Hei. Täytyy taas tulla tänne avautumaan. Suhde ja rakastamiskyky ovat kriisissä.
Olen joitakin kuukausia sitten vihdoin ymmärtänyt, että kärsin ahdistus- ja paniikkihäiriöstä. Ahdistus on yleistä tulevaisuudenpelkoa ja kenties osa aikuistumisprosessia ja oman paikan löytämistä maailmassa (ja vaihtoehdoista tuskastumista ja paineiden ottamista). Käyn läpi parhaillaan terveydenhuollon vaihtoehtoja ja niiden tarvetta tilanteessani. Toistaiseksi olen jutellut vain lääkärin ja psykologin kanssa, lääkkeitä en ole saanut, kuin Propralia, ja muiden lääkkeiden tarve arvioidaan psykologin kanssa käytyjen jutteluiden kanssa myöhemmin.
Välillä on hyvä olo. Ja kuin salamaniskusta voin alan tuntea hirveitä tunteita mm. miestäni kohtaan. Tuntuu pahalta, ensinnäkin jo se, etten koe hänen ymmärtävän minua (vaikka miten yritän selittää ja vaikka hän miten yrittää kuunnella). Lisäksi tuntuu tietenkin pahalta, että tunnen kurjia tunteita häntä kohtaan, ilman että hän olisi niitä ansainnut. Eikä tilannetta helpota se, että pyöritän tätä hysteriaa päässäni JATKUVASTI tulkiten milloin mitäkin vinksahduksiani, mistä johtuen minulla on koko ajan jotain kerrottavaa ja jaettavaa miehelleni. Kertomani ovat usein arkaluontoisia, mutta toisaalta myös tosi ylireagoituja ja ajautuvat ihan ihmeellisille kiertoradoille puhuessani niitä ääneen. Usein nämä keskustelut päätyvät riitaan, kun mieheni ei mielestäni suhtaudu niin kuin haluaisin (vaikka tiedän, että oikeasti kaiken oman väsähdyksensä keskeltä yrittää parhaansa). Ja minä kieritän itseni sinne hysteerisyyteen ja unohdan itsekin, mikä oli ongelma. Muistan ja tiedän vain, että tuntuu kauhealta ja ahdistavalta ja tukkoiselta. Ja tulevaisuus ei näytä ollenkaan lupaavalta yhdenkään suunnitelmani suhteen. Aina suuttumishetkellä KAIKKI haaveet kaatuvat kerralla. Typerää.
Tähän asti olen saanut uskoteltua itselleni, että nuo tunteet ovat jotain, mitkä eivät ole mieheni käytöksestä riippuvaisia, vaan omasta mielialastani. Nyt alkaa kuitenkin kelkka kääntyä ikävämpään suuntaan, ja alan miettiä, mitä kaikkia ominaisuuksia miehestäni puuttuu, jotta hän osaisi käsitellä ja tukea minua mielestäni riittävästi.
Ilmeisesti muillakin paniikista kärsivillä on samanlainen yleinen pelko epäonnistumisesta? Itse olen alkanut pelätä ylitsepääsemättömästi perheen perustamista, asettumista aikuisuuteen ja avioliiton kestämistä. Minulle olisi kauhea takaisku, jos luovuttaisin, ja päätyisimme eroon. Varsinkin, kun yhä haluaisin uskoa, että tämä on vaihe, jonka jälkeen taas muistan mieheni ihanuuden ja löydämme yhteisen sävelen ja aaltopituuden. Nyt se tuntuu vain niin mahdottomalta ajatukselta näiden kaikkien hysteerisyys- ja ylianalysointihöyryjeni lävitse.
Haluaisin itsellenikin todistaa, että ahdistukseni aiheutuun jostain, ja heijastuu mieheeni, joka on lähimpänä. Eikä niin, että ahdistukseni syntyy epätyydyttävästä suhteesta mieheeni, jonka olen kuitenkin huolella valinnut ja jossa ei ole mitään todellisia valituksen aiheita... Vaan aallonpituus tällä hetkellä ei tunnu kohtaavan...
Kertokaa.. Onko siellä näytön takana ketään, joka olisi tällaisten kauheiden tunteiden jälkeen päässyt tasapainoon paitsi itsensä kanssa myös suhteessaan? Niitä epäonnistumisia varmasti on, mutta haluaisin nähdä valoa.
Ahdistuksen vaikutus suhteeseen
9
738
Vastaukset
- hysteerinen vaimo
...että miten saisin paremman yhteyden mieheeni, jotta tilanteen korjaaminen onnistuisi paremmin?
Keskustelutilanteissa olen itse kovin pohdiskeleva, ja itseäni ja toista hirveästi analysoiva (hiukan liikaakin?)(tai kyllä, ehdottomasti liikaa). Kerron tunteistani sitä mukaa, kun ne tulevat mieleeni, joskus möläytän ne vähän turhankin hioutumattomina. Eli loukkaavina. Tai sitten todella paljon totuuden väärälle puolelle lipsahtavina. Ylidramaattisina.
Mieheni puolestaan ei yrityksestään huolimatta pysty näkemään omia tai minun tunteitani pintaa syvemmälle. Hän tunnistaa suuttumisen ja ärsyyntymisen, mutta ei välttämättä loukkaantumista, pettymystä (ja niihin johtaneita syitä) ja sitä, että koen esimerkiksi tarvitsevani enemmän kunnioitusta, myötätuntoa, turvaa, rauhoittelua ja tilaa puhua. Minulle ei riitä pelkästään keskustelun ylläpitäminen hyökkääviksi kokemillani kysymyksillä, jotka saattavat mielestäni tuntua myös aiheesta irrallisina, sillä hän ei välttämättä ole ymmärtänyt ollenkaan, mistä olossani on kyse.
Hän ei myöskään palaa edellisiltojen keskusteluihin ja riitoihin, vaikka huomaisi, että oloni on edelleen niistä tukala. Tämän tulkitsen tietenkin niin, että hän välttelee aiheita, koska kokee keskustelun hankalana (tai varmastikin, kun odotan häneltä käytöstä, joka ei tule häneltä luonnostaan). No, siinähän on sitten taas minulle uusi syy lannistua...
Avioliittomme on melko tuore, ja luulen, että käyn ahdistumiseni myötä vielä läpi sitoutumiskammoa, joka olisi pitänyt tietenkin käsitellä etukäteen. Tai toisaalta, miksi? Pääasia, että tulee käsiteltyä. :)
(nyt on taas avautumisvaihde silmässä... toivottavasti laantuu, ennen kuin hölisen yhtään enempää...)- olisitko valmis?
Hakeudu hoitoon,koska tuolla menolla avioliittonne kaatuu varsin pian. Et voi sysätä kaikkea paskaa miehesi kannettavaksi,se vie voimat parisuhteelta. Ei miehesi ole terapeutti vaan rakastava kumppani. Hän kärsii tilanteesta varmasti itsekin.
- hysteerinen vaimo
olisitko valmis? kirjoitti:
Hakeudu hoitoon,koska tuolla menolla avioliittonne kaatuu varsin pian. Et voi sysätä kaikkea paskaa miehesi kannettavaksi,se vie voimat parisuhteelta. Ei miehesi ole terapeutti vaan rakastava kumppani. Hän kärsii tilanteesta varmasti itsekin.
Niinpä... Oon kyllä päässytkin nyt lääkärin juttusille, ja huomaan sen helpottavan taakkaani ( mieheni taakkaa). Haluaisin kuitenkin vielä löytää jonkin keinon yhteyden korjaamiseksi. Niin että pystyisin itsekin ottamaan hyödyn irti keskusteluista silloin, kun ollaan likimainkaan samoilla aalloilla, enkä tuskailisi vain sitä, että aallonpituus ei ole niin vastaava, kuin haluaisin...
