Uni 13.12.2008
Kun kävin illalla nukkumaan rukoilin että Herra näyttäisi minulle unessa jotain, mitä itse haluaa näyttää.
Uni oli tällainen:
Uni alkoi siitä tietoisuudesta että oli meneillään kristittyjen vainot. Minut oli viety muiden naisten mukana parakki -tyyliseen rakennukseen odottamaan marttyrikuolemaa.
Muistan ajatelleeni ensimmäiseksi, että nyt on käytettävä tehokkaasti aika toisten uskovien vahvistamiseen ja mahdollisesti uudestisyntymättömien evankelioimiseen.Kaksi naista tuli istumaan edessäni olevan pöydän ääreen. Toinen oli tummaihoinen, mahdollisesti afrikkalainen ja toinen muuten tumma, kenties arabi.
Kysyin naisilta: -Mitä kuuluu? Ja jatkoin itse: -Niinkuin nyt näissä oloissa mitään hyvää voisi kuulua...
-Ei välttämättä, naiset vastasivat yhdestä suusta. Silloin ymmärsin että vain pelastuneet puhuvat noin tällaisissa olosuhteissa.
-Niinpä, te olette pelastuneita? -totesin.
-Niin olemme!
-Minäkin olen Jeesuksen oma! -huudahdin ja menin halaamaan tummaihoista naista.
-Rakas sisko! -sanoin kun ojensin käteni hänen kaulaansa.
Syleillessämme toisiamme tunsin kuinka Pyhä Henki laskeutui voimallisesti yllemme ja kiitimme Jumalaa taivaallisilla kielillä.
Seuraavaksi seisoin rannalla katselemassa kuinka pitkiin valkeisiin vaatteisiin puetut kristityt pakotettiin hukuttautumalla kuolemaan, ryhmä toisensa jälkeen.
Veneistä käsin miehet keräsivät kuolleet vedestä. Katseeni kiinnittyi vaaleahiuksiseen suomalaiseen nuoreen mieheen. Tunsin hengessäni, että hän oli "vapaiden suuntien" edustaja.
Näin miehen kasvoista kuvastuvan syvän rauhan ja iloitsin hänen uskostaan. Täysin tyynesti koko joukko kävi kohti martyyrikuolemaa.
Kahtiajako oli täysin selvä: Olet joko uudestisyntynyt Jumalan lapsi tai uskosta osaton pahan palvelija.
Seuraavaksi kävelin läheisen kaupungin keskustaan. Näin ympärilläni täydellisen tuhon. Koko kaupunki oli todella synkkä ja täysin kuoleman tilassa. Katsoin erikseen joka ilmansuuntaan, eikä missään näkynyt elämää.
Lähdin takaisin rannalle. Vaikka aistin hyvin selvästi maailman tuskan ja vihan kristittyjä kohtaan, olin itse täysin rauhallinen, tunsin kuinka Pyhä Henki nosti minut täysin olosuhteiden yläpuolelle ja antoi minulle "ylitse ymmärryksen käyvän rauhan".
Uneni!
27
1049
Vastaukset
- tuhat ja yksi
Sitä marttyyrikuolemaa ei onnistu, muslimeilla on varmemmat keinot tehdä marttyyreja ja meillä sitä nimitetään itsemurhaksi.
"Itsemurha pommittaja" aivan kuin olisi Kristittyjen pommikone tai vastine sille!
Tai Japanin kamikatze. - Tuom.
toit unesi tänne avoimesti ihmeteltäksi. Käsittääksen uni vaatii rakentuakseen salitystä tai jatkokäsittelyä. Emme ain voi ymmärtää, mitä Jumala tällä haluaa sanoa. Seuraavaksi täytyy varmaan rukoilla ja koetella. Mitä mieltä ollaan? Olisiko ylösotto mahdollisesti jo ollut, vai miksi kaikkien piti mennä marttyyrikuolemaan?
- Saara
sinne parakkiin ja rannalle oli tuotu meidät jostakin, olisiko meitä ollut yhteensä jotain sata henkilöä.
- Tuom.
Saara kirjoitti:
sinne parakkiin ja rannalle oli tuotu meidät jostakin, olisiko meitä ollut yhteensä jotain sata henkilöä.
tärkeää Saara, miten sinä itse tulkitset tapahtumia? Voi olla, että selitys tulee paljon myöhemmin, mutta omat tuntemikset jatkossa ovat kuitenkin mmahdollisia avaimia todellisuuden ymmärtämiseksi.
Uskon, että jollakin on selitys asiaan hengelllisen tarkoitusmukaisuuden nimissä.. Ilmestyskirja puhuu marttyyreista. mutta en ymmärrä sinun olevan marttyyrien joukoissa?
- Jumala on Sankari
En ilokseni voi kovinkaan paljon uskoa tähän näkemääsi kokonaisuuteen. Aivan varmasti marttyyrejä tulee, kun vainot alkavat, mutta näkemäsi osoittaa sellaista masentavaa passiivista alistumista kohtaloon, mikä ei ole Jumalasta.
Haluaisiko Jumala suorastaan kehottaa tällaisilla unilla valmistautumaan passiiviseen marttyyrikuolemaan? Eikö Hän antaisi omilleen muuta mahdollisuutta? Vain onko tässä viesti Hänestä luopuneille, miten heille käy?
Haluan tässä samalla sanoa myös muille lukijoille, että se oikea Jumala ja Hänen Pyhä Henkensä ei ole pelkuri vaan taistelija.
Ja kun Hänen Pyhä Henkensä taistelee, niin taistelee myös se henkilö, jonka sisällä Jumalan Pyhä Henki elää ja vaikuttaa.
Kysy itseltäsi, olisiko Mooses, Joosua, Daavid tai melkein kuka tahansa muinaisista Israelin sankareista alistunut taistelematta tällaiseen kohtaloon?
Olen jo pitkään ollut vakavasti sitä mieltä, että useimmilla uskovilla on väärä jumala. Hän ei ole se sotajoukkojen Herra, JHVH (MINÄ OLEN), vaan aivan joku muu. Heillä on jumala, joka saa heidät sekaisin, heikoiksi ja häviölle. Ja kun pahan valta vahvistuu, heidän tilanteensa vain heikkenee entisestään. Aina vain häviötä, häviötä.
Jumalan nimi ei ole myöskään Herra, joka tarkoittaa samaa kuin Baal, vaan JHVH, joka tarkoittaa suomeksi MINÄ OLEN tai MINÄ OLEN SE, MIKÄ MINÄ OLEN:
Tuntevatko nämä laisinkaan oikeata Jumalaa ja Hänen oikeata Sanaansa, Kristusta, joka on myös Jumalan laki?
Ilmeisesti eivät, sillä he eivät kunnoita Kaikkivaltiasta niin, että noudattaisivat Hänen Pyhää Sanaansa ja lakiansa. Niinpä he saavat kärsiä ja seurustella jumalien kanssa, jotka tekevät heidät heikoiksi.
Voi jospa te tietäisitte, mitä se oikea Kaikkivaltias Jumala on ilmoittanut sille oikealle Kristuksen ruumiille, miten heidän tulisi käyttäytyä vihollisen edessä. Se on todella kaukana tämänkaltaisista unista, mutta kovin lähellä esimerkiksi seuraavaa kuvausta:
"Jos lähdet sotaan vihollistasi vastaan ja näet hevosia ja sotavaunuja ja sotajoukon, joka on sinua suurempi, niin älä pelkää heitä, sillä JHVH, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, hän, joka johdatti sinut Egyptin maasta. Kun olette ryhtymässä taisteluun, astukoon pappi esiin puhumaan kansalle ja sanokoon heille: 'Kuule, Israel! Te ryhdytte nyt taisteluun vihollisianne vastaan. Älkää arkailko, älkää peljätkö älkääkä hätääntykö, älkää säikähtykö heitä; sillä JHVH, teidän Jumalanne, käy teidän kanssanne, sotii teidän puolestanne vihollisianne vastaan ja antaa teille voiton.' Ja päällysmiehet puhukoot kansalle ja sanokoot: 'Joka on rakentanut uuden talon, mutta ei vielä ole sitä vihkinyt, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen vihkisi sitä. Joka on istuttanut viinitarhan, mutta ei vielä ole korjannut sen ensi hedelmää, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen korjaisi sen ensi hedelmää. Joka on kihlannut naisen, mutta ei vielä ole ottanut häntä vaimoksensa, menköön ja palatkoon kotiinsa, ettei hän kaatuisi taistelussa ja joku toinen ottaisi hänen morsiantaan vaimoksensa.' Vielä puhukoot päällysmiehet kansalle ja sanokoot: 'Joka pelkää ja arkailee, menköön ja palatkoon kotiinsa, etteivät hänen veljensäkin menettäisi rohkeuttaan niinkuin hän.' Ja kun päällysmiehet ovat tämän kaiken kansalle puhuneet, asettakoot he osastopäälliköt väen johtoon. Kun lähestyt jotakin kaupunkia sotiaksesi sitä vastaan, tarjoa sille ensin rauhaa. Ja jos se suostuu tarjoamaasi rauhaan ja avaa sinulle porttinsa, suorittakoon kaikki siellä oleva kansa sinulle työveroa ja palvelkoon sinua. Mutta jos se ei tee rauhaa sinun kanssasi, vaan valmistautuu taistelemaan sinua vastaan, niin piiritä sitä. Ja jos JHVH, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja nauti vihollisiltasi saatu saalis, minkä JHVH, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Tee näin kaikille niille kaupungeille, jotka ovat sinusta hyvin kaukana, jotka eivät ole näiden kansojen kaupunkeja. Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka JHVH, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin JHVH, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, etteivät he opettaisi teitä tekemään kaikkia niitä kauhistavia tekoja, joita he ovat tehneet palvellessaan jumaliansa, ja ettette te rikkoisi JHVH:a, teidän Jumalaanne, vastaan." (5.Ms.20:1-18)
Kiitos, ylistys ja kunnia Kaikkivaltiaalle Jumalalle, Taivaan Kuninkaalle ja Hänen Sanalleen, Kristukselle!- janoinen
Jonka Jeesus meille toi on rakkauden tekoja.Meidän tulisi olla Kristuksen kaltaisia rakastavia lähinmäisiä,ei meidän tarvitse tarttua miekkaan,sillä Herra taistellee meidän puolesta.Kun nämme ajan merkkejä ei meidän päät saa painua alas,vaan päin vastoin,sillä Herran päivä on lähellä.Tosin huolta joutuu kantamaan niistä jotka eivät ole ottanut Kristusta omakseen ja pelastajakseen.Yritetään viedä sanaa eteen päin,jotta pakanain luku tulisi täyteen.
- ihan samaa
Mikä kumma se on ,että nyky kristittyjen pitäisi olla kuolemaansa taistelutta alistuvia uhrikartisoja?! Jeesus teki sen jo! Jeesus on myös JUUDAN LEIJONA! Ja taistelun/sodan Herra!
Olen usein miettinyt juuri uuden ja vanhan testamentin ihmisten eroja keskenään! Mielestäni kaikki uuden testamentin miehet(esim; apostolit on munattomia ja alistuvia) Kun taas vertaa daavidiin, salomoon, gideoniin jne. Yksikään niistä ei olisi ilman taistelua alistunut mihinkään marttyyrihommiin.
Rakkauden tekoja sinne ja rakkauden tekoja tänne!! Onko se niin, että jos joku uhkaa sinua ja perhettäsi niin sinun pitää rakkauden tekona ALISTUA kristuksen nimen tähden siihen, että KAIKKI tapetaan!! Hei, haloo! Sitä paitsi jumalalle on aika vähän käyttöä kuolleelle kristitylle!
Ei vaan päin vastoin, nyt on nousemassa uusi kristittyjen sukupolvi, joka taistelee hengellisesti ja fyysisesti asein ja taistelutaidoin JUUDAN LEIJONA rinnallaan eikä mikään alistuva määkivä lammas!
Kristitty EI OLE MIKÄÄN TAPETTAVA ja JYRÄTTÄVÄ kynnysmatto! - janoinen
ihan samaa kirjoitti:

Kristitty EI OLE MIKÄÄN TAPETTAVA ja JYRÄTTÄVÄ kynnysmatto!opettaa ja missä kohtaan?
- toisin päin
janoinen kirjoitti:
opettaa ja missä kohtaan?
Missä jeesu opettaa toisin päin? Missä jeesus sanoo, että rakkauden tekona TAPATTAKAA ITSENNE! Alistukaa PAKKOVALLAN ALLE! ÄLKÄÄ TAISTELKO KENENKÄÄN PUOLELLA TAI PUOLESTA! ETTE SAA PUOLUSTAA MAATANNE,PERHETTÄNNE,USKOANNE! Missä Jeesus sanoo, että kun huomaatte tappavan uhan tulleen niin LAMAANTUUKAA ja ALISTUKAA niin kuin karitsa, joka ei suutan aukaise.
MIssä kohtaa Jeesus sanoo, että kullut kristitty on tarkoitusperälleni PARAS KRISTITTY! Missä kohtaa Jeesus sanoo, että Olkaa kaikkien kynnysmattona.
Se on kuule kuolleena aika vaikea toteuttaa YHTÄKÄÄN niistä jeesuksen käskyistä, joita varmasti seuraavaksi vastauksessasi luettelet! - Saara
...mikä oli monen apostolin loppu? Paavalin? Pietarin? Ei uskova kuolemaa pelkää, se on lopullinen vapautus ja pääsy kotiin. Kyllä me taistelemme pahaa vastaan Jumalan Pyhän Hengen voimalla, joka päivä ja niin sana kehottaakin.
- janoinen
toisin päin kirjoitti:
Missä jeesu opettaa toisin päin? Missä jeesus sanoo, että rakkauden tekona TAPATTAKAA ITSENNE! Alistukaa PAKKOVALLAN ALLE! ÄLKÄÄ TAISTELKO KENENKÄÄN PUOLELLA TAI PUOLESTA! ETTE SAA PUOLUSTAA MAATANNE,PERHETTÄNNE,USKOANNE! Missä Jeesus sanoo, että kun huomaatte tappavan uhan tulleen niin LAMAANTUUKAA ja ALISTUKAA niin kuin karitsa, joka ei suutan aukaise.
MIssä kohtaa Jeesus sanoo, että kullut kristitty on tarkoitusperälleni PARAS KRISTITTY! Missä kohtaa Jeesus sanoo, että Olkaa kaikkien kynnysmattona.
Se on kuule kuolleena aika vaikea toteuttaa YHTÄKÄÄN niistä jeesuksen käskyistä, joita varmasti seuraavaksi vastauksessasi luettelet!Niitä kohtia mitkä kyllä itsekkin tiedät.Kyllähän Jeesus meitä opetti olemaan hänen kaltaisensa,rukoilemaan vihamiestemme puolesta ja kääntämään toisen posken.
Voisin jatkaa tätä hurskastelua loputtomiin,mutta on pakko myöntää että olen ajatellut ihan samoja asioita viime aikoina.Jos tulee jokin poikkeustila ja tulee ryöstelijöitä ja säälimättömiä murhaajia,kuinka silloin voi noudatta Herran oppeja.Eikö sitä itsekkin tarttuisi väkivaltaan jos oma tai läheisen henki on vaarassa.Suuri vaara on etten erottuisi mitenkään "ei uskovaisista".Mutta mikähän olisi tuomioni Herrani edessä jos olisin itseäni puolustaessa vienyt parin hyökkääjän hengen.Veikkaan etten pääsis Herran huoneeseen,vaan kadotukseen joutuisin.
On helppo puhua ja hurskastella kuinka toimisi,mutta tosipaikan tullen sitä katsotaan kumpi hallitsee liha vai Herran henki.Itsestämme me saamme tuomarin itsellemme.Jeesus armahda meitä syntisiä.
- saa apua jos
haluaa. Pitää mennä ammattiauttajalle ja terapiaan. Pitää lopettaa uskontojen ja hihhuloinnin kanssa veljeily. Hyvä on mennä luontoon ja rauhoittua nähdessään siellä luojansa käden jäljet. Terve sielu terveessä ruumiissa ei tarkoita uskontoon sairastumista.
- Jeesuksen opetuslapsi
Kuolema (todellisuudessa ruumiin kuolema) on uudestisyntyneelle Herran Jeesuksen opetuslapselle voitto, koska Herra Jeesus Kristus voitti Perkeleen. Herralla Jeesuksella on kuoleman ja Tuonelan avaimet. Joka häneen uskoo ei ikinä kuole. Meidän ihmisten tulee olla kuitenkin uudestisyntyneitä Isän Jumalan Pyhästä Hengestä, jonka isä antaa Jeesuksen nimessä niille, jotka sitä häneltä pyytävät. Silloin meillä on todistus itsessään: Jeesus on Herra, ristiinnaulittu, haudattu ja ylösnoussut kuolleista taivaaseen Isän oikealle puolelle ja hänellä on kaikki valta, onnellisia ne, jotka saavat kärsiä, jopa kuolla, iankaikkisen evankeliumin tähden Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
- tuo vuodatus
kuuluu profetiat-palstalle???
