Ifin ja OP-Pohjolan

yhtiökokouksiin

* Tärkeää on, että myös entistä useampi ammattitautiin sairastunut vakuutettu hankkii osakkeita.

* Yhdellä osakkeella pääsee osallistumaan ja käyttämään puheoikeutta.

* Ifin ja Pohjolan toimintakertomuksista näkee, että siellä on nähty vaivaa vakuutuslääketieteellisten asioiden piilottamisessa.

* eipä löydy tuota tietoa niiden nettisivuiltakaan.

MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

Löysin Oikeusturvan FOORUMILTA tietoiskun aiheesta.

http://www.oikeusturva.info/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1213041633

Ostokseni tein onnistuneesti toissa viikolla ja kustannukset jäivät alle 40 euron.

Yhtiökokouksessa toivottavasti tavataan!

4

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuohan on

      loistoidis! Soluttaudutaan mukaan vakuutusyhtiöiden toimintaan ja päästään tutkimaan toimintakertomuksia yms. muuta mukavaa. Ja alle 40 egee, sanoisin, että taitaa olla kannattava sijoitus.

      • willewau

        Tärkeäähän on, että voimme antaa ko. virmojen johdolle suoraa sanallista palautetta. Samoin kuin se, että tullaan kasvokkain tutuiksi puolin ja toisin.

        Paperilla tapahtuva vakuutusasioiden pyörittäminen, loputon selvittäminen ja heikomman osapuolen kyykyttäminen on niin helppoa.


      • Vareksen poika

        * Kysehän on käsittääkseni sen tosiasian esille tuomisesta, että vakuutuslääketiede tappaa.
        * Muistaakseni 6.12.08 Aamulehdessä kertoi, että "vakuutuslääketiede ei ole sairaanhoitoa"
        * hän suositteli muistaakseni myös "epäselvissä" tapauksissa työkyvyttömyyden tutkimisen keskittämisen Työterveyslaitokseen.
        * osakkeenomistajanahan ei tarvitse varsinaisesti soluttautua mihinkään, vaan voi toimia avoimesti ja selvittäen yhtiökokouksessa juuri niitä asioita, jotka liittyvät mm. yhtiön tapaan toimia ja osakekurssin kehitykseen.
        * Suomen valtiohan on käsittääkseni Ifissä merkittävä omistaja.


      • joka saa
        Vareksen poika kirjoitti:

        * Kysehän on käsittääkseni sen tosiasian esille tuomisesta, että vakuutuslääketiede tappaa.
        * Muistaakseni 6.12.08 Aamulehdessä kertoi, että "vakuutuslääketiede ei ole sairaanhoitoa"
        * hän suositteli muistaakseni myös "epäselvissä" tapauksissa työkyvyttömyyden tutkimisen keskittämisen Työterveyslaitokseen.
        * osakkeenomistajanahan ei tarvitse varsinaisesti soluttautua mihinkään, vaan voi toimia avoimesti ja selvittäen yhtiökokouksessa juuri niitä asioita, jotka liittyvät mm. yhtiön tapaan toimia ja osakekurssin kehitykseen.
        * Suomen valtiohan on käsittääkseni Ifissä merkittävä omistaja.

        rahoituksensa vakuutusyhtiöiltä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe