Kauanko kestää päästä erosta yli...

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

On niin helppo sanoa jätä menneet taaksesi.!!
Miten voit jättää vuosia elämästäsi taaksesi.
Se on elettyä elämää, toki tuska helpottaa pikkuhiljaa ja voi löytää sen uudenkin puolison, mutta silti arvet jää.

Sure surusi ja toivon todella että sinulla on ystäviä joille voit purkaa oloasi.Pikkuhiljaa elämä voittaa ja joku aamu, kun heräät huomaat että tuska on jo pienempi kuin eilen.Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu, kun itse olen käynyt saman läpi.Mutta vaikka sattuiskin on pakko oppia luottamaan ihmisiin.Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Ja älä jää yksin.

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

katsellaan näköjään elämää vaal.pun. lasien läpi, kun kirjoittaa tuollaista, vaikka ei koskaan itse ole kokenut eroa. Ei kaikilla mene niin kuin elokuvissa; onni tipahtaa taivaalta.
Kandee kokee se eron tuska, ennen kuin vastaa toiselle eronneelle. Siitä voisi jo hiukan saman kokeneen omat kokemukset auttaa toista.

Nyt taitaa pikkurouva elää miehensä elämää, ei omaansa.
Ei tuo tarina auta ketään, se joko huvittaa tai suututtaa ihmistä, joka painii itsetuntonsa, menetetyn elämän, lasten tapaamisten ja yksinäisyyden kanssa.
Ihan sama kertoa fraasi, aika parantaa. Se varmaan parantaakin, mutta milloin ja miten. Ei erova ihminen auo innokkaana ja touhukkaana ovia tulevaisuuteen, hän pikemminkin sulkee sekä ovia ja ikkunoita ja elää täysin omien tunteittensa vallassa.

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

Ite erosin 10v avioliitosta noin 2kk sitten, ja ei ton toisen kirjoittajan tarinat paljoo lohduta, täällä kun kotona istuskelet "yksin" lapsien kans ja kattelet elämän lipumista hiljakseen ohi samalla kun ex pitää hauskaa uuden ihastuksensa kanssa.

Kyllähän ne päällimäiset fiilikset on kuiteskin koko ajan sitä yksin olemista ja sitä ettei kait tässä enää koskaan ketään naista saa kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.
Tiedän toki itsekkin, etteivät asiat noin mene, mutta ei jostain kumman syystä tässä tilanteessa jaksa kovinkaan positiivisesti ajatella saatika, että jaksaisi ajatella sitä yhtä päivää kauemmas omaa elämäänsä, sillä siinä päivässäkin on tarpeeksi sietämistä.

Kaiken kukkuraksi kun itsetunto on poljettu suohon, niin yritä siinä sitte ajatella positiivisesti tulevaisuudesta :)

...pari vuotta, tai niin ainakin minulle kävi. Olin se jätetty osapuoli. Ja sille myös kannattaa antaa aikaa, eheytymiselle. Tosin itse vielä etsin sitä rakkautta, ihanaa naista mutta kaikki aikanaan ;o)

Sinulle Oma kokemus/Uusi rakkaus. Täällä moni katkera haukkui kirjotuksesi. Itse uskon että tällaista vastausta juuri etsittiin ja ettei tämän paremmin sitä voi sanoa. Loppu on uuden alku. Olen myös kuullut että "et voi avata uutta ovea sulkematta edellistä perässäsi" ja "saadakseen jotain uutta on luovuttava jostain vanhasta" tms. Ja parin vuoden kuluttua syksyllä kaikki on toisin..

Exästä pääsee eroon parhaiten niin ettei ole sen kanssa enää MISSÄÄN TEKEMISISSÄ eron jälkeen. Tietysti jos on yhteisiä lapsia niin on pakko olla, mutta muussa tapauksessa kannattaa jättää exä historiaan ja nokka kohti uusia tuulia.

Jos exän kanssa alkaa kaveeraamaan, ei siitä pääse koskaan eroon. Eli välit poikki exän kanssa jos haluaa elää elämäänsä eteenpäin!

En muistais koskaan täällä vastanneeni mihinkään , mutta tää oli kyllä niin upee kirjotus jot pakkoha tähän o sanoo jotta UPEETA ja ONNET . Antaa toivoo jotta kukaties mullekkii viel :)).

juujeps kirjoitti:

Ite erosin 10v avioliitosta noin 2kk sitten, ja ei ton toisen kirjoittajan tarinat paljoo lohduta, täällä kun kotona istuskelet "yksin" lapsien kans ja kattelet elämän lipumista hiljakseen ohi samalla kun ex pitää hauskaa uuden ihastuksensa kanssa.

Kyllähän ne päällimäiset fiilikset on kuiteskin koko ajan sitä yksin olemista ja sitä ettei kait tässä enää koskaan ketään naista saa kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.
Tiedän toki itsekkin, etteivät asiat noin mene, mutta ei jostain kumman syystä tässä tilanteessa jaksa kovinkaan positiivisesti ajatella saatika, että jaksaisi ajatella sitä yhtä päivää kauemmas omaa elämäänsä, sillä siinä päivässäkin on tarpeeksi sietämistä.

Kaiken kukkuraksi kun itsetunto on poljettu suohon, niin yritä siinä sitte ajatella positiivisesti tulevaisuudesta :)

Lue lisää

Toivottomalta tosiaan tuntuu 3 kuukautta olen yrittänyt päivän kerrallaan elellä ja saada ajatukset pois negatiivisista ajatuksista mutta jatkuvasti tuntuu elämä potkivan syvemmälle suohon! jumiudun helposti kotiin kun ei viitsi mihinkään mennä! kai se tästä vielä elo iloiseksi muuttuu toivottavasti. ei muuta ku tsemppiä elämään kaikille ja aina joskus aurinko paistaa myös risukasaankin!!!

juujeps kirjoitti:

Ite erosin 10v avioliitosta noin 2kk sitten, ja ei ton toisen kirjoittajan tarinat paljoo lohduta, täällä kun kotona istuskelet "yksin" lapsien kans ja kattelet elämän lipumista hiljakseen ohi samalla kun ex pitää hauskaa uuden ihastuksensa kanssa.

Kyllähän ne päällimäiset fiilikset on kuiteskin koko ajan sitä yksin olemista ja sitä ettei kait tässä enää koskaan ketään naista saa kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.
Tiedän toki itsekkin, etteivät asiat noin mene, mutta ei jostain kumman syystä tässä tilanteessa jaksa kovinkaan positiivisesti ajatella saatika, että jaksaisi ajatella sitä yhtä päivää kauemmas omaa elämäänsä, sillä siinä päivässäkin on tarpeeksi sietämistä.

Kaiken kukkuraksi kun itsetunto on poljettu suohon, niin yritä siinä sitte ajatella positiivisesti tulevaisuudesta :)

Lue lisää

Miten totta puhutkaan! Mulla avioerosta on jo kohta 5 vuotta enkä mä sitä enää sure, päinvastoin.
Mutta löysin tässä vajaa puoli vuotta sitten ihanan miehen, jonka kanssa haaveilin viettäväni loppuelämäni. Toisinpa kävi.
Nyt tuntuu siltä, että en todellakaan jaksa ajatella kuin muutaman tunnin elämää eteenpäin. Itkettää koko ajan ja on kamala ikävä tätä miestä.
Eikä auta yhtään, vaikka ystävät kuinka sanovat (yrittävät kait lohduttaa), että kyllä aika parantaa. Mutta kun en jaksa, päivät on pitkiä kuin nälkävuodet ja koko ajan mietin, mitähän hän nyt tekee ja missä on.
Aika typeraa? Olkoon, mulla on ikävä =( !!!

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

Olen samaa mieltä kanssasi...kukaan ei voi tietää miltä tuntuu erota ja varsinkin jätetyksi tuleminen. Silloin tosiaan on elettävä päivä kerrallaan...itselläni oli viha kaikkia miehiä kohtaa erotessani ja ajan kanssa pääsin siitä ja olen löytänyt nyt "oikean rakkauden".Jätetyksi tullessa ja varsinkin,kun se tulee yht`äkkiä ei siinä uskalla edes ajatella uutta suhdetta,niin sekaisin on ja uuteen suhteeseen on tyhmää mennä paikatakseen yksinäisyyden,harvoin onnistuu...

porinmies68 kirjoitti:

En muistais koskaan täällä vastanneeni mihinkään , mutta tää oli kyllä niin upee kirjotus jot pakkoha tähän o sanoo jotta UPEETA ja ONNET . Antaa toivoo jotta kukaties mullekkii viel :)).

Lue lisää

Kohta erosta on jo 3 vuotta ja exä on vieläkin päivittäin mielessä toipumisprosessi on vuosien varrella mennyt eteenpäin onneksi. takana oli 4 vuotta yhdessä suunnitelmissa yhteinen asunto yms yms ja yhtenä päivänä hän ilmoitti puhelimitse että nyt se on loppu. viikko tästä hänellä oli jo uusi mies kenen kanssa hän muuttikin jo hyvin nopeasti yhteen. Jälkeenpäin kuulin vielä eri reittejä pitkin, että hän oli pettänyt mua toisen miehen kanssa kaksi vuotta.

Tapaus jätti muhun niin syvät arvet ja katkeruuden ettei siitä pysty varmasti koskaan toipumaan täysin. Pelkään jo parin kuukauden päästä olevia yhteisten kavereidemme häitä joissa joudun luultavasti näkemään hänet ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.

Elämä ei ole enää aikoihin tuntunut elämisen arvoiselta ainoastaan hyvä duuni ja kaverit ovat auttaneet jaksamaan. Jos toista ei rakastaa tajuan kyllä ettei suhde voi jatkua, mutta sitä en ymmärrä koskaan miksi toista pitää satuttaa ja loukata niin paljoin kuin mahdollista.

Maailmassa on niin paljon pahuutta ja julmuutta ettei sitä tajua ennen kuin se omalle kohdalle sattuu ja vielä lähimmäiseltä ihmiseltä..

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

..ei ole mitään syytä jäädä tuleen makaamaan,tai sanoisinko mieluummin itsesääliin kierimään..(missä me suomalaiset miehet etenkin)olemme mestareita,vaan hiljaa on pyrittävä vaan eteenpäin.En tarkoita että se helppoa olisi,mut ei sen sitä ole tarkotuskaan olla.Silti,ja kaikesta huolimatta meistä jokainen on täällä yksin,yksilönä.Se on asia mikä ikäänkuin unohtuu meiltä,etenkin pitkään seurustelleilta...takerrutaan toisiin,ja jossain määrin eletään toisen kautta.Itse surin oman aikaani omaa eroani,mutta yritin silti ajatella asiaa en niinkään että olisin vain menettänyt,vaan myös uutena elämänvaiheena..ja mahdollisuutena.Ja jos ja kun ikävä ja paha olo erosta (usein iltaisin)tuli voimakkaana pintaan,annoin sille luvan siihen.Tiesin että nyt tämä ikävä tunne tulee,mutta se kuuluu asiaan.Meni sen 1.5v kun en asiaa ihan niin jatkuvasti enää ajatellut,ja huomasin edistyväni.Ja Ystävät,suurkiitos heille,jaksoivat kuunnella asian "halkipuhumista" kerrat jos toisetkin.Ajan kanssa nämä helpottaa,ja se aika on puolellasi,usko pois.

myös eronnut kirjoitti:

..ei ole mitään syytä jäädä tuleen makaamaan,tai sanoisinko mieluummin itsesääliin kierimään..(missä me suomalaiset miehet etenkin)olemme mestareita,vaan hiljaa on pyrittävä vaan eteenpäin.En tarkoita että se helppoa olisi,mut ei sen sitä ole tarkotuskaan olla.Silti,ja kaikesta huolimatta meistä jokainen on täällä yksin,yksilönä.Se on asia mikä ikäänkuin unohtuu meiltä,etenkin pitkään seurustelleilta...takerrutaan toisiin,ja jossain määrin eletään toisen kautta.Itse surin oman aikaani omaa eroani,mutta yritin silti ajatella asiaa en niinkään että olisin vain menettänyt,vaan myös uutena elämänvaiheena..ja mahdollisuutena.Ja jos ja kun ikävä ja paha olo erosta (usein iltaisin)tuli voimakkaana pintaan,annoin sille luvan siihen.Tiesin että nyt tämä ikävä tunne tulee,mutta se kuuluu asiaan.Meni sen 1.5v kun en asiaa ihan niin jatkuvasti enää ajatellut,ja huomasin edistyväni.Ja Ystävät,suurkiitos heille,jaksoivat kuunnella asian "halkipuhumista" kerrat jos toisetkin.Ajan kanssa nämä helpottaa,ja se aika on puolellasi,usko pois.

Lue lisää

Itelläni tilanne on jo jonkin verran helpottanut tosta aikaisemmasta viestistäni, mutta kyllä siinä on ne mielikuvitus jalan mielikuvitus varpaat aika kipeeksi tullu ku on saanut olla potkimassa itseensä hanuriin ihan päntiönään :)
Tuohon mainitsemaasi itsesäälin olisi kyllä niin helppo jäädä kellimään, mutta mitäpä riemua siitä olisi, helppohan se tietenkin olisi muita syyttää omista ongelmistaan vielä 10 vuoden päästäkin ja olla itse tekemättä asialle mitään.
Muutenkin pitää tässä eteenpäin mennä vaikka otsanahkaa rypistelemällä jos ei muuten onnistu.


Iltaisin on yhäkin todella yksinäistä, mutta päivisin onneksi voi olla hommissa heilumassa ja samallahan tota tapaa uusia ihmisiäkin.
Onhan noita suhteitakin pitänyt jo yrittää viritellä, mutta täytyy yrittää pitää asiat selkeinä sen suhteen, että tässä vaiheessa en ole hakemassa mitään elämää suurempaa rakkautta, pelkkä pano riittää. Tossapa se ongelma sitten onkin, kun asiat pitää saada puhuttua toisen ihmisen kanssa siten, että kenellekkään ei jää kakan maku suuhun, ei mulla kuitenkaan ole mitään erikoisoikeutta ruveta toisia luokkaamaan sen takia, että itse olen moista kokenut.

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

Minusta nimimerkki uusi rakkaus kirjotti todella kannustavasti! Hän ei väittänytkään, että tietäisi miltä se tuntuu, mutta hänen kirjoituksestaan välittyi suuri empatia sekä positiivinen tsemppaus, että kannattaa uskoa parempaan huomiseen. Minkä takia sinä hyökkäät tuolla lailla häntä vastaan? Tekstistäsi kuultaa omat käsittelemättömät tunteet. Sinut on ilmeisesti jätetty ja olet vielä vihainen?

Minulle kävi juuri kuin Uusi rakkaus kirjoitti. Edellinen suhteeni kesti 3,5 vuotta. Suhteeni säilyi vuodesta toiseen samana kaavana. Mies ei halunnut muuttaa yhteen, ei halunnut viettää lomia yhdessä, ei halunnut tehdä juuri mitään yhdessä (oli aina harrastuksia ja kaikkea muuta), ei suunniteltu yhteistä tulevaisuutta.. epäkohtia siis riitti. Mies osoitti kyllä rakkautta, mutta ei kuulemma halunnut ainakaan vielä enempää.Minä vaan rakastin häntä ja jaksoin uskoa, että kyllä tämä vielä tästä etenee. Kun vuodet vain kuluivat, minun kärsivällisyyteni alkoi käydä vähiin. Aloin yhä useammin ahdistelemaan häntä suhteeseen liittyvillä asioilla (tulevaisuus, lapset, kihlaus, yhteenmuutto,). No niin siinä kävi sitten, että mies jätti minut.

Ero ei ollut mikään yllätys. Olin jo useammin kerran suhteen aikana kuvitellut, että se on nyt tässä. Suhteemme aikana koin niin paljon hylätyksi ja torjutuksi tulemisen tunnetta, ettei ero ollut mikään shokki. Jokin osa minusta ei kuitenkaan halunnut uskoa eroa todeksi, vaan ajattelin, että kyllä exäni pian huomaa kuinka rakas hänelle olen ja palaa luokseni takaisin. Eron jälkeen meni noin 4-5 kuukautta, kun vielä elin toivossa, että hän palaa luokseni. Kaipasin ja ikävöin häntä, mutta se ei ollut kovinkaan raastavaa. Osasin jo iloita ja nauttia elämästäni.

Kun erosta oli kulunut 10 kuukautta tapasin nykyisen mieheni. Hän oli kuin kutsu sieluni syvimpään kutsuun. Hän vei syömään ja ajelutti minua ympäriinsä. Hän vei kesäasunnolleen. Hän halusi esitellä minut heti parin viikon jälkeen vanhemilleen. Hän on hellä, kohtelias, huomaavainen ja erittäin avokätinen kaiken antamisen suhteen. Hän on tumma, komea, rakastava, aito, syvällinen ja erittäin huumorintajuinen.

Me sovimme täydellisesti yhteen. En voi ajatella itselleni sopivampaa miestä kuin hän. Läheisyys ja hellyys on välillämme loputonta. Seksuaalisuus on intohimoista. Viihdymme erinomaisesti yhdessä. Meillä on todella hauskaa yhdessä. Kaiken hyvän lisäksi hän on erittäin varakas. Meillä on kaikki ulkoisetkin asiat todella hyvin. Olen todella kiitollinen siitä, että exäni jätti minut! Ihminen saattaa itkeä ja roikkua menneessä tajuamatta, että jotain paljon parempaa on tulossa.

myös eronnut kirjoitti:

..ei ole mitään syytä jäädä tuleen makaamaan,tai sanoisinko mieluummin itsesääliin kierimään..(missä me suomalaiset miehet etenkin)olemme mestareita,vaan hiljaa on pyrittävä vaan eteenpäin.En tarkoita että se helppoa olisi,mut ei sen sitä ole tarkotuskaan olla.Silti,ja kaikesta huolimatta meistä jokainen on täällä yksin,yksilönä.Se on asia mikä ikäänkuin unohtuu meiltä,etenkin pitkään seurustelleilta...takerrutaan toisiin,ja jossain määrin eletään toisen kautta.Itse surin oman aikaani omaa eroani,mutta yritin silti ajatella asiaa en niinkään että olisin vain menettänyt,vaan myös uutena elämänvaiheena..ja mahdollisuutena.Ja jos ja kun ikävä ja paha olo erosta (usein iltaisin)tuli voimakkaana pintaan,annoin sille luvan siihen.Tiesin että nyt tämä ikävä tunne tulee,mutta se kuuluu asiaan.Meni sen 1.5v kun en asiaa ihan niin jatkuvasti enää ajatellut,ja huomasin edistyväni.Ja Ystävät,suurkiitos heille,jaksoivat kuunnella asian "halkipuhumista" kerrat jos toisetkin.Ajan kanssa nämä helpottaa,ja se aika on puolellasi,usko pois.

Lue lisää

kirjotit tosi osuvasti.. mullekin tulee eniten illasta exä mieleen ja sit itkettää.. oltiin kuusi vuotta yhdessä ja nyt on tullut kahdeksan kuukautta siitä ku mut jätettiin.. en kuitenkaan enää joka päivä itke niin kai se aika parantaa haavat.. ja kaiken päälle kolmenkympin kriisi painaa päälle ja saako miestä ja lapsia enää..

juujeps kirjoitti:

Ite erosin 10v avioliitosta noin 2kk sitten, ja ei ton toisen kirjoittajan tarinat paljoo lohduta, täällä kun kotona istuskelet "yksin" lapsien kans ja kattelet elämän lipumista hiljakseen ohi samalla kun ex pitää hauskaa uuden ihastuksensa kanssa.

Kyllähän ne päällimäiset fiilikset on kuiteskin koko ajan sitä yksin olemista ja sitä ettei kait tässä enää koskaan ketään naista saa kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.
Tiedän toki itsekkin, etteivät asiat noin mene, mutta ei jostain kumman syystä tässä tilanteessa jaksa kovinkaan positiivisesti ajatella saatika, että jaksaisi ajatella sitä yhtä päivää kauemmas omaa elämäänsä, sillä siinä päivässäkin on tarpeeksi sietämistä.

Kaiken kukkuraksi kun itsetunto on poljettu suohon, niin yritä siinä sitte ajatella positiivisesti tulevaisuudesta :)

Lue lisää

kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.

END lainaus

Jes, mahtava tunne ku peilistä kahtoo sika. Sanon niille jotka eivät ole eroneet, kokeilkaa ihmeessä. Se on kokemuksena jotakin ihan muuta kuin varjoliito katkenneella vetoköydellä. En todellakaan osannut kuvitellakkaan kokemuksen suuruutta.

Seksologien mukaan normaali täysjärkinen ihminen toipuu erosta 1-3 vuotta. Tietty takaisin ei koskaan mutta elinkelpoiseksi.

Elikkä aika merkittvä kokemus. Ja jos tuntuu että on täysin sekaisin, voin kertoa että niin sitä jokainen täysijärkinen on.


Mul o reilu vuos. Nyt alakaa nähä hyvät puolet. Piäs hullusta akasta. Mut kyllä se eka vuos menee et ei oikein kykene omaa etuaan ymmärtämään.

Lainaus
ketään naista saa kun on kerta tälläinen
END
Kuules, eronneita akkoja on mualima täynnä. Ja miehet ja naiset saavat tasan yhtäpaljon. Ellei joku vedä koiraa tai lammasta.

hmm. kuis paljo maksaa lammas? Kellää tietoo.

.

Vielä yksin kirjoitti:

...pari vuotta, tai niin ainakin minulle kävi. Olin se jätetty osapuoli. Ja sille myös kannattaa antaa aikaa, eheytymiselle. Tosin itse vielä etsin sitä rakkautta, ihanaa naista mutta kaikki aikanaan ;o)

Lue lisää

yksi jätetty, mutta ihana nainen.:)

myös eronnut kirjoitti:

..ei ole mitään syytä jäädä tuleen makaamaan,tai sanoisinko mieluummin itsesääliin kierimään..(missä me suomalaiset miehet etenkin)olemme mestareita,vaan hiljaa on pyrittävä vaan eteenpäin.En tarkoita että se helppoa olisi,mut ei sen sitä ole tarkotuskaan olla.Silti,ja kaikesta huolimatta meistä jokainen on täällä yksin,yksilönä.Se on asia mikä ikäänkuin unohtuu meiltä,etenkin pitkään seurustelleilta...takerrutaan toisiin,ja jossain määrin eletään toisen kautta.Itse surin oman aikaani omaa eroani,mutta yritin silti ajatella asiaa en niinkään että olisin vain menettänyt,vaan myös uutena elämänvaiheena..ja mahdollisuutena.Ja jos ja kun ikävä ja paha olo erosta (usein iltaisin)tuli voimakkaana pintaan,annoin sille luvan siihen.Tiesin että nyt tämä ikävä tunne tulee,mutta se kuuluu asiaan.Meni sen 1.5v kun en asiaa ihan niin jatkuvasti enää ajatellut,ja huomasin edistyväni.Ja Ystävät,suurkiitos heille,jaksoivat kuunnella asian "halkipuhumista" kerrat jos toisetkin.Ajan kanssa nämä helpottaa,ja se aika on puolellasi,usko pois.

Lue lisää

Kiitos hyvästä viestistä!! Olen tavallaan surrut eroani jo varmaan ainakin neljä(!!!) vuotta, ensin hel_etin tuskissa ja sitten kai jotenkin taustalla - vaikka ymmärrän jo että ratkaisu oli kuitenkin lopulta oikea. Löysin jopa melko pian uuden suhteen joka tuntuu hyvältä, tosin molemmat eronneina olemme varsin varovaisia mikä lienee viisasta. Ongelmana tuntuu olevan, että jätetyksi tuleminen on vaan niin paha isku että siitä on hemmetin vaikea toipua - kun on luullut olevansa jonkun kanssa lopun ikäänsä. Eihän tällaista enää parin-kolmen vuoden jälkeen voi tunnustaa uudelle kumppanille, vaikka olenkin onnellinen hänen kanssaan. Ei mitään vikaa hänessä, mutta itse olen kuin juoksija kipsi jalassa haluamassa maratoonille...

-Ed-

juujeps kirjoitti:

Ite erosin 10v avioliitosta noin 2kk sitten, ja ei ton toisen kirjoittajan tarinat paljoo lohduta, täällä kun kotona istuskelet "yksin" lapsien kans ja kattelet elämän lipumista hiljakseen ohi samalla kun ex pitää hauskaa uuden ihastuksensa kanssa.

Kyllähän ne päällimäiset fiilikset on kuiteskin koko ajan sitä yksin olemista ja sitä ettei kait tässä enää koskaan ketään naista saa kun on kerta tälläinen "kelvoton" versio ihmisestä, yms typeriä ajatuksia.
Tiedän toki itsekkin, etteivät asiat noin mene, mutta ei jostain kumman syystä tässä tilanteessa jaksa kovinkaan positiivisesti ajatella saatika, että jaksaisi ajatella sitä yhtä päivää kauemmas omaa elämäänsä, sillä siinä päivässäkin on tarpeeksi sietämistä.

Kaiken kukkuraksi kun itsetunto on poljettu suohon, niin yritä siinä sitte ajatella positiivisesti tulevaisuudesta :)

Lue lisää

vie lapset ex.n luokse välillä ja lähde itse baanalle.
Pidä oikeuksistasi kiinni

sissi kirjoitti:

kirjotit tosi osuvasti.. mullekin tulee eniten illasta exä mieleen ja sit itkettää.. oltiin kuusi vuotta yhdessä ja nyt on tullut kahdeksan kuukautta siitä ku mut jätettiin.. en kuitenkaan enää joka päivä itke niin kai se aika parantaa haavat.. ja kaiken päälle kolmenkympin kriisi painaa päälle ja saako miestä ja lapsia enää..

Lue lisää

Minulla toipumiseen kuluu samanmittainen ajanjakso kuin itse suhteeseen, joten pitkät suhteet vaativat pitkän toipumisjakson ja joka kerta tulee varovaisemmaksi ja varovaisemmaksi.

Benny3 kirjoitti:

Sinulle Oma kokemus/Uusi rakkaus. Täällä moni katkera haukkui kirjotuksesi. Itse uskon että tällaista vastausta juuri etsittiin ja ettei tämän paremmin sitä voi sanoa. Loppu on uuden alku. Olen myös kuullut että "et voi avata uutta ovea sulkematta edellistä perässäsi" ja "saadakseen jotain uutta on luovuttava jostain vanhasta" tms. Ja parin vuoden kuluttua syksyllä kaikki on toisin..

Lue lisää

Huomioin sen että kaikilla oli keskeisenä asiana uuden löytyminen.
Jokaisen ihmisen pitäisi elämässään viettää aikoja myös itsensä kanssa,tutustua itseensä,löytää omat voimavaransa.

Aina uuden rakkauden löytyminen ei ole onnellisuuden tae.Elämä soljuu uomiinsa yksinkin

Itse olen eron jälkeen löytänyt SEN elämäni oikean, ainoan ja aidon rakkauden

elämä voittaa kirjoitti:

Huomioin sen että kaikilla oli keskeisenä asiana uuden löytyminen.
Jokaisen ihmisen pitäisi elämässään viettää aikoja myös itsensä kanssa,tutustua itseensä,löytää omat voimavaransa.

Aina uuden rakkauden löytyminen ei ole onnellisuuden tae.Elämä soljuu uomiinsa yksinkin

Lue lisää

Elämää ja täyspainoista elämää on ilman parisuhdettakin. Ei rakkaussuhde ole elämän täyttymys - ei ainakaan pitäisi olla.

YKSIN!! kirjoitti:

Toivottomalta tosiaan tuntuu 3 kuukautta olen yrittänyt päivän kerrallaan elellä ja saada ajatukset pois negatiivisista ajatuksista mutta jatkuvasti tuntuu elämä potkivan syvemmälle suohon! jumiudun helposti kotiin kun ei viitsi mihinkään mennä! kai se tästä vielä elo iloiseksi muuttuu toivottavasti. ei muuta ku tsemppiä elämään kaikille ja aina joskus aurinko paistaa myös risukasaankin!!!

Lue lisää

http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,5337.msg150489.html#msg150489

sissi kirjoitti:

kirjotit tosi osuvasti.. mullekin tulee eniten illasta exä mieleen ja sit itkettää.. oltiin kuusi vuotta yhdessä ja nyt on tullut kahdeksan kuukautta siitä ku mut jätettiin.. en kuitenkaan enää joka päivä itke niin kai se aika parantaa haavat.. ja kaiken päälle kolmenkympin kriisi painaa päälle ja saako miestä ja lapsia enää..

Lue lisää

muu kuin se, että annoin exän hyväksikäyttää minua ja sukulaisiani yli 20 v. Nyt väännetään ositusta ja mittaillaan äitini talon arvoa (isäni kuoli kolmisen vuotta sitten). No, hyvästä (=vapaudesta) kannattaa maksaa ja toisaalta koko liiton ajan ex-vävylle on maksettu ties mitä ja vähän päälle. Sukulaiset ovat elättäneet myös lapsemme.

Oikeastaan silmäni aukenivat vasta nyt millaisen rotan kanssa olen ollut naimisissa. Vi**ttaa ihan kamalasti. En halua olla enää missään tekemisissä exän kanssa. Kumma miten sitä kestää kaikenlaista vuosikausia ja sitten yhtäkkiä "pam" - toteaa exkumppanin täysin paskaksi. Miten sitä pystyykään valehtelemaan itselleen niin kauan, uskoo toisen puheisiin ja odottamaan parempaa? Näköjään raja se tuli minullakin vastaan...

totta toinen puoli kirjoitti:

On niin helppo sanoa jätä menneet taaksesi.!!
Miten voit jättää vuosia elämästäsi taaksesi.
Se on elettyä elämää, toki tuska helpottaa pikkuhiljaa ja voi löytää sen uudenkin puolison, mutta silti arvet jää.

Sure surusi ja toivon todella että sinulla on ystäviä joille voit purkaa oloasi.Pikkuhiljaa elämä voittaa ja joku aamu, kun heräät huomaat että tuska on jo pienempi kuin eilen.Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu, kun itse olen käynyt saman läpi.Mutta vaikka sattuiskin on pakko oppia luottamaan ihmisiin.Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Ja älä jää yksin.

Lue lisää

on jättää menneet taakse. Riippuu tilanteesta tietysti. Omalta kohdaltani olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten jättää menneet taakse eli erota aiemmin. Toisaalta meidän huoltajuusriitaan ei varmasti vieläkään olisi tullut päätöstä, joten mene ja tiedä mikä on hyvä. Ehkä aika erota oli sittenkin kohdallani loistava ja erinomainen.

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

miltä toisesta tuntuu. Voi vain arvella. Arvelut saattavat kuitenkin mennä pieleen...

Ed kirjoittaja oli todella positiivinen ja yritti luoda uskoa tulevaan. Elämä on oikeasti liian lyhyt tuhlattavaksi murehtimiseen.

On tosi kiva kun suhteenne kukoistaa ja olette onnellisia=) Mutta valitettavasti olen kuullut ennekin miesten suusta, että ihana en ikinä ole ollut näin rakastunut plaap plaap plaa...ja eroissa miehet sanoo: En koskaan etsi ketään plaaap plaap plaap...Eikä mene kauaakaan kun uus suttura jo kainalossa ;) heh. Niin se vaan menee. Olisi tosi outoa, jos mies ei kehuisi silloisella hetkellä tapaamaansa naista/miestä. Uskon, että ihan samalle se vanhakin rakkaus on tuntunut suhteen alussa :)
Sinulle joka et tahdo päästä eron yli! Pahinta on se kun jäät kotiin ja hylkäät ystävät, jotka olisi sinulle just hyväksi. Tosin sinulla on kuitenkin erosuru käsittelemättä ja nyt vasta huomaa, että kun menetti, niin kaipaa kovasti :( Miehet, joilla on tunteet, niillä menee todellakin aikaa jopa vuosia, että pääseevät yli, mutta sellaiset läheisriippuvaiset miehet/naiset, jotka heti ottavat rinnalleen uuden, se valittettavasti on '' korvike/olkapää'' koska ei haluta olla tai pelätään sitä yksinäisyyttä. Tarvitaan rinnalle joku josta pitää kiinni ja joka auttaa unohtamaan arjen harmauden. Sure rauhassa, kaipaa, ikävöi ja mieti sen suhteen hyvät ja huonot puolet ja jos näet enemmän suhteessa plussaa kuin miinusta, niin mikä estäisi sinua yrittämästä vaimoasi takaisin uudestaan? Sinä olet elämäsi herran ja toimit sen mukaan mitä itse haluat=) Voimia sinulle kovasti ja elä hylkää ystäviä!!

lapsellista kirjoitti:

Jätetyksi tuleminen on sellainen kokemus, et todellakaan tiedä, miltä se tuntuu. Ei siinä näe toivoa tai odota tuollaista rakkauskertomusta toteutuvaksi, mitä kerrot.
Vaikeassa erossa et edes näe sitä huomista päivää, aikajana eteenpäin suunnittelussa on tunteja, korkeintaan päiviä.
Kaikesta huomaa, että et ole kokenut eroa ja sinun kirjoituksesi tuntuukin enemmän naivilta novellilta. Sinä et nyt todellakaan tiedä, mistä yritit kirjoittaa, koska et kirjoittanut omasta, vaan miehesi elämästä.
Silloin kun tuntuu kaikkein pahimmalta, niin on parasta hekea ulkopuolista apua, eikä sillonkaan olo parane sormia napsauttamalla.

Lue lisää

lapsellista nimimerkille. Ymmärrän hyvin kantasi. Mutta ymmärrä myös nimimerkin uusi rakkaus kommentin.

Itse olen joutunut luopumaan elämässäni rakkaista ihmisistä ja erään lyhyen suhteen jälkeen 6-7 kk vain, kesti minulla tästä toipuminen täysin vuosia. Jätin itse tuon naisen silloin, koska tilanne oli vain niin mahdoton. En yrittänyt häntä takaisin, mutta jostain syystä kuitenkin (ehkä niiden hyvien asioiden ja tietyllä tavalla samankaltaisuuden vuoksi) kärsin niin pitkään tästä erosta. Erot ovat olleen minulle vaikeita, ja tuo muutama tunti eteenpäin suunnittelussa kuulostaa niin ikävältä... muistan vieläkin miten vaan makasin lattialla ja katsoin kelloa kun minuutit kuluivat ja toivon josko hän vielä soittaisi minulle takaisin (eri nainen kuin tuo mistä kerroin yllä)... totta ero on ihmiselämän yksiä suurimpia kriisejä - ei sellasta voi mitenkään tietää tai tuntea jos ei ole itse kokenut sitä.
Sitten taas toisaaltaan, kaikessa raadollisuudessaan ja osittain epäinhmillisyydessään tuo uusi rakkaus pitää niin kylmää kuin se onkin aika hyvin paikkansa. On vain mentävä "tuon suon yli niin että heilahtaa" - niin kaamea ja pahalta kuin se tuntuukin, eteenpäin on mentävä. Tietysti on itselleen annettava aikaa toipua ennen kuin voi olla mukana sydämestään uuden ihmisen kanssa.
En tiedä lukeeko enää kukaan näin vanhoja kirjoituksia. Tästäkin viestiketjun aloittamisesta on jo 3 vuotta... mutta tuli olo että haluan kirjoittaa..
m33

Paikkakunnan vaihto ehkä auttaa, kuten tuon edellisen kirjoittajan tietyt paikat joskus herättävät muistoja.

Itse olisin taipuvainen uskomaan, että täydellinen toipuminen kestää saman verran, mitä yhdessä vietettiin.

Oma seurusteluhistoriani:

1v - eron jälkeen toipuminen kesti vuoden verran, ennen kuin uskalsin aloittaa uuden suhteen

9kk - eron jälkeen toipuminen kesti kaksi kuukautta, kun vaihdoin paikkakuntaa ja seuraava tuli vastaan

11kk - eron jälkeen toipuminen kesti vuoden

3kk - eron jälkeen toipuminen kesti jouluun, kesälämmityshän se vain oli :D
Tuota pienempiä en laskekaan :D

Nyt on kahdeksan vuotta takana ja toivottavasti ei tarvitsekaan erota. En voi kuvitella sitä aikaa, jonka toipuminen veisi.

Mä tein niin, että sanoin muijalle se on nyt ohi ja muutin muualle. Löysin unelmieni naisen, jonka kanssa kaikki suujuu ongelmitta seksiä myöten. On yhteiset harrastukset ja jopa kaikki. Samanlainen koulutuspohja ja työ. Kun parhaansa löytää, siihen täytyy tarttua. Muija voi etsiä oman parhaansa jostain. Minä en vastaa muitten ihmisten elämästä. Vastaatko sinä?

Panu 36 v. kirjoitti:

Mä tein niin, että sanoin muijalle se on nyt ohi ja muutin muualle. Löysin unelmieni naisen, jonka kanssa kaikki suujuu ongelmitta seksiä myöten. On yhteiset harrastukset ja jopa kaikki. Samanlainen koulutuspohja ja työ. Kun parhaansa löytää, siihen täytyy tarttua. Muija voi etsiä oman parhaansa jostain. Minä en vastaa muitten ihmisten elämästä. Vastaatko sinä?

Lue lisää

Kyllä ne kaikkialla muuallakin "vinkuu" samoista eroon liittyvistä asioista. Eron tuska on universaali ilmiö.

Jos sinä olet noin vain pystynyt yhdessä hetkessä mitätöimään koko entisen elämäsi ja avioliittosi ja siirtymään suoraan uuteen upeaan ja ongelmattomaan suhteeseen, niin megalomaaniset onnitteluni! Toivon, että sama molemminpuolinen onnen tunteenne jatkuu koko loppuelämäsi.

tuota tarkoitti???

hyvä kirjoitus,vaikka moni vetää herneen nenäänsä.pitkän liiton jälkeen ex-vaimo ei pystynyt yksin olemaan(jäävi tietenki olen sanomaan hänen uusista mitään).itse ottanut toisen linjan,vapaaviikolla(meillä viikko/viikko)kuljen kukasta kukkaan(joskus ihmetellyt itseäni,en ole kumminkaan luonteeltani sellainen).

Vihalla on todellakin tapana kroonistua ja sen sinä osuvasti kuvasit kirjoituksessasi. Olet ilmeisesti juuttunut omaan vihaasi ja katkeruuteesi. Osoittelet ex-vaimoasi syyllisenä eroosi ja kurjuuteesi ja niputat samalla perusteettomasti kaikki naiset samaan epäluotettavien kastiin. Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen? Etkö näe itseäsi suhteenne toisena osapuolena ja osallisena sen toimimattomuuteen?

Tee itsellesi palvelus ja ala miettiä mennyttä rehellisesti. Sillä keinolla annat itsellesi mahdollisuuden parempaan elämään ja ehkä jopa toimivaan suhteeseen naisen kanssa - jopa aitoon rakkauteen, jos hyvin käy. Mennyt on mennyttä, mutta se on silti osa elämääsi. Jos nyt erosta mitään myönteistä voi sanoa, niin se voisi parhaimmillaan olla opiksi itselle miten ei tulevassa elämässä tule toimia.

erosta voi myös selvitä kirjoitti:

Vihalla on todellakin tapana kroonistua ja sen sinä osuvasti kuvasit kirjoituksessasi. Olet ilmeisesti juuttunut omaan vihaasi ja katkeruuteesi. Osoittelet ex-vaimoasi syyllisenä eroosi ja kurjuuteesi ja niputat samalla perusteettomasti kaikki naiset samaan epäluotettavien kastiin. Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen? Etkö näe itseäsi suhteenne toisena osapuolena ja osallisena sen toimimattomuuteen?

Tee itsellesi palvelus ja ala miettiä mennyttä rehellisesti. Sillä keinolla annat itsellesi mahdollisuuden parempaan elämään ja ehkä jopa toimivaan suhteeseen naisen kanssa - jopa aitoon rakkauteen, jos hyvin käy. Mennyt on mennyttä, mutta se on silti osa elämääsi. Jos nyt erosta mitään myönteistä voi sanoa, niin se voisi parhaimmillaan olla opiksi itselle miten ei tulevassa elämässä tule toimia.

Lue lisää

että kai viha on käytävä lävitse,itse en ehkä vihannut ex-vaimoani vaan itse tilannetta.kun tässä on pikkuhiljaa noussut "suosta",niin tilalle tullut välinpitämättömyys.näistä jättäjistä en tiedä,meillä on erosta kohta kaksi vuotta ja viimme aikoina olen tässä ollut sylkykuppina,todisteltu eron oikeutusta.en edes tunnista syytöksistä itseäni,jos ja kun jotakin virheitä olen tehnykkin,niin niitä ei ole vielä minulle ääneen sanottu.

ffgg kirjoitti:

että kai viha on käytävä lävitse,itse en ehkä vihannut ex-vaimoani vaan itse tilannetta.kun tässä on pikkuhiljaa noussut "suosta",niin tilalle tullut välinpitämättömyys.näistä jättäjistä en tiedä,meillä on erosta kohta kaksi vuotta ja viimme aikoina olen tässä ollut sylkykuppina,todisteltu eron oikeutusta.en edes tunnista syytöksistä itseäni,jos ja kun jotakin virheitä olen tehnykkin,niin niitä ei ole vielä minulle ääneen sanottu.

Lue lisää

En tiedä, onko siinä paljon mieltä että eron jälkeen kovin pitkään tykönään mietiskelee kumpi oli "syyllinen". Mitä se omaa elämää hyödyttää, kun ero on jo tapahtunut tosiasia. Oma tulevaisuus on kumminkin omissa käsissä. Hyödyllisempää on funtsata omaa käyttäytymistään entisessä liitossa ja oppia ymmärtämään itseään. Sitä kautta voi parantaa omaa elämäänsä ja tulevia ihmissuhteita.

Vihan tunteesta ja sen ilmaisemisesta vielä sen verran, että se usein ajatellaan negatiivisena ja tuhoavana asiana. Sen takia se on monelle nk. kielletty ja torjuttu juttu. Viha ei kuitenkaan ole sama kuin väkivalta taikka agressiivisuus. Vihaa voi ilmaista ja purkaa myös sillä tavalla, ettei ole vahingoksi itselle eikä muille. Viha sisältää suuren energialatauksen ja sen voi muuttaa voimaksi. Siivoa, tamppaa matot, juokse lenkki, mätki nyrkkeilysäkkiä, huuda tyhjässä talossa niin että ikkunat helisee ja johan helpottaa. Juttu on siinä, että tunnistaa oman vihansa eikä hae sille jotain muita selityksiä ja samalla käyttäydy tuhoisasti. Aika tavallista on, että erossa käytetään esim. lapsiin liittyviä asioita oman vihan välikappaleena entistä puolisoa kohtaan. Siinä sitten unohtuu lapsen paras aika tehokkaasti.

Vihasta sanotaan, että se ei ole rakkauden vihollinen, vaan sen liittolainen. Oman vihan tunnistaminen, vastuun ottaminen omasta tunteesta ja sen terve ilmaisu auttaa elämässä ja ihmissuhteissa. Se auttaa myös pääsemään eroon päättyneestä suhteesta.

erosta voi myös selvitä kirjoitti:

Vihalla on todellakin tapana kroonistua ja sen sinä osuvasti kuvasit kirjoituksessasi. Olet ilmeisesti juuttunut omaan vihaasi ja katkeruuteesi. Osoittelet ex-vaimoasi syyllisenä eroosi ja kurjuuteesi ja niputat samalla perusteettomasti kaikki naiset samaan epäluotettavien kastiin. Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen? Etkö näe itseäsi suhteenne toisena osapuolena ja osallisena sen toimimattomuuteen?

Tee itsellesi palvelus ja ala miettiä mennyttä rehellisesti. Sillä keinolla annat itsellesi mahdollisuuden parempaan elämään ja ehkä jopa toimivaan suhteeseen naisen kanssa - jopa aitoon rakkauteen, jos hyvin käy. Mennyt on mennyttä, mutta se on silti osa elämääsi. Jos nyt erosta mitään myönteistä voi sanoa, niin se voisi parhaimmillaan olla opiksi itselle miten ei tulevassa elämässä tule toimia.

Lue lisää

"Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen?"

Kuka voi kysyä tällaista? Ajattelitko ehkö että vastaukseksi tulee: "Tosiaankin, pitääpä alkaa pohtia, ei ole aiemmin käynyt mielessä (mitä nyt ympäri vuorokauden viimeset pari vuotta)"

Eiköhän kirjoittajan varsin värikkäästä ja intohimoisesta tekstistä käy selväksi, että hän on miettinyt asiaa...

erosta voi myös selvitä kirjoitti:

Vihalla on todellakin tapana kroonistua ja sen sinä osuvasti kuvasit kirjoituksessasi. Olet ilmeisesti juuttunut omaan vihaasi ja katkeruuteesi. Osoittelet ex-vaimoasi syyllisenä eroosi ja kurjuuteesi ja niputat samalla perusteettomasti kaikki naiset samaan epäluotettavien kastiin. Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen? Etkö näe itseäsi suhteenne toisena osapuolena ja osallisena sen toimimattomuuteen?

Tee itsellesi palvelus ja ala miettiä mennyttä rehellisesti. Sillä keinolla annat itsellesi mahdollisuuden parempaan elämään ja ehkä jopa toimivaan suhteeseen naisen kanssa - jopa aitoon rakkauteen, jos hyvin käy. Mennyt on mennyttä, mutta se on silti osa elämääsi. Jos nyt erosta mitään myönteistä voi sanoa, niin se voisi parhaimmillaan olla opiksi itselle miten ei tulevassa elämässä tule toimia.

Lue lisää

Tuosta kroonistumisesta minulla on erittäin varoittava esimerkki vaimon siskon erosta.
Sen vuoksi olen itse käyttäytynyt ehkä liiankin välinpitämättömästi.
Tuo niputtaminen on kieltämättä ilkeää yleistystä, mutta en minä sentään kaikkia epäluotettaviksi tuominnut.
Naisen lokiikan kanssa se kyllä on aika lähellä.
En aina ymmärrä edes omaa logiikkaani, niin aika vaikea on käsittää Liz Taylormaisesti eläviä naisia. (Ks. Joulukuunkuun Eeva jos löydät)
Hänestä kirjoitettiin hyvin kauniisti ja ymmärtäväisesti, mutta minusta hän on ajattelevan naisen irvikuva, eikä ole ollut eläissään päivääkäään oikeasti onnellinen.

Erotuksena nykynaisiin, hänellä on oikeastaan aika vähän suhteita. Siitäkin minulla on ex-vaimon siskossa varoittava esimerkki.

Alati vaihtuvat isäpuolet eivät ole lapselle sopiva kasvuympäristö.

Ainut, mitä minun tulee vielä oppia, on se, miten saan lapseni pidettyä järjissään.
Tämä ero on heille tietenkin elämänsä hirvein tragedia ja serkut eivät ole siitä kastumatta selvinneet. Sen verran paha narsisti Ex-vaimon sisko on, että oksat pois.

Vielä jokunen vuosi täytyisi hommasta selvitä, että saisi lapset opiskelemaan ja napanuoran sairaalloisen läheisriippuvaiseen äitiin poikki.

Jos murehdit minun suhdettani, niin se on erinomaisessa kunnossa. Ollut jo vuosia ja olemme kuin vastarakastuneita, mutta se on todellakin vain suhde vaikka menisimme naimisiin, sillä lapsia emme aio enää hankkia, tuskin saisimmekaan, joten pakostakin se on vain korvike oikealle perheelle ja kummallakin on iso huoli lapsista.
Eräs läheisemme toimii lasten kriisipäivystyksessä ja vaikka hän ei töistään mitään kerrokaan, niin hänestä itsestään näkee, että työ on hirvittävän rankkaa.
Se panee miettimään asioiden tärkeysjärjestystä varsin hyvin.

Omilla läeronneilla läheisillämmekin on lapsia tai paremminkin nuoria, jotka ovat pahasti tuuliajolla elämässään. Mikään ei huvita ja koulut jäävät kesken kun ikää on sen verran, että päättävät itse, että eivät "pärjää" opinnoissaan.

Lapsena heistä ei huomannut miten rankkaa heillä oikein olikaan.

Loppuun voisin siis kommentoida, että "Hyvät naiset ja herrat, jättämällä huolehtimatta avioliitostanne, teette lapsillenne sellaisen karhunpalveluksen, että sen seuraukset näkyvät vasta kymmenen vuoden päästä ja jatkuvat vielä silloinkin kun makaatte jo haudassa.
Pahoinvointi on myös periytyvää, sillä otteen elämästä kadottanut ei osaa huolehtia omasta avioliitostaan koska oikeaa mallia ei ole, eikä hän myöskään osaa kasvattaa omia lapsiaan!"

Joka muuta väittää, valehtelee.
Sen voi hyvin yksinkertaisesti todeta katsomalla tilastoista kuinka huonosti avioliitot ja etenkin sen jälkeiset suhteet kestävät.

Hyvinvoiva avioliitto tai suhde alkaa olla melkoinen harvinaisuus. Eikö totta?

1.ex-m kirjoitti:

Tuosta kroonistumisesta minulla on erittäin varoittava esimerkki vaimon siskon erosta.
Sen vuoksi olen itse käyttäytynyt ehkä liiankin välinpitämättömästi.
Tuo niputtaminen on kieltämättä ilkeää yleistystä, mutta en minä sentään kaikkia epäluotettaviksi tuominnut.
Naisen lokiikan kanssa se kyllä on aika lähellä.
En aina ymmärrä edes omaa logiikkaani, niin aika vaikea on käsittää Liz Taylormaisesti eläviä naisia. (Ks. Joulukuunkuun Eeva jos löydät)
Hänestä kirjoitettiin hyvin kauniisti ja ymmärtäväisesti, mutta minusta hän on ajattelevan naisen irvikuva, eikä ole ollut eläissään päivääkäään oikeasti onnellinen.

Erotuksena nykynaisiin, hänellä on oikeastaan aika vähän suhteita. Siitäkin minulla on ex-vaimon siskossa varoittava esimerkki.

Alati vaihtuvat isäpuolet eivät ole lapselle sopiva kasvuympäristö.

Ainut, mitä minun tulee vielä oppia, on se, miten saan lapseni pidettyä järjissään.
Tämä ero on heille tietenkin elämänsä hirvein tragedia ja serkut eivät ole siitä kastumatta selvinneet. Sen verran paha narsisti Ex-vaimon sisko on, että oksat pois.

Vielä jokunen vuosi täytyisi hommasta selvitä, että saisi lapset opiskelemaan ja napanuoran sairaalloisen läheisriippuvaiseen äitiin poikki.

Jos murehdit minun suhdettani, niin se on erinomaisessa kunnossa. Ollut jo vuosia ja olemme kuin vastarakastuneita, mutta se on todellakin vain suhde vaikka menisimme naimisiin, sillä lapsia emme aio enää hankkia, tuskin saisimmekaan, joten pakostakin se on vain korvike oikealle perheelle ja kummallakin on iso huoli lapsista.
Eräs läheisemme toimii lasten kriisipäivystyksessä ja vaikka hän ei töistään mitään kerrokaan, niin hänestä itsestään näkee, että työ on hirvittävän rankkaa.
Se panee miettimään asioiden tärkeysjärjestystä varsin hyvin.

Omilla läeronneilla läheisillämmekin on lapsia tai paremminkin nuoria, jotka ovat pahasti tuuliajolla elämässään. Mikään ei huvita ja koulut jäävät kesken kun ikää on sen verran, että päättävät itse, että eivät "pärjää" opinnoissaan.

Lapsena heistä ei huomannut miten rankkaa heillä oikein olikaan.

Loppuun voisin siis kommentoida, että "Hyvät naiset ja herrat, jättämällä huolehtimatta avioliitostanne, teette lapsillenne sellaisen karhunpalveluksen, että sen seuraukset näkyvät vasta kymmenen vuoden päästä ja jatkuvat vielä silloinkin kun makaatte jo haudassa.
Pahoinvointi on myös periytyvää, sillä otteen elämästä kadottanut ei osaa huolehtia omasta avioliitostaan koska oikeaa mallia ei ole, eikä hän myöskään osaa kasvattaa omia lapsiaan!"

Joka muuta väittää, valehtelee.
Sen voi hyvin yksinkertaisesti todeta katsomalla tilastoista kuinka huonosti avioliitot ja etenkin sen jälkeiset suhteet kestävät.

Hyvinvoiva avioliitto tai suhde alkaa olla melkoinen harvinaisuus. Eikö totta?

Lue lisää

On aivan totta, että hyvinvoivat suhteet ovat harvinaisia. Kieliikö se jotain tämän ajan arvomaailman romahduksesta? Kaikki on kertakäyttöistä ja poisheitettävää, ihmissuhteistakin voi kävellä ulos, jos ei tunnu kivalta.
Sitä vaan voi yhtenä iltana kertoa kumppanille, että ei oo enää kivaa, muutan pois. Näin minun mieheni teki ja jätti kaiken "siivottavan" minulle. Nyt olen onneksi jo saanut lainat kuntoon ja lunastettua asunnon itselleni. Olen niin pettynyt, että tuskin uutta suhdetta solmin - en yksinkertaisesti uskalla!

touhua kirjoitti:

"Oletko koskaan pohtinut omaa osuuttasi suhteenne päättymiseen?"

Kuka voi kysyä tällaista? Ajattelitko ehkö että vastaukseksi tulee: "Tosiaankin, pitääpä alkaa pohtia, ei ole aiemmin käynyt mielessä (mitä nyt ympäri vuorokauden viimeset pari vuotta)"

Eiköhän kirjoittajan varsin värikkäästä ja intohimoisesta tekstistä käy selväksi, että hän on miettinyt asiaa...

Lue lisää

Minullehan ei kenenkään tarvitse mitään ajatuksiaan vastailla eivätkä ne minulle edes kuulu millään tavalla. Itselleen on nämä asiat kumminkin hyödyllistä selvittää. Kirjoittajan tekstistä kyllä paistaa se, että hän osoittelee ex-vaimoaan ja tämän tekosia heidän eroonsa liittyänä syynä. Asia on kumminkin niin, että parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, jotka kumpikin omalla toiminnallaan vaikuttavat suhteen tilaan. Jos ei tunnista omaa käyttäytymistään eikä omia tunteitaan eri tilanteissa, johtaa se myös jatkossa epäonnistumaan tuomittuihin suhteisiin. Miksi muuten uudet eron jälkeiset suhteet tuppaa kaatumaan suht helposti?

1.ex-m kirjoitti:

Tuosta kroonistumisesta minulla on erittäin varoittava esimerkki vaimon siskon erosta.
Sen vuoksi olen itse käyttäytynyt ehkä liiankin välinpitämättömästi.
Tuo niputtaminen on kieltämättä ilkeää yleistystä, mutta en minä sentään kaikkia epäluotettaviksi tuominnut.
Naisen lokiikan kanssa se kyllä on aika lähellä.
En aina ymmärrä edes omaa logiikkaani, niin aika vaikea on käsittää Liz Taylormaisesti eläviä naisia. (Ks. Joulukuunkuun Eeva jos löydät)
Hänestä kirjoitettiin hyvin kauniisti ja ymmärtäväisesti, mutta minusta hän on ajattelevan naisen irvikuva, eikä ole ollut eläissään päivääkäään oikeasti onnellinen.

Erotuksena nykynaisiin, hänellä on oikeastaan aika vähän suhteita. Siitäkin minulla on ex-vaimon siskossa varoittava esimerkki.

Alati vaihtuvat isäpuolet eivät ole lapselle sopiva kasvuympäristö.

Ainut, mitä minun tulee vielä oppia, on se, miten saan lapseni pidettyä järjissään.
Tämä ero on heille tietenkin elämänsä hirvein tragedia ja serkut eivät ole siitä kastumatta selvinneet. Sen verran paha narsisti Ex-vaimon sisko on, että oksat pois.

Vielä jokunen vuosi täytyisi hommasta selvitä, että saisi lapset opiskelemaan ja napanuoran sairaalloisen läheisriippuvaiseen äitiin poikki.

Jos murehdit minun suhdettani, niin se on erinomaisessa kunnossa. Ollut jo vuosia ja olemme kuin vastarakastuneita, mutta se on todellakin vain suhde vaikka menisimme naimisiin, sillä lapsia emme aio enää hankkia, tuskin saisimmekaan, joten pakostakin se on vain korvike oikealle perheelle ja kummallakin on iso huoli lapsista.
Eräs läheisemme toimii lasten kriisipäivystyksessä ja vaikka hän ei töistään mitään kerrokaan, niin hänestä itsestään näkee, että työ on hirvittävän rankkaa.
Se panee miettimään asioiden tärkeysjärjestystä varsin hyvin.

Omilla läeronneilla läheisillämmekin on lapsia tai paremminkin nuoria, jotka ovat pahasti tuuliajolla elämässään. Mikään ei huvita ja koulut jäävät kesken kun ikää on sen verran, että päättävät itse, että eivät "pärjää" opinnoissaan.

Lapsena heistä ei huomannut miten rankkaa heillä oikein olikaan.

Loppuun voisin siis kommentoida, että "Hyvät naiset ja herrat, jättämällä huolehtimatta avioliitostanne, teette lapsillenne sellaisen karhunpalveluksen, että sen seuraukset näkyvät vasta kymmenen vuoden päästä ja jatkuvat vielä silloinkin kun makaatte jo haudassa.
Pahoinvointi on myös periytyvää, sillä otteen elämästä kadottanut ei osaa huolehtia omasta avioliitostaan koska oikeaa mallia ei ole, eikä hän myöskään osaa kasvattaa omia lapsiaan!"

Joka muuta väittää, valehtelee.
Sen voi hyvin yksinkertaisesti todeta katsomalla tilastoista kuinka huonosti avioliitot ja etenkin sen jälkeiset suhteet kestävät.

Hyvinvoiva avioliitto tai suhde alkaa olla melkoinen harvinaisuus. Eikö totta?

Lue lisää

On sanomattakin selvää, että eron tullessa lasten asioitten hoitaminen parhaalla mahdollisella tavalla on kaikkein tärkeintä. Se onnistuu, jos molemmat puolisot pystyvät olemaan asiallisissa väleissä keskenään. Miksi sitten monessa erossa lapset jäävät heikoille. Voisko olla niin, että vanhemmat eivät kykene selvittämään välejään, jäävät kiinni kaunaansa, syyttelevät toisiaan ja vikapää löytyy aina sieltä toiselta puolelta.

Totuus on kumminkin se, että toisen aikuisen tekemisistä emme voi olla vastuussa emmekä sitä voi muuttaa. Ottakaamme siis vastuu omista tunteistamme, tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Se ei ole mikään helppo juttu katsoa itseään rehellisin silmin ja todeta mikä vaikutus omilla valinnoilla on ollut suhteeseen. Se, ettei elämä toiminut juuri tuon exän kanssa, voi juontaa juurensa jo sinne suhteen syntyhetkiin. Miksi valitsin juuri tuon ihmisen puolisokseni? Hän on kuitenkin jossain vaiheessa ollut niin rakas, että menitte yhteen. Mitä sitten tapahtui, että kävi niin kuin kävi?

1.ex-m kirjoitti:

Tuosta kroonistumisesta minulla on erittäin varoittava esimerkki vaimon siskon erosta.
Sen vuoksi olen itse käyttäytynyt ehkä liiankin välinpitämättömästi.
Tuo niputtaminen on kieltämättä ilkeää yleistystä, mutta en minä sentään kaikkia epäluotettaviksi tuominnut.
Naisen lokiikan kanssa se kyllä on aika lähellä.
En aina ymmärrä edes omaa logiikkaani, niin aika vaikea on käsittää Liz Taylormaisesti eläviä naisia. (Ks. Joulukuunkuun Eeva jos löydät)
Hänestä kirjoitettiin hyvin kauniisti ja ymmärtäväisesti, mutta minusta hän on ajattelevan naisen irvikuva, eikä ole ollut eläissään päivääkäään oikeasti onnellinen.

Erotuksena nykynaisiin, hänellä on oikeastaan aika vähän suhteita. Siitäkin minulla on ex-vaimon siskossa varoittava esimerkki.

Alati vaihtuvat isäpuolet eivät ole lapselle sopiva kasvuympäristö.

Ainut, mitä minun tulee vielä oppia, on se, miten saan lapseni pidettyä järjissään.
Tämä ero on heille tietenkin elämänsä hirvein tragedia ja serkut eivät ole siitä kastumatta selvinneet. Sen verran paha narsisti Ex-vaimon sisko on, että oksat pois.

Vielä jokunen vuosi täytyisi hommasta selvitä, että saisi lapset opiskelemaan ja napanuoran sairaalloisen läheisriippuvaiseen äitiin poikki.

Jos murehdit minun suhdettani, niin se on erinomaisessa kunnossa. Ollut jo vuosia ja olemme kuin vastarakastuneita, mutta se on todellakin vain suhde vaikka menisimme naimisiin, sillä lapsia emme aio enää hankkia, tuskin saisimmekaan, joten pakostakin se on vain korvike oikealle perheelle ja kummallakin on iso huoli lapsista.
Eräs läheisemme toimii lasten kriisipäivystyksessä ja vaikka hän ei töistään mitään kerrokaan, niin hänestä itsestään näkee, että työ on hirvittävän rankkaa.
Se panee miettimään asioiden tärkeysjärjestystä varsin hyvin.

Omilla läeronneilla läheisillämmekin on lapsia tai paremminkin nuoria, jotka ovat pahasti tuuliajolla elämässään. Mikään ei huvita ja koulut jäävät kesken kun ikää on sen verran, että päättävät itse, että eivät "pärjää" opinnoissaan.

Lapsena heistä ei huomannut miten rankkaa heillä oikein olikaan.

Loppuun voisin siis kommentoida, että "Hyvät naiset ja herrat, jättämällä huolehtimatta avioliitostanne, teette lapsillenne sellaisen karhunpalveluksen, että sen seuraukset näkyvät vasta kymmenen vuoden päästä ja jatkuvat vielä silloinkin kun makaatte jo haudassa.
Pahoinvointi on myös periytyvää, sillä otteen elämästä kadottanut ei osaa huolehtia omasta avioliitostaan koska oikeaa mallia ei ole, eikä hän myöskään osaa kasvattaa omia lapsiaan!"

Joka muuta väittää, valehtelee.
Sen voi hyvin yksinkertaisesti todeta katsomalla tilastoista kuinka huonosti avioliitot ja etenkin sen jälkeiset suhteet kestävät.

Hyvinvoiva avioliitto tai suhde alkaa olla melkoinen harvinaisuus. Eikö totta?

Lue lisää

se vähän noinkin, mutta kyllä niillä lapsilla/nuorillakin on aivot ja jos edes se toinen osapuoli on suht "järjissään" ollut liitossaankin, niin hän on voinut antaa sille jälkikasvulleen elämän eväät, joista nuoriso tulevaisuudessa saa rakennettua itselleen eheämpää kokonaisuutta elämäänsä ajatellen. Ei se välttämättä oo tuleva ero nuorilla edessä, jos/kun vanhemmat sössii omat suhteensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä kukaan ihminen ole samanlainen toisen kanssa. Mikä onnistuu yhden kanssa, voi toisen kanssa mennä kiville alta aika yksikön. Elämä on sen verran laiffii, ettei koskaan voi mennä ennustamaan tulevaa. Joka siihen pyrkii tuntee sen pian nahoissaan. Luulen ma.

kaikki on vain kirjoitti:

On aivan totta, että hyvinvoivat suhteet ovat harvinaisia. Kieliikö se jotain tämän ajan arvomaailman romahduksesta? Kaikki on kertakäyttöistä ja poisheitettävää, ihmissuhteistakin voi kävellä ulos, jos ei tunnu kivalta.
Sitä vaan voi yhtenä iltana kertoa kumppanille, että ei oo enää kivaa, muutan pois. Näin minun mieheni teki ja jätti kaiken "siivottavan" minulle. Nyt olen onneksi jo saanut lainat kuntoon ja lunastettua asunnon itselleni. Olen niin pettynyt, että tuskin uutta suhdetta solmin - en yksinkertaisesti uskalla!

Lue lisää

minulle kävi niin, että mies ilmoitti 10 vuoden yhdessäolon jälkeen 1,5v toisen lapsemme syntymän jälkeen että muuttaa toiselle paikkakunnalle ylihuomenna koska haluaa omaa aikaa. Minä olin hoitovapaalla, joten taloudellinen ahdinko oli todellakin iso ennenkuin pystyin palaamaan töihin. Paljastui myöhemmin, että hän oli aloittanut suhteen ko.paikkakunnalla asuvan naisen kanssa jo yli vuosi sitten. Eli vedättänyt kahta naista reilun vuoden päällekkäin. Eikä minulla ollut mitään aavistustakaan asiasta.Olen päässyt nyt reilun kahden vuoden jälkeen taas jaloilleni ja uskoni myös toiseen ihmiseen on palautunut. Naurettavinta mieheni tempauksessa on, että vastikään sain tietää, että hän on myös pettänyt naista jonka luokse lähti - työtoverini ystävän kanssa nyt reilun vuoden.... Nyt viimeistään olen ymmärtänyt, ettei vika ollut minussa vaan entisessä miehessäni. Olen todellakin tyytyväinen, että lähti silloin pari vuotta sitten, muuten olisin hukannut toiset 2 vuotta elämästäni mokomaan kaksinaamaiseen tolloon.

niin kuin elämä itsessäänkin kirjoitti:

Minullehan ei kenenkään tarvitse mitään ajatuksiaan vastailla eivätkä ne minulle edes kuulu millään tavalla. Itselleen on nämä asiat kumminkin hyödyllistä selvittää. Kirjoittajan tekstistä kyllä paistaa se, että hän osoittelee ex-vaimoaan ja tämän tekosia heidän eroonsa liittyänä syynä. Asia on kumminkin niin, että parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, jotka kumpikin omalla toiminnallaan vaikuttavat suhteen tilaan. Jos ei tunnista omaa käyttäytymistään eikä omia tunteitaan eri tilanteissa, johtaa se myös jatkossa epäonnistumaan tuomittuihin suhteisiin. Miksi muuten uudet eron jälkeiset suhteet tuppaa kaatumaan suht helposti?

Lue lisää

Jos toinen on täysin vastuuntunnoton ja hulttio niin se kyllä riittää eroon. Vaikka toinen tekisi mitä niin kellä on tuli perseessä niin sillä on.
Itselläni oli avovaimo jolla oli lapsia jo edellisestä liitostaan jotka olivat jääneet isälleen, minulle ex selitti syyksi että mies on väkivaltainen ja kaikin puolin hankala narsisti joka hurmaa muut ihmiset uskomaan itseensä ja siksi lapset oli pitänyt hänelle jättää(tässä välissä hänellä oli ollut muutamia lyhyitä seurustelu suhteita). En edes tiennyt silloin mitä sana narsisti tarkoittaa.
Meillekin tuli lapsi mutta ex oli levoton ja arvaamaton. Yhtä-äkkiä vain häipyi ja pian olikin jo uusi mies kuvioissa, lapsen heitti onneksi minulle. Toista vuotta meni kun vaihtoi senkin miehen lennosta viime syksynä uuteen. Nainen siis narsisti, ei välitä kuin hetken hurmasta, elää hetkessä. Osaa tutustuttaessa käyttäytyä hyvin ja vakuuttavasti, on erittäin mukavan tuntuinen eikä mikään ruma. Kuten kerran kehuikin että tietää kyllä seuraa saavansa jos haluaa. Kykyä ei vaan ole pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin. Isänsä on samanlainen, useita suhteita ja lapsia eri paikkakunnilla. Liekö sitten perinnöllistä kun isänsä ei ole ollut samassa perheessä kuin exän ollessa aivan pieni. Eli eroon ei tarvita kuin yksi vastuuton ihminen, vaikka toinen olisi millainen niin hulttion kanssa ei voi pärjätä. Ikävä kyllä jotkut osaavat pitää nämä puolet pitkäänkin salassa. Yleensä ex alkaa kyllästyä noin vuoden seurustelun jälkeen jolloin kiima-aika alkaa jälleen.. ensi syksynä voi alkaa uudet tuulet taas puhaltelemaan. Jaksaisiko tuo kevääseen saakka, saa nähdä.

tarvita kahta eroon! kirjoitti:

Jos toinen on täysin vastuuntunnoton ja hulttio niin se kyllä riittää eroon. Vaikka toinen tekisi mitä niin kellä on tuli perseessä niin sillä on.
Itselläni oli avovaimo jolla oli lapsia jo edellisestä liitostaan jotka olivat jääneet isälleen, minulle ex selitti syyksi että mies on väkivaltainen ja kaikin puolin hankala narsisti joka hurmaa muut ihmiset uskomaan itseensä ja siksi lapset oli pitänyt hänelle jättää(tässä välissä hänellä oli ollut muutamia lyhyitä seurustelu suhteita). En edes tiennyt silloin mitä sana narsisti tarkoittaa.
Meillekin tuli lapsi mutta ex oli levoton ja arvaamaton. Yhtä-äkkiä vain häipyi ja pian olikin jo uusi mies kuvioissa, lapsen heitti onneksi minulle. Toista vuotta meni kun vaihtoi senkin miehen lennosta viime syksynä uuteen. Nainen siis narsisti, ei välitä kuin hetken hurmasta, elää hetkessä. Osaa tutustuttaessa käyttäytyä hyvin ja vakuuttavasti, on erittäin mukavan tuntuinen eikä mikään ruma. Kuten kerran kehuikin että tietää kyllä seuraa saavansa jos haluaa. Kykyä ei vaan ole pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin. Isänsä on samanlainen, useita suhteita ja lapsia eri paikkakunnilla. Liekö sitten perinnöllistä kun isänsä ei ole ollut samassa perheessä kuin exän ollessa aivan pieni. Eli eroon ei tarvita kuin yksi vastuuton ihminen, vaikka toinen olisi millainen niin hulttion kanssa ei voi pärjätä. Ikävä kyllä jotkut osaavat pitää nämä puolet pitkäänkin salassa. Yleensä ex alkaa kyllästyä noin vuoden seurustelun jälkeen jolloin kiima-aika alkaa jälleen.. ensi syksynä voi alkaa uudet tuulet taas puhaltelemaan. Jaksaisiko tuo kevääseen saakka, saa nähdä.

Lue lisää

Jos me puhumme pariskunnasta, jossa toinen on henkisesti sairas kuten narsistista persoonallisuushäiriötä poteva ja käyttäytyy sen mukaisesti, voidaan tietysti todeta että eroon tarvittiin vain toinen. Sama tilanne on silloin, kun toinen puolisoista on voimaton alkoholismin, huumeriippuvuuden, väkivallan, sairaalloisen mustasukkaisuuden, mielisairauden ym. asioiden edessä. Mutta nämä on äärimmäisiä tilanteita eikä ehkä ennustettavissa silloin kun tutustutaan ja päätetään mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Joskus vain tulee mieleen, etteikö todellakaan mitään merkkejä ole ollut ilmassa jo aikaisemmin tai eikö niitä ole osannut tulkita oikein.

Iso osa eroista johtuu kuitenkin siitä, että pari lähtee kehittymään ja kasvamaan eri suuntiin eikä enää nähdä edessä yhteistä tulevaisuutta. Tulee ero, jota molemmat halusivat tai vain toinen halusi ja toinen vastusti.

Feminismi tulee tuhoamaan yhä useamman miehen...erolukemamme ja yhden ihmisten talouksien määrä on jo nyt yhtäkkiä ME tasolla...

Tässä vielä maailman tunnetuimman sosiologian proffan mietteitä aiheesta:

Francesco Alberoni: Häälento


"Naisen ja miehen suhteissa on menossa vallankumous...miesten asema on syvästi muuttunut"

"Pojille, päinvastoin kuin tytöille, rakkaus ja seksuaalisuus ovat alun alkaen täysin eri asioita."

"Tyttöjen rakkaudenvalintoihin eroottinen arvoasteikko vaikuttaa paljon enemmän kuin poikien...heti herättyään tytöt kts niitä joilla on korkein eroottinen arvoasteikko, siis julkisuutta, valtaa, kuuluisuutta jne"

"nykyään kaikki näyttää voimistuneen, koska nainen näkee televisiossa äärimmäisen korkean rakkauden mallin... myöskään painetta naimisiin ei enää ole...60 luvun jälkeen femismi muutti kaiken..."

"Nykyään miehet eivät ole lainkaan parempia. Tytöt ottavat ja jättävät noin vain.

"Aikoinaan juuri tytöt tavoittelivat avioliiton vakautta, nykyään taas miehet. Nykyään nainen onkin se joka menettää eroottisen kiinnostuksen, kun mies ei ole tarpeeksi korkea statukseltaan ynm. Ja turhautunut arvostelu tekee noidankehän, miehet aliarvioituneena vastaavat yhä huonommin heidän ihannettaaan."

"nykypäivän naiset ovat alttiita turhautuneisuudelle, sillä miehet joiden kanssa he ovat tekemisissä päivittäin, pystyvät yhä vähemmän yltämään heidän unelmiensa mittaiseksi."

"Nykyään miehet tavoittelevat avioa, naiset nöyryttävät, jättävät - on kuin roolit olisivat muuttuneet"

"Mitä tapahtuu tulevina vuosina? naisten pyrkimystaso ei voi jatkuvasti pysyä näin korkealla, sillä se johtaa liian usein pettymyksiin. Mutta yksi asia tuntuu selvältä, muutoksen päähenkilöitä, sen liikkeellepanijoita ovat naiset..."

Eipä tohon voi oikeastaan lisätä enää mitään.

Kaikki olennainen, ja tärkeä tuli jo mainittua !!!

LAINAUS
Meille miehille ei tahdo mennä jakeluun, että naisilla on valtava määrä ongelmia joita he pitävät mahdottomina selvittää ja joita itse emme edes tunnista ongelmaksi, koska me osaisimme niistä selvityä tuosta vain, kuten vaikka purkin avaamisesta.

Jätetystä mihestä tuntuu, että naisen euron pitäisi olla 20 senttiä, eikä 80, sillä he ovat niin avuttomia ja tyhmiä ratkomaan minkäänlaisia ongelmia.
END

Pakko myöntää että aiheutit ihan vilpittömän naurun. Siis se on noin. En nyt puhu purkin avaamisesta koska ei kukaan sellaista naiselta vaatisikaan.

Siis ihmeellistä millaisia ongelmia ihmisllä voi olla. Ei suinkaan se ettei ole saanut lämmintä ruokaa kuukauteen, vesi tai sähkö ei tule taikka ohikulkijat ampuvat ikkunasta. Nuohan on sellaisia ongelmia että niiden hoitaminen ilman kännykkää ottaisi mieheltäkin tuntisotalla.

Lainaus
Uusiosuhteet eivät onnistu ainakaan tilastollisesti kuin aniharvoin niihin "oikeisiin" verrattuna
END

Nin sehän on niin että osa porukasta eroilee jatkuvasti ja toiset pysyy. Elikkä jokainen ero luullakseni tuplaa seuraavan todennäköisyyden. Siis jos on sellainen tyyppi että olettaa ongelmien ratkaevan pakenemalla.


Toisaalta, jos malttaa saada päänsä järjestykseen ja käyttää järkeä uutta liittoa solmiessaan, periaatteessa sen pitäisi onnistua ihan ok. ns. järkiavioliitto. (nimpä muijat, tiedän, te erositte koska suhteesta uupui rakkaus)


.

Näinhän se on. Elämänsä saa hukata jos haluaa,mutta lapsia ei, tapahtukoon mitä tahansa.

Ms Yvipäällikkö kirjoitti:

Feminismi tulee tuhoamaan yhä useamman miehen...erolukemamme ja yhden ihmisten talouksien määrä on jo nyt yhtäkkiä ME tasolla...

Tässä vielä maailman tunnetuimman sosiologian proffan mietteitä aiheesta:

Francesco Alberoni: Häälento


"Naisen ja miehen suhteissa on menossa vallankumous...miesten asema on syvästi muuttunut"

"Pojille, päinvastoin kuin tytöille, rakkaus ja seksuaalisuus ovat alun alkaen täysin eri asioita."

"Tyttöjen rakkaudenvalintoihin eroottinen arvoasteikko vaikuttaa paljon enemmän kuin poikien...heti herättyään tytöt kts niitä joilla on korkein eroottinen arvoasteikko, siis julkisuutta, valtaa, kuuluisuutta jne"

"nykyään kaikki näyttää voimistuneen, koska nainen näkee televisiossa äärimmäisen korkean rakkauden mallin... myöskään painetta naimisiin ei enää ole...60 luvun jälkeen femismi muutti kaiken..."

"Nykyään miehet eivät ole lainkaan parempia. Tytöt ottavat ja jättävät noin vain.

"Aikoinaan juuri tytöt tavoittelivat avioliiton vakautta, nykyään taas miehet. Nykyään nainen onkin se joka menettää eroottisen kiinnostuksen, kun mies ei ole tarpeeksi korkea statukseltaan ynm. Ja turhautunut arvostelu tekee noidankehän, miehet aliarvioituneena vastaavat yhä huonommin heidän ihannettaaan."

"nykypäivän naiset ovat alttiita turhautuneisuudelle, sillä miehet joiden kanssa he ovat tekemisissä päivittäin, pystyvät yhä vähemmän yltämään heidän unelmiensa mittaiseksi."

"Nykyään miehet tavoittelevat avioa, naiset nöyryttävät, jättävät - on kuin roolit olisivat muuttuneet"

"Mitä tapahtuu tulevina vuosina? naisten pyrkimystaso ei voi jatkuvasti pysyä näin korkealla, sillä se johtaa liian usein pettymyksiin. Mutta yksi asia tuntuu selvältä, muutoksen päähenkilöitä, sen liikkeellepanijoita ovat naiset..."

Lue lisää

No, sieltähän se syy ja syyllinen taas löytyi! Kyllä on elämä helppoa ja yksikertaista, kun saadaan syylliset esiin.

Et sitten yhtään ole tarkastellut miesten osuutta toteutuneisiin avioeroihin. Miehet edustavat kuitenkin suurin piirtein 50 %:a suhteitten toisista osapuolista.

Mä sanoisin, ettei niinkään feminismi ole avioerojen syy, vaan surkeassa parisuhteessa eläminen ei ole enää pakollista. Ihminen voi itse valita, elääkö toisen kanssa vai onko parempi yksin. Se on sitä yksilövapautta, tiätsä. Sitä, jota tässä nyt on vuosikaudet joka tuutista toitotettu eikä se suinkaan ole pelkästään feministien juoni, vaan isommat pojat ja markkinamiehet on olleet jo pitkään asialla