- Huhahhhei
tuo vuodatus kirjoitti:
kuuluu profetiat-palstalle???
mutta jos uskovaisen ns. levysoitin on rikki, se on rikki. Toistaa samaa kohtaa välittämättä siitä, onko sille kuulijoita, onko se oikealla paikalla... Tajuamatta välittää edes sitä, että jankuttamalla aina samaa sinne tänne tekee vain vahinkoa asialleen. Mikä näin paatuneen pakanan mielestä on tietenkin vain positiivinen asia :)
- Saara
Näin asia on! Onhan täällä edes joku joka ymmärtää miten asiat ovat! Siunausta sinulle! Nostakaamme ilolla päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä!
- se levysoitin
Huhahhhei kirjoitti:
mutta jos uskovaisen ns. levysoitin on rikki, se on rikki. Toistaa samaa kohtaa välittämättä siitä, onko sille kuulijoita, onko se oikealla paikalla... Tajuamatta välittää edes sitä, että jankuttamalla aina samaa sinne tänne tekee vain vahinkoa asialleen. Mikä näin paatuneen pakanan mielestä on tietenkin vain positiivinen asia :)
on ollut rikki jo pidemmän aikaa, kun toistaa tuota samaa. Sun kohdalla ei levyjen vaihtaminen enää autakaan. Kun pitäisi vaihtaa koko soitin.
- tuhat ja yksi
Saara kirjoitti:
Näin asia on! Onhan täällä edes joku joka ymmärtää miten asiat ovat! Siunausta sinulle! Nostakaamme ilolla päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä!
Luuk.21:28. >>,,nostakaa rohkeasti päänne pystyyn,sillä teidän vapautuksenne on lähellä.>>
""Nostakaamme ilolla päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä!""Harhaunilla ei täällä profeetaksi pääse ,olemme vapaamman kultuurin piirissä jossa saasanoa uskossaan hairahtuneelle ettei se pidä paikkaansa .
(Muslimimaissa se on kiellettyä, siellä ollaan länsimaiseen sanan vapauteen muutama satavuotta jäljessä ja täälläkin tuon sananvapauden saavuttaminen on vaatinut ihmishenkiä tulematta kuitenkaan martyyriksi nekään ,koska uskon sokaisemat,- ovat vaientaneet nuo uranuurtajat .)
""Onhan täällä edes joku joka ymmärtää miten asiat ovat!""Keitä he ovat?
Olen vain havainnut että täällä on muutamia ,jotka ymmärtävät miten asiat eivät ainakaan ole. - ei erhdy
tuhat ja yksi kirjoitti:
Luuk.21:28. >>,,nostakaa rohkeasti päänne pystyyn,sillä teidän vapautuksenne on lähellä.>>
""Nostakaamme ilolla päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä!""Harhaunilla ei täällä profeetaksi pääse ,olemme vapaamman kultuurin piirissä jossa saasanoa uskossaan hairahtuneelle ettei se pidä paikkaansa .
(Muslimimaissa se on kiellettyä, siellä ollaan länsimaiseen sanan vapauteen muutama satavuotta jäljessä ja täälläkin tuon sananvapauden saavuttaminen on vaatinut ihmishenkiä tulematta kuitenkaan martyyriksi nekään ,koska uskon sokaisemat,- ovat vaientaneet nuo uranuurtajat .)
""Onhan täällä edes joku joka ymmärtää miten asiat ovat!""Keitä he ovat?
Olen vain havainnut että täällä on muutamia ,jotka ymmärtävät miten asiat eivät ainakaan ole.vaan on aina oikeassa ja anteeksi ei tarvitse pyytää. Ja viimeisen sanan hänen sanoa täytyy. Koska hän on aina oikeassa!
- tuhat ja yksi
ei erhdy kirjoitti:
vaan on aina oikeassa ja anteeksi ei tarvitse pyytää. Ja viimeisen sanan hänen sanoa täytyy. Koska hän on aina oikeassa!
oli Aleksis Kiven viimeiset sanat ja niistäkin tehtiihtiin Kristillinen myytti!
Aleksis Kiven ympärillä töllisteltelivät ja jo luulivat hänen kuolleen hän snoi viimeisillä voimillaan "Minä elän". ja lopun tiedätte miten sanoja vietiin,,,.
