Keskusta lienee aktiivisin puolue valittamaan, että maaseutu tyhjenee, kansa jakautuu kahtia ja aluepolitiikkaa pitäisi lisätä.
Kuitenkin keskusta tekee aika vähän sille, että esim.kaupan palvelut pysyisivät lähellä kuluttajaa, maaseudulla nimenomaan.
http://www.marmai.fi/uutiset/article256206.ece
S-ryhmä nimittäin on kasvattanut osuuttaan huimasti nimenomaan hypermarkettien sarjassa Prismallaan ja lähikauppojen sarjassa ABC-asemillaan. Kummatkin tappavat lähikauppoja sieltä, missä ihmiset asuvat, kun sekä Prisman että ABC:lle pöääsee vain autolla.
Keskustan kannattaisi miettiä, mitä järkeä on siinä, että jo neljännes päivittäistavaroista myydään suurissa hypermarketeissa, jonne asiakkaiden on tultava yhä kauempaa ja kauempaa, kun lähikaupat lopetetaan sitä mukaa kun uusia hypermarkettej ja ideaparkkeja rakennetaan.
Jos maaseutu halutaan pitää elävänä, niin ei tällaisessa touhussa ole mitään järkeä.
Asian laita lienee kuitenkin niin, ettei keskusta tee asialle mitään, koska S-ryhmä rahoittaa puolueen piirijärjestöjä ja paikallisyhdistyksiä.
Huono juttu, sanoisin.
-Jäbä

Vastaukset 1
Vanhimmat
Maalla on osuuskauppa ollut aina keskellä kylää, parhaalla paikalla.
Nyt kun väki vähenee ja päätien poskeen pellolle nousee betonihalli nimeltä ideaparkki, niin osuuskauppa menee sinne ja maksaa kiinteistöyhtiölle vuokraa ja jättää oman kiinteistönsä vuokralle, pizzeriaksi tai valkuvaamoksi, kenties taimi- ja kukkakaupaksi, jollekin hullulle työttömälle, joka aikoo yrittäjöksi.
Näin menee kyläkltä sen ainoa kauppa, mutta onhan aikkakunnalla ideapark, jonne siirtyy myös apteekki, pankki, posti,R.kioski ja kaikki muutkin kylän entiset palveluyrittäjät, joilla on varaa maksaa ideaparkin kiinteistöyrittäjän kiskurivuokrat.
Eikä maalla ole ihanaa, kun kiinteistösijoittajat tarjoavat elinkeinoelämälle mahdollisuuden tyhjentää vanhat ja rusahtaneet kyläpahaset lopuistakin palveluista.