Sumeliuksenkadunklubi järjesti pari seminaaria seniorimuuttajille. Seminaarin hinta oli 120 euroa / osanottaja. Ei siis ollut tarkoitettu ainakaan tavalliselle seniorille. Eläkeläiselle, jonka eläke on keskimäärinkin 1000 euroa kuukaudessa.
Toinen huomio kiinnittyi siihen, että koolle kutsun allekirjoittajana on tunnettu tamperelainen x-poliisimies. Kokoomuksen nokkia pitkällä linjalla. Poliisina ilmeisesti ansainnut paljon ja menettänyt ajatuksen tai siis olisko dementtia yllättänyt varhaissenioriaikana ajatuksen ja näkemyksen tamperelaisesta todellisuudesta. Siihen viittaisi kuitenkin ainakin aluksi seminaarin hinta. Seminaari ei ollutkaan tarkoitettu esimerksiksi Kotilinnasäätiön senioreille. Rutusakkia kaikki.
Palvelusetelihanke on kokoomukselainen hanke tulonjaon toteuttamiseksi sekä yksityisten yritysten tukemiseksi. Yritysten joiden ideologia perustuu ahneeseen voiton tuottamiselle. Pitäähän yrityksiin rahojaan sijoittaneiden saada hyvä tuotto.
Nyt se toteutetaan siten, että mm. Tampere pannaan maksamaan koko ruljanssi. Kaupunki sitoutuu maksumieheksi, toisin sanoen kuntaveroa maksavat veronmaksajat. Nekin seniorit joille Sumeliuksenkadun klubi ei seminaariaan tarkoittanut.
Peurankallion senioritalo oli valittu tiettävästi kokeilun kohteeksi. Ainakin toiseksi ja sitten toiseksi eräs palvelutalo. Ei kait kuitenkaan yksityinen. Peurakallion senioritalosta hyvinvoiva eläkeläinen ostaa asunto-osakkeen ehkä huomattavastikin korkeampaan hintaan, kuin se jossa asui aikaisemmin. Siellä on mahdollista osallistua päivittäin keskusteluun samanhenkisten kanssa, jotka välttämättä eivät olleet työikäänsä Takon tai Finlayssonnin tai Tampellan jne. tavallisia työläisiä.
Hyvinvoivat seniorit voivat suorittaa siis hankintoja ja valita mistä palvelunsa hankkivat. Terveyspalvelut Mehiläisestä tai Tampereen Lääkärikeskuksesta tms. Kotilinnasäätiön tms. seniorit, jotka siis joutuvat osallistumaan kuitenkin näiden hyväosaisten palveluostoihin, eivät voi vaihtaa terveyspalvelukohteitaan. Hintaa jää kuitenkin varsin paljon, jos lääkäripalveluita joutuisi ostamaan lähes kuukausittain.
Oikeiston hallitsemissa kunnissa valinnat suorittaa oikeisto ja se tukee yksityisiä yrityksiä, koska oikeistolaiset omistavat yrityksiä. Se purkaa kaikin keinoin hyvinvointiyhteiskunnan palveluita tehokkaasti tehden niitä mahdottomaksi saavuttaa.
Jälleen aiotaan sulkea terveyskeskuksia, aiotaan ehkä lomauttaa sairaanhoitajia, ei pidetä sijaisia, jos vakituinen sairaanhoitaja sairastuu. Ei palkata lääkäreitä, jotka veisivät potilaat yksityisiltä rahastamaan tottuneilta yksityisiltä lääkäripalveluilta.
En vielä tiedä, ketkä omistavat tai ovat omistavinaan, Sumeliuksenkadun klubin. Ilmeisesti tamperelaiseen oikeistoeliittiin kuuluvat senioreiksi aikovat tai jo ehtineet. Raaka se on, kun pitää rahastaa veroeurot köyhän elämältä,

Vastaukset 2
Vanhimmat
Haisevaa rutusakkia ympärillä yskimässä ja valittamassa maailman kovuutta.
Palveluseteli luo vaihtoehdon tälle kauheudelle. Me varakkaat saamme valita. Kyllä me pärjäisimme ilman palveluseteleitäkin, mutta kokoomus huolehtii omistaan aina hautaan saakka.
kannattavia yrityksiä.
Ilmeisesti rahoittavat myös Kokoomuksen vaalityötä vaalista toiseen.
Arkkiatri Pelkonen taisi jokin aika sitten sanoa mielipiteensä näistä yli kansallisista terveyspalveluyrityksistä, jotka siis lähtökohtaisesti terveyspalveluillaan voittoa tuottavia, mutta eivät Suomeen.