Miten olette selvinneet tilanteista, joissa on raskaana olevia naisia/ äitejä pienen vauvan kanssa? Miten voisi ajatella?
Tuntuu, että heitä tulee vastaan 2 kertaa enemmän kuin ennen. Heitä on joka puolella. Odotan kauhulla, milloin taas joku tulee hehkuttamaan omia vauvauutisiaan minulle. Työni puolesta tapaan sattumoisin joitakin raskaana olevia/ pienten vauvojen vanhempia. Työkaverit näyttelevät omien vastasyntyneiden kuvia innoisssaan (he tietävät kyllä omasta tilanteestani, mutta ei tätä voi sitten ilmeisesti TODELLA ymmärtää, jos ei ole itse kokenut).
Ottaa päähän, koska koko ajan tulee mieleen tämä oma suruprosessi. Usein katson jo muualle, jos se on mahdollista tai laitan jopa silmät kiinni, jos näen kaupassa jonkun tällaisessa tilanteessa olevan. Kaikki se tulee mieleen, mitä minullakin olisi, jos asiat olisivat menneet toisin. Eka raskauteni päätyi keskenmenoon helmikuun alussa. Toista ehkä aletaan yrittämään pikkuhiljaa. Ehkä se antaa toivoa.
Keskenmenon sosiaalinen puoli
13
719
Vastaukset
- mieltä
Olet kyllä niin oikeassa. Mulla sama tilanne, meni kesken helmikuun alussa rv vasta 8 ja risat, mutta silti otti aikas lujille koko prosessi. Nyt tuntuu, että joka puolelta tulee vauvauutisia. Ihan niinku nyt oikeen kaadettaisiin suolaa haavoihin oikeen isommalla kädellä, että katsotaas miten kauan tuon pälli kestää!? Musta tuntuu, että todelliset ystävätkin selvisi vasta tän mun km jälkeen. Yksi hyvänä pitämäni ystävä tiesi tästä mun km:sta (ainut jolle kerroin)ja sitten tää paukauttaa juuri meidän suuren surun keskellä iloisesti, että hänpä on myös raskaana jne. Musta tuntu niiiin pahalle, ihan ku se oikeen olis odottanu että mulle kävi niinku kävi tai olisko voinu olla nyt kertomatta mulle asiasta vielä, ku ties tilanteen. Se on kyllä ihan totta niinku sanoit, että ei tätä ymmärrä sellainen joka ei oo sitä itse kokenu.
- tutulta
Kuulostaa niin tutulta teidän kirjoitukset. Itse sain keskenmenon kolme viikkoa sitten (rv 10). Ensimmäinen viikko meni shokissa itkien. Aamuisin ei meinannut silmiä edes saada auki turvotukselta. Kavereille en jaksanut edes ilmoittaa heti. Nyt olen pikkuhiljaa kertonut ihmisille, mutta tuntuu että kukaan kaveri ei ole enää missään yhteydessä. En tiedä miksi? Eräs tuttavani möläytti parin viikon päästä keskenmenosta, että no eikö sen voi jo unohtaa?!?!!? Sain myös tietää vasta, että ystäväni on raskaana. Kyllä tuntui pahalta, niin pahalta... Tietenkin toivon heille, että kaikki menisi hyvin, mutta välillä sitä itsekin säihkähtää omia ajatuksia, kun saattaa ajatella että kunpa muillekin kävisi huonosti. Mutta kaikki muuthan tuntuvat saavan vauvoja ilman minkään näköisiä ongelmia, ja joka paikka on täynnä raskaana olevia. En tiedä, on niin surullista...mitenköhän tästä edes selviää?
...aika-ajoin ja asia on todella kiperä. Monilla tulee km:n jälkeen tuollaisia tuntemuksia ja se on ihan normaalia. Kaikki eivät vaan ymmärrä sitä, että vauvauutiset, vauvojen ja raskaana olevien naisten näkeminen satuttaa. Tuollaiset tilanteet nostavat kaikki tunteet pintaan ja taas alat kysymään itseltäsi "miksi?", vaikka olisitkin juuri ajatellut, että elämä alkaa voittaa ja km:sta on selvitty. Etenkin, jos ihmisellä ei ole omakohtaista kokemusta km:sta, asiaa on hyvin vaikea ymmärtää km:n kokeneen ihmisen näkökulmasta.
Mulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys joulukuun alussa (1. raskaus) ja edelleen (päivästä riippuen) saatan vaipua kuopan pohjalle nähdessäni vauvan/ raskaana olevan henkilön. Välillä nuo tilanteet eivät hetkauta minua suuntaan tai toiseen, mutta joskus tulee asiasta kyynel silmään ja joskus toisinaan vielä iso itku.
Joskus aiemmin kirjoittelin tänne palstalle, kuinka vaikeaa minun on kohdata näitä tilanteita. Ajan mittaan se on helpottunut, mutta ei siis poistunut. Kerroin aiemmin, kuinka nyt kuukauden kuluttua mieheni siskolla on laskettuaika, ja kuinka se satuttaa. Jottei asia menisi liian helpoksi, veljeni vaimo saa myös kesällä vauvan. Olen heidän puolestaan onnellinen, mutta koen myös kateutta siitä, että toisilla kaikki menee heti ensimmäisellä yrityksellä ilman ongelmia. Eihän se ole minulta pois, jos toisille syntyy ihana piltti.
Ja se mitä jo aiemmin kirjoituksissani ennakoin; heinäkuussa "minun" la. tulee olemaan kova pala... Sekin on ihan yleistä :/
Mulla aiheutti (ja aiheuttaa välillä edelleenkin) ongelmia se, että jostain syystä mä olen aina se ihminen, jota pyydetään julkisissa kulkuneuvoissa auttamaan vaunut sisään tai ulos. Ratkaisin ongelman sillä, että nykyään kuuntelen koko matkan ajan musiikkia kuulokkeilla, jolloin voin ilman selittelyjä ja suurempaa ahdistusta "livahtaa" tilanteista pois, koska en kuule, jos joku pyytää minulta apua. Sitä ennen n. 15 vuoden ajan olen ollut sellainen ihminen, joka on yleensä itse käynyt kysymässä, josko joku tarvitsee apua vaunujen kanssa. Nyt olen ansainnut vaunujen nostelusta loman, ja sitten kun olen valmis, palaan tas tuohon "rutiiniin". En kuitenkaan vielä.
Anna itsellesi aikaa. Asioiden käsittely voi viedä pitkänkin ajan. Se mikä minua on helpottanut asioiden käsittelyssä on puhuminen. Olen noille raskaana oleville läheisilleni kertonut, kuinka olen heidän puolestaan iloinen, mutta kuinka se voikaan samalla satuttaa minua syvältä sisältä, koska menetyksen tuska noudee pintaan. Tämän avautumiseni myötä olen saanut ymmärrystä ja minulle on annettu tilaa. Minun on helpompi olla, kun nuo ihmiset tietävät syyn käyttäytymiselleni, eivätkä vedä käyttäytymisestäni omia johtopäätöksiä...
Voimia ja jaksamista arjen myllerrykseen!- tarinani
Minulle sattui kaksi kohtaloniskua yhdellä lyönnillä, erittäin läheinen veljeni kuoli ja heti perään sain siinä shokissa keskenmenon RV 14. Veljeni kuoleman minuuteilla minusta tuntui, että veri pysähtyi suonissani, huimasi, oksetti, tuli hirveä vilu ja sitten alkoi alavatsassa olla heikko ja hintelä olo.
Kesti kauan ennen kuin pystyin lähtemään vapaaehtoisesti ihmisten ilmoille. Kadullakin vyöryi vastaan vaunujen armeija, pahimmassa tapauksessa ne olivat kaikki kaksosvaunuja. Tai sitten vaihtoehtoisesti jokaisen kadunkulman takaa työntyi esiin tiukassa T-paidassa 8kk raskausmaha napa törröttäen. Olisi edes ollut talvi ja toppatakit...
Kukaan ystävistäni ei tiennyt mitä sanoa, joten kaikki tuttavat olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Viimein yksissä illanistujaisissa eräs ystävätär ilmoitti olevansa 4kk raskaana. Padot aukesivat (punaviinin korvaamattomalla avustuksella...), aloin itkeä ja siinä sitten itkettiin porukalla.
Myöhemmin on jokainen vuorollaan sanonut, ettei oikeita sanoja löytynyt, ja että minussa oli jotain niin sulkeutuvaa ja samalla tekoreipasta, että kaikki olettivat minun haluavan muidenkin teeskentelevän kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. - kesken rv 12
Kiitos paljon vastauksistanne! On lohdullista kuulla, että en ole yksin asian kanssa. Siltä nimittäin on tuntunut. Tunnen kyllä joitakin, joille on tullut keskenmeno, mutta asiasta puhuminen on käytännön tilanteissa aika vaikeaa. Yksi vanhempi ihminen sanoikin asiasta kuultuaan, että hänellekin kävi niin, mutta asia on jo aika lailla haalistunut hänen mielessään.
Luulin tosiaan, että olisin toipunut hyvin ja yllätyin, että nämä sosiaaliset tilanteet ovat asiasssa vaikeimpia. Olen ihmissuhdetyössä ja pelkään, että en pysty tekemään parastani, jos en jaksa hehkuttaa asiakkaiden vauvakuvia. En haluaisi vaikuttaa miltään lasten vihaajalta, kun oikeasti tykkään lapsista. Täytyy toivoa, että tämä olo on väliaikainen.
Menkat olivat mulla jo, ja kaikki toimenpiteet menivät niin hyvin kuin mahdollista. Paikat on kunnossa ja uutta yritystä saisi aloittaa, mutta en tiedä, katsotaan. - *pikkunen*
Itse koen parhaillaan keskenmenoa, nyt veristä vuotoa 4 päivää.
Tämähän on yhtä tunteiden vuoiristorataa. Ei tiedä mitä ajattelisi, kun ensimmäinen kertakin. Onneksi sekin niin.
Itse yritän kovasti tsempata, jaksaa käydä suihkussa, laittaa meikit vähän hajuakin, vaikka tuntuukin että haluaisi vain nukkua tämän pahan olo pois. Ulospäin näytän ja käyttäydyn varmaan suht normaalisti, olen mukana jutuissa, yritän nauttia elämästä tästä tapahtuneesta huolimatta. Välillä tulee heikko hetki ja en saa itsestä mitään irti, en sanaa suusta.
Kehottaisin ja kannustaisin sinua kääntämään asian. Ei muiden lapset ole sinun tappio, vaan kun näet onnellisia äitejä ja pieniä lapsia, niin ajattele että sinä olet jo matkalla siihen.
Kolme keskenmenoa peräkkäin on jo harvinaista, joten luultavasti seuraavalla kerralla -tai ainakin sitä seuraavalla kerralla onnistut!
Tunnen itsekin pettymyksen, alkanut raskauteni olisi voinut olla mahdollisuus uudelle elämälle ja ihmiselle. Hänestä olisi tullut meille rakas, miksi piti käydä näin? Pitää yrittää muistaa että keskenmenot on erittäin yleisiä. Yli 50% menee kesken, suurin osa ennekuin raskautta edes huomaa ja tuosta 12-15% sen jälkeen kun raskaus on todettu. Niistä äideistä joita nähdään, joita kadehditaan, on iso osa kokenut juuri saman kuin mekin. Yritetään mieluummin ajatella positiivisesti että mekin olemme joskus tuossa, eikä siihen ole loppujenlopuksi enää pitkä matka! :)
Kävin eilen puolisoni kanssa tapahtumassa missä oli paljon lapsiperheitä. Itse valuin omaa alkuani ulos samalla, mutta silti seurasimme tarkkana ja mielenkiinnolla pieniä lapsia ja nauroimme heille. Pitää vain ajatella että kyllä se tulee omallekin kohdalle ja jättää negatiivisuus ja kateus taakse.
Kaikkea hyvää!- Kevatkukka
Kylla tuntuu silta etta jotkut teista otatte asian liian vakavasti ja sekoitatte asiat toisiinne! Itsellani oli KM 3 vk sitten, tietysti tama on ollut tosi surullista ja tuskallista aikaa. Mutta ihmiset hyvat, me ei saada alkaa sekoittaa toisten onnea ja meidan suruamme keskenamme. Silla, etta jolla on sopo pikku vauva tai pyytaa apua lastenvaunujen kantamiseen ei ole yhtaan mitaan yhteytta meidan KM:oon ja suruumme. Ne ovat kaksi eri asiaa. Vauvan maailmaan saattaminen on kovaa tyota ja varsinainen ihme - sehan varsinkin meidan KM:n kokeneiden taytyisi ymmartaa - joten se tulisi aina nahda positiivisena ja rohkaisevana asiana. Kyllahan meitakin ystavat ja perhe tuki KM surussa ja menetyksessamme, samalla lailla iloisiin uutisiin taytyy osata suhtautua oikein. Mista sen tietaa moniko noista onnellisista vanhemmista ovat kokeneet KM:oja, ehka jopa lapsettomuutta ja vuosikausia kestaneita hoitoja, ja nyt vihdoin ovat onnistuneet? Mulla on monta tuttua jotka ovat kokeneet KM:n ja jopa lapsettomuutta, ja olen pelkastaan onnellinen kun he vihdoin onnistuvat. Omasta raskaudestaan ja pikkuvauvastaan on taysi oikeus olla onnellinen ja nayttaa se koko maailmalle. Miksi rankaisisimme itseamme tai toisiamme siksi etta jollain on ollut vastoinkaymisia ja toiselle kavi onni? Vai meinaatteko sitten joskus, kun oma vauvanne on vihdoin onnellisesti maailmassa, tuntea syyllisyytta ja peitella onneanne asiasta joka on teille niin rakas, vain siksi etta joku toinen ei ole ollut niin onnekas? Tiedan etta KM on raskas juttu, ja ymmarran toki niita kateuden ja hammennyksen tunteita, mutta muistakaa etta se sama onni todennakoisesti on joku paiva meidankin. Tsemppia - alkaa antako kateuden ja katkeruuden musertaa itseanne!
- *pikkunen*
Kevatkukka kirjoitti:
Kylla tuntuu silta etta jotkut teista otatte asian liian vakavasti ja sekoitatte asiat toisiinne! Itsellani oli KM 3 vk sitten, tietysti tama on ollut tosi surullista ja tuskallista aikaa. Mutta ihmiset hyvat, me ei saada alkaa sekoittaa toisten onnea ja meidan suruamme keskenamme. Silla, etta jolla on sopo pikku vauva tai pyytaa apua lastenvaunujen kantamiseen ei ole yhtaan mitaan yhteytta meidan KM:oon ja suruumme. Ne ovat kaksi eri asiaa. Vauvan maailmaan saattaminen on kovaa tyota ja varsinainen ihme - sehan varsinkin meidan KM:n kokeneiden taytyisi ymmartaa - joten se tulisi aina nahda positiivisena ja rohkaisevana asiana. Kyllahan meitakin ystavat ja perhe tuki KM surussa ja menetyksessamme, samalla lailla iloisiin uutisiin taytyy osata suhtautua oikein. Mista sen tietaa moniko noista onnellisista vanhemmista ovat kokeneet KM:oja, ehka jopa lapsettomuutta ja vuosikausia kestaneita hoitoja, ja nyt vihdoin ovat onnistuneet? Mulla on monta tuttua jotka ovat kokeneet KM:n ja jopa lapsettomuutta, ja olen pelkastaan onnellinen kun he vihdoin onnistuvat. Omasta raskaudestaan ja pikkuvauvastaan on taysi oikeus olla onnellinen ja nayttaa se koko maailmalle. Miksi rankaisisimme itseamme tai toisiamme siksi etta jollain on ollut vastoinkaymisia ja toiselle kavi onni? Vai meinaatteko sitten joskus, kun oma vauvanne on vihdoin onnellisesti maailmassa, tuntea syyllisyytta ja peitella onneanne asiasta joka on teille niin rakas, vain siksi etta joku toinen ei ole ollut niin onnekas? Tiedan etta KM on raskas juttu, ja ymmarran toki niita kateuden ja hammennyksen tunteita, mutta muistakaa etta se sama onni todennakoisesti on joku paiva meidankin. Tsemppia - alkaa antako kateuden ja katkeruuden musertaa itseanne!