- tiedän tunteesi..
hysteerinen vaimo kirjoitti:
Niinpä... Oon kyllä päässytkin nyt lääkärin juttusille, ja huomaan sen helpottavan taakkaani ( mieheni taakkaa). Haluaisin kuitenkin vielä löytää jonkin keinon yhteyden korjaamiseksi. Niin että pystyisin itsekin ottamaan hyödyn irti keskusteluista silloin, kun ollaan likimainkaan samoilla aalloilla, enkä tuskailisi vain sitä, että aallonpituus ei ole niin vastaava, kuin haluaisin...
itselläni samoja ongelmia ollut jo pitkään. emme ole naimisissa, mutta asumme yhdessä toki, neljä vuotta yhdessäoloa takana..
kovasti haluaisin puhua, pohtia, analysoida mutta ajatukseni eivät vain tule ulos sellaisina kuin ne omassa päässäni kuulen. en tällä hetkellä todellakaan tunne olevani onnellinen tuon ihmisen kanssa, jota kuitenkin rakastan. tai,no ainakin jonka kanssa haluan asua, tai,no ainakin niin kauan ennenkuin uskallan myöntää meidän olevan täysin sopimattomat toisillemme. minulla epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, lisäksi juuri todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. monta vuotta sitten myös aloitettu lääkitys paniikkihäiriöön/ahdistukseen. nyt pääsemme vihdoin psykiatrille, paritapaamiseen, jossa kartoitetaan tilannettani. tuntuu että olen täysin lukossa ja jumissa tässä tilanteessa, tässä suhteessa josta en vain osaa/halua päästää irti. lisäksi kamppailen omien reaktioideni kanssa, ja opettelen elämään uudelleen, koska mielialan muutokset aiheuttavat jatkuvaa murhetta meille molemmille. tuntuu että päässäni pyörii miljoonia ajatuksia,joita en osaa/pysty pukemaan sanoiksi. ne vain kiertää kehää, ja purkautuu toisinaan väärinkäsityksinä suhteessamme. lisäksi tunnen oloni erittäin yksinäiseksi. - hysteerinen vaimo
tiedän tunteesi.. kirjoitti:
itselläni samoja ongelmia ollut jo pitkään. emme ole naimisissa, mutta asumme yhdessä toki, neljä vuotta yhdessäoloa takana..
kovasti haluaisin puhua, pohtia, analysoida mutta ajatukseni eivät vain tule ulos sellaisina kuin ne omassa päässäni kuulen. en tällä hetkellä todellakaan tunne olevani onnellinen tuon ihmisen kanssa, jota kuitenkin rakastan. tai,no ainakin jonka kanssa haluan asua, tai,no ainakin niin kauan ennenkuin uskallan myöntää meidän olevan täysin sopimattomat toisillemme. minulla epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä, lisäksi juuri todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. monta vuotta sitten myös aloitettu lääkitys paniikkihäiriöön/ahdistukseen. nyt pääsemme vihdoin psykiatrille, paritapaamiseen, jossa kartoitetaan tilannettani. tuntuu että olen täysin lukossa ja jumissa tässä tilanteessa, tässä suhteessa josta en vain osaa/halua päästää irti. lisäksi kamppailen omien reaktioideni kanssa, ja opettelen elämään uudelleen, koska mielialan muutokset aiheuttavat jatkuvaa murhetta meille molemmille. tuntuu että päässäni pyörii miljoonia ajatuksia,joita en osaa/pysty pukemaan sanoiksi. ne vain kiertää kehää, ja purkautuu toisinaan väärinkäsityksinä suhteessamme. lisäksi tunnen oloni erittäin yksinäiseksi.niin, ja sitten sitä ahdistuu siitä, kun ei millään saa siirrettyä niitä kaikkia sekavia takkuja päästään myös toisenkin päähän. Ja sitten sitä on olevinaan aivan yksin takkuineen, kun toisen arki jatkuu ihan normaalina ja mukavana... Meillä tilanne ei ole jatkunut vielä kovin pitkään, mutta muistan kyllä seurusteluaikoinamme pohtineeni paljon tunteita ja niiden riittävyyttä. Juuri sitä, että milloin rakastaa tarpeeksi, milloin pitäisi erota, täytyykö koko ajan olla iloinen ja mitä tarkoittaa, jollei välillä tunnukaan miltään. Ja uskon vakaasti, että vika on minussa, ei miesvalinnassa... Haluan uskoa niin, koska haluan löytää sävelen tämän kanssa. Ja niin kylmältä kuin se tuntuukin, niin nyt sanon, että haluan löytää sen sävelen siksi, etten suostu eroamaan ja epäonnistumaan. Toivottavasti jonain muuna päivänä sanoisin, että haluan yrittää siksi, että rakastan ja haluan rakastaa juuri häntä.
