Jer. 32:40.
"Minä teen heidän kanssaan iankaikkisen liiton"
Samoin kuin mooses rukoili Jumalaa kansan edessä, kun se oli rikkonut lain ja luopunut Herran liitosta, niin on Uudentestamentin eli uuden liiton välittäjä Jeesus, itse aivan viattomana, rukoillut koko ihmissuvun edestä ja uhrannut itsensä ristinpuulla koko maailman syntien sovitukseksi. Ja hänen uhrinsä oli täydellinen ja Hänen rukouksensa niinikään varsin voimallinen.
Iankaikkinen liitto
60
1265
Vastaukset
- outo juttu tämäkin
itsensä tapattamalla (sijaiskärsimys) voi "sovittaa ihmisten synnit"?
Kuka tuota sovitusta oikein vaati ja minkä ihmeen vuoksi?
Mihin tuo useissa uskonnoissa käytetty sijaiskärsimys oikein perustuu?- frede
Miten Jumala, outo juttu tämäkin itsensä tapattamalla voi sovittaa ihmisten synnit?
Ensinnä, Aadam oli langennut syntiin ja siksi kaikki on saanut sitä kautta perisynnin, kun nyt kaikki syntiset tarvitsivat, synnin lunastajaa ei ihmisestä ollut siihen, ensimmäisen kerran Jumala hukutti kaikki syntiset, vedenpaisumus.
Toiseksi, vain Noak ja vaimo, 3 poikaa ja vaimot
Pelastuivat. Kuin myös nisäkkäistä parhaat parit, siitä ajasta vedenpaisumus oli 1600 alusta laskien ja päättyi 365 Pv .
Kuka tuota sovittamista vaatii ja miksi ?
Jeesus sanoi ei yksikään pääse taivaaseen jos ei Isäni hän vedä. Eli Jumala haluaa kikki soveltuvat, sellaisenaan kuin heidät on luotu taivaaseen, ja se ei ollut muuten mahdollista kuin, läettää Poikansa maailmaan, lunastajaksi siksi oli Hän ainoa vaihtoehto.
Kaikki maailman synnit on anteeksi annettu, Golgatalla vunna 0033 pitkanä pertantaina uskotko sinä sen, ja ne on annettu Maailman loppuun asti, Meidän tulee vain se USKOA . - frede
frede kirjoitti:
Miten Jumala, outo juttu tämäkin itsensä tapattamalla voi sovittaa ihmisten synnit?
Ensinnä, Aadam oli langennut syntiin ja siksi kaikki on saanut sitä kautta perisynnin, kun nyt kaikki syntiset tarvitsivat, synnin lunastajaa ei ihmisestä ollut siihen, ensimmäisen kerran Jumala hukutti kaikki syntiset, vedenpaisumus.
Toiseksi, vain Noak ja vaimo, 3 poikaa ja vaimot
Pelastuivat. Kuin myös nisäkkäistä parhaat parit, siitä ajasta vedenpaisumus oli 1600 alusta laskien ja päättyi 365 Pv .
Kuka tuota sovittamista vaatii ja miksi ?
Jeesus sanoi ei yksikään pääse taivaaseen jos ei Isäni hän vedä. Eli Jumala haluaa kikki soveltuvat, sellaisenaan kuin heidät on luotu taivaaseen, ja se ei ollut muuten mahdollista kuin, läettää Poikansa maailmaan, lunastajaksi siksi oli Hän ainoa vaihtoehto.
Kaikki maailman synnit on anteeksi annettu, Golgatalla vunna 0033 pitkanä pertantaina uskotko sinä sen, ja ne on annettu Maailman loppuun asti, Meidän tulee vain se USKOA .Kun nyt Aadam oli langennut ihmisenä, piti olla toinen ihminen joka voisi lunastuksen tehdä, siksi täytyi Jeesuksen syntyä tähän maailmaan. Se oli Jumalan/Jeesuksen rakkautta ihmiskuntaa kohti, ja niin moni kun haluaa USKOA, he saavat sitä kautta kirkkauden.
- Saara
Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii rangaistusta synnille! Kukaan muu ei olisi pystynyt kantamaan koko maailman syntikuormaa vaan rakkaudessaan Jumala lähetti Poikansa sovittamaan maailman itsensä kanssa. Huom: Jeesus olisi voinut kieltäytyä, mutta ei kieltäytynyt, koska rakasti niin paljon ihmisiä, ettei tahtonut yhdenkään hukkuvan!
- pippuri
frede kirjoitti:
Kun nyt Aadam oli langennut ihmisenä, piti olla toinen ihminen joka voisi lunastuksen tehdä, siksi täytyi Jeesuksen syntyä tähän maailmaan. Se oli Jumalan/Jeesuksen rakkautta ihmiskuntaa kohti, ja niin moni kun haluaa USKOA, he saavat sitä kautta kirkkauden.
Juuri noinhan se kaikki tapahtui! Kiitos !toivoo myöskin siunausta sinnepäin.
- frede
"Sillä yhdellä ainoalla uhrilla Hän on ainiaksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään", Heb. 10:14. Sen tähden sanoo Jumala itse: "Minä olen antava anteeksi heidän vääryytensä enkä ole enää muistava heidän synrejään" Heb. 8:12.
Nyt tekee siis Kristuksen veren kautta sovitettu Jumalamme uuden liiton, ei ainoastaan israelin kanssa, vaan myös koko lunastetun maailman kanssa tätä uutta liittoaan Hän ei enää perusta lain pitämiseen 2 Moos. 24:1. Vaan Hän perustaa sen yksin ja ainoastaan lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ansioon ja armoon, joka uskolla omistettava.- !Hallelujaa
_______
- frede
Sllä "ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi hänen edessään lain tewoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto, kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa", Room. 3:20.23, 24.
- ihanalta

tuntuu lukea näin kirkasta ja puhdasta Raamatun sanaa!Kiitos siitä Taivaan Isälle!Rauhaa ja Siunausta teille!Mieleni oikein vapautui lähteä tästä tuutimaan!
- frede
frede kirjoitti:
Sllä "ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi hänen edessään lain tewoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto, kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa", Room. 3:20.23, 24.
Ja Herra itse vakuuttaa ja kehoittaa: "Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni!Kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää! Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot" (eli: "Daavidille annettujen lujien armolupausten mukaan). Es. 55:3 ja 2 Sam. 7:12.
Uusi liitto on iankaikkinen liitto, sillä se perustuu Daavidin Pojan, Jeesuksen Kristuksen, Pyhään kuuliaisuuteen ja Hänen jumalallisen verensä uhriin. - Vanha liitto ei voinut ei voinut pysyä lujana, sillä se perustui syntisten ihmisten kuuliaisuuteen ja oli vahvistettu järjettömien eläinten verellä.
Mutta uusi liitto ei milloinkaan raukea, sillä se on kiinnitetty Jumalan pojan vanhurskauteen ja vahvistettu Jumalan Pojan verellä. Joka siis luottaa tähän uuden liiton välittäjään, Jeesukseen Kristukseen, hän on todella perustettu ikuiselle, järkkymättömälle Jumalan vuorelle, jota helvetin voimat eivät voi kukistaa. - !Hallelujaa
frede kirjoitti:
Ja Herra itse vakuuttaa ja kehoittaa: "Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni!Kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää! Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot" (eli: "Daavidille annettujen lujien armolupausten mukaan). Es. 55:3 ja 2 Sam. 7:12.
Uusi liitto on iankaikkinen liitto, sillä se perustuu Daavidin Pojan, Jeesuksen Kristuksen, Pyhään kuuliaisuuteen ja Hänen jumalallisen verensä uhriin. - Vanha liitto ei voinut ei voinut pysyä lujana, sillä se perustui syntisten ihmisten kuuliaisuuteen ja oli vahvistettu järjettömien eläinten verellä.
Mutta uusi liitto ei milloinkaan raukea, sillä se on kiinnitetty Jumalan pojan vanhurskauteen ja vahvistettu Jumalan Pojan verellä. Joka siis luottaa tähän uuden liiton välittäjään, Jeesukseen Kristukseen, hän on todella perustettu ikuiselle, järkkymättömälle Jumalan vuorelle, jota helvetin voimat eivät voi kukistaa.Teksti on niin kultivoitua ja asiantuntevaa.
Lähde olisi hyvä myös ilmoittaa, ettei mene omaan piikkiin toisen kirjoitukset.
- ota asioista selvää
rukoilla kansan edessä, koskapa hän ei ole historiallinen henkilö, vaan babylonian kuningaas Sargosin jäljite.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sargon_of_Akkad- frede
Mooses oli (mutta ei sulle) historiaallinen henkilö, meille kristityille erittäin historiallinen, henkilö joka toi Israelin kansan pois Egyptin vankeudesta.
- Hellariboy86

Hei tiesitkö:
VT väittää alkukertomuksissaan ihmisten elämään uskomattoman kauan, monia satoja vuosia, jopa yli 900 vuotta. VT:ssä näitä superpitkäikäisiä sukupolvia on kymmenen ennen vedenpaisumusta. Tämä VT:n myyttinen alkuhistoria on vain sovellutus ja lainavaikute sumerien myyttisestä ihmiskunnan historiasta, jonka mukaan ennen vedenpaisumusta eli kymmenen kuningasta, jotka hallitsivat yhteensä 120 saria, mikä tarkoittaa 432 000 vuotta.
Tämä sumerien traditio on tuhat vuotta vanhempi kuin VT, joten sumerien kertomusperinne on ehdottomasti alkuperäistä ja vanhempaa ja Raamatun kirjoittajat ovat lainanneet ja jonkin verran muokanneet sumerien myyttisiä kertomuksia. Jumalat olivat määränneet nuo kymmenen kuningasta tehtäviinsä ja heistä viimeinen on sumerien Nooa, eli Ziusudra, vedenpaisumuksen sankari.
Oletko muuten sitä mieltä, että maailman historiantutkijat, arkeologit ja egyptologit ovat tehneet liiton todistaakseen yhdessä kristinuskoa vastaan? - frede
Hellariboy86 kirjoitti:
Hei tiesitkö:
VT väittää alkukertomuksissaan ihmisten elämään uskomattoman kauan, monia satoja vuosia, jopa yli 900 vuotta. VT:ssä näitä superpitkäikäisiä sukupolvia on kymmenen ennen vedenpaisumusta. Tämä VT:n myyttinen alkuhistoria on vain sovellutus ja lainavaikute sumerien myyttisestä ihmiskunnan historiasta, jonka mukaan ennen vedenpaisumusta eli kymmenen kuningasta, jotka hallitsivat yhteensä 120 saria, mikä tarkoittaa 432 000 vuotta.
Tämä sumerien traditio on tuhat vuotta vanhempi kuin VT, joten sumerien kertomusperinne on ehdottomasti alkuperäistä ja vanhempaa ja Raamatun kirjoittajat ovat lainanneet ja jonkin verran muokanneet sumerien myyttisiä kertomuksia. Jumalat olivat määränneet nuo kymmenen kuningasta tehtäviinsä ja heistä viimeinen on sumerien Nooa, eli Ziusudra, vedenpaisumuksen sankari.
Oletko muuten sitä mieltä, että maailman historiantutkijat, arkeologit ja egyptologit ovat tehneet liiton todistaakseen yhdessä kristinuskoa vastaan?Eräästä Faaraosta. Joka hakkautti kaikki Mooseksen nimet pois silloisista pilareista kivistä yms.
- Utelias Unto
itsensä uhraaminen ketään tai mitään voi "pelastaa"?
Eikös tuollainen uhraaminen ole varsin primitiivistä ja taikauskoista?- !Hallelujaa
___________
- paina
!Hallelujaa kirjoitti:
___________
pää tyynyyn
- frede
Sinä joka ET VOI YMMÄRTÄÄ tätä asiaa nyt, muista sanomiseni joskus, Jeesus syntyi maailmaan sen tähden, että mahdollisimman moni pelastuisi helvetistä, ja tämän kaiken rakkaudesta, yhden uuden käskyn hän teki, RAKASTAKAA TOINEN TOISTANNE
Älä sinä puhu pritiivistä mitään, se asia oli jo taivaassa päätetty ennen kuin yhtäkään ihmistä oli luotu , Taikauskoista sinusta? Minusta USKO on pelkästään parenmpi .
Yksin Uskosta
yksin armosta
yksin Kristuksen tähden . - Auvo-ajattelija

yksin Kristuksen tähden .(kuten te uskovaiset), jotta pysyy ymmärtämään miten kuolemattoman Jumalan itsemurha sijaiskärsimyksen muodossa voi mitenkään vaikuttaa mihinkään tai kehenkään?
- pippuri
Auvo-ajattelija kirjoitti:
(kuten te uskovaiset), jotta pysyy ymmärtämään miten kuolemattoman Jumalan itsemurha sijaiskärsimyksen muodossa voi mitenkään vaikuttaa mihinkään tai kehenkään?
Sinun täytyy vain USKOA, että JEESUS on Jumalan poika ja rakkaudestaan ISÄÄ kohtaan sovitti meidän syntimme ristinkuolemalla. Myös rakkaudestaan syntisiä kohtaan.
- Auvo-ajattelija
pippuri kirjoitti:
Sinun täytyy vain USKOA, että JEESUS on Jumalan poika ja rakkaudestaan ISÄÄ kohtaan sovitti meidän syntimme ristinkuolemalla. Myös rakkaudestaan syntisiä kohtaan.
Jumalan itsemurha voi mitään "sovittaa"???
Kuka vaati Jumalaasi tapattamaan itsensä (siis uhrilahja jollekin)?
Kuka on tämä Jumalaasi suurempi Herra?
Olisihan se naurettaa, jos Jumalasi vaatisi itse itelleen itsensä suorittamana tuota "pakanakansoilta" plagioitua sijaijkärsimystä.
Rakkaus on muuten aivojemme tunnetila. Sellaista voi siis tuntea vain orgaaninen olento. - pippuri
Auvo-ajattelija kirjoitti:
Jumalan itsemurha voi mitään "sovittaa"???
Kuka vaati Jumalaasi tapattamaan itsensä (siis uhrilahja jollekin)?
Kuka on tämä Jumalaasi suurempi Herra?
Olisihan se naurettaa, jos Jumalasi vaatisi itse itelleen itsensä suorittamana tuota "pakanakansoilta" plagioitua sijaijkärsimystä.
Rakkaus on muuten aivojemme tunnetila. Sellaista voi siis tuntea vain orgaaninen olento.Ihminen paatuu eikä ymmärrä omaa tilaansa synnin ympäröimänä.Jumalan luotuna Jumala herättää omassatunnossa parannuksen vaatimuspakon ja sen armon saamme vain kuunntelemalla ja kääntymällä Jumalan puoleen pyytäen syntimme(kaikki) anteeksi. Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi Hän antaa meille syntimme anteeksi. Ole luottavaisella mielellä, Sinua on Jumala lähestynyt koska Sinulle on tullut halu tietää näistä asioista. Onhan se uhkarohkeaa heittäytyä armon varaan, mutta se kannattaa.
- frede
Auvo-ajattelija kirjoitti:
(kuten te uskovaiset), jotta pysyy ymmärtämään miten kuolemattoman Jumalan itsemurha sijaiskärsimyksen muodossa voi mitenkään vaikuttaa mihinkään tai kehenkään?
Riittää kun olet tullut syntiseksi, silloin sinä tarviit Jeesuksen apua, siinä vaiheessa voi olla liiasta järjsestä haittaa.
Voisitko ajatella näin, Kun Jumala on synnyttänyt Pojan niin hän on tehnyt tämän kaiken Isälleen. Kun sinä haet sijaiskärsimyksen tekijää, se on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Joka kuoli ristillä, haudattiin, kävitunelassa (pelasti vanhan testamentin kristiyt), nousi kolmantena päivänä kuolleista. Se todella kävi näin,hän ilmestyi kaikille opetuslapsille, monille naisille Martta ja maria, ja yli 500 lle Liekkö ollut seura porukkaa.
Ja kun oli kulunut 40 päivää Hän kirkastui ja hänestä tuli täysi Jumala ja Isänsä veti hänet taivaaseen ylös.
Mitä luulet vaikuttaako tämä mihinkään tai kehenkään, kuten me USKOvaiset, ymmärrämme vain USKON asiaa emme haluakkaan ymmärtää hienouksia, ne ovat vain taakaksi. - Naurun paikka
frede kirjoitti:
Riittää kun olet tullut syntiseksi, silloin sinä tarviit Jeesuksen apua, siinä vaiheessa voi olla liiasta järjsestä haittaa.
Voisitko ajatella näin, Kun Jumala on synnyttänyt Pojan niin hän on tehnyt tämän kaiken Isälleen. Kun sinä haet sijaiskärsimyksen tekijää, se on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Joka kuoli ristillä, haudattiin, kävitunelassa (pelasti vanhan testamentin kristiyt), nousi kolmantena päivänä kuolleista. Se todella kävi näin,hän ilmestyi kaikille opetuslapsille, monille naisille Martta ja maria, ja yli 500 lle Liekkö ollut seura porukkaa.
Ja kun oli kulunut 40 päivää Hän kirkastui ja hänestä tuli täysi Jumala ja Isänsä veti hänet taivaaseen ylös.
Mitä luulet vaikuttaako tämä mihinkään tai kehenkään, kuten me USKOvaiset, ymmärrämme vain USKON asiaa emme haluakkaan ymmärtää hienouksia, ne ovat vain taakaksi."...Kun Jumala on synnyttänyt Pojan ..:"
- pippuri
Naurun paikka kirjoitti:
"...Kun Jumala on synnyttänyt Pojan ..:"
Milloin muka jumalat ovat synnyttäneet? Jos et vielä tiedä niin neitsyt Maria synnytti Jeesuksen koska Jeesus oli kuin ihminen ihmisestä syntynyt kuitenkin Jumala!Pysytkö "kärryillä". Kannattais lukea vähän Raamattua.Jos sanoin väärin, korjatkaa
- teu
Naurun paikka kirjoitti:
"...Kun Jumala on synnyttänyt Pojan ..:"
Mutta, on monia asioita joista, joista tulisi nähdä että tietäisi, mutta sitten se ei enää olisikaan USKOA, vaan se olisi silkkaa selvää asiasiaa, Mooseskaan ei kertonut vaikka oli keskustelussa ollut Jumalan kanssa.
- sinullekin tiedoksi
teu kirjoitti:
Mutta, on monia asioita joista, joista tulisi nähdä että tietäisi, mutta sitten se ei enää olisikaan USKOA, vaan se olisi silkkaa selvää asiasiaa, Mooseskaan ei kertonut vaikka oli keskustelussa ollut Jumalan kanssa.
historiallinen henkilö. Hänen mallinaan Raamatun tarinoissa on käytetty babylonian kuningaan Sargonin hahmoa.
- ja hohhoh
sinullekin tiedoksi kirjoitti:
historiallinen henkilö. Hänen mallinaan Raamatun tarinoissa on käytetty babylonian kuningaan Sargonin hahmoa.
Hehheh. Jotain kopsaat vaparien sylttytehtaasta.
Sargonin jumalaista alkuperää kertova teksti on vasta 700-luvulta eKr. - frede
ja hohhoh kirjoitti:
Hehheh. Jotain kopsaat vaparien sylttytehtaasta.
Sargonin jumalaista alkuperää kertova teksti on vasta 700-luvulta eKr.Se sargosin tarina loppui sitten siihen, koska minun raamatusta lukemani Mooses. Oli syntynyt n.1400 ennen Kristusta .
- Vanhempi teologi
sinullekin tiedoksi kirjoitti:
historiallinen henkilö. Hänen mallinaan Raamatun tarinoissa on käytetty babylonian kuningaan Sargonin hahmoa.
johtavaa todellakin Eufrat ja Tigris jokien alueelle, aivan kuten Raamatun useissa muissakin kertomuksissa.
Juutalaiset ovat ”lainanneet” hänet mesopotanialaisesta tarustosta. Babylonian suurvallan kuningas Sargosin (n. 2300 eaa.) syntymälegenda muistuttaa niin tarkoin Mooseksen syntymäkertomusta, ettei se voi olla pelkkä sattuma.
Sargonista nimittäin kerrotaan, että hänen äitinsä oli ylipapitar, mutta isä tuntematon. Koska ylipapittarella ei ollut lupa saada lapsia, hän jätti vastasyntyneen poikansa ruokovasuun virran vietäväksi. Palmutartarhan hoitaja, nimeltään Aqqi, pelasti hänet ja kasvatti hänet kuin oman lapsensa. Nimi Aqqi merkitsee ”nostin vettä”, kun taas Mooseksen nimen kerrotaan merkitsevän ”nostin hänet vedestä”.
Eräässä tekstissä kerrotaan Sargosin päivittäin syöneen leipää 5400 miehen kanssa (vrt. Mark 8:19-20). Vanhan Testamentin kaanon vastaa läheisesti muodoltaan ja sisällöltään mesopotamialaista uskonnollista kirjallisuutta. Kun esim. Megiddossa tehtyjen löytöjen perusteella tiedetään varmasti, että Gilgames-eepos tunnettiin Palestiinassa jo 1500-luvulla eaa., eli yli 500 vuotta ennen Salomon aikaa, ei voi olla epäilystäkään kumpi oli ennen Nooa vai Utnapistim.
Jeesus uskoi Mooseksen eläneen ja siihen, että Herra oli luvannut herättää toisen hänen kaltaisensa profeetan (5Moos 18:18), joka on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Tämä on taas selvä osoitus siitä, että hän uskoi väärään tietoon. Jumalan Poika ei varmaankaan tekisi näin helppoa virhettä. Jeesuksen kerrotaan sanoneen; ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. ”(Jh 5:46). Lisäksi Jeesus ei tuntenut Pyhiä kirjoituksia niin hyvin kuin väitetään. Moosekseen liittyvistä legendoista on varsin helppo löytää sadoittain virheitä ja ristiriitaisuuksia. - Tarua ja lorua
Vanhempi teologi kirjoitti:
johtavaa todellakin Eufrat ja Tigris jokien alueelle, aivan kuten Raamatun useissa muissakin kertomuksissa.
Juutalaiset ovat ”lainanneet” hänet mesopotanialaisesta tarustosta. Babylonian suurvallan kuningas Sargosin (n. 2300 eaa.) syntymälegenda muistuttaa niin tarkoin Mooseksen syntymäkertomusta, ettei se voi olla pelkkä sattuma.
Sargonista nimittäin kerrotaan, että hänen äitinsä oli ylipapitar, mutta isä tuntematon. Koska ylipapittarella ei ollut lupa saada lapsia, hän jätti vastasyntyneen poikansa ruokovasuun virran vietäväksi. Palmutartarhan hoitaja, nimeltään Aqqi, pelasti hänet ja kasvatti hänet kuin oman lapsensa. Nimi Aqqi merkitsee ”nostin vettä”, kun taas Mooseksen nimen kerrotaan merkitsevän ”nostin hänet vedestä”.
Eräässä tekstissä kerrotaan Sargosin päivittäin syöneen leipää 5400 miehen kanssa (vrt. Mark 8:19-20). Vanhan Testamentin kaanon vastaa läheisesti muodoltaan ja sisällöltään mesopotamialaista uskonnollista kirjallisuutta. Kun esim. Megiddossa tehtyjen löytöjen perusteella tiedetään varmasti, että Gilgames-eepos tunnettiin Palestiinassa jo 1500-luvulla eaa., eli yli 500 vuotta ennen Salomon aikaa, ei voi olla epäilystäkään kumpi oli ennen Nooa vai Utnapistim.
Jeesus uskoi Mooseksen eläneen ja siihen, että Herra oli luvannut herättää toisen hänen kaltaisensa profeetan (5Moos 18:18), joka on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Tämä on taas selvä osoitus siitä, että hän uskoi väärään tietoon. Jumalan Poika ei varmaankaan tekisi näin helppoa virhettä. Jeesuksen kerrotaan sanoneen; ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. ”(Jh 5:46). Lisäksi Jeesus ei tuntenut Pyhiä kirjoituksia niin hyvin kuin väitetään. Moosekseen liittyvistä legendoista on varsin helppo löytää sadoittain virheitä ja ristiriitaisuuksia.Tässä aiheesta hyvä sivusto:
http://seminarianblog.com/2008/08/moses-was-a-fake/ - Vanhempi teologi
Tarua ja lorua kirjoitti:
Tässä aiheesta hyvä sivusto:
http://seminarianblog.com/2008/08/moses-was-a-fake/vuoden 1000 eKr tienoilla israelin valtion, ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin suullisena perintönä säilynyttä historiaa (=myyttejä) israelin kansan menneistä vaiheista ja Jumalan eli Jahven välisestä liittosuhteesta.
TÄSTÄ MYYTTISYYDESTÄ ON SELVÄNÄ OSOITUKSENA MM. SE SEIKKA, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN VANHIMMAT PROFEETTAKIRJAT JULISTAVAT JUMALAN VALINNEEN KANSANSA JO EGYPTISSÄ, MUTTA MOOSEKSEN KIRJOJEN PERUSTEELLA VASTA MOOSES SAI TIETÄÄ KUKA JAHVE OLI, KUN TÄMÄ ILMESTYI HÄNELLE PALAVASSA PENSAASSA.
Kaiken kukkuraksi myös pako Egyptistä (Exodus) on myytti. - suotta naurata
Vanhempi teologi kirjoitti:
johtavaa todellakin Eufrat ja Tigris jokien alueelle, aivan kuten Raamatun useissa muissakin kertomuksissa.
Juutalaiset ovat ”lainanneet” hänet mesopotanialaisesta tarustosta. Babylonian suurvallan kuningas Sargosin (n. 2300 eaa.) syntymälegenda muistuttaa niin tarkoin Mooseksen syntymäkertomusta, ettei se voi olla pelkkä sattuma.
Sargonista nimittäin kerrotaan, että hänen äitinsä oli ylipapitar, mutta isä tuntematon. Koska ylipapittarella ei ollut lupa saada lapsia, hän jätti vastasyntyneen poikansa ruokovasuun virran vietäväksi. Palmutartarhan hoitaja, nimeltään Aqqi, pelasti hänet ja kasvatti hänet kuin oman lapsensa. Nimi Aqqi merkitsee ”nostin vettä”, kun taas Mooseksen nimen kerrotaan merkitsevän ”nostin hänet vedestä”.
Eräässä tekstissä kerrotaan Sargosin päivittäin syöneen leipää 5400 miehen kanssa (vrt. Mark 8:19-20). Vanhan Testamentin kaanon vastaa läheisesti muodoltaan ja sisällöltään mesopotamialaista uskonnollista kirjallisuutta. Kun esim. Megiddossa tehtyjen löytöjen perusteella tiedetään varmasti, että Gilgames-eepos tunnettiin Palestiinassa jo 1500-luvulla eaa., eli yli 500 vuotta ennen Salomon aikaa, ei voi olla epäilystäkään kumpi oli ennen Nooa vai Utnapistim.
Jeesus uskoi Mooseksen eläneen ja siihen, että Herra oli luvannut herättää toisen hänen kaltaisensa profeetan (5Moos 18:18), joka on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Tämä on taas selvä osoitus siitä, että hän uskoi väärään tietoon. Jumalan Poika ei varmaankaan tekisi näin helppoa virhettä. Jeesuksen kerrotaan sanoneen; ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. ”(Jh 5:46). Lisäksi Jeesus ei tuntenut Pyhiä kirjoituksia niin hyvin kuin väitetään. Moosekseen liittyvistä legendoista on varsin helppo löytää sadoittain virheitä ja ristiriitaisuuksia.Vanhan testamentin tutkijat ovat iät ja ajat olleet tietoisia näistä teorioista, mutta eivät ne todista mitään vakuuttavaa.
Gilgames-eepos!! Kuinka te jaksatte todistella omaa ateistista uskoanne!
Miksi ei suuresta luonnonkatastrofista voi olla monta erilaista kertomustraditiota? Eivät ne silti ole toistensa kopioita.
Gilgames-eeposkin on sinänsä kopio varhaisemmasta, olisit sanonut senkin, kun itseäsi julkeat esitellä teologina.
Hehheh! Millä todistat, että Unapistim oli ennen Noaa?? Et sitten millään! - nuar teoloki
Vanhempi teologi kirjoitti:
vuoden 1000 eKr tienoilla israelin valtion, ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin suullisena perintönä säilynyttä historiaa (=myyttejä) israelin kansan menneistä vaiheista ja Jumalan eli Jahven välisestä liittosuhteesta.
TÄSTÄ MYYTTISYYDESTÄ ON SELVÄNÄ OSOITUKSENA MM. SE SEIKKA, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN VANHIMMAT PROFEETTAKIRJAT JULISTAVAT JUMALAN VALINNEEN KANSANSA JO EGYPTISSÄ, MUTTA MOOSEKSEN KIRJOJEN PERUSTEELLA VASTA MOOSES SAI TIETÄÄ KUKA JAHVE OLI, KUN TÄMÄ ILMESTYI HÄNELLE PALAVASSA PENSAASSA.
Kaiken kukkuraksi myös pako Egyptistä (Exodus) on myytti.Hehheh. Millään et voine todistaa väitteitäsi.
Perimätieto ei välttämättä ole fiktiota. Pakkosiirtolaisuuden aikana alettiin varsinaisesti järjestelmällinen muistiin kirjoittaminen. Ei se millään tavalla sulje pois sitä, että perinnetieto olisi epätosi. - ota asioista selvää
suotta naurata kirjoitti:
Vanhan testamentin tutkijat ovat iät ja ajat olleet tietoisia näistä teorioista, mutta eivät ne todista mitään vakuuttavaa.
Gilgames-eepos!! Kuinka te jaksatte todistella omaa ateistista uskoanne!
Miksi ei suuresta luonnonkatastrofista voi olla monta erilaista kertomustraditiota? Eivät ne silti ole toistensa kopioita.
Gilgames-eeposkin on sinänsä kopio varhaisemmasta, olisit sanonut senkin, kun itseäsi julkeat esitellä teologina.
Hehheh! Millä todistat, että Unapistim oli ennen Noaa?? Et sitten millään!Gilgames-eepoksen vedenpaisumustarina on kirjallisena tuotteena vanhempi kuin Raamatun kertomus ja on varmaa, että tarinan alkuperäinen kotimaa on Mesopotamia eli Kaksoisvirtojen maa (Eufrat ja Tigris). Siellä ovat sen luonnolliset puitteet, suuret virrat, jotka saattavat kohota keväällä yli äyräidensä, tuhota kekseliään kastelujärjestelmän ja peittää alleen rannoille syntyneen kulttuurin.
http://www.suol.fi/raamattunet/gilgames.html - satupekkoja riittää
Vanhempi teologi kirjoitti:
vuoden 1000 eKr tienoilla israelin valtion, ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin suullisena perintönä säilynyttä historiaa (=myyttejä) israelin kansan menneistä vaiheista ja Jumalan eli Jahven välisestä liittosuhteesta.
TÄSTÄ MYYTTISYYDESTÄ ON SELVÄNÄ OSOITUKSENA MM. SE SEIKKA, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN VANHIMMAT PROFEETTAKIRJAT JULISTAVAT JUMALAN VALINNEEN KANSANSA JO EGYPTISSÄ, MUTTA MOOSEKSEN KIRJOJEN PERUSTEELLA VASTA MOOSES SAI TIETÄÄ KUKA JAHVE OLI, KUN TÄMÄ ILMESTYI HÄNELLE PALAVASSA PENSAASSA.
Kaiken kukkuraksi myös pako Egyptistä (Exodus) on myytti.miten jotkut sekopäät uskovat Raamattuun, vaikka kaikki todisteet osoittavat sen olevan pelkää plagioitua huu-haata!
http://faculty.gvsu.edu/websterm/SumerianMyth.htm - frede
Vanhempi teologi kirjoitti:
johtavaa todellakin Eufrat ja Tigris jokien alueelle, aivan kuten Raamatun useissa muissakin kertomuksissa.
Juutalaiset ovat ”lainanneet” hänet mesopotanialaisesta tarustosta. Babylonian suurvallan kuningas Sargosin (n. 2300 eaa.) syntymälegenda muistuttaa niin tarkoin Mooseksen syntymäkertomusta, ettei se voi olla pelkkä sattuma.
Sargonista nimittäin kerrotaan, että hänen äitinsä oli ylipapitar, mutta isä tuntematon. Koska ylipapittarella ei ollut lupa saada lapsia, hän jätti vastasyntyneen poikansa ruokovasuun virran vietäväksi. Palmutartarhan hoitaja, nimeltään Aqqi, pelasti hänet ja kasvatti hänet kuin oman lapsensa. Nimi Aqqi merkitsee ”nostin vettä”, kun taas Mooseksen nimen kerrotaan merkitsevän ”nostin hänet vedestä”.
Eräässä tekstissä kerrotaan Sargosin päivittäin syöneen leipää 5400 miehen kanssa (vrt. Mark 8:19-20). Vanhan Testamentin kaanon vastaa läheisesti muodoltaan ja sisällöltään mesopotamialaista uskonnollista kirjallisuutta. Kun esim. Megiddossa tehtyjen löytöjen perusteella tiedetään varmasti, että Gilgames-eepos tunnettiin Palestiinassa jo 1500-luvulla eaa., eli yli 500 vuotta ennen Salomon aikaa, ei voi olla epäilystäkään kumpi oli ennen Nooa vai Utnapistim.
Jeesus uskoi Mooseksen eläneen ja siihen, että Herra oli luvannut herättää toisen hänen kaltaisensa profeetan (5Moos 18:18), joka on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Tämä on taas selvä osoitus siitä, että hän uskoi väärään tietoon. Jumalan Poika ei varmaankaan tekisi näin helppoa virhettä. Jeesuksen kerrotaan sanoneen; ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. ”(Jh 5:46). Lisäksi Jeesus ei tuntenut Pyhiä kirjoituksia niin hyvin kuin väitetään. Moosekseen liittyvistä legendoista on varsin helppo löytää sadoittain virheitä ja ristiriitaisuuksia.Noista sinun kirjoituksista, ei minusta ole mihinkään! Syystä siitä Raamatun MOOSES on se henkilö, joka sai Jumalalta Pyhän Hengen kautta tietoa taitoa ja hitaan kielensä kerkeäksi.
Hänen 1 Kirjansa kertoo tarkasti, luomiskertomuklsen 6149 v. sitten, myös se kertoo kaikki kuin historia, vedenpaisumuksen, Aabrahamin löytyminen UR:sta ja päättyy tapahtumiin n. 1700 eks.
2 moos. kertoo n. 1350 - 1270 Ramses I ja Ramses II aikaisesta sorrosta israelilaisia kohtaan .
3,4,5, kertovat kaikesta korpivaelluksen aikana tapahtuneen, eli Israel pääsi lähtemään Egyptistä noin 1270 eks.
Sitten Sargosista hän eli N.750- 600, sekä valloitti Samariaan 722 eks. ja vei Israelin ylä luokan pakko siirtolaisuuteen asyyriaan, ja assyyria valloitti myös egyptin -600 luvulla eks. JOTEN KERRO NYT OMAT TARINAT OMISTA SARGOSISTA. KATSOTAAN SITTEN KUKA ON KUKIN. Kyllä, kyllä sanoi kivikosksi. - Usko tekee sokeaksi
frede kirjoitti:
Noista sinun kirjoituksista, ei minusta ole mihinkään! Syystä siitä Raamatun MOOSES on se henkilö, joka sai Jumalalta Pyhän Hengen kautta tietoa taitoa ja hitaan kielensä kerkeäksi.
Hänen 1 Kirjansa kertoo tarkasti, luomiskertomuklsen 6149 v. sitten, myös se kertoo kaikki kuin historia, vedenpaisumuksen, Aabrahamin löytyminen UR:sta ja päättyy tapahtumiin n. 1700 eks.
2 moos. kertoo n. 1350 - 1270 Ramses I ja Ramses II aikaisesta sorrosta israelilaisia kohtaan .
3,4,5, kertovat kaikesta korpivaelluksen aikana tapahtuneen, eli Israel pääsi lähtemään Egyptistä noin 1270 eks.
Sitten Sargosista hän eli N.750- 600, sekä valloitti Samariaan 722 eks. ja vei Israelin ylä luokan pakko siirtolaisuuteen asyyriaan, ja assyyria valloitti myös egyptin -600 luvulla eks. JOTEN KERRO NYT OMAT TARINAT OMISTA SARGOSISTA. KATSOTAAN SITTEN KUKA ON KUKIN. Kyllä, kyllä sanoi kivikosksi.uskovaishörhö ymmärrä eroa Sargonin ja Sargon II:n välillä?
- frede
Usko tekee sokeaksi kirjoitti:
uskovaishörhö ymmärrä eroa Sargonin ja Sargon II:n välillä?
Satun vain ottamaan selvää asioista, Minun ajatus meni samaa rataa kuin Ramses I ja Ramses II. eli isä ja poika.
Sargon I on elänyt "2269 - 2214" eks. onneksi niin paljon aiemmin ettei silloin kirjoitettu vielä. paitsi jotain nuolenpää kirjoitusta, silloin oli valttia sinetti sormus, joka oli kuin luottokortti tänään, kaikki sitilliset lunastettiin ja kuninkaan kammioissa oli varaa. - frede
paina kirjoitti:
pää tyynyyn
!hallelujaan kanssa olen vieraampi, mutta livenä tunnemme hyvin. Ja hyvin mutta kumminkin.
- paljon lukeva
frede kirjoitti:
Satun vain ottamaan selvää asioista, Minun ajatus meni samaa rataa kuin Ramses I ja Ramses II. eli isä ja poika.
Sargon I on elänyt "2269 - 2214" eks. onneksi niin paljon aiemmin ettei silloin kirjoitettu vielä. paitsi jotain nuolenpää kirjoitusta, silloin oli valttia sinetti sormus, joka oli kuin luottokortti tänään, kaikki sitilliset lunastettiin ja kuninkaan kammioissa oli varaa.Egyptiläisistä lähteistä on yritetty etsiä viitteitä Israelin kansan elämisestä siellä, joukkopaosta ja ennen muuta Joosefista.
Olisi ollut hyvin todennäköistä, että edes ihmeellinen joukkopako olisi säilynyt myös Egyptin historiassa, mutta niin ei ole. Egyptiläisen rajavirkailijat ja sotilaat ovat kuitenkin kirjanneet tiedonantoja paljon pienemmistä tapahtumista 1200 eKr. Pienten seemiläisten paimentolaisryhmien liikkeet Niilin suistossa on raportoitu, muttei kokonaisen 2 miljoonaisen kansan olemassaolosta mainita mitään. Faarao Ramses II:n tiedetään käyttäneen rakennustöissään erilaisia heimoja ja kansallisuuksia, ehkä myös israelilaisia.
MUUTAMIEN EGYPTISTÄ TULLEIDEN ISRAELILAISTEN VAELTAMISESTA KANAANIN MAAHAN, TULI KUITENKIN KOKO KANSAN YHTEISTÄ MYYTTISTÄ HISTORIAA. - frede
paljon lukeva kirjoitti:
Egyptiläisistä lähteistä on yritetty etsiä viitteitä Israelin kansan elämisestä siellä, joukkopaosta ja ennen muuta Joosefista.
Olisi ollut hyvin todennäköistä, että edes ihmeellinen joukkopako olisi säilynyt myös Egyptin historiassa, mutta niin ei ole. Egyptiläisen rajavirkailijat ja sotilaat ovat kuitenkin kirjanneet tiedonantoja paljon pienemmistä tapahtumista 1200 eKr. Pienten seemiläisten paimentolaisryhmien liikkeet Niilin suistossa on raportoitu, muttei kokonaisen 2 miljoonaisen kansan olemassaolosta mainita mitään. Faarao Ramses II:n tiedetään käyttäneen rakennustöissään erilaisia heimoja ja kansallisuuksia, ehkä myös israelilaisia.
MUUTAMIEN EGYPTISTÄ TULLEIDEN ISRAELILAISTEN VAELTAMISESTA KANAANIN MAAHAN, TULI KUITENKIN KOKO KANSAN YHTEISTÄ MYYTTISTÄ HISTORIAA.Otetaan huomioon, Ramses I aikana tapahtui niin, että mooses Karkoitettiin Egyptistä, ja samalla hakattiin myös hänen urotekonsa jotka oli pylväissä ja laatoissa .
Samoin on käynyt Jooseffin tietojen, jotka on hakattu pois kun Jooseff kuoli, eivät Egyptin Faaraot voineet sallia, että muukalaiset kenties orjista kotoisin olevat voisi pysyä kunniassa. Vaan kunnia oli Egyptiläisen, Väitätkö että Jumalan omaisuus kansa ei olisi ollut olemassa.
Kun Mooses teki laskennan, paljonko on sotaan kelpaavia miehiä oli 600'000, On tuo kansan luku ollut kolme kertaa, 2000000 asukasta N. 6000000 On lähempänä Voisitko ajatella että Faaraon sotilaat kun hukkuivat punaiseen mereen, ei kai heistä suureen ääneen kerrottu missään.
Myös jo Ramses I käytti, jne. jne. kunnes palataan siihen aikaan jolloin ei ollut enää ketään joka olisi tuntenut Joosefin unien selitystä ja urotekoja viljan keräämisksi (silloin kun israelilaiset saivat maata karjoilleen Gooseninmaa. Oli heitä 78 henkeä, sekä paimenia ja palvelijoita.
Kun 430 vuodenpäästä heitä oli N.6'000'000 henkilöä se on lasennallisesti mahdollista ja kaikkien ihmeitten lisäksi Jumalan siunaus. Se on sellainen asia, jota voisi kunnioittaa eikä kokoaika kiukutella, se on enemmän kuin muutama vaeltamassa kanaanin maahan . - +++++++++++++
paljon lukeva kirjoitti:
Egyptiläisistä lähteistä on yritetty etsiä viitteitä Israelin kansan elämisestä siellä, joukkopaosta ja ennen muuta Joosefista.
Olisi ollut hyvin todennäköistä, että edes ihmeellinen joukkopako olisi säilynyt myös Egyptin historiassa, mutta niin ei ole. Egyptiläisen rajavirkailijat ja sotilaat ovat kuitenkin kirjanneet tiedonantoja paljon pienemmistä tapahtumista 1200 eKr. Pienten seemiläisten paimentolaisryhmien liikkeet Niilin suistossa on raportoitu, muttei kokonaisen 2 miljoonaisen kansan olemassaolosta mainita mitään. Faarao Ramses II:n tiedetään käyttäneen rakennustöissään erilaisia heimoja ja kansallisuuksia, ehkä myös israelilaisia.
MUUTAMIEN EGYPTISTÄ TULLEIDEN ISRAELILAISTEN VAELTAMISESTA KANAANIN MAAHAN, TULI KUITENKIN KOKO KANSAN YHTEISTÄ MYYTTISTÄ HISTORIAA.Kyllä hapirut mainitaan, samoin Ramses II:n varastokaupungit, joita heprealaiset tekivät.
Kirjallisten lähteiden puuttuminen ei todista mitään siitä, etteikö ko. asiaa olisi tapatunut.
Asian muistiin kirjoittaminen tapahtui varsinaisesti 900 v. myöhemmin.
Egyptin väkiluku lienee ollut n. 4-5 miljoonaa. On mahdotonta ajatella, että heprealaisia olisi ollut niin paljon.
Piispa Henrikistä ei ole suoranaisia lähteitä, mutta epäsuora todistelu tukee surmavirren kertomusta. - ????????????b
frede kirjoitti:
Noista sinun kirjoituksista, ei minusta ole mihinkään! Syystä siitä Raamatun MOOSES on se henkilö, joka sai Jumalalta Pyhän Hengen kautta tietoa taitoa ja hitaan kielensä kerkeäksi.
Hänen 1 Kirjansa kertoo tarkasti, luomiskertomuklsen 6149 v. sitten, myös se kertoo kaikki kuin historia, vedenpaisumuksen, Aabrahamin löytyminen UR:sta ja päättyy tapahtumiin n. 1700 eks.
2 moos. kertoo n. 1350 - 1270 Ramses I ja Ramses II aikaisesta sorrosta israelilaisia kohtaan .
3,4,5, kertovat kaikesta korpivaelluksen aikana tapahtuneen, eli Israel pääsi lähtemään Egyptistä noin 1270 eks.
Sitten Sargosista hän eli N.750- 600, sekä valloitti Samariaan 722 eks. ja vei Israelin ylä luokan pakko siirtolaisuuteen asyyriaan, ja assyyria valloitti myös egyptin -600 luvulla eks. JOTEN KERRO NYT OMAT TARINAT OMISTA SARGOSISTA. KATSOTAAN SITTEN KUKA ON KUKIN. Kyllä, kyllä sanoi kivikosksi.sargoneita on 2
- frede
+++++++++++++ kirjoitti:
Kyllä hapirut mainitaan, samoin Ramses II:n varastokaupungit, joita heprealaiset tekivät.
Kirjallisten lähteiden puuttuminen ei todista mitään siitä, etteikö ko. asiaa olisi tapatunut.
Asian muistiin kirjoittaminen tapahtui varsinaisesti 900 v. myöhemmin.
Egyptin väkiluku lienee ollut n. 4-5 miljoonaa. On mahdotonta ajatella, että heprealaisia olisi ollut niin paljon.
Piispa Henrikistä ei ole suoranaisia lähteitä, mutta epäsuora todistelu tukee surmavirren kertomusta.Kun Ramses I sanoi, jos orjat saisi aseet he voisi voittaa meidät .
- frede
????????????b kirjoitti:
sargoneita on 2
Ei kai se ole minun vika ettet lue viestejä, se aivan lähellä kertoo siitä .
- paljon lukeva
frede kirjoitti:
Otetaan huomioon, Ramses I aikana tapahtui niin, että mooses Karkoitettiin Egyptistä, ja samalla hakattiin myös hänen urotekonsa jotka oli pylväissä ja laatoissa .
Samoin on käynyt Jooseffin tietojen, jotka on hakattu pois kun Jooseff kuoli, eivät Egyptin Faaraot voineet sallia, että muukalaiset kenties orjista kotoisin olevat voisi pysyä kunniassa. Vaan kunnia oli Egyptiläisen, Väitätkö että Jumalan omaisuus kansa ei olisi ollut olemassa.
Kun Mooses teki laskennan, paljonko on sotaan kelpaavia miehiä oli 600'000, On tuo kansan luku ollut kolme kertaa, 2000000 asukasta N. 6000000 On lähempänä Voisitko ajatella että Faaraon sotilaat kun hukkuivat punaiseen mereen, ei kai heistä suureen ääneen kerrottu missään.
Myös jo Ramses I käytti, jne. jne. kunnes palataan siihen aikaan jolloin ei ollut enää ketään joka olisi tuntenut Joosefin unien selitystä ja urotekoja viljan keräämisksi (silloin kun israelilaiset saivat maata karjoilleen Gooseninmaa. Oli heitä 78 henkeä, sekä paimenia ja palvelijoita.
Kun 430 vuodenpäästä heitä oli N.6'000'000 henkilöä se on lasennallisesti mahdollista ja kaikkien ihmeitten lisäksi Jumalan siunaus. Se on sellainen asia, jota voisi kunnioittaa eikä kokoaika kiukutella, se on enemmän kuin muutama vaeltamassa kanaanin maahan .todennäköisemmin legendaa, mutta niin on Mooseskin.
Hän on hyvin tärkeä henkilö Vanhan testamentin tarinoissa, sillä hänet mainitaan niissä yli 800 kertaa. Vanhan Testamentti kertoo, että Israelin kansa polveutuu kantaisä Aabrahamista, hänen pojastaan Iisakista ja Iisakin pojasta Jaakobista. Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen heitä ruvettiin kutsumaan juutalaisiksi. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista toiseksi nuorin oli Joosef.
Kateelliset veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin, missä hän kuitenkin ennustajan taitonsa ansiosta kohosi faaraon mahtavaksi hallitusmieheksi. Joosef kutsui isänsä ja veljensä Egyptiin, jossa Israelin kansa kasvoi uskomattoman tehokkaasti. Jo kahden sukupolven kuluttua pelkästään miehiä oli 600 000 (4.Moos 1:45-46), 2.Moos 12:37), joten kansa oli paisunut n. 2 miljoonaiseksi.
Jokainen nainen joutui siis synnyttämään satoja lapsia. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten tutkimusten nojalla arvioitu olevan alle 1,5 miljoonaa henkeä.
Kuitenkin myöhäisemmässä vaiheessa miljoona väestö oli huvennut 7000 henkeen :”Niin hän katsasti herrain palvelijat, ja niitä oli kaksisataa kolmekymmentä kaksi. Niitten jälkeen hän katsasti kaiken väen, kaikki israelilaiset, joita oli seitsemäntuhatta” 1 Kun. 20:15.
Älä ihmeessä ota Raamattua sanatarkasti, sillä se on täynänsä vastaavanlaisia virheitä ja mahdottomuuksia. - frede
Vanhempi teologi kirjoitti:
vuoden 1000 eKr tienoilla israelin valtion, ryhdyttiin kirjoittamaan muistiin suullisena perintönä säilynyttä historiaa (=myyttejä) israelin kansan menneistä vaiheista ja Jumalan eli Jahven välisestä liittosuhteesta.
TÄSTÄ MYYTTISYYDESTÄ ON SELVÄNÄ OSOITUKSENA MM. SE SEIKKA, ETTÄ VANHAN TESTAMENTIN VANHIMMAT PROFEETTAKIRJAT JULISTAVAT JUMALAN VALINNEEN KANSANSA JO EGYPTISSÄ, MUTTA MOOSEKSEN KIRJOJEN PERUSTEELLA VASTA MOOSES SAI TIETÄÄ KUKA JAHVE OLI, KUN TÄMÄ ILMESTYI HÄNELLE PALAVASSA PENSAASSA.
Kaiken kukkuraksi myös pako Egyptistä (Exodus) on myytti.Lähes 300 vutta sitä ennen kaikki mooseksen 5 kirjaa . Joosua jatkoi Mooseksen työtä. Ettekö te mitään osaa ajatella, lukea, oppia. Luulis jo tarttuvan vaatteihinkin tietoa.
- frede
paljon lukeva kirjoitti:
todennäköisemmin legendaa, mutta niin on Mooseskin.
Hän on hyvin tärkeä henkilö Vanhan testamentin tarinoissa, sillä hänet mainitaan niissä yli 800 kertaa. Vanhan Testamentti kertoo, että Israelin kansa polveutuu kantaisä Aabrahamista, hänen pojastaan Iisakista ja Iisakin pojasta Jaakobista. Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen heitä ruvettiin kutsumaan juutalaisiksi. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista toiseksi nuorin oli Joosef.
Kateelliset veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin, missä hän kuitenkin ennustajan taitonsa ansiosta kohosi faaraon mahtavaksi hallitusmieheksi. Joosef kutsui isänsä ja veljensä Egyptiin, jossa Israelin kansa kasvoi uskomattoman tehokkaasti. Jo kahden sukupolven kuluttua pelkästään miehiä oli 600 000 (4.Moos 1:45-46), 2.Moos 12:37), joten kansa oli paisunut n. 2 miljoonaiseksi.
Jokainen nainen joutui siis synnyttämään satoja lapsia. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten tutkimusten nojalla arvioitu olevan alle 1,5 miljoonaa henkeä.
Kuitenkin myöhäisemmässä vaiheessa miljoona väestö oli huvennut 7000 henkeen :”Niin hän katsasti herrain palvelijat, ja niitä oli kaksisataa kolmekymmentä kaksi. Niitten jälkeen hän katsasti kaiken väen, kaikki israelilaiset, joita oli seitsemäntuhatta” 1 Kun. 20:15.
Älä ihmeessä ota Raamattua sanatarkasti, sillä se on täynänsä vastaavanlaisia virheitä ja mahdottomuuksia.Meidän tulee tietää totuus, noissa sinun kirjoituksissa ei ole totuus, nuo luvut 232 on isonpia johtajia , ja 7000 on pienempiä esimiehiä ,., Vankeus aika oli 400 vuotta, siihen lisätään se hyväaika jonka he viettivät alussa vapaina Kun joosef kuoli, melko heti heidät orjuutettiin . 430 v. oli yhteisaika Egyptissä .
Puhuit läpiä päähäsi että naisten piti synnyttää satoja mene mäkeen tietosi kanssa. Ja tule vasta sitten selittämään, kun todella tiedät. Mooses ei ole mulle legendä, minä uskon tosissaan sen oikeellisuuden, mikä raamatussa on.
Kuningastenkirja on eri aikakautta kuin Egyptin aika, älä sotke asioita SINUN PIT6ÄÄ MYÖS LUKEA MOOSEKSEN KIRJOJA ET VOI JÄTTÄÄ NIITÄ LUKEMATTA . - sinullekin tiedoksi
frede kirjoitti:
Lähes 300 vutta sitä ennen kaikki mooseksen 5 kirjaa . Joosua jatkoi Mooseksen työtä. Ettekö te mitään osaa ajatella, lukea, oppia. Luulis jo tarttuvan vaatteihinkin tietoa.
kirjoittanut ainuttakaan kirjaa, koska hän ei ole historiallinen henkilö.
- frede
sinullekin tiedoksi kirjoitti:
kirjoittanut ainuttakaan kirjaa, koska hän ei ole historiallinen henkilö.
Sinun on paras uskoa, sen varmasti teen minkä voin, Mooses on yksi Jumalan ase.
- pippuri
frede kirjoitti:
Otetaan huomioon, Ramses I aikana tapahtui niin, että mooses Karkoitettiin Egyptistä, ja samalla hakattiin myös hänen urotekonsa jotka oli pylväissä ja laatoissa .
Samoin on käynyt Jooseffin tietojen, jotka on hakattu pois kun Jooseff kuoli, eivät Egyptin Faaraot voineet sallia, että muukalaiset kenties orjista kotoisin olevat voisi pysyä kunniassa. Vaan kunnia oli Egyptiläisen, Väitätkö että Jumalan omaisuus kansa ei olisi ollut olemassa.
Kun Mooses teki laskennan, paljonko on sotaan kelpaavia miehiä oli 600'000, On tuo kansan luku ollut kolme kertaa, 2000000 asukasta N. 6000000 On lähempänä Voisitko ajatella että Faaraon sotilaat kun hukkuivat punaiseen mereen, ei kai heistä suureen ääneen kerrottu missään.
Myös jo Ramses I käytti, jne. jne. kunnes palataan siihen aikaan jolloin ei ollut enää ketään joka olisi tuntenut Joosefin unien selitystä ja urotekoja viljan keräämisksi (silloin kun israelilaiset saivat maata karjoilleen Gooseninmaa. Oli heitä 78 henkeä, sekä paimenia ja palvelijoita.
Kun 430 vuodenpäästä heitä oli N.6'000'000 henkilöä se on lasennallisesti mahdollista ja kaikkien ihmeitten lisäksi Jumalan siunaus. Se on sellainen asia, jota voisi kunnioittaa eikä kokoaika kiukutella, se on enemmän kuin muutama vaeltamassa kanaanin maahan .Kun Mooses vaelsi 40 vuotta kansan kanssa se lisääntyi ja koska se niskuroi Jumala ei antanut Egyptistä lähteneen sukupolven päästä luvattuun maahan vaan seuraavan. Mooses myöskään ei päässyt kuin katselemaan luvattua maata.
- frede
pippuri kirjoitti:
Kun Mooses vaelsi 40 vuotta kansan kanssa se lisääntyi ja koska se niskuroi Jumala ei antanut Egyptistä lähteneen sukupolven päästä luvattuun maahan vaan seuraavan. Mooses myöskään ei päässyt kuin katselemaan luvattua maata.
On hyvä ja rauhallinen luonne, Kyllä näin on siellä 430 vuotta oli kokonaisaika Egyptissä ja 40 vuotta he harhailvat eripaikoissa Jumalan johdatuksella kunnes viimeinenkin niistä vanhoista oli kuollut, Mutta Egyptissä nuorena ollut Joosua (joka oli se henkilö jonka Mooses pelasti silloin kun hän joutui tappamaan Egyptiläisen ).
Joosuasta tuli kansan johtaja Mooseksen jälkeen,
Hän oli Nuori N. 35-40 kun paluu Kaanaaseen alkoi
Mooses antoi kaikki kirjoittamansa kirjat Joosualle, ja varoitti niitä nätisti pitämään,
Hän oli Jumalan valitsema, Mooses oli opettanut myös hänet lukemaan ja kirjoittamaan.
Joosualla oli omakin kirja , nimeltään Joosuankirja, ., Miksi Mooses ei päässyt luvattuun maahan? Se johtui sellaisesta seikasta
kuin Israelilaiset olivat napisseet, ja kiukutelleet taas kerran ja rupesivat vaatimaan vettä.
(Jumala oli sanonut Moosekselle kuinka se tapahtuu nätisti) Moosekseen meni kopeuden ritas
Ja aamulla sanoi: Tästäkö Minun pitää lymään teille vettä. Koska se ei ollut aivan niin kuin Jumala oli opastanut, hän sai pyyhkeitä, ja hänelle kerrottiin, sinä et näe luvattua maata . - frede
paljon lukeva kirjoitti:
Egyptiläisistä lähteistä on yritetty etsiä viitteitä Israelin kansan elämisestä siellä, joukkopaosta ja ennen muuta Joosefista.
Olisi ollut hyvin todennäköistä, että edes ihmeellinen joukkopako olisi säilynyt myös Egyptin historiassa, mutta niin ei ole. Egyptiläisen rajavirkailijat ja sotilaat ovat kuitenkin kirjanneet tiedonantoja paljon pienemmistä tapahtumista 1200 eKr. Pienten seemiläisten paimentolaisryhmien liikkeet Niilin suistossa on raportoitu, muttei kokonaisen 2 miljoonaisen kansan olemassaolosta mainita mitään. Faarao Ramses II:n tiedetään käyttäneen rakennustöissään erilaisia heimoja ja kansallisuuksia, ehkä myös israelilaisia.
MUUTAMIEN EGYPTISTÄ TULLEIDEN ISRAELILAISTEN VAELTAMISESTA KANAANIN MAAHAN, TULI KUITENKIN KOKO KANSAN YHTEISTÄ MYYTTISTÄ HISTORIAA.Vaan Loppujen lopuksi FAARAO ANTOI LUVAN LÄHTEÄ,
monien omantuntonsa paadutusten jälkeen, he saivat aivan rauhassa lähteä, jopa he saivat kultaa ja hopeaa ja kaiken laista tavaraa, jonka Jumala herätti kansassa annettavaksi.
Siitä johtuen ateistit ei ymmärrä miksi ei ole jälkiä kertomuksia, he odottaa väärää tietoa . - teuta
frede kirjoitti:
On hyvä ja rauhallinen luonne, Kyllä näin on siellä 430 vuotta oli kokonaisaika Egyptissä ja 40 vuotta he harhailvat eripaikoissa Jumalan johdatuksella kunnes viimeinenkin niistä vanhoista oli kuollut, Mutta Egyptissä nuorena ollut Joosua (joka oli se henkilö jonka Mooses pelasti silloin kun hän joutui tappamaan Egyptiläisen ).
Joosuasta tuli kansan johtaja Mooseksen jälkeen,
Hän oli Nuori N. 35-40 kun paluu Kaanaaseen alkoi
Mooses antoi kaikki kirjoittamansa kirjat Joosualle, ja varoitti niitä nätisti pitämään,
Hän oli Jumalan valitsema, Mooses oli opettanut myös hänet lukemaan ja kirjoittamaan.
Joosualla oli omakin kirja , nimeltään Joosuankirja, ., Miksi Mooses ei päässyt luvattuun maahan? Se johtui sellaisesta seikasta
kuin Israelilaiset olivat napisseet, ja kiukutelleet taas kerran ja rupesivat vaatimaan vettä.
(Jumala oli sanonut Moosekselle kuinka se tapahtuu nätisti) Moosekseen meni kopeuden ritas
Ja aamulla sanoi: Tästäkö Minun pitää lymään teille vettä. Koska se ei ollut aivan niin kuin Jumala oli opastanut, hän sai pyyhkeitä, ja hänelle kerrottiin, sinä et näe luvattua maata .Ja sanoi käyneensä sillä vuoren luona, josta Mooses löi vettä, uskomatonta mutta siitä vuoti vettä vieläkin vitoineen .
- teuta
teuta kirjoitti:
Ja sanoi käyneensä sillä vuoren luona, josta Mooses löi vettä, uskomatonta mutta siitä vuoti vettä vieläkin vitoineen .
Anteeksi
- pippuri
frede kirjoitti:
Vaan Loppujen lopuksi FAARAO ANTOI LUVAN LÄHTEÄ,
monien omantuntonsa paadutusten jälkeen, he saivat aivan rauhassa lähteä, jopa he saivat kultaa ja hopeaa ja kaiken laista tavaraa, jonka Jumala herätti kansassa annettavaksi.
Siitä johtuen ateistit ei ymmärrä miksi ei ole jälkiä kertomuksia, he odottaa väärää tietoa .Jumala lähetti vitsauksia Egyptiin ja rankin oli kai faaraon jälkeläisen (pikkuinen) kuolema. He pääsivät lähtemään rauhassa, tosin sotajoukkoja lähetettiin perään ja silloin tapahtui se meren avautuminen jolloin sotajoukot tuhoutuivat. Olenkohan ymmärtänyt oikein? Mutta muistan lukeneeni ,että egyptiläisen surmaaja oli Mooses itse ja siksi hänellä oli ensin vaikeuksia jopa omiensa kanssa.
- frede
pippuri kirjoitti:
Jumala lähetti vitsauksia Egyptiin ja rankin oli kai faaraon jälkeläisen (pikkuinen) kuolema. He pääsivät lähtemään rauhassa, tosin sotajoukkoja lähetettiin perään ja silloin tapahtui se meren avautuminen jolloin sotajoukot tuhoutuivat. Olenkohan ymmärtänyt oikein? Mutta muistan lukeneeni ,että egyptiläisen surmaaja oli Mooses itse ja siksi hänellä oli ensin vaikeuksia jopa omiensa kanssa.
Hän "Mooses" juuri teki, Tämä Egyptiläinen oli sitonut Joosuan seinään ja oli muutaman ruoskaniskun jo räväyttänyt, Tämä johtui(siitä kun joosuan rakastamaa tyttöä, ei kuulunut vaan daatan oli pitänyt orjattaren itsellään) no sattui niin että kun siellä oli pimeän ajan liikkumis kielto kaikilla israelilaisilla.
Tämä joosuan kulku sattui siihen aikaan, ja nyt tuli Mooses sattumoisin paikalle (tietenkin Jumalan ohjaamana ) ja nappasi ruoskan kietoi sen Egyptiläisen kaulaan ja kiristi hieman, ja eikun henki pois tästä sai Moosess Maanpaon.
Mooses oli n. 40 kuin tiedämme hän harhaili aavikolla ja missä Herra mahtoikaan häntä kuljettaa, ja hän myös ruokki moosesta. kunnes
hän taas herasi ja näki kaksi lammaslaumaa toinen oli tyttösten kaittemia , toinen raavaitten miesten jotka olisivat etuileet juotto puuhissa.
Nyt Mooses oli selvillä ketä autetaan, ja niin ei aikaakaan kun miehet oli riisuttu sauvoista ja aseista, tytöt saivat juottaa ensin, ja kutsuivat Mooseksen kotiin, heidän isäsä jetron
midialainen pappi. - teuta
sinullekin tiedoksi kirjoitti:
kirjoittanut ainuttakaan kirjaa, koska hän ei ole historiallinen henkilö.
Taidat jotekin olla viluissa, Sinulle ei mene asia perille vaikka vääntäsi, mutta tiedä tämä jos jotain pois otat Raamatusta, sanankin niin Jumala ottaa taivasosuutesi pois, puhumattakaan kirjoista . Hän oli mitä suurin Histriallinen henkilö! Joka on ollut Vedenpaisumuksen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862