Nyt tekemään yhteistyötä!

Jotta saataisiin tämä koko kaksiviikkoinen puheenaihe pois päiväjärjetyksestä! Evirahan on osoittanut tekevevänsä kaikkensa, jotta ko.salmonellaepidemia saadaan pois saastuneilta tiloilta! Elintarviketeollisuuden luotettavuus on enemmän tai vähähemmän nyt jo muutenkin vaikeuksissa, joten nyt kannattaisi alkaa taas puhaltamaa samaan hiileen oikein tosissaan. Monet tuottajat ovat joutuneet rehuepidemiantakia vaikeuksiin, josta kärsii jo elintarviketeollisuus. Nyt seuraavaksi "syyniin" joutuvat ja ovatkin jo, sikatilalliset. Toivotaan, että myös työväestö ikään, sukupuoleen ja rotuun katsomatta, osallistuisi näihin "talkoisiin", ettei Suomen kuuluisa huipputuotanto menettäisi mainettaan. Tarkennusta voisi tehostaa hygienian parantamiseksi laitoksissa kohentaa vielä merkittävästi mm. käsienpesua lisäämällä. Siis yhteistyötä kaivataan! JOUTSENLIPPU!
4238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomessa on vuodessa noin 3000 salmonellatartuntaa ihmisillä, joista yli 98 %:tia tulee ulkomaanmatkan mukana.

Eli asia pitäisi suhteuttaa tähän, se on tullut rehumukana ja on yleinen muualla maailmassa, mikäli ketju halutaa täysin tiiviiksi, niin rehun raaka-aineet pitää olla kotimaisista komponeneteista.

Jolloin salmonella tartuntojen määrä laskisi noin 6 kpl:tta vuodessa, tuosta 3000 tuhannesta ...

Äänestä
  • Todelliset tilastot ensin, sitten voit kirjoittaa totuuksia tälle palstalle. 98% on väärä esitys! T. ESKO

    Äänestä

  • katsomassa kirjoitti:

    Todelliset tilastot ensin, sitten voit kirjoittaa totuuksia tälle palstalle. 98% on väärä esitys! T. ESKO

    laittanut omat lukusi esiin, tavallaan olet oikeassa luku on väärä, oikea luku on 100 prosenttia salmonellasta on ulkomailta peräisin. Suomesta sitä ei voi saada ellei ensin joku tuo sitä ulkomailta ja aiheuta epidemiaa. Euroopassa salmonella on niin yleinen ettei sitä edes tilastoida joten vertailu tilastot on mitä sattuu.

    "Salmonella Suomessa
    Tartuntatautirekisteriin raportoidaan vuosittain lähes 3 000 salmonellatapausta. Näistä 80–90 prosenttia on saatu ulkomailla. Vuosina 1998–2002 on maassamme raportoitu 1–8 kotimaista salmonellaepidemiaa vuosittain. Katso tarkempia tietoja salmonellan esiintyvyydestä tartuntatautirekisterin www-palvelusta http://www3.ktl.fi/stat/"

    Äänestä

Miten tuo asia maajussille kuuluu? Kepun syytähän tämä mieletön maatalous on.Saa joko häippästä tai tehdä jotain positiivista asioille.Laskujen lähettäminen ei riitä.Omavaraisuus oli Suomen valtti,Kepu tuhosi sen,samoinkuin talonpojat.Kartanon herrat nyt tuottaa sitä salmonellaruokaa idiooteille kepun äänestäjille.Pitäkää hyvänänne.
Lisää Kepu vaan tuomassa ongelmia roppakaupalla,kuten GM ja moninkertaiset myrkyt pelloille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urakalla kirjoitti:

Jotta saataisiin tämä koko kaksiviikkoinen puheenaihe pois päiväjärjetyksestä! Evirahan on osoittanut tekevevänsä kaikkensa, jotta ko.salmonellaepidemia saadaan pois saastuneilta tiloilta! Elintarviketeollisuuden luotettavuus on enemmän tai vähähemmän nyt jo muutenkin vaikeuksissa, joten nyt kannattaisi alkaa taas puhaltamaa samaan hiileen oikein tosissaan. Monet tuottajat ovat joutuneet rehuepidemiantakia vaikeuksiin, josta kärsii jo elintarviketeollisuus. Nyt seuraavaksi "syyniin" joutuvat ja ovatkin jo, sikatilalliset. Toivotaan, että myös työväestö ikään, sukupuoleen ja rotuun katsomatta, osallistuisi näihin "talkoisiin", ettei Suomen kuuluisa huipputuotanto menettäisi mainettaan. Tarkennusta voisi tehostaa hygienian parantamiseksi laitoksissa kohentaa vielä merkittävästi mm. käsienpesua lisäämällä. Siis yhteistyötä kaivataan! JOUTSENLIPPU!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu