MAUNO KOIVISTO TILILLE?

Pari virolaisperäistä naista, jotka ovat saaneet ilmeisen hyvä elämän Suomessa, ovat ryhtyneet vaatimaan anteeksipyyntöä presidnetti Koivistolta hänen edesottamuksistaan Neuvostoliiton hajotessa. Viro itsenäistyi.

Tilanne oli siinä vaiheessa ongelmallinen ja jyrkät kannanotot olisivat saattaneet johtaa Suomen huonoon tilanteeseen kansainvälisesti sekä erityisesti Suomen taloudellisen tilanteen. Suomi oli oikeitolaisen talouspolitiikan johdosta joutunut taantumaan. On todennäköisempää, että Suomen tie ei olisikaan ollut se, mikä se oli, kun vastakkainasettelun rintama olisi kulkenut tai kulkisi parhaillaan Suomen ja Venäjän rajoilla.

Suomi oli joutunut 1991 oikeistohallituksen johtamana syvenevään lamaan. Suomi tarvitsi tilanteen, jossa ei vaaranneta ongelmaa esimerkiksi öljyn tai maakaasun saannissa. Kauppa kahden maan välillä oli pudonnut ja edellisellä vuosikymmenellä lukemiin, jotka tukivat työttömyyden kasvua.

Suomi selvisi vakaan ulkopolitiikankin ansiosta Neuvostojen hajoamisen aiheuttmista vaikeuksista.
Kuitenkin oli tärkeätä, että edettiin niinkuin edettiin. Suomen nousu taloudellisesti oli mahdollista ehkä sen johdosta, ettei vaarannettu tilannetta idässä.

Viro nousi, kun siitä länsi halusi ehkä tehdä mallimaan muiden Baltian maiden tavoin. Nyt on todettava, että kaikki ilmeisesti kuitenkin rakennettiin kevyesti, vääsiin arviointeihin lännen auttamisesta. koska taloudellinen lama tänään baltian maissa on huomattavastikin vaikeampi, kuin Suomessa. Kolme baltian maata ovat kaikin tavoin olemassa olonsa aikana tehneet kaikkensa saadakseen rautaa rajoilleen. Kiihko kansalliset pyrkimykset ovat olleet samoja, kuin Suomessa 1917 jälkeen, jolloin hakemalla haettiin tekijöitä, joilla saataisiin rautaa rajoille ja sotahan siitä aikaansaatiin. Ehkä toisilla ratkaisuilla olisimme säästyneet kuten teki Ruotsi.

Miksi Mauno Koiviston olisi pyydettävä anteeksi sitä, että hän piti ensisijaisen tärkeänä oman maansa ja kansansa etuja lähtökohtana?

Mitä tulee jatkuvaan virtaan siitä, että Mauno Koivistoa tai muita suomalaisia vaaditaan julkisuuteen anteeksipyyntöineen, on todettava, että ensiksi pitäisi osoittaa vakava vahinko Suomelle ja sen kansalle. Semmoistakin on ollut ja ehkä virolaisperäinen nainen Suomen eliitistä voisi tarkastella mitä virheitä tekivät Suomessa 1917 jälkeen, 1939-1944 aikana tai näidenkin vuosien jälkeen vallassa ollut oikeistolaiset. Sieltä löytyy veritekoja, keskitysleirejä, vihaa toista kansanryhmää kohtaan jne. Sitä eliittikaunaista asennetta löytyy edelleenkin , kun yhteiskuntasopimista ei hyväksytä Anteeksipyyntöjä ei ole tulvimalla tullut ja moni ei enää voi tehdä mitään, koska pari metriä kevyttä hiekkaa peittää muistot.

Virolaisperäisten naisten pitäisi katsoa peiliin ja kysyä mitä tuhoa virolaiset johtajat aiheuttivat kansalleen valitessaan milloin Neuvostoliiton ja sitten Natsi-Saksan ja taas Neuvostoliiton. Onko kaikki syylliset jo käyneet pyytämässä heiltä anteeksi Viron kansan kohtaloa.
Eipä ole tainneet käydä. Vaihtavat vain takkia mennen tullen.

