Vantaan Sanomat 10.12.2006
Fortumin optiot kohtuullistettava
Kolmisensataa Fortumin "avainhenkilöä" saa optioina - käytännössä rahana - runsaan 500 miljoonan euron palkkion normaalin palkkansa lisäksi. Kahdeksan Fortumin johtajaa nostaa muutenkin korkean palkkansa lisäksi 55 miljoonaa euroa optioina. Yhtiön henkilökunta - 9 000 työntekijää - saa 1,8 prosentin ylimääräisen palkankorotuksen kiitokseksi hyvästä tuloksesta. "Tasa-arvo" jyllää.
Ketkä aikoinaan päättivät kohtuuttomiksi nousseista optioista, joilla Fortumin johto nyt rahastaa? Asialla oli Lipposen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka kahteen otteeseen käsitteli ja hyväksyi Fortumin johtajille nyt ennätysmäisiä eurokasoja poikivan järjestelmän, jota kuluttajat maksavat korkeina sähkönhintoina.
Aikaisemmin optioiden suuruus valtioenemmistöisissä yrityksissä, jollainen Fortuminkin on, oli rajoitettu enintään 30 prosenttiin vuosipalkasta. Lipposen johdolla ministerivaliokunta päätti poistaa rajoituksen. Päätöstä ei tuotu koskaan eduskunnan hyväksyttäväksi.
Vanhasen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti helmikuussa 2004, ettei yhdessäkään yhtiössä, jossa valtiolla on mainittava puhevalta, tehdä enää optiosopimuksia. Tästä nykyhallitusta on syytä kiittää.
Vanhasen hallitus on kuitenkin kieltäytynyt kohtuullistamasta jo olemassa olevia Fortumin optioita, vaikka tätä vaatii jo pelkästään yleinen oikeustaju.
Fortumin optiojärjestelmän kohtuullistamisesta on myös eduskunnassa äänestetty. Vasemmistoliitto teki vuonna 2005 optioista välikysymyksen. Välikysymyskeskustelun päätteeksi asiasta äänestettiin marraskuun 25. päivänä vuonna 2005. Kohtuullistamisesitys kaatui äänin 134 - 32.
Vantaalaisista kansanedustajista Kaarina Dromberg (kok) ja Ulla Anttila (vihr) vastustivat kohtuullistamista, Kimmo Kiljunen (sd) äänesti tyhjää, ja allekirjoittanut kohtuullistamisen puolesta. Hallituspuolueiden - keskustan, demarien ja ruotsalaisen kansanpuolueen - ohella myös kokoomus ja vihreät vastustivat kohtuullistamista. Toki jotkut yksittäiset hallituspuolueiden ja vihreiden kansanedustajat kannattivat kohtuullistamista. Mutta yhtä kaikki, esitys hävisi.
Millä perustein sitten eduskunnan enemmistö kieltäytyi kohtuullistamasta Fortumin optioita? Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä "ei ole tapana, että taannehtivasti niihin puututaan". Valtion on hänen mukaansa omistajana huolehdittava siitä, että uskottavuus siihen, mitä päätöksiä on tehty, pitää. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) oli samalla kannalla, vaikka oli aikaisemmin todennut, että Fortumin myöntämät edut ovat selvästi ylimitoitettuja ja että niitä on erittäin vaikea ymmärtää.
Aivan käsittämättömältä näin jälkikäteen tuntuu vihreiden Oras Tynkkysen perustelu kohtuullistamista vastaan. "Koko tämä hässäkkä pitäisi käynnistää vain sen takia, jotta hyvin menestyneen yhtiön avainhenkilöiltä saataisiin vietyä se, mikä heille on sopimuksilla luvattu, ja saataisiin vietyä pois heiltä se, mikä ei ole millään tavalla valtion budjetista otettu tai veronmaksajilta otettu, siis ikään kuin kiusantekona sellaisessa asiassa, joka ei käytännössä hyödyttäisi veronmaksajia ja Suomen kansalaisia yhtään mitenkään".
Kansanedustaja Martin Saarikangas (kok) oli samoilla linjoilla: "Kokoomus ei näe mahdollisena lähteä lainsäädäntöteitse kohtuullistamaan Fortumin optiojärjestelyitä. Tämä merkitsisi puuttumista olemassa oleviin laillisiin sopimuksiin, ihmisten jo saamaan omaisuuteen ja sitä kautta perustuslain takaamaan omaisuuden suojaan".
Halutessaan eduskunta voi päättää uudella lailla Fortumin optiojärjestelmän purkamisesta. Toistaiseksi poliittista tahtoa tähän ei ole löytynyt.
11.12.2006
http://www.vasemmistoliitto.fi/organisaatio/jaakko_laakso/Kolumnit/fi_FI/1165835934018/
SDP halusi antaa Fortumin johdolle
optioedut !
1
97
Vastaukset
- on ökyrosvojen
köyhien kusetusosasto.
Ei tuollaisia asioita voi järjellä käsittää.
Niin silminpistävää rosvoamista yhteiskunnalta herrojen taskuun.
Voi vittu, eikä Urputajakaan ala asiasta huutamaan, nyt olis sauma nostaa kannatusta.
Eli ovat samassa veneessä, hyötyjinä.
Kyllä on suomen kansa tyhmää, kun demareita vieläkin äänestävät.
Sen ymmärtäis, jos tuosta hyötyisi valtio, mutta kun yksityiset ihmiset, joilta raha ei tule koskaan kiertoon hyödyttämään kansalaisia, niin haistakoon demut sian perseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872