Tuo aikaisemman kirjoittajan kommentti siitä, ettei miehen tarvitse olla terapeutti, on jäänyt kyllä pyörimään mieleeni. Ei tarvitsekaan. Onhan se aika epäreilu asetelma.
Olen kyllä huomannut senkin, että kavereiden näkemisellä on iso merkitys. Se, että voi puhua joko ihan tavallisista asioista tai sitten näistä henkilökohtaisemmistakin, jonkun muun kuin puolison kanssa, auttaa. Siihen kertomiseen (ja palautteen vastaanottamiseen) tulee ihan erilainen asenne, eikä siihen vellovaan ahdistukseen joudu niin helposti. Mulla ainakin on niin hirveä tarve jakaa tätä oloa silloin, ku se kasvaa liian isoksi (tai liian isona se lamauttaa, mutta näin keskikokoisena se pursuaa koko ajan yli). Täytyisi vain nähdä enemmän kavereita, ja tutustua sellaisiin, joille uskaltaisi puhua ihan kaikesta. (; - ajatellut
hysteerinen vaimo kirjoitti:
niin, ja sitten sitä ahdistuu siitä, kun ei millään saa siirrettyä niitä kaikkia sekavia takkuja päästään myös toisenkin päähän. Ja sitten sitä on olevinaan aivan yksin takkuineen, kun toisen arki jatkuu ihan normaalina ja mukavana... Meillä tilanne ei ole jatkunut vielä kovin pitkään, mutta muistan kyllä seurusteluaikoinamme pohtineeni paljon tunteita ja niiden riittävyyttä. Juuri sitä, että milloin rakastaa tarpeeksi, milloin pitäisi erota, täytyykö koko ajan olla iloinen ja mitä tarkoittaa, jollei välillä tunnukaan miltään. Ja uskon vakaasti, että vika on minussa, ei miesvalinnassa... Haluan uskoa niin, koska haluan löytää sävelen tämän kanssa. Ja niin kylmältä kuin se tuntuukin, niin nyt sanon, että haluan löytää sen sävelen siksi, etten suostu eroamaan ja epäonnistumaan. Toivottavasti jonain muuna päivänä sanoisin, että haluan yrittää siksi, että rakastan ja haluan rakastaa juuri häntä.
Tuo aikaisemman kirjoittajan kommentti siitä, ettei miehen tarvitse olla terapeutti, on jäänyt kyllä pyörimään mieleeni. Ei tarvitsekaan. Onhan se aika epäreilu asetelma.
Olen kyllä huomannut senkin, että kavereiden näkemisellä on iso merkitys. Se, että voi puhua joko ihan tavallisista asioista tai sitten näistä henkilökohtaisemmistakin, jonkun muun kuin puolison kanssa, auttaa. Siihen kertomiseen (ja palautteen vastaanottamiseen) tulee ihan erilainen asenne, eikä siihen vellovaan ahdistukseen joudu niin helposti. Mulla ainakin on niin hirveä tarve jakaa tätä oloa silloin, ku se kasvaa liian isoksi (tai liian isona se lamauttaa, mutta näin keskikokoisena se pursuaa koko ajan yli). Täytyisi vain nähdä enemmän kavereita, ja tutustua sellaisiin, joille uskaltaisi puhua ihan kaikesta. (;että asenteesi
"Ja niin kylmältä kuin se tuntuukin, niin nyt sanon, että haluan löytää sen sävelen siksi, etten suostu eroamaan ja epäonnistumaan."
