Moni on varmaan ihmetellyt miten syntyi Felix nimi, tälle capita maskotille ja linnnulle joka on legenda jo eläessään.
Mutta nyt takatukan leirissä on muutama takinkääntäjä, jotka kertovat meille miten ja ketkä ovat nimenneet Felixin.
Ja tämä kertomus on 400% varmasti totta!!!!
Pattaylla oli ollut paikalla seuraavanlainen jengi:
- Abc:n epäsiisti ja viinalle haiseva takatukka Lahtinen
- Pedo maisteri (ja muutama lapsukainen)
- Rötöstelevä joulupukki
- Kailajärvi (MIES JOKA EI ESITTELYJÄ KAIPAA)
- Hormoni homopelle säämies
- Tiina
Tilanne oli kuulemma ollut sellainen että kusetetuilla rahoilla järjestetyistä ökyjuhlista jäi aina kattoterassille niin paljon syömätöntä ruokaa yms. että Felix alkoi ruokailemaan siellä. Ennen pitkää Kailajärvi kiintyi lintuun. Myös Robbotti piti pikku visertäjästä paljon.
Sitten Hannu pyysi ed. mainituilta sijoittaja kavereiltaan apua nimen keksimiseksi. Kaikki kerääntyivät tietokoneen ääreen selvittämään mikä lintu kyseessä yleensäkin on. Vihdoin löytyi samannäköinen lintu nimeltä Fenix. Mutta tästä ne ongelmat vasta alkoivat koska kukaan porukasta ei osannut kunnolla lukea. Takatukka oli nukkumassa krapulaansa pois. Muut menivät siis herättelemään Takatukkaa. Joka sitten heräsikin ja tuli katsomaan voisiko hän auttaa. Hän osasi lukea sen verran ettei viidestä kirjaimesta mennyt kuin 1 väärin. Tämän vuoksi capitaatti joukko onkin nyt nimennyt hänet puhemiehekseen. Ja porukan aivoiksi!!
400% varmuudella keskimääräistä fiksumpaa porukkaa?!
Arvoitus Ratkaistu!!!
4
602
Vastaukset
- oli muuten
Tosi huono!;)
- kertoo
että Kailajärvi olisi antanut linnulle nimen Juhamatin vuonna 1977 ilmestyneen Fanny Fanny levyn kahdennentoista kappaleen: Siivet Fenix linnun mukaan.
Luetun ymmärtämisessähän tuossakin on toki vikaa ollut.
- takia ne ei
yrittäneet risteyttää Robbottia ja Feeniksiä?
Olisi saatu maailmaan ensimmäinen pipsinpaukuttaja, joka osaisi auttavasti jopa lentää. Sellaista vimpainta ei edess Thaimaan poliisit olisi koskaan saaneet kiinni, kun se olisi pikapikaa pyrähtänyt paikalta pakoon. - Totuus!
Felix-lintu syntyi todistettavasti 19.5.2008 klo 22:33 kts.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000035331225#22000000035331225
"Hannu nousee yöstä kuin Felix lintu. Ja mitään ette voi."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770