..samaa mieltä!
- ihmiset..
*pikkunen* kirjoitti:
..samaa mieltä!
Kai jokaisella on tapansa käsitellä asioita. Jotkut ottavat asiat kevyemmin kun taas toiselle se voi olla todella rankka kokemus. Kai se "miksi juuri minulle" ja jopa vihakin kuuluu siihen km-surutyöhön, niinkuin useissa sairauksissakin. Antaa jokaisen tuntea omia tunteitaan vapaasti. Ei sille kertakaikkiaan voi mitään jos tuntuu pahalle jonkin aikaa km jälkeen kuulla läheisten vauvauutisia ym. Voihan sitä esittää iloista jne. mutta ihminen on ihminen. Tsemppiä kaikille km. kokeneille!!
- *pikkunen*
ihmiset.. kirjoitti:
Kai jokaisella on tapansa käsitellä asioita. Jotkut ottavat asiat kevyemmin kun taas toiselle se voi olla todella rankka kokemus. Kai se "miksi juuri minulle" ja jopa vihakin kuuluu siihen km-surutyöhön, niinkuin useissa sairauksissakin. Antaa jokaisen tuntea omia tunteitaan vapaasti. Ei sille kertakaikkiaan voi mitään jos tuntuu pahalle jonkin aikaa km jälkeen kuulla läheisten vauvauutisia ym. Voihan sitä esittää iloista jne. mutta ihminen on ihminen. Tsemppiä kaikille km. kokeneille!!
Olen myös sinun kanssasi samaa mieltä että surutyö pitää ehdottomasti tehdä.
Mutta mikäli kirjoittaa tänne ja haluaa ajatuksia niin etkö tunne että kommetit positiivisuudesta ja asian ajattelemisesta posiitivisesti voisi ola myös apua? Kyllä itse jos puhun ystävilleni tai täällä kirjoitan haluan ehdottomasti myös muiden ihmisten näkökantoja. Asioihin voi suhtautua niin monella tavalla, mutta itse kyllä nyt kun käy keskenmenoa läpi en pidä muiden lapsia omana menetyksenä vaan pyrin näkemään asian niin että se vielä tulee ja on edessä päin ja siihen ollaan matkalla. :) Ei muiden lapset ole minulta -eikä keltään muultakaan pois.
Surra voi siis muullakin tapaa kuin olemalla katkera.
- .............
Oman keskenmenon jälkeen on silmät auenneet ja tuntuu, että joka puolella on raskaana olevia naisia :/ samalla toivonkin, että toisillekin kävis samoin ku itelle, eikä edes kaduta noi ajatukset.
- Kesken rv 12
Hyvä, että on ollut monenlaisia, oikein asiallisia kommentteja. On totta, että pitää kääntää asiat positiivisiksi. Näinhän paras ystäväsikin sinulle puhuu, kun itket ja suret asiaasi.
Kuitenkin tähän surutyöhön kuuluu niin monenlainen tunneskaala, ja suotakoon jokaiselle oikeus surea omalla tavallaan, ilman, että tarvitsee puolustella ja selitellä, miksi tuntee jotakin vaikeitakin tunteita. Uskon, että lopulta asiat kääntyvät vielä parhain päin. Kaikki tässä opimme elämästä ja sen rajallisuudesta. Minulla tämä keskenmeno on ensimmäinen kokemus siitä, että menetän itselleni jotakin todella tärkeää. Olen siksi vähän hämmentynyt enkä aina tiedä, mitä pitäisi ajatella. Kuitenkin tunnen, että tämä on nyt eräänlainen tie, jota kuljen. Menen koko ajan eteenpäin. Välillä olen hyvin haavoittuvainen, välillä vahvempi.
On hienoa, että pääsemme tässä elämässä kokemaan hyviä ja huonoja asioita. Jos koko ajan asiat menisivät vain hyvin, ei niistä osaisi enää lopulta nauttiakaan. Niitä alkaisi pitää itsestäänselvyytenä ja olisi varmasti tylsää pidemmän päälle.
Ei myöskään pitäisi alkaa vartailla omaa elämäänsä muiden elämiin. Tai jos on pakko verrata, niin kannattaisi ajatella niitä, joilla on huonommin. On aina ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin ja toisaalta niitä, joilla asiat ovat paremmin. Kateus ei siinä mielessä kannata, että joku päivä jokainen, joka saa elää pitkään, kokee ikäviä asioita. Kultturissamme kätketään ne helposti. Kuka tietää, ehkä kärsimys ja kuolema eivät olisi niin vaikeita asioita, jos ne eivät olisi niin piilossa, sisällä sairaaloissa. Jos ne uskallettaisiin kohdata paremmin.
Keskenmeno kokemuksena lopulta vahvistaa minua. Kun kuolema tapahtuu kehossani, en enää pelkää sitä niin paljon kuin ennen. Olen kohdannut sen niin läheltä. - ###
Kesken rv 12 kirjoitti:
Hyvä, että on ollut monenlaisia, oikein asiallisia kommentteja. On totta, että pitää kääntää asiat positiivisiksi. Näinhän paras ystäväsikin sinulle puhuu, kun itket ja suret asiaasi.
Kuitenkin tähän surutyöhön kuuluu niin monenlainen tunneskaala, ja suotakoon jokaiselle oikeus surea omalla tavallaan, ilman, että tarvitsee puolustella ja selitellä, miksi tuntee jotakin vaikeitakin tunteita. Uskon, että lopulta asiat kääntyvät vielä parhain päin. Kaikki tässä opimme elämästä ja sen rajallisuudesta. Minulla tämä keskenmeno on ensimmäinen kokemus siitä, että menetän itselleni jotakin todella tärkeää. Olen siksi vähän hämmentynyt enkä aina tiedä, mitä pitäisi ajatella. Kuitenkin tunnen, että tämä on nyt eräänlainen tie, jota kuljen. Menen koko ajan eteenpäin. Välillä olen hyvin haavoittuvainen, välillä vahvempi.
On hienoa, että pääsemme tässä elämässä kokemaan hyviä ja huonoja asioita. Jos koko ajan asiat menisivät vain hyvin, ei niistä osaisi enää lopulta nauttiakaan. Niitä alkaisi pitää itsestäänselvyytenä ja olisi varmasti tylsää pidemmän päälle.
Ei myöskään pitäisi alkaa vartailla omaa elämäänsä muiden elämiin. Tai jos on pakko verrata, niin kannattaisi ajatella niitä, joilla on huonommin. On aina ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin ja toisaalta niitä, joilla asiat ovat paremmin. Kateus ei siinä mielessä kannata, että joku päivä jokainen, joka saa elää pitkään, kokee ikäviä asioita. Kultturissamme kätketään ne helposti. Kuka tietää, ehkä kärsimys ja kuolema eivät olisi niin vaikeita asioita, jos ne eivät olisi niin piilossa, sisällä sairaaloissa. Jos ne uskallettaisiin kohdata paremmin.
Keskenmeno kokemuksena lopulta vahvistaa minua. Kun kuolema tapahtuu kehossani, en enää pelkää sitä niin paljon kuin ennen. Olen kohdannut sen niin läheltä.Olen ajatellut asian aivan samalla tavalla kuin sinä, en vain ole osannut sitä noin hyvin sanoiksi pukea:) Toivotaan vain että joskus meitäkin onnistaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242361Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3431949Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63845
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2788