Samaan aikaan, kun Eurooppa kärsii jo HUUTAVASTA työvoimapulasta, vaatii äärioikeisto populistisine, ja kansaa liehakoivine kannttajineen entistä painokkaammin, että Euroopan rajat pitäisi sulkea. Realiteetti kumminkin on, ettei Eurooppa tulevaisuudessa tule toimeen ilman miljoonia siirtolaisia. Äärioikeiston yritys sulkea Euroopan rajat johtaa vain taloudelliseen ahdinkoon ja sekasortoon, koska ilman siirtolaisia ja heidän työpanostaan Euroopan talous ei voi kasvaa. Lisäksi tarvitaan jatkuvasti lisää väkeä pitämään huoltosuhdetta vakaana, sillä Eurooppalaiset ikääntyvät jatkuvasti, ja Eurooppalaisten oma syntyvyys on myös jatkuvassa laskussa. Näin ollen EU-komission ehdotus euroopan sulkemisesta on naurettava ja halvan polistinen yritys kalastaa ääniä. Tällaiset epätoivoiset ja populistiset esitykset on pakko torjua, sillä muuten on Euroopan hyvinvointi uhattuna tulevaisuudessa. Ilman jatkuvaa siirtolaisuutta Euroopalla ei ole mahdollisuutta kasvuun, eikä esim Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa voida pitää pystyssä!
_________________________________________________
Eurooppa vetoaa Pohjois-Afrikkaan siirtolaisasiassa
Etelä-Euroopan maiden johtajat ovat vedonneet pohjoisafrikkalaisiin virkaveljiinsä, jotta laiton siirtolaisuus Afrikasta Eurooppaan saataisiin kuriin.
Kymmenen Välimeren maan johtajaa on koolla Tunisiassa keskustelemassa mm. siirtolaisuudesta. Epäviralliseen neuvonpitoon osallistuvat mm. Italian, Ranskan ja Espanjan johtajat.
- Eurooppa on tarvinnut ja tarvitsee vastakin siirtolaisia Pohjois-Afrikasta, mutta vain laillisesti maahan tulevia, Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodi sanoi.
Viime kuukausina kymmeniä Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia on hukkunut yrittäessään ylittää Välimerta.
Pohjois-Afrikan maat sanovat, että heillä on vain vähän mahdollisuuksia estää ihmisiä lähtemästä Eurooppaan. Algerian, Libyan, Mauritanian, Marokon ja Tunisian johtajat vetoavat EU:hun, jotta ne saisivat taloudellista ja teknistä apua siirtolaisuuden hillitsemiseen.
EU:n rajoilla otettiin vuoden alkupuoliskolla kiinni 55 000 henkilöä laittomasta maahantulosta epäiltynä. Maarajoilla laiton maahantulo keskittyy itäiseen ja kaakkoiseen Eurooppaan, jossa otettiin kiinni alkuvuoden aikana noin 35 000 henkilöä. Kaikkiaan maarajoilla kiinniotettuja oli 40 000.
Meritse laittomat maahantulijat pyrkivät unioniin etenkin Välimeren alueella. Merirajoilla otettiin kiinni 15 000 ihmistä. Meritse tapahtuneissa laittomissa maahantuloyrityksissä kuoli alkuvuonna yli 400 henkilöä.
Maateitse EU:hun pyritään yhä enemmän Itävallan ja unionin eteläisten jäsenmaiden, kuten Kreikan kautta. Merirajoilla tärkeäksi väyläksi ovat nousemassa Kanariansaaret.
Reuters, YLE24

Vastaukset 4
Vanhimmat
jotain hyötyä siitäkin, pitäisi vaan alkaa palauttaa niitä laittomasti tulleita, niin jo vähenisi työttömyyskin.
kansalla menee huonosti ja kansa on itse aiheuttanut ongelmansa, nousee äärikansallisten puolueiden kannatus, kuten Shirinovskin puolueen.
Tanskassa sos.dem.hallitus kiristi maahanmuuttosääntöjä, myös ns. pakolaisten osalta. Samanlaista "liikehdintää" on ollut muissakin Euroopan maissa.
Että sellainen "äärioikeisto"!
Mikä erinomainen työvoimapula Eurooppaa muka uhkaa, kun talouden intensiteetti on täällä pysyvästi alenemassa? Eurooppahan on paikoilleen jämähtäneen suurtyöttömyyden maanosa, joka voi vain toivoa, että USA saisi täälläkin hommat käyntiin.
Suomessakin työssäkäyvien osuus on 67 %, kun pitäisi olla 75 %. Mistä tahansa työllisyystavoitteesta tullaan jäämään jälkeen, millä tahansa aikavälillä.
Ei kannattaisi Antirasisti puhua asioista joista ei mitään ymmärrä.