kissani on laihtunut. epäilen sillä olevan matoja, mistä tiedän onko sillä niitä??
mistä tietää millon kissalla on matoja??
onkohan
63744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Milloin olet viimeksi madottanut kissasi? Entä minkä ikäinen kissa on?
Ei sitä tarvitse varmaksi tietääkään, jos epäilee kissallaan olevan matoja. Kaikki kissat, myös sisäkissat, tulisi madottaa 2-3 kertaa vuodessa. Axilur esimerkiksi on hyvä matolääke, se on laajakirjoinen.
Annat vain kisulle nyt matokuurin ja parin viikon päästä uuden. Jos laihtuminen tämän jälkeen vielä jatkuu, ota yhteys eläinlääkäriin.
Voithan oman mielenrauhasi vuoksi soittaa jo nyt eläinlääkäriin ja kysäistä, mutta luultavasti ell sanoo samaa kuin minäkin, eli madota kissasi heti kättelyssä.
en ole koskaan madottanut vuoden vanhaa kissaani. enkä edellisiäkään kissojani. koska niillä ei ole ollut matoja. vanhin kissa porskutteli noin 15- vuotiaaks terveenä ulkokissana ilman minkäänlaisia lääkekuureja... nyt kuitenkin tuntuu että tällä kissalla olisi matoja, siksi kysynkin. Eräs ystäväni sai myrkytettyä puoli vuotiaan kissan jonka hän sai minulta annettuaan sille varulta erilaisia lääkekuureja kun tiesi etten itse ollut antanut sille mitään.
voivat elää ilman matokuurien antamistakin koko ikänsä, mutta jos yhtään välität kissasi hyvinvoinnista annat sille tarvittavat loishäädöt säännöllisesti. Tässä sinulle ohjeita:
http://www.elainlaakari.fi/klinikat/kissaklinikka/hoito-ohjeet/sisloisten-ht/
kannattaa madottaa kissa. Sisäkissoillekin matoja voi hyvin tulla. Terve kissa pärjää matojensa kanssa, mutta jos vastuskyky jostain syystä heikentyy voi madot saada ylivallan, jolloin tilanne voi muuttua hyvin pahaksi. Sisäkissalle yleensä riittää madotus kerran vuodessa.
Itse en suosi turhaa madottamista lainkaan, myrkkyjähän ne matolääkkeet on. Herkimmät kissat voivat niistä saada oireita(mikä lienee kyllä harvinaista). Itselläni on yksi tällainen tapaus, siksi tutkitutankin ulosteet, ettei yhtään turhaa kuuria tarvitse antaa.
Toimita eläinlääkärille kolmena päivänä ulostenäyte tutkittavaksi.
Kiitos vastauksista!! Taidan painella apteekkiin maanantaina. toivottavasti ei tartteis tän jälkeen enää madotella. =)
paljon matoja ja/tai sitä ei ole koskaan madotettu, kannattaa kissa madottaa uudestaan viikon, parin päästä, koska lääkkeet ei tehoa madon muniin ja madon elinkierto on tuo n. viikko.