Se siitäkin m ruotsikon mölötyksestä
12393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

riittävästi. Aamulehden kokoomusosasto seurasi silmä tarkkana varmaan Tarja Halosen presidenttifoorumia ja katsoi ajan koittaneen ja tilaisuuden tulleen.

Kokoomusosasto halusi suunnata kansan katseet nyt muualle siitä suosta, johon sen talouspolitiikka on johtamasa Suomen. Nostetaan meteli vahnenneseen presidenttiin ja uskotaan ettei Mauno Koivisto kykene vstaamaan.

No tähän se roskaeliitti Kokoomuksessa kykenee ja sen äärioikeistolaisessa lehdessä. Mutta siihen jääköön ja hävetköön.

Äänestä

"
Virolaisperäisten naisten pitäisi katsoa peiliin ja kysyä mitä tuhoa virolaiset johtajat aiheuttivat kansalleen valitessaan milloin Neuvostoliiton ja sitten Natsi-Saksan ja taas Neuvostoliiton. Onko kaikki syylliset jo käyneet pyytämässä heiltä anteeksi Viron kansan kohtaloa.
Eipä ole tainneet käydä. Vaihtavat vain takkia mennen tullen."

Jokaisen suomalaisen pitäisi tietää, ettei mikään näistä ollut Viron valinta.

Ei Koiviston sanatkaan kovin järkeviä olleet,"lopettakaa höpötys itsenäisyydestä, särjette vielä koko NL:n".

Äänestä
  • menneen kuralle.

    Äänestä

  • keille tarkoitettu. Tuskin Koivisto sanoi sitä Neukkulasta eroon pyrkivälle Viron eliitille, vaan Suomen oikeistolle, joka haki revanssia.

    ,"lopettakaa höpötys itsenäisyydestä, särjette vielä koko NL:n".

    Äänestä

NIIN ON TODELLA SUUREMMASSA VELASSA SUOMEN KANSALLE SIITÄ, ETTÄ TÄMÄ RAUKKA SUOSTUI LUOVUTTAMAAN PRESIDENTILTÄ TÄRKEÄÄ, KANSAA PUOLUSTAVAA VALTAA, POLITIKKOHULIGAANEILLE, ELI EDUSKUNNALLE JA TEKI SEURAAJISTAAN SEREMONIAJUOKSUPOIKIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

EIKÄ TÄMÄ EDES ÄLYNNYT HÄVETÄ TEKOAAN SILLOIN EIKÄ VIELÄ NYTKÄÄN!!!!!!!!!!

Äänestä
  • jos pyrittiin aitoon ja oikeaa parlamenttarismiin.

    Tästä on tietysti se ongelma, että loppuu luotettavana pidettävä ulkopolitiikka, kun ulkopolitiikka asetetaan kulloistenkin poliittisten pyrkimysten ja tavoitteiden pelinappulaksi. Linja saatta kestää parhaassakin tapauksessa enintään neljä vuotta.

    Suomen oikeisto pyrkii tälläkin hetkellä asevarusteluun ja mukaan maailman sotilaallisiin kahinoihin. Asennoidutaan läntisen sotilasliittoutuman NATOn myötäjuoksijaksi. Tarja Halosen jälkeen olemme NATOssa, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee siedettävänä pidettävä oikeistoenemmistö.

    Muutenkaa ulkopolitiikka ei voi olla tuulien haistelua ja menoa siihen suuntaan jossa on mukava seurustella. Käydä pussailemassa muiden valtioiden ulkoministereitä ja muita valtiojohtajia, ikäänkuin sillä tavoille saataisiin jotain etuuksia. Ehkä Aleksander Stubb on niitä saanutkin, kun vakuuttaa olevansa kaveri kaikkien kanssa.

    Voimme sanoa, että nykyjärjestelmä parhaiten palvelee Suomen etua. Ehkä pitäisi palata pari piirua taaksepäinkin.

    Mauno Koivisto ei ymmärtänyt uusien oikeistotuulien vetovoimaa, Ne eivät perustu enää asioihin vaan mielikuviin ja harhaan

    Äänestä

  • presidentin vallan vähentäm... kirjoitti:

    jos pyrittiin aitoon ja oikeaa parlamenttarismiin.

    sorrettuja. Ja niin varmaan onkin. Meillä ei ketään ruotsikkoa pakoteta opettelemaan Suomea, mutta Virossa vaaditaan, että siellä ikänsä asuneiden venäläisten on osattava Venäjää saadakseen kansalaisuuden.

