Yliopiston liikuntahallin löytö kummastuttaaPukukopista löytyi käytettyjä ruiskuja
Jyväskylän yliopiston U1-urheiluhallin pukukopista löytyi helmi-maaliskuussa kahtena eri viikkona käytettyjä neularuiskuja. Siivooja huomasi ruiskut varhain kahtena keskiviikkoaamuna, eikä niistä ehtinyt olla kenellekään vaaraa.
- Todennäköisesti asialla on ollut tiistai-illalla hallia käyttäneet henkilöt. Näiden kahden havainnon jälkeen uusia ruiskuja ei ole ilmaantunut. En osaa arvioida, mihin ruiskuja on käytetty, Jyväskylän yliopiston turvallisuuspäällikkö Olli-Pekka Laakso kertoo.
Kyseinen urheiluhalli on lukittuna iltaneljästä eteenpäin ja sen jälkeen hallia käyttävillä on sinne avaimet.
- Halli on iltaisin yliopistoliikunnan käytössä, eli sitä käyttää yliopiston henkilökunta ja opiskelijaryhmät. Olemme ruiskujen löytymisen jälkeen luonnollisesti olleet yhteydessä ryhmien vastuuhenkilöihin, Jyväskylän yliopiston liikuntapäällikkö Anneli Mörä-Leino vastaa.
Yliopiston
liikuntahallin löytö
1
97
Vastaukset
- vasureiden
"pilvijuhlat"! Onko tuossa muka jotain uutta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376