paineet on kovat

tyttö17

hei, olen 17 vuotias tyttö ja pyytäisin neuvoja.. olen ollut yhdeksänteen luokkaan asti koulukiusattu lyhyyteni sekä sen takia, että minut ymmärrettiin aina väärin vaikka tarkoituksena ei ollut mitää pahaa. se oli raskasta aikaa ja tuntui todella pahalta. kaveritkin oli harvassa. yhdeksännellä luokalla silloinen poikaystäväni jätti minut, se todella satutti ja siitä masennuin. samoihin aikoihin serkulleni syntyi vauva joka kuoli 10 päivän ikäisenä hyvin erikoiseen sairauteen. sitä ei pysty käsittämään miks viaton ihminen viedään pois vaikka se oli niin toivottu lapsi. en ole pystynyt olemaan serkkuni tukena vaikka hän olisi sitä toivonut. kummastakin tapahtumasta on aikaa nyt vähän päälle vuosi enkä ole oikein vieläkään päässyt eteenpäin.

ajattelin että uusi koulu toisi uuden alun ja niinhän se toikin, mutta vain kiusaamisen kohdalle. entinen poikaystäväni käy samaa koulua ja nään sen melkein päivittäin mikä ei ole helppoa, sillä emme ole selvittäneet eron jälkeen välejämme. mutta ei siinä vielä kaikki.. rakas tätini, joka sairasti syöpää pitemmän aikaa nukkui maanantaina pois. mieliala, elämänhalu ja tunnelma on tosi alhaalla mutta silti pitäisi olla vahva ja jaksaa eteenpäin kaiken kokemani jälkeen. pitäisi pystyä tukemaan toisia läheisiä sekä samaan aikaa yrittää olla koulussa hyvä oppilas ja hyvä ystävä uusille kavereille. paineet on todella kovat joten hyvät neuvot olisi tarpeessa.. mitä pitäisi tehdä, miten jaksais eteenpäin ja miten sais elämänhalun takaisin?

2

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täti

      Onpas sinun lähipiiriisi sattunut monenmoista ikävää turhankin paljon. Ja vielä koulukiusaaminen...Ymmärsinkö oikein, ettei sinua enää uudessa koulussa kiusata? Jos näin on, se on todella hienoa.

      Tämä tänne kirjoittaminen on se ensimmäinen askel hakea apua. Mene ihmeessä oppilaitoksesi terveydenhoitajan tai kuraattorin juttusille. He ovat siellä teitä opiskelijoita varten. Koska asia on niin, että ainoastaan puhumalla ja tuen avulla ihminen selviää vaikeista elämäntilanteista, jollaista sinäkin tällä hetkellä elät. Jaksamista sinulle! Usko pois, apua hakemalla, saat elämänilosi takaisin.

      • tyttö17

        kyllä. koulu on hyvä ja siellä on todella hyviä ystäviä jotka ovat tukeneet minua ja niille pystyy puhumaan eikä enää kiusaamista ole ilmennyt. tänne kirjoitin ensimmäistä kertaa. kiitos sinulle neuvoista. eletään päivä kerrallaan eteenpäin kohti toivottua parempaa :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      5010
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3623
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2450
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1568
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1540
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1454
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1272
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1168
    9. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      16
      1152
    10. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      165
      1099
    Aihe