Se erehtyminen katsotaan seuraavan kerran 2011-2012. tuleeko Jeesus TEMPAISEMAAN ja elänkö vielä!( arvaan elän ja ei tule!)
Joten paineleppas tutkimaan sekin harha.
Ja sitten sen jälkeen otetaan ne erehtymiset tai anna jo nyt Esimerkki jossa olen erehtynyt jotta voin tutkia asian oikeaa laitaa ettei jatkuvasti tarvitse erehtyä!
Oletko muuten huomannut elämässä on vaihtoehtoja useasti enemmän kuin kaksi ja vaikka ne huomaa voi valita huonoimman tai joku on jo valinnut huonon vaihtoehdon ja on edettävä sillä!
Erehtyminen on inhimillistä ja Raamattukin erehtyy ,koska sen kirjoittajat ovat olleet inhimillisen järjen ja oman uskonkäsityksensä vankeja , Jumala ei kirjoittanut Raamattuun sanaakaan.
Vahingollinen valhe on ollut ihmiskunnalle kun Raamattua on nimitetty "virheettömäksi Jumalan Sanaksi". - sinuakin
tuhat ja yksi kirjoitti:
oli Aleksis Kiven viimeiset sanat ja niistäkin tehtiihtiin Kristillinen myytti!
Aleksis Kiven ympärillä töllisteltelivät ja jo luulivat hänen kuolleen hän snoi viimeisillä voimillaan "Minä elän". ja lopun tiedätte miten sanoja vietiin,,,.
Se erehtyminen katsotaan seuraavan kerran 2011-2012. tuleeko Jeesus TEMPAISEMAAN ja elänkö vielä!( arvaan elän ja ei tule!)
Joten paineleppas tutkimaan sekin harha.
Ja sitten sen jälkeen otetaan ne erehtymiset tai anna jo nyt Esimerkki jossa olen erehtynyt jotta voin tutkia asian oikeaa laitaa ettei jatkuvasti tarvitse erehtyä!
Oletko muuten huomannut elämässä on vaihtoehtoja useasti enemmän kuin kaksi ja vaikka ne huomaa voi valita huonoimman tai joku on jo valinnut huonon vaihtoehdon ja on edettävä sillä!
Erehtyminen on inhimillistä ja Raamattukin erehtyy ,koska sen kirjoittajat ovat olleet inhimillisen järjen ja oman uskonkäsityksensä vankeja , Jumala ei kirjoittanut Raamattuun sanaakaan.
Vahingollinen valhe on ollut ihmiskunnalle kun Raamattua on nimitetty "virheettömäksi Jumalan Sanaksi".siltä pohjalta, kun et usko raamattuun. Pahempia minusta ovat sellaiset, jotka väittävät uskovan, mutta ovat kaikkein pahimpia saatanan apureita.
Jos tulisit vaikka uskoon, niin käsittäisit, missä me oikein kamppailemme. Mutta en voi sinulta vaatia ymmärrystä, koska et ole Jeesukseen uskova. Mutta kun osallistut näinkin lähellä, niin mikset saman tien ala uskomaan ja pelastaisit sielusi? sinuakin kirjoitti:
siltä pohjalta, kun et usko raamattuun. Pahempia minusta ovat sellaiset, jotka väittävät uskovan, mutta ovat kaikkein pahimpia saatanan apureita.
Jos tulisit vaikka uskoon, niin käsittäisit, missä me oikein kamppailemme. Mutta en voi sinulta vaatia ymmärrystä, koska et ole Jeesukseen uskova. Mutta kun osallistut näinkin lähellä, niin mikset saman tien ala uskomaan ja pelastaisit sielusi?kysymys "mikset saman tien ala uskomaan ja pelastaisit sielusi?" Kaikki voisivat pysähtyä miettimään esim: Mistä usko tulee? Mitkä tekijät saavat ihmiset uskomaan Jumalaan tai ateistit sanomaan ettei Jumalaa ole?
Jokaisella on elämänkokemusten pohjalta muodostuneet omat selitykset ja teoriansa siitä mikä on totta ja mikä valhetta.
Entä tuleeko usko sanoista, teoista vai hengellisistä kokemuksista?
Kuinka moni ihminen karttaa kristinuskoa sen vuoksi kun vuodesta toiseen saarnataan katteettomia saarnoja?
Profetia palstaa lukiessa tulee usein mieleen että intoa ja tunteen paloa on mukana joissakin paljon. Realistista pohdintaa vähemmän.- tuhat ja yksi
sinuakin kirjoitti:
siltä pohjalta, kun et usko raamattuun. Pahempia minusta ovat sellaiset, jotka väittävät uskovan, mutta ovat kaikkein pahimpia saatanan apureita.
Jos tulisit vaikka uskoon, niin käsittäisit, missä me oikein kamppailemme. Mutta en voi sinulta vaatia ymmärrystä, koska et ole Jeesukseen uskova. Mutta kun osallistut näinkin lähellä, niin mikset saman tien ala uskomaan ja pelastaisit sielusi?"siltä pohjalta, kun et usko raamattuun. Pahempia minusta ovat sellaiset, jotka väittävät uskovan, mutta ovat kaikkein pahimpia saatanan apureita."
Muistaaksen en sitä asiaa korosta etten usko ,vaan tiedän asioiden olevan eritavalla kuin uskot selittävät!
Ja sen vuoksi olenkin selittänyt Danielin kirjan sanoman oikeaan historialliseen aikaan ,josta se kertoo.
Ja ihmiset senkin ovat kirjoittaneet,omasta ajastaan,eikä niin kuin Kristinusko sen selittää tuhansine tulkintoineen ,jotka kaikki ovat vääristelmiä Danielin kirjan tosiasioista.
(Kysynkin miksi minunkin pitäisi tulla uskoon ja alkaa valehdella Danielin kirjan tapahtumien täyttyvän tuotapikaa?) - huvikkses
sumunlapsi kirjoitti:
kysymys "mikset saman tien ala uskomaan ja pelastaisit sielusi?" Kaikki voisivat pysähtyä miettimään esim: Mistä usko tulee? Mitkä tekijät saavat ihmiset uskomaan Jumalaan tai ateistit sanomaan ettei Jumalaa ole?
Jokaisella on elämänkokemusten pohjalta muodostuneet omat selitykset ja teoriansa siitä mikä on totta ja mikä valhetta.
Entä tuleeko usko sanoista, teoista vai hengellisistä kokemuksista?
Kuinka moni ihminen karttaa kristinuskoa sen vuoksi kun vuodesta toiseen saarnataan katteettomia saarnoja?
Profetia palstaa lukiessa tulee usein mieleen että intoa ja tunteen paloa on mukana joissakin paljon. Realistista pohdintaa vähemmän.salkkis-palstalla, sieltä löytyy realismia l. tosiasioita l. totuutta.
- Tilaasi sisko
En ole aivan varma onko unesi Jumalalta.
Oma hengellinen tilasi ei ehkä ole aivan kohdallaan ja saattaa olla jopa valheprofetiaa...- Saara
Kiitos huolestumisestasi! Tutkin kyllä omaa tilaani sanan valossa jatkuvasti ja Pyhän Hengen viisautta rukoillen.
Uskon, että vainot tulevat vielä ennen tempausta. Tulee pikainen mutta voimallinen herätyskin. Siunausta! - Tuom.
Uni liittyy hengelliseen tilaan? Minusta hengelliseen tilaan liittyy se, kun Pyhä Henki laskeutui uskovien päälle. Näyssä vaan saatettiin näyttää todeksi Raamatun mainitsema marttyyrikuolema. Uskonsa vuoksi kuolleita on aina ollut. Ja lopunaikana varsinkin, kun maailma tulee menemään vihan aikaan.
Näkyjä ja ilmestyksiä ei aina tahdo oikein ymmärtää, jos ei ole selittäjää.
Omasta hengellisestä tilastani Herra on näyttänyt. Ja se onkin tässä työn alla. Mutta kun monesti kysyy Herralta tätä samaa asiaa, niin Hän alkaakin puhumaan maailmanpoliittisesta tilanteesta!?
Sen käsityksen olen saanut, että nämä sisäiset ja ulkopuoliset näyt ja tapahtummat vuorottellevat niin, että molemmissa päissä oltaisiin viimeisissä hetkissä. Nyt on ilmeisesti "viides hetki", se viimeinen omassa elämässäni. Mutta onko maailman tilanne kontra pelastuvien tilanne viidennessä hetkessä? Kysyisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733754Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92021Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261353- 1351246
- 1121148
- 1111116
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701040Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6995- 60984
- 35896