saatta ylläpitää ahdistustasi. Suhde ei ole suorittamista ja sain kirjoituksestasi sen kuvan, että olet saattanut unohtanut miksi parisuhteessa/aviossa ollaan ja keskittynyt vain minimoimaan epäonnistumista. Mietit ja pohdit aivan liikaa... Sinun tulisi nyt vain rentoutua ja yrittää pistää aivot hetkeksi off-tilaan. Ihmisuhteita ja toisia EI voi hallita ja huomasi surukseni, että sinulla on paljon toiveita miten miehesi pitäisi kuunnella/tukea/käsitellä sinua. Luomme helposti päässämme kuvan ihannemaailmasta, ihannemiehestä ja ihanneavioliitosta, mutta hyvin harvoin totuus ja arki on niin ruusuinen.
Oletko ajatellut että ehkä miehelläsikin on toiveita sinun suhteesi ja silti hän on vielä uskollisesti vierelläsi vaikka olet kipannut lavallisen paskaa hänen päällensä...
Emme voi vaikuttaa muihin ihmisiin, ainoastaan itseemme ja omiin asenteihimme. - hysteerinen vaimo
ajatellut kirjoitti:
että asenteesi
"Ja niin kylmältä kuin se tuntuukin, niin nyt sanon, että haluan löytää sen sävelen siksi, etten suostu eroamaan ja epäonnistumaan."
saatta ylläpitää ahdistustasi. Suhde ei ole suorittamista ja sain kirjoituksestasi sen kuvan, että olet saattanut unohtanut miksi parisuhteessa/aviossa ollaan ja keskittynyt vain minimoimaan epäonnistumista. Mietit ja pohdit aivan liikaa... Sinun tulisi nyt vain rentoutua ja yrittää pistää aivot hetkeksi off-tilaan. Ihmisuhteita ja toisia EI voi hallita ja huomasi surukseni, että sinulla on paljon toiveita miten miehesi pitäisi kuunnella/tukea/käsitellä sinua. Luomme helposti päässämme kuvan ihannemaailmasta, ihannemiehestä ja ihanneavioliitosta, mutta hyvin harvoin totuus ja arki on niin ruusuinen.
Oletko ajatellut että ehkä miehelläsikin on toiveita sinun suhteesi ja silti hän on vielä uskollisesti vierelläsi vaikka olet kipannut lavallisen paskaa hänen päällensä...
Emme voi vaikuttaa muihin ihmisiin, ainoastaan itseemme ja omiin asenteihimme.Enpä ole koskaan miettinyt, että avioliittoni/suhteeni olisi suorittamista, mutta saatat olla oikeassa! Itse asiassa taidan olla sitä liian monessakin henkisessä asiassa, ja se estää mua tarttumasta hetkeen. Ja välillä saankin psyykattua itseni niin, että aivot lentävät narikkaan, ja huomaan nauttivani stressittömästä toisen seurassa olemisesta, jolloin ei tavoitteenani ole selvittää kaikkia mielentilani koukeroita. Nyt on muutenkin paremmat päivät menossa, toiveikas ja hyvä olo kaiken suhteen, ja itseironinen tämän koko ahdistumisen suhteen. Oppisinpa vain enemmän olemaan miettimättä liikoja. (kauhea paradoksi?)
Lisäksi olen huomannut, että kun mieheni väsyy ja on surullinen, minusta puskee heti pintaan huolehtiva ja itsensä unohtava hyvä vaimo. Silloin taas, kun hänellä on kaikki hyvin, alan rypeä omissa oloissani. (;
Mutta kiitos hyvästä näkökulmasta! :)
- no just joo
Älä vedä sitä miestäsi mukaan omaan pskaasi! Koeta joskus ajatella miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Yritäppäs puhella välillä ihan jotain muuta kuin omia ongelmiasi ja antaa miehellesi positiivista energiaa. Kukaan ei jaksa jatkuvaa heikkomielistä sekoilua ja valitusta.
- ,
Katsoitko ollenkaan milloin keskustelu on aloitettu???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780