    Sortoa mikä sortoa.

    Virolaisperäisten suomalaisten pitäisi vaatia virolta oikeutta ja kohtuutta. Eliitti virolaisperäinen voisi hetken miettiä ennenkuin sanelee julkisuuteen typeryyksiään.

    Äänestä

  • presidentin vallan vähentäm... kirjoitti:

    jos pyrittiin aitoon ja oikeaa parlamenttarismiin.

    Tästä on tietysti se ongelma, että loppuu luotettavana pidettävä ulkopolitiikka, kun ulkopolitiikka asetetaan kulloistenkin poliittisten pyrkimysten ja tavoitteiden pelinappulaksi. Linja saatta kestää parhaassakin tapauksessa enintään neljä vuotta.

    Suomen oikeisto pyrkii tälläkin hetkellä asevarusteluun ja mukaan maailman sotilaallisiin kahinoihin. Asennoidutaan läntisen sotilasliittoutuman NATOn myötäjuoksijaksi. Tarja Halosen jälkeen olemme NATOssa, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee siedettävänä pidettävä oikeistoenemmistö.

    Muutenkaa ulkopolitiikka ei voi olla tuulien haistelua ja menoa siihen suuntaan jossa on mukava seurustella. Käydä pussailemassa muiden valtioiden ulkoministereitä ja muita valtiojohtajia, ikäänkuin sillä tavoille saataisiin jotain etuuksia. Ehkä Aleksander Stubb on niitä saanutkin, kun vakuuttaa olevansa kaveri kaikkien kanssa.

    Voimme sanoa, että nykyjärjestelmä parhaiten palvelee Suomen etua. Ehkä pitäisi palata pari piirua taaksepäinkin.

    Mauno Koivisto ei ymmärtänyt uusien oikeistotuulien vetovoimaa, Ne eivät perustu enää asioihin vaan mielikuviin ja harhaan

    Karjalaa ei kuitenkaan suostunut ottamaan takaisin, vaikka tarjottiin. Kaippa hänellä oli painavat syyt.

    Äänestä

hän teki sen mikä oli oikeaa noissa vaiheissa ja Suomi saa sen mitä tarvitsee Venäjältä talouden nousua varten. Energian raaka-aineita mm. Kaasuhanan sulkija on jossain muualla kuin Suomen rajojen sisäpuolella.

Oikeistohallitus pyrki riitaan kesällä 2007 välittömästi, kun pääsi valtaan. Ilkka Kanerva sadatteli, kun oikeistolainen Suomi ei saanut vallattua Pietrin satamaa tai Viron patsasjupakassa. Kysyä sopii olisiko päästy puuraaka-aineissa parempaan ratkaisuun, jos oikeisto-Suomi ei olisi töpännyt. Olisi varmasti. Suomeen ei Venäjällä luotetta,

Äänestä

manu jo ikämies,antaa olla. manun jälkeen oli paljon pahempia huijareita,joista kärsitään vielä pitkään. nykyjohto tilille,sitä pitää vaatia. vanhat jutut ei palaa,sillä sipuli.

Äänestä

Siitä Mauno tilille.Ajoi Suomen 90 luvun alussa historian syvimpään lamaan.Vastuu? Kutsu presidentin linnaan joka vuosi,ja mahtava eläke..

Äänestä
  • pienet yritykset konkurssiin, jonka seurauksena tuhannet entiset yrittäjät näkvät ainoaksi ratkaisuukseen lähteä täältä oman käden kautta. Koivisto hyväksyi myös nöiden velkojen myynnin ulkomaisille perintäyhtiöille 5%:n nimellisarvosta. Velallisille ei annettu mahdollisuutta lunastaa velkojaan tuolla summalla.
    Tähän maahan saisi kokonaisen uuden järven niistä kyynelistä, joit5a tämä kansa on Koiviston tekojen vuoksi vuodattanut.
    Googlatkaa "Koiviston konklaavi", niin järkytytte niistä päätöksistä, joita Koiviston johdolla tehtiin.
    Nämä paperit ovat myös jossain kassakaapissa presidentin takana piilossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuutta kirjoitti:

Pari virolaisperäistä naista, jotka ovat saaneet ilmeisen hyvä elämän Suomessa, ovat ryhtyneet vaatimaan anteeksipyyntöä presidnetti Koivistolta hänen edesottamuksistaan Neuvostoliiton hajotessa. Viro itsenäistyi.

