Olen yli 30-vuotias mies. Ei kavereita, ei ihmissuhteita, ei harrastuksia eikä yhtään rakkautta koko elämän aikana. Töitä sentään on ja olenkin muiden mielestä oikein mukava työtoveri ja toisten päivien piristäjä. Kukaan ei töissä edes huomaa missä kunnossa oikeasti olen. Niin hyvin osaan näytellä ja on vähän pakkokin. Viinapullot pysyy kiinni ja muitakaan päihteitä en käytä. Elämässäni ei ole muuta kuin se työnteko. Kaikki Leevin laulamat laitteet on hankittu ja vähän muutakin. Kerran olen toiselle sanonut rakastavani ja toista kertaa en sano koska niin päin helvettiä tämäkin meni. Vaikka muutama nainen on minua komeaksi sanonut, niin ovat varmaan sanoneet sen säälistä piristääkseni minua. Se vuorostaan on saanut minut uskomaan että ehkä sittenkin olisi vielä mahdollisuuksia, mutta harhaksi kaikki on aina osoittautunut. Ehkä se tieto loppuelämän yksinäisyydestä on se oleellisin syy sille miksi en näe syytä jatkaa elämää. Rukoilen itselleni parantumatonta sairautta, liikenneonnettomuutta ja vaikka kadulla vastaan tulevaa sekopäätä että täältä voisi "tyylillä" poistua. Lääkärissäkin kävin kun tuli tunne että ehkä tätä voisi jotenkin hoitaa, mutta ilmeisesti näyttelijän lahjat teki jälleen tehtävänsä ja lääkäri vaan totesi, että elämä on kovaa ja kaikille tulee joskus huonoja päiviä. Valitettava totuus on se että olen kirottu ties kuinka pitkäksi aikaa tänne kitumaaan ja pillereiden voimalla olisin kuten ennenkin, mutta ehkä muistuttaisin enemmän töissä käyvää zombieta. No hyötyypähän edes tämä hyvinvointia rummutta yhteiskunta työpanoksestani.
mies hieman avautuu
23
1342
Vastaukset
- Ei näin
Heh, ikää vähän päälle 20, mutta näen itseni hyvin samassa tilanteessa kymmenen vuoden päästä. Voisin ihan hyvin tappaa itseni jo nyt, mutta ei jaksa.
vaikka ikää vasta vähän alle 20 :/ en kyl varmaan itse koskaan jaksa töissä käydä... Hatunnosto siitä! Ja musta tulee varmasti alkoholistikin...
- ja haluaisin
tappaa itseni. Elän vaan minun lemmikin ja läheisten takia. Sinnitelen päivästä päivään en aio luovuttaa.
- yxi
Kiitos, olihan hyvä juttu kun tänne kirjoitit.
Minä ole yli 50 mies. Oli toki aluksi vaikeaa purkaa ja puhua itsestä. Mielen tasapainottomuudesta.Että on sairas ja masentunut.
Meneppä yksityiselle sektorille lääkäriin. Puhut siellä avoimesti.
Teeppä itsellesi olotila mukavaksi. Muuta omaa ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä. Kontroloi itseäsi mitä teet mitä ajattelet ja miksi. mitä voisit tehdä toisin.
Olet jo harhateillä kun et käy missään ja naisasioissa syylistät itseäsi. Yksi koituskerta ei saa lannistaa sinua. Naisiakin on monenlaisia. Heitä löytyy kunnollisia juuri sinulle sopiva henkisesti kuin fyysisesti.
Lue kirjallisuutta joka kertoo masennuksesta. Sieltä löydät apua omaan minääsi.
Olet työnkautta arvostusta hakeva. Kuin minäkin aikoinaan raadoin ja pädin sen kautta. Sitten tuli noutaja, 30 työvuoden jälkeen. Muutakin pitää ihmisellä olla kuin työ.
Jeps,,, ota apua itsellesi ja kirjoita tänne niin rupatellaan..... - perseestä
Ite 17, en opiskele, ei kavereita eikä kiinnosta mikään elämässä. Alle kakskymppisenä kun lähtee täältä..ei tarvi ikinä enää olla tässä ruumissakaa.
- Minäkin oon
17 en myöskään opiskele. Minuakaan ei kiinnosta tämä elämä eikä mikään. Kaveri on ehkä muutama, mutta joskus tuntuu että ketään ei ole sittenkään. Ei lähetä silti ei luovuteta.
- pois kotinurkista
Masennuksen kanssa on ensinnäkin mentävä ehdottomasti psykiatrille. Yleislääkärit eivät ymmärrä. Pitää olla surullisen, ja mielummin tuskaisen oloinen. Kertoa aivan suoraan, mikä painaa.
Sitten, kavereita ja ihmissuhteita ei luoda kotona istumalla. Mene ulos vaikka väkisin. Ellet sinä löydä naisia, ne löytävät sinut. Naiset ovat nykypäivänä miehiä aktiivisempia.
Harrastukset ovat myös itsestä kiinni. Mieti mikä olisi sinulle mieluisin, ja lähde siitä. Masentuneelle on hyväksi esim. uiminen. Siinä virkistyy ruumis, sekä mieli.
Nuo synkät ajatukset tunnen minäkin, ja olen toivonut kuolemaa.
Se ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu, eikä siinä ole "tyyliä". Kyllä elämällä on sinulle vielä annettavaa. Etkä voi ennustaa, että olet loppuelämäsi yksin. Nuoria neitosia on maailma täynnä, riittää siitä sinullekin vielä. - Amorella-ella
Enemmän sä minusta kuullostat lemmenkipeeltä kun masentuneelta. Ei kai todella masentunut immeinen pysty vetämään jotain työpaikan "päivän piristäjän"-roolia ja tehdä siinä sivussa kai hommiakin kiitettävästi.
Ei yksi nainen edusta koko sukupuolta, kuten ei yksi mieskään! Päihteiden käyttöön en sua nyt ole törkkimässä, mutta jotain estoa tuo sun kirjoitus antaa ymmärtää sulla olevan. Olisko se synti ja paha, jos joskus vähän vaikka ottaisi? Miten on, onko ne baarit jo koluttu? Onko sulla kodin ulkopuolisia harrastuksia? Jätä ne laitteet ja masiinat vähäksi aikaa ihan keskenään seurustelemaan. Sä oot vielä kohtuullisen nuori. Eikä heti tarvi mennä siihen, että ekan naisen kanssa kun keskustelee, niin kuvitella, että siinä on morsian! Tsekkaa noi nettisinkkujen paikat, jos kerran oot komeakin...ei sun pitäisi kauan aikaa siellä hapantua, vaan jonku lyylin kyljessä lämmitellä. - life sucks
Minulla oli ystäviä. Osa meni naimisiin, osasta tuli juoppoja ja pari on päättänyt päivänsä. Se että olen jäänyt kuilun reunalle tuijotteleen niin ei se ole ollut siitä kiinni etten olisi elämässäni yrittänyt. Huomasin vaan että ei päätään kannata hakata betoniseinään ja toivoa että seinä siitä antaisi periksi. Silloin vielä kun alkoholi maistui niin ei edes silloin kukaan koskaan tullut puhumaan minulle mitään ja ne kenelle menin "hei" sanomaan poistuivat myös nopeasti vaikka en ollut edes humalassa. Nyt kun nuo baarit ei oikein edes sytytä niin eipä tässä ketään kohdata. On helpommin sanottu kuin tehty mennä ulos tekemään jotain kun ei tiedä minne ja mitä. Nettitreffejäkin kokeilin, mutta siellä olevat naiset ei kohtele miehiä ihmisinä ja tuntuvan etsivänkin jotain sellaista mistä itseäni en voisi koskaan edes tunnistaa. Olisin naisille vaan jälleen yksi pettymys muiden joukossa kuten minulle on todettukin. Tunnen itseni elämässäni ihmisenä ja miehenä täysin epäonnistuneeksi.
- Top secret
Et voi olla sellainen mitä annat ymmärtää. Kun sanoit olevasi mukavan näköinen. Jäin miettimään millaisen oloinen olet. Mutta kerroit aiemmin, että töissä olet toisten päivän piristäjä. Silloin et voi olla tuppisuu.
Sellaisesta miehestä ei monikaan nainen ole kiinnostunut. Rumakin mies saa kivaa seuraa, kun on kova "huuliveikko".
Ettei tuo masentuneisuutesi vain ruoki tuota itsekritiikkiä? Masentuneena ei näe paljon mahdollisuuksia, vaikka niitä olisikin.
Jos ystävät ovat menneet, on aika hankkia uusia.
Olen siitä varma, että miehellä riittää kysyntää. Kun pukeutuu kivasti, on siisti, kohtelias ja osaa avata suunsa. Miehet voisivat siinä, missä naisetkin olla hieman iloisemman näköisiä.
Et sinä voi olla AINA väärään aikaan väärässä paikassa. - life sucks
Top secret kirjoitti:
Et voi olla sellainen mitä annat ymmärtää. Kun sanoit olevasi mukavan näköinen. Jäin miettimään millaisen oloinen olet. Mutta kerroit aiemmin, että töissä olet toisten päivän piristäjä. Silloin et voi olla tuppisuu.
Sellaisesta miehestä ei monikaan nainen ole kiinnostunut. Rumakin mies saa kivaa seuraa, kun on kova "huuliveikko".
Ettei tuo masentuneisuutesi vain ruoki tuota itsekritiikkiä? Masentuneena ei näe paljon mahdollisuuksia, vaikka niitä olisikin.
Jos ystävät ovat menneet, on aika hankkia uusia.
Olen siitä varma, että miehellä riittää kysyntää. Kun pukeutuu kivasti, on siisti, kohtelias ja osaa avata suunsa. Miehet voisivat siinä, missä naisetkin olla hieman iloisemman näköisiä.
Et sinä voi olla AINA väärään aikaan väärässä paikassa.Luulen että kyse on juurikin tuosta itsekritiikin kierteestä. Tästä on vaan hemmetin vaikeaa päästä eroon kun tuntuu siltä ettei itse riitä mihinkään. Täytyy nyt vaan katsoa mitä se huominen tuo tullessaan.
- *Suvituuli*
Sinähän vaikutat ihan unelmavävyltä! Et ole vaan vielä kohdannut sitä oikeaa naista!
Minulla meni neljä pitkää intensiivistä vuotta etsiessäni nykyistä aviomiestäni. Siihen saa varautua, että välttämättä ei heti tärppää. Mutta kun käyttää kaikki mahdolliset keinot... ja tapaa mahdollisimman monta ehdokasta, niin joskus tulee vastaan hän, joka on odottanut jo kauan löytävänsä Sinut. Netissä on monenlaisia deittipalstoja. Tässä yksi monista, jos täntyyppiset kiinnostaa:
http://deitti.kotisatama.net/suomi/index3.php - Harhaileva_
Tutulta kuullostaa..
Itse olen 23 vuotias mies. Huvittavaa miten ihminen osaa peittää itsensä täysin. Näyttelijää minusta ei ikinä tulisi, mutta elämän näytetelmässä pärjään kyllä vallan mainiosti.
Oman masennuksen taustalla on varmaan terveydelliset (fyysinen puoli) asiat joihin ei ole saanut lääkäriltäkään vastauksia. Lisäksi olen ajautunut entistä enemmän omiin oloihin ja olen aika yksinäinen ja välissä tämä ahdistaa. Monet kaverit seurustelevat ja osa on saanut lapsiakin, mutta itse junnaan paikallaan. Kavereita minulla kuitenkin jonkinverran on, mutta tuntuu että en saa heidänkään avulla mistään mitään irti, hävettää ihan esim baarissa kun muut ovat iloisella tuulella juhlivia, mutta itse kuljen perässä kuin puolikuollut haamu.
Lyhyt parisuhdekkin oli jonkinaikaa sitten, olin hyvin varovainen sen suhteen, mutta koska vastapuoli näytti vihreää valoa ja vaikutti siltä että luvassa olisi jotain pidempääkin, niin silloin päästin itseni irti epäilyistä ja elämä alkoi näyttää ihan hyvältä. Olin onnellinen vähänaikaa. Lisääntynyt iloisuuteni huomattiin myös työpaikalla. Yhtäkkiä kuitenkin homma meni poikki, tieto siitä että hän ei halua jatkaa tuli kuin nurkantakaa. Matto vedettiin jalkojen alta.
