RKP on vastuuton

Pohj.

RKP toimii vastuuttomasti ja antaa nuorille sellaisen kuvan että nuuska on vaaratonta.
Sitten puolueen puheenjohtaja on urheilu- ja kulttuuriministerinä.
Ilmeisesti kaikki mikä tulee Ruotsista tai on muuten ruotsinkielisyyden alueella on hyväksyttävää.
Onneksi Ruotsin huumepolitiikka ei ole Hollannin tasolla.

IL:
Lääkäriverkosto: Poliitikot vähättelevät nuuskan vaaroja
Keskiviikko 18.3.2009 klo 12.36

Nuuska on syöpävaarallinen myrkky, jonka käyttö aiheuttaa nopeasti riippuvuuden.

Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston mukaan nuuska aiheuttaa yhdeksälle kymmenestä käyttäjästä vahvan riippuvuuden. Se voi syntyä jo muutamasta käyttökerrasta.

Nuuskan käyttö alkaa yleensä nuorena.

- On viitteitä, että riippuvuus syntyy nuorille nopeammin kuin aikuisille, verkosto toteaa kannanotossaan.

Lääkäriverkosto vaatii nuuskan maahantuonnin ja myynnin kieltämistä, kuten sosiaali- ja terveysministeriö on aiemmin esittänyt. Verkosto luovutti vaatimuksensa peruspalveluministeri Paula Risikolle (kok) tänään.

Lääkärit paheksuvat sitä, että korkeassa asemassa olevat poliitikot vähättelevät nuuskan haittoja.

- Nuuskan nimittäminen nautintoaineeksi antaa asiasta täysin väärän kuvan, verkosto toteaa.

EU-raportin mukaan nuuskassa on enemmän syöpävaarallisia aineita kuin missään muussa suuhun laitettavassa tuotteessa. Nuuska aiheuttaa suusyöpää, ruokatorven syöpää ja haimasyöpää. Syövän kehittyminen vie vuosikymmeniä.

Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston kannanoton allekirjoitti 229 erikoisalojen lääkäriä ja hammaslääkäriä.

1

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamuilun ihannoijille

      Aloitetaanpa sitten, erään ruotsalaislehden julkaisu ruotsalaisesta pään silittelystä.

      Fälld för 150 olovliga körningar:September 2008: Två fall av olovlig körning och två drågrattfyllerier. dessutom narkotikabrott. Skyddstillsyn.
      Januari 2007: Åtta olovliga körningar,lika månnga drågrattfyllerier samt narkotikabrott.
      Villkorlig frigivning förverkad,vilket innebar några månaders fängelse.
      Mars 2005: Åtta olovliga körningar,åtta drograttfyllor,grov vårdslöshet i trafik.Fängelse sex månader.
      Mars 2004: minst tio olovliga körningar,fyra drograttfyllerier. Fängelse fyra månader.
      Mars 2003: Åtminstone tio olovliga körningar, och fyra drograttfyllor. Fyra månaders fängelse:
      Maj 2002: Fyra rattfylloroch nio olovliga körningar.Fängelse tre månader:
      Oktober 2001:Nio olovliga körningar,tvådrograttfyllerier. Fängelse tre månader:
      Sept 2001:Två olovliga körningar. Åtalsunderlåtelse.
      September2000: Minst tio olovliga körningar:Sex månaders fängelse.
      Maj 2000:Minst tio olovliga körningar. sex månadersfängelse.
      Februari 1999:olovlig körning med mera. Fängelse tre månader.
      November 1998:Tre olovliga körningarTvå månaders fängelse.
      Maj 1998:Åtta olovliga körningar,Vårdlöshet i trafik, med mera.Fängelse fyra mänader:
      Januari 1998: Grov olovlig körning,80 dagsböter.
      Juli 1997:femti dagsböter för grov olovligt körning.
      Februari 1997:Minst tio olovliga körningar och sex månaders fängelse.
      Januari 1996:Olovlig körning, med mera.Fängelse fyra mänader:
      Januari1995:Nio olovliga körningar,med mera, Tre månader.
      Maj 1993:Olovlig körning och andra brott. två månaders fängelse.
      Maj 1993: Sju olovliga körningaroch flera andra brbrott. Sex månader.
      April 1991 :Grovt rattfylleri, vårdlöshet i trafik, rån ochandra brott.fängelseett år och åtta monader.
      Augusti 1989: Olovligt körning samt andra brott. Fängelse fyra månader.
      Obs! Endast domar för rattfyllerier och olovliga körningar medräknade. Domar som bara avser andra brott redovisas inte.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      175
      13388
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4910
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2032
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1693
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe