Pietikäisen Facebookki

Kun Sirpa Pietikäisen facebook lakkautettiin niin hän sanoo käyttäneensä sitä aktiivisesti. Päivittäneensä sitä jopa useita kertoja päivässä.
Tuollaiseenko siellä parlamentissa on aikaa? Ilmankos ei ole saanut mitään koskaan aikaiseksi.
Korkealla palkalla vaan surffaillaan facebookissa virka-aikana.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189265739_uu.shtml
31070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eli yhtä tyhjän kanssa kuka EU:hun menee.

Äänestä

Ei ne kaikki sun kavereita ole, osa on nimituttuja. Etkä sä välttämättä tiedä kaikista edes nimeä jos sulle valokuvan lyö eteen.

Äänestä

Rattijuoppo Sirpa

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=38196

taisi puoltaa kännipäissään Facialbookkiansa päivitellessään samalla vahingossa lex mokiaakin.

Tokihan osa kansastakin on rattijuoppoja ja täten voisimme edellyttää heilläkin olevan oma edustaja, mutta eivätpä taida olla ns. vähemmistöryhmä kuten Saamelaiset.


"Selvin päin en astuisi humalassa auton rattiin. ", lausahti itsensä Sirpa taannoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätäkö on työ? kirjoitti:

Kun Sirpa Pietikäisen facebook lakkautettiin niin hän sanoo käyttäneensä sitä aktiivisesti. Päivittäneensä sitä jopa useita kertoja päivässä.
Tuollaiseenko siellä parlamentissa on aikaa? Ilmankos ei ole saanut mitään koskaan aikaiseksi.
Korkealla palkalla vaan surffaillaan facebookissa virka-aikana.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903189265739_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu