Ihan aikuisten oikeasti, ketä voi luottaa tähän
Ankkalinnan poppooseen?
4212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vihdoin nousi eläkkeemme. Senkin vähän, mitä nyt nousikaan. Mutta kumminkin.
Ruoka on laskemassa hintaa. Lupaustensa mukaisesti.
Meille se tuntuu, ja suurperheille.
SDP poisti varallisuusveron. Sen saisi palauttaa ennalleen.
Ainahan moitittavaakin on mistä vain asiasta. Mutta meillä pien eläkeläisillä kuitenkin nyt enemmän ostovoimaa kuin koskaan.
Haave toteutuu, uusi televisio. Jota ei voinut aiemmin ostaa.
Pitäkää tulevaisuudessakin vanhemmasta väestä huolta. Nuorisoa unohtamatta.
Nuoret opiskeleen ja töihin sitetn.
Vanhat tuntonsa mukaan työelämässä. Hyvin menee 65 v asti. Monilla, kun siihen vielä firmat satsaa.
Kokemusta.
Niin tai näin, mukavaa että joku on Kataisen kanssa samassa fantastisessa, joskin valheellisessa pölyssä.
Otsikossa kaikki.
harvempaan mieheen