"Kuvittele että maailmamme on vain pieni muru hiekkaa, sinä tallot omiin jalkoihin sellaisia tonnin päivittäin, kuvittele että maailmamme on vain pieni muru hiekkaa, kaikki tämä on vain unta jossa makaamme vierekkäin,
olemme niin pieniä. "
Korento
PÄIVÄN KYSYMYS KUULUU:
uskotko, että maailma ja elämämme on pelkkää pitkää ja loputonta unennäköä, meidän pitäisi jokaisen ohjata oma unemme jonnekin tarkoitukseen, valaistua ja herätä?
Blaise Pascalia siteeratakseni:
Samoin kuin usein näemme sellaista unta että näemme unta, ja kasaamme unen toisensa päälle, eikö tämä elämämme toinenkin puoli, jolloin luulemme olevamme valveilla, itse voi olla unennäköä, johon nuo toiset unet ovat oksastettuja, unennäköä, josta heräämme kuolemassa.
Elämämme on pelkkää unta
Asanchani
1
150
Vastaukset
- Uneksija itse
"Samoin kuin usein näemme sellaista unta että näemme unta"
Juuri tuollasta joskus nähnyt ja siihen ei ole kukaan oikein osannut sanoa miksi niin käy.
Lisäksi kärsin aika ajoin valveunista ja harvemmin nykyään unihalvauksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750