Mitä mun ensimmäisksi pitää tehdä ruusulleni, joka on talven ollut viileässä ja valoisassa huoneessa. Nuput on jo tulleet esiin. Vaihdanko mullan ensin vai täytyykö ensin leikata ,että ruusu vahvenisi? Hoito-ohjeita kaipailen.
Äitienpäiväruusun jatko hoito
hento-oksainen
1833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ruusu aloittelee kukintaa, voit antaa sen kukkia. Lannoita veteen sekoitetulla ravinteella ja pidä valoisassa. Kun kukinta loppuu, vaihda multa ja leikkaa n. kymmensenttiseksi, jätä muutamia elinvoimaisia lehtipareja. Ala lannoittaa uudelleen muutaman viikon kuluttua mullan vaihdosta, uudessa mullassa on virtaa vähäksi aikaa.
Mikäli haluat runsaamman kukinnan vähän myöhemmin, vaihda multa heti ja napsi nuput pois, typistä versojen kärkiä reilusti saadaksesi aikaan uusia haaroja. Lannoitus kuten edellä.
Ruusun voi viedä kesäksi ulos joko ruukussa tai istuttaa kukkapenkkiin.
Omat ruusuni olen jättänyt penkkiin, kaksi kolmesta jatkaa elämää taivasalla.