitsee johtotasolla.
Kiitos Eviran rohkeille viranhaltijoille hyvästä työstä tehtävissään. Toivottavasti teille ei aiheuteta paineita tietyiltä tahoilta, joita ainakaan me kuluttajat emme ole. Luotamme, siitä Kiitos.
ELLALLA SALMONELLAA
verkkopaitamies
1
75
Vastaukset
- Kansa nauraa
Anttila taitaa olla eduskunnan vanhin koomikko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376