Nyt on tilanne taas se että mikään ei kiinnosta, eikä mistään tunnu saavan mitään iloa irti. Kuljen vain niin sanotusti virran mukana. Tilannetta ei paranna yhtään stressi nykyisestä talouspuolesta mikä maailmalla on ja omakin työpaikka on sen kouriin joutunut. Olen myös vähänväliä sairaana joka myös pitää minut tiiviisti omissa oloissani ja poissa liikunta harrastuksen parista, siitä mistä edes vähän hyvää oloa saisi.- Amorella-ella
Häh! Siis mä oon seurustellut 7 tyypin kanssa, ennenkuin vakiinnuin. Kahden jälkeen itkin silmäni päästä ja tavallaan rakastan vieläkin heitä!! Kerran minut on jätetty, yhden kerran suhde vaan itekseen kuihtui ja muut olen itse lopettanut. Siis mä podin sydänsurua varmaan toista vuotta. Mikään ei tuntunut miltään. Olin kun zombie välillä. Mä tiesin kokoajan miksi fiilikset olivat mitä olivat. Se oli kun pieni kuolema kun ei voinut olla rakastamansa ihmisen kanssa. Sitten kun tavallaan siitä selvisi, tuli tyhjyys, välinpitämättömuyys ja epätoivo. Kunnes seuraava rakkaus iski!! Se on elämää...ei masennusta!! Miksi nykyisin ihmiset eivät tajua sitä?!
- Harhaileva_
Amorella-ella kirjoitti:

En sitä kyllä tarkoittanut, kaikki on alkanut ennen tätä suhdetta. Tuon suhteen ajan sain vain hiukan iloa tähän koko hommaan, mutta kun se loppui, niin tipahdin taas hiukan syvemmälle.
- dropt
Amorella-ella kirjoitti:
Häh! Siis mä oon seurustellut 7 tyypin kanssa, ennenkuin vakiinnuin. Kahden jälkeen itkin silmäni päästä ja tavallaan rakastan vieläkin heitä!! Kerran minut on jätetty, yhden kerran suhde vaan itekseen kuihtui ja muut olen itse lopettanut. Siis mä podin sydänsurua varmaan toista vuotta. Mikään ei tuntunut miltään. Olin kun zombie välillä. Mä tiesin kokoajan miksi fiilikset olivat mitä olivat. Se oli kun pieni kuolema kun ei voinut olla rakastamansa ihmisen kanssa. Sitten kun tavallaan siitä selvisi, tuli tyhjyys, välinpitämättömuyys ja epätoivo. Kunnes seuraava rakkaus iski!! Se on elämää...ei masennusta!! Miksi nykyisin ihmiset eivät tajua sitä?!
Jos sinulta otetaan ne 7 pois ja laitetaan 0 tilalle niin olisiko kyse sydänsuruista vai mistä? Mitäs jos niitä rakkaita ihmisiä ei ole ollenkaan eikä kukaan ole koskaan sanonut rakastavansa sinua? Kyllä minua ainakin masentaisi tallaisessa tapauksessa. Huonosti päättynyt suhdekin voi saada ihmisen masentuneeksi. Masennus on ihan yksilöllistä. Jos joku on allapäin vuositolkulla niin on ihme jos sellaista ei masentuneeksi saa sanoa.
- Amorella-ella
dropt kirjoitti:

No, minusta siis elämän pettymykset, vastoinkäymiset ja siis myös sydänsurut kuuluvat ihmisen elämään, samoin kun rakkaus, onni, onnistumiset jne. "Tasan ei tietysti ole menneet onnenlahjat" ihmisten kesken koskaan. Ei siinä siis masennuslääkkeillä paranneta elämää. Tämä on mun mielipide. Ap. kirjoittaja kaipasi elämäänsä rakkautta ja parisuhdetta, yksinäisen elämänsä loppua. Minusta se on terve ja hieno toive, ei sairautta!

Ei masennuksen määrittely ole se että vasta kun joutuu syömään pillerietä niin silloin on sairas ja muutoin ei.
Jos esim. neljä seuraavista oireista täsmää niin olet masentunut oli se syy masennukseen sitten mikä tahansa:
-itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen
-perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset
-toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen
-subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä päättämättömyytenä tai asioiden jahkailuna
-psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus), joka voi olla subjektiivinen tai havaittu
-unihäiriöt
-ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos
Kuka masentuu nyt mistäkin syystä. Kaikki on yksilöitä ja jos osaat selviytyä elämän pettymyksistä niin sehän on oikein hyvä. Tänäpäivänä kaikki ei vaan pysty siihen. Yksinäisyys, päihteet, työttömyys, läheisten kuolema... valitse siitä. Yhteiskunnan ja erityisesti median antamat paineet siitä miten elää oikein jotta olet onnellinen saa ihmiset tuntemaan itsensä epäonnistuneiksi. Ongelmat pitäisi korjata etukäteen ennenkuin täytyy pilleripurkeille käydä. Pillereillä ei masennusta paranneta, mutta oireita niillä voidaan helpottaa. - Amorella-ella
dropt kirjoitti:
Ei masennuksen määrittely ole se että vasta kun joutuu syömään pillerietä niin silloin on sairas ja muutoin ei.
Jos esim. neljä seuraavista oireista täsmää niin olet masentunut oli se syy masennukseen sitten mikä tahansa:
-itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen
-perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset
-toistuvat kuolemaan tai itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen
-subjektiivinen tai havaittu keskittymisvaikeus, joka voi ilmetä päättämättömyytenä tai asioiden jahkailuna
-psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus), joka voi olla subjektiivinen tai havaittu
-unihäiriöt
-ruokahalun lisääntyminen tai väheneminen, johon liittyy painon muutos
Kuka masentuu nyt mistäkin syystä. Kaikki on yksilöitä ja jos osaat selviytyä elämän pettymyksistä niin sehän on oikein hyvä. Tänäpäivänä kaikki ei vaan pysty siihen. Yksinäisyys, päihteet, työttömyys, läheisten kuolema... valitse siitä. Yhteiskunnan ja erityisesti median antamat paineet siitä miten elää oikein jotta olet onnellinen saa ihmiset tuntemaan itsensä epäonnistuneiksi. Ongelmat pitäisi korjata etukäteen ennenkuin täytyy pilleripurkeille käydä. Pillereillä ei masennusta paranneta, mutta oireita niillä voidaan helpottaa.Noita oireita siis nuo terveyskeskuksien lekurit kyllä kyselevät, mutta ne ovat niin yleisluontoisia ja lukemattomissa muissa sairauksissa yleisiä, että kovin heppoisin perustein masennusdiagnoosi tehdään. Minun mielipiteeni siis. Sitten ollaankin jo tarjoamassa reseptiä aineeseen, joka kokonaisvaltaisesti vaikuttaa ihmisen aivotoimintaan! Aiheuttaa useimmille pahoja sivuoireita!! Sanotaan nyt esim. suurin osa murrosikäisistä täyttää helposti 4 kriteeriä, olematta silti yhtään masennuksesta kärsiviä (unettomuus, omanarvontunteen väheneminen, ruokahalunmuutokset, itseluottamuksen väheneminen, kiihtyneisyyden tuntemukset...). Jos kovin tarkkoja ollaan, niin jokin tosi ikävä kokemus löytyy vähän joka hepun menneisyydestä...kun se on juuri sitä elämää!
Jos ihminen on kokenut jotain traumaattisia ja traagisia kokemuksia, kuten mainitsemasi läheisen kuoleman, ihmissuhteen loppuminen, työpaikan menetys jne. Niistä toipuminen pitäisi tapahtua ihan luonnollisen suremisen ja läpikäymisen kautta. Ei näiltä ihmisiltä tutkita, onko heillä aivoissa serotoniin puutetta? Silti heille tätä ainetta annetaan. On varmasti ihmisiä, joilla on tämän välittäjäaineen puutostiloja, mutta ei siinä määrin mitä Suomessakin nappia jaetaan. Se on vaan ongelman siirtämistä, sillä en suinkaan kiellä, etteikö lääkkeellä olisi jotain vaikutusta. Samalla kai voitaisiin laittaa immeiset johonkin kemialliseen koomaan vuodeksi ja sitten herättää, kuvitellen asioiden itsekseen "parantuneen" tänä aikana...kun ei se vaan niin mene. Ikävät asiat on oikeasti prosessoitava ennemmin tai myöhemmin. - masennuslääkkeitä
Amorella-ella kirjoitti:
Noita oireita siis nuo terveyskeskuksien lekurit kyllä kyselevät, mutta ne ovat niin yleisluontoisia ja lukemattomissa muissa sairauksissa yleisiä, että kovin heppoisin perustein masennusdiagnoosi tehdään. Minun mielipiteeni siis. Sitten ollaankin jo tarjoamassa reseptiä aineeseen, joka kokonaisvaltaisesti vaikuttaa ihmisen aivotoimintaan! Aiheuttaa useimmille pahoja sivuoireita!! Sanotaan nyt esim. suurin osa murrosikäisistä täyttää helposti 4 kriteeriä, olematta silti yhtään masennuksesta kärsiviä (unettomuus, omanarvontunteen väheneminen, ruokahalunmuutokset, itseluottamuksen väheneminen, kiihtyneisyyden tuntemukset...). Jos kovin tarkkoja ollaan, niin jokin tosi ikävä kokemus löytyy vähän joka hepun menneisyydestä...kun se on juuri sitä elämää!
Jos ihminen on kokenut jotain traumaattisia ja traagisia kokemuksia, kuten mainitsemasi läheisen kuoleman, ihmissuhteen loppuminen, työpaikan menetys jne. Niistä toipuminen pitäisi tapahtua ihan luonnollisen suremisen ja läpikäymisen kautta. Ei näiltä ihmisiltä tutkita, onko heillä aivoissa serotoniin puutetta? Silti heille tätä ainetta annetaan. On varmasti ihmisiä, joilla on tämän välittäjäaineen puutostiloja, mutta ei siinä määrin mitä Suomessakin nappia jaetaan. Se on vaan ongelman siirtämistä, sillä en suinkaan kiellä, etteikö lääkkeellä olisi jotain vaikutusta. Samalla kai voitaisiin laittaa immeiset johonkin kemialliseen koomaan vuodeksi ja sitten herättää, kuvitellen asioiden itsekseen "parantuneen" tänä aikana...kun ei se vaan niin mene. Ikävät asiat on oikeasti prosessoitava ennemmin tai myöhemmin.vaikka oikeasti olenkin lemmenkipeä ja onnettomasti rakastunut. en uskalla myöntää asiaa juuri kenellekään ja siksi olen naamioinut oireet masennukseksi.nyt sitä popsitaan pillereitä turhaan...
- coffin
Amorella-ella kirjoitti:
Häh! Siis mä oon seurustellut 7 tyypin kanssa, ennenkuin vakiinnuin. Kahden jälkeen itkin silmäni päästä ja tavallaan rakastan vieläkin heitä!! Kerran minut on jätetty, yhden kerran suhde vaan itekseen kuihtui ja muut olen itse lopettanut. Siis mä podin sydänsurua varmaan toista vuotta. Mikään ei tuntunut miltään. Olin kun zombie välillä. Mä tiesin kokoajan miksi fiilikset olivat mitä olivat. Se oli kun pieni kuolema kun ei voinut olla rakastamansa ihmisen kanssa. Sitten kun tavallaan siitä selvisi, tuli tyhjyys, välinpitämättömuyys ja epätoivo. Kunnes seuraava rakkaus iski!! Se on elämää...ei masennusta!! Miksi nykyisin ihmiset eivät tajua sitä?!
niin, kun ensin kelpaisikin jollekin!!
- nancycallahan
helpottavaa tietää miltä tulevaisuuteni näyttää ja etten ole ainoa.
- life sucks
Kävin lääkärillä. Diagnoosi oli jotain ahdistuneisuushäiriön sekä keskivaikean masennuksen välillä. Elämä pitäisi nyt aloittaa vähän kuin uudestaan, mutta toisaalta ei enään jaksaisi olla oman elämäni vanki vaan pitäisi jotenkin tästä suosta nousta. Aika näyttää miten tässä käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008