minun kirjoittaa, koska kirjoitan läheisen henkilön asiasta.
Nuorena hän oli uskossa. Hänet pyydettiin erääseen uskovaiseen (näin luultiin) perheeseen lapsen hoitajaksi, avuksi äidille, jolla oli jo iso lauma.
Läheiseni työskenteli siellä aikansa, mutta siirtyikin muihin töihin myöhemmin.
Siirtyi, koska odotti perheen isälle lasta.
Salailua, ja ihmettelyä.
Hänet haettiin kotiin vauvan kanssa, edelleenkin salailua lapsen isältä.
Vasta jälkeenpäin aloin tajuta asioista jotakin. Hän ei ollutkaan ainoa miehen viekoittelema.
Miehen vaimo otti miehensä aina takaisin.
Lapsensa kärsii asiasta vieläkin. Ei siitä haluttu puhua, kun äiti tuli uskoon. Lapsi oli vain isätön.
Tämä aloitus,
5
269
Vastaukset
- kirjoitin puolestasi
rakas ystäväni. Jätä kyyneleet.
Olet vahva, ja seisot jo omilla
jaloillasi. - Pyhältä Hengeltä tämän
sanoman:
Mt 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Herra armahtakoon lastaan! - ymmärrän
sinua. Etsikää oikea tieto.
Se lienee vähintä. Tunnen samantyyppisen tapauksen.- kyllä on
paljon samanlaista.
vl-saarnamiehetkin yleensä viihtyivät yksinäisten naisten luona.
Näistä vaan vaietaan. - ........................
kyllä on kirjoitti:
paljon samanlaista.
vl-saarnamiehetkin yleensä viihtyivät yksinäisten naisten luona.
Näistä vaan vaietaan.Hyvin harvinaista tuollainen on vl:ien keskuudessa. Väittäisin, että paljon, paljon harvinaisempaa kuin useimmissa muissa ryhmissä tai Suomessa keskimäärin. Ja joka tuollaista tekee, on kyllä "uskossaan haaksirikkoon joutunut" Paavalin sanoja lainatakseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475445Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612286Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181840Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171565
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301477Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5136881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se219989