Tilanne oli siinä vaiheessa ongelmallinen ja jyrkät kannanotot olisivat saattaneet johtaa Suomen huonoon tilanteeseen kansainvälisesti sekä erityisesti Suomen taloudellisen tilanteen. Suomi oli oikeitolaisen talouspolitiikan johdosta joutunut taantumaan. On todennäköisempää, että Suomen tie ei olisikaan ollut se, mikä se oli, kun vastakkainasettelun rintama olisi kulkenut tai kulkisi parhaillaan Suomen ja Venäjän rajoilla.

Suomi oli joutunut 1991 oikeistohallituksen johtamana syvenevään lamaan. Suomi tarvitsi tilanteen, jossa ei vaaranneta ongelmaa esimerkiksi öljyn tai maakaasun saannissa. Kauppa kahden maan välillä oli pudonnut ja edellisellä vuosikymmenellä lukemiin, jotka tukivat työttömyyden kasvua.

Suomi selvisi vakaan ulkopolitiikankin ansiosta Neuvostojen hajoamisen aiheuttmista vaikeuksista.
Kuitenkin oli tärkeätä, että edettiin niinkuin edettiin. Suomen nousu taloudellisesti oli mahdollista ehkä sen johdosta, ettei vaarannettu tilannetta idässä.

Viro nousi, kun siitä länsi halusi ehkä tehdä mallimaan muiden Baltian maiden tavoin. Nyt on todettava, että kaikki ilmeisesti kuitenkin rakennettiin kevyesti, vääsiin arviointeihin lännen auttamisesta. koska taloudellinen lama tänään baltian maissa on huomattavastikin vaikeampi, kuin Suomessa. Kolme baltian maata ovat kaikin tavoin olemassa olonsa aikana tehneet kaikkensa saadakseen rautaa rajoilleen. Kiihko kansalliset pyrkimykset ovat olleet samoja, kuin Suomessa 1917 jälkeen, jolloin hakemalla haettiin tekijöitä, joilla saataisiin rautaa rajoille ja sotahan siitä aikaansaatiin. Ehkä toisilla ratkaisuilla olisimme säästyneet kuten teki Ruotsi.

Miksi Mauno Koiviston olisi pyydettävä anteeksi sitä, että hän piti ensisijaisen tärkeänä oman maansa ja kansansa etuja lähtökohtana?

Mitä tulee jatkuvaan virtaan siitä, että Mauno Koivistoa tai muita suomalaisia vaaditaan julkisuuteen anteeksipyyntöineen, on todettava, että ensiksi pitäisi osoittaa vakava vahinko Suomelle ja sen kansalle. Semmoistakin on ollut ja ehkä virolaisperäinen nainen Suomen eliitistä voisi tarkastella mitä virheitä tekivät Suomessa 1917 jälkeen, 1939-1944 aikana tai näidenkin vuosien jälkeen vallassa ollut oikeistolaiset. Sieltä löytyy veritekoja, keskitysleirejä, vihaa toista kansanryhmää kohtaan jne. Sitä eliittikaunaista asennetta löytyy edelleenkin , kun yhteiskuntasopimista ei hyväksytä Anteeksipyyntöjä ei ole tulvimalla tullut ja moni ei enää voi tehdä mitään, koska pari metriä kevyttä hiekkaa peittää muistot.

Virolaisperäisten naisten pitäisi katsoa peiliin ja kysyä mitä tuhoa virolaiset johtajat aiheuttivat kansalleen valitessaan milloin Neuvostoliiton ja sitten Natsi-Saksan ja taas Neuvostoliiton. Onko kaikki syylliset jo käyneet pyytämässä heiltä anteeksi Viron kansan kohtaloa.
Eipä ole tainneet käydä. Vaihtavat vain takkia mennen tullen.

Se siitäkin m ruotsikon mölötyksestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu