Ministerin tutkimukset

Anttilan piilossa

Anttila salaa ruoan hintarohmut
(Iltalehti 17.3.)

Ministeri Sirkka-Liisa Anttila kieltäytyy kertomasta, keitä ruoan hinnan nousu on rikastuttanut.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila pitää suunsa supussa.

- Tiedän kyllä keiden taskuun raha on mennyt, mutta en suostu sitä kertomaan, ilmoitti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Radio Voiman haastattelussa Lahden vierailullaan.

Anttila perusti viime vuonna työryhmän selvittämään, onko ruoan hinnan nousu siirtynyt tuottajille, teollisuudelle, kaupalle vai kuluttajille. Selvitys paljasti hintarohmut, mutta niitä ei kerrota julkisuuteen.

- Emme hae syyllisiä. Se ei vie hankettani eteenpäin, Anttila perustelee.

Julkisuudessa on syytetty etenkin kauppaa ruoan hintojen nostamisesta, mutta Anttila ei kauppaa syyllistä.

- Kauppa on vahva ja se saakin olla, Anttila kuittaa.

Tieto ruoan hinnasta hyötyjistä suljetaan ministerin kassakaappiin. Asiaa selvittänyt työryhmä on saanut uuden toimeksiannon. Se miettii nyt keinoja, joilla kuluttaja saadaan hyväksymään ruoan hinnan nousu.

***

Tietävätkö kansanedustajat ministeri Anttilan salaisista tutkimuksista. Tutkimukset suljetaan kassakaappiin kun MTK ja kepulaiset maataloustuotajat ovat tiedon ensin toimissaan hyödyntäneet.

Ei kai näin voi valtion verorahoja käyttää. Kepun oman intressiryhmän hyväksi ja salaa muilta kansalaisilta ja kansanedustajilta.

Mitä jos kaikki muutkin ministerit alkavat teetättämään omia tutkimuksiaan ja sulkevat tutkimustulokset sitten omiin kassakaappeihinsa?

1

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omia tutkimuksia ja pimittä...

      tietoista, ei kukaan halua sanoa totuutta koska se on liian karvas pala kansalaisille nieltäväksi, kaikkihan sen on huomannut että hinnat on noussut pilviin ja hallitus vaan palkkaa lisää tutkijoita kertomaan miten hinnat pysyy samassa ja palkka on noussut enemmän kuin koskaan, mistähän sitten johtuu että nykyään menee tili välillä miinukselle vaikka eläminen on pysynyt samanlaisena 20Vuotta??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe