Olen hankala ihminen. Nykyinen avomieheni on kaikkea, mitä voin toivoa. No joo, eihän kukaan ole täydellinen, mutta Se Ihana Mies minulle. Ja hän rakastaa minua ja haluaa suunnitella mm. talon ostoa, perhettä.. Tulevaisuutta mun kanssani.
Mulla on ongelma. Mieliala voi vaihtua nopeasti tosi paskaseksi, vaikka vasta just sanoisin miehelle rakastavani häntä. Suutun pienistä ja teen kärpäsistä härkäsiä. Olen tekemässä eroa ja haukun miehen lyttyyn. Pyydän palauttamaan avainta ja noutamaan tavaransa ASAP. Sitte menee hetki ja mieli muuttuu.. Enhän tarkoittanut, olet mulle kaikki mitä tarvitsen.. jne. Kyllä te tiedätte.
Mutta kun en jaksa tätä omaa "sekoiluani" enää yhtään!! Haluan olla se sama mimmi, joka olen nyt kun kirjoitan tätä. Mukava, rakastava, rakastettava. En todellakaan ansaitse miestäni, joka, kumma kyllä, on ja pysyy rinnallani. En ihmettelisi, vaikka joskus haluaisikin heittää hanskat tiskiin ja lähteä.
:(
Mutta mikä mua vaivaa?? Miksi saatan raivostua ihan mitättömistä, valittaa ja olla saatanan kylmä miestä kohtaan. Suhde ois kaikinpuolin upea ja ihana, ellei näitä mun juttujani tulis sillon tällön väliin. Joskus tiheemmin, joskus vähän harvemmin. Aina pitää elää vähän niinkuin "tyyntä myrskyn edellä"....
Pitäiskö mun ottaa asiaksi ja soittaa psykologille ja puhua näistä asioista? Mua vaivaa ihan todella, olen oikeesti kuin hirviö, kun "sille päälle satun". En ole väkivaltainen, olen vain täysin kylmä, ilkeä ja paha toista kohtaan. Loukkaan, vaikken haluaisi, oikeasti.
Yhdessä ollaan oltu kohta 5 vuotta. Häitäkin suunnitellaan.
Mulla on ongelma. Mieliala voi vaihtua nopeasti tosi paskaseksi, vaikka vasta just sanoisin miehelle rakastavani häntä. Suutun pienistä ja teen kärpäsistä härkäsiä. Olen tekemässä eroa ja haukun miehen lyttyyn. Pyydän palauttamaan avainta ja noutamaan tavaransa ASAP. Sitte menee hetki ja mieli muuttuu.. Enhän tarkoittanut, olet mulle kaikki mitä tarvitsen.. jne. Kyllä te tiedätte.
Mutta kun en jaksa tätä omaa "sekoiluani" enää yhtään!! Haluan olla se sama mimmi, joka olen nyt kun kirjoitan tätä. Mukava, rakastava, rakastettava. En todellakaan ansaitse miestäni, joka, kumma kyllä, on ja pysyy rinnallani. En ihmettelisi, vaikka joskus haluaisikin heittää hanskat tiskiin ja lähteä.
:(
Mutta mikä mua vaivaa?? Miksi saatan raivostua ihan mitättömistä, valittaa ja olla saatanan kylmä miestä kohtaan. Suhde ois kaikinpuolin upea ja ihana, ellei näitä mun juttujani tulis sillon tällön väliin. Joskus tiheemmin, joskus vähän harvemmin. Aina pitää elää vähän niinkuin "tyyntä myrskyn edellä"....
Pitäiskö mun ottaa asiaksi ja soittaa psykologille ja puhua näistä asioista? Mua vaivaa ihan todella, olen oikeesti kuin hirviö, kun "sille päälle satun". En ole väkivaltainen, olen vain täysin kylmä, ilkeä ja paha toista kohtaan. Loukkaan, vaikken haluaisi, oikeasti.
Yhdessä ollaan oltu kohta 5 vuotta. Häitäkin suunnitellaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mitä todennäköisimmin ns. rajatilapersoonallisuushäiriö. Psykiatrin juttusille vaan.
Kylmä hiki nousi kun luin vastauksesi.. Googlettamalla löysin linkin..
http://uk.geocities.com/rajatilapersoona/faq.htm#2
Pelottavan monesta kohdasta tunnistan itseni!!
:( Mitä ihmettä.. Kuvittelen että mulla on vaan tavallista vankempi temperamentti.. :( Nyt mua oikeesti alko pelottaa.. Mut onneks voin nyt tutustua tohon linkin kirjoitukseen ja mietiskellä.. Ehkä tää pahin shokki menee ohi..
Selaa niitä googlen tuloksia vähän pidemmälle, saat neutraalimmat kuvaukset. Osa em. linkistä oli suoraan englannin kieliseltä diagnostiikkasivulta suomennettua (tökerösti), osa taas ilmiselvästi jonkun rajatilan exän itsesääli- & kumppaninsyyttelypaatosta. Mutta niinhän siinä alussa sanotaankin, että taviksen tekstistä on kyse. Tavis ei osaa kuvailla neutraalisti, vain jostain uhrinäkökulmasta. Älä nyt kuitenkaan missään nimessä samaistu kirjoittajan väitteisiin, jos sinulla sattuu olemaan huono itsetunto. Se ei oikeasti tiedä mistä puhuu.
luinkin tota sit paremmin kun hoksasin, että teksti oli aika suoraa ja raakaa. Mut muita tuloksia (google) tutkiessa asiaa selitettiin sit fiksummin sanankääntein.. Kiitoksia avusta. Nyt itteä niskasta kiinni ja parantumaan..
Olen aika tavalla samanlainen. Diagnosoitu epävakaaksi persoonallisuudeksi ts rajatilahäiriöksi. Mulla vaan se ongelma, että mieheni ei ymmärrä mistä käytökseni johtuu. Ollaan taas vaihteeks huonoissa väleissä kun ratkesin juomaan ja kerroin mielipiteeni liiankin selvästi. Nyt olen pyydelly pari päivää anteeks, mutta eipä ole tuottanut tulosta. Olen voitavani tehnyt.
Ollaan oltu nyt 3 ja puoli vuotta yhdessä, mutta valitettavasti mun oikuttelun takia kaikki on aina mennyt pieleen. Olen yrittänyt selittää, että mitä mä tarvitsisin, jotta pystyisin elää ns normaalia elämää.
Tällä hetkellä pelkään, että suhteemme on täysin ohi ja finito. Jos todella välität siitä mitä sulla on niin hae apua. Olen itse muutenkin jo siinä tilanteessa etten tule edes vanhempieni enkä siskoni kanssakaan toimeen
toivottavasti miehes nyt vielä sietäisi ja suhde jatkuisi.. Oot kuitenkin ongelmasi tiedostanut ja dg:n saanut. Miten tähän muuten päädyttiin, ts. milloin huomasit, ettei kaikki ollut ok tai normaalin käyttäytymisen rajoissakaan?
Hei ! Oon 14 vuotias tyttö ja musta tuntuu että mulla ois se ailahteleva persoonallisuushäiriö.
Eka oon iha normaali, ilone,hauska,kiltti ja yhtäkkiä ku mulle sanoo jotain pientäkin nii saatan alkaa itkeä, suuttua, raivostua,huutamaan. Itseänikin ärsyttää se todella paljon, en jaksa enää. Kaverinikaan eivät jaksa kun valitan/itken usein heille. Olen katsonut netistä kaikkia masennukseen liittyviä sairauksia ja monet täsmäävät oireisiini, voiko mulla edes olla sitä?
En yleensä näytä kaikkia tunteitani, vaan kerron ne esim. puhelimessa,mesessä.
Tiedän että ajattelette että nykyään kaikilla nuorilla on muka masennusta, mutta olen tosissani, en minä tätä halua!
En kuitenkaan halua kertoa kaikkia asioitani jollekkin tuntemattomalle ihmiselle, enkä kyllä pystykkään.
Tätä on jatkunut melkein vuoden.
Kertokaa neuvoja =)
Jos syöt e-pillereitä, niin ennen mitään muuta toimenpidettä kannattaisi katsoa, millaiseksi maailma muuttuu kun et syö niitä.
Itselläni ne aiheuttivat vuosien käytön jälkeen aivan mielettömiä ja sietämättömiä mielialan vaihteluita ja muutoksia.
Jos olet riittävän herkkä hormonaalisille muutoksille, niin jatkossa kannatta harkita ehkäisykeinoksi ehdottomasti ei-hormonaalista.
pillereitä, nuvaring hoitaa ton ehkäisypuolen, enkä ole koskaan pillereitä syönytkään.
Tuossa oli myös kommentti samasta tilanteesta kärsineeltä.. Tuntuu jo liiankin tutulta :(
Nuvaring on hormonaalinen ehkäisykeino, jonka haittavaikutukset löydät vaikkapa netistä.
"Psyykkiset häiriöt
masennus, libidon heikkeneminen
affektilabiliteetti, mielialan vaihtelut, mielialan ailahtelut"
selittääkö se sitte tämän? Nuva ollut käytössä vuodesta 2004. Ei kyllä ole ongelmia ollut (muita ainakaan! :) )
Mulla itselläni ne äkkipikaisuudet, itkukohtaukset ym. mielialavaihtelut tulivat ensimmäisiä kertoja vasta 5-6 käyttövuoden jälkeen. Voi olla, että niitä oli ollut hiukan koko ajan, mutta ilmeisesti aikaa myöden pahenivat. En osannut niitä yhdistää hormonaaliseen ehkäisyyn kuin vasta siinä vaiheessa kun jouduin lopettamaan pillerit verenpaineen kohoamisen takia. Lopettamisen jälkeen houomasi eron aika pian - elämä tuntui paljon mukavammalta, ei kiukkukohtauksia tai salaista raivoa, ei itkuja, joiden sytä ei tiennyt.
Kannattaa kokeilla luopua muutamaksi kuukaudeksi ja katsoa, onko vaikutusta. Yllättävän monella hormonaalinen ehkäisy vaikuttaa mielialoihin.
on semmonen, joka pistetään tonne alas ja keltahormoni leviää ainoostaan tolle pienelle alueelle, eli sen takia lähinnä sen otinki kun en nappeja halua vetää..
Lisäksi kun muita sivuoireita ei ole tullut kautta koskaan ollut, voiko olla mahdollista, että minimaalinen sivuoire (luettelossa merkattu "harvinaiseksi") kuten toi mielialan vaihtelut johtuisivat tosiaan Nuvasta?
En tiedä. Jotenkaan en usko. Olen ollut tauolla Nuvasta puoli vuotta vuosi takaperin, mutta tilanne oli ihan samanlainen ilman ja kanssa. :( Mutta kiitos kuitenkin. Saattaahan sitä saada itte oireita mistä vaan :)
Aivan 100% rajatila eli epävakaa persoonallisuushäiriö.
Itse olen samassa jamassa, eli ekaksi ylistetään toinen maasta taivaisiin ja sit poljetaan maanrakoseen..kaikinpuolin olen kiltti, hyväsydämminen perheen iskä, mut ku se perkele suapi vallan ni kellään ei ole mukavaa..sitä on tullu sanottua kaikkee et pahaa toiselle ja sit kummiski vähän ajan päästä, anteeks kamalasti en ajatellu yhtään...raivostuttaa oma idioottimaisuus, ja jos jotain parannus/poppa konsteja on niin avosylin vastaan ottamassa. kyl pitää myöntää et tämmönen pohtiminen saa miehenki kyyneliin perkele...
Kävin itse psykologilla viime kuussa. Jäi tyhjää käteen - ei tehty testejä, puhuttiin mun tunnesolmuista, se olikin ainoo "hyvä" anti, muuten jäi puimatta somaattisten sairauksien vaikutus mieleen jne. Kuitenkin mun käytös on yhtä paskaa kuin silloin kun tämän ketjun aloitin. Viimeks nyt vloppuna - nyt hävettää, edelleen on kuitenkin sisukas mies rinnalla. Masentaa, itkettää.. Ahdistaa ja suruttaa. Tekis mieli vain kömpiä peiton alle itkemään. TAAS raivoistuin ihan mitättömästä asiasta.
ite oon käyny neurot/ psykiatrit lävitte ja diagnoosi oli tietty ad/hd. Tropit määräsi toki siihen pulmaan heti, mut ne TANAN lääkkeet on melkosta myrkkyy tämmöselle lievästi sanottuna koukkuun jäävälle kaverille. No ei kai siinä ku käytellä niin pitkään ku oli sit melkein psykoosin partaalla,et ei ne tiedä nois "parantoloissa" muuta ku et lääkettä poskeen ja kyllä se siitä. Musta tuntuu et me tiedetään kyl paljo enemmä ku ketkää kallonkutistajat eksje! xD voimia sullekki..ja se on monesti vaan hyve et on luonnetta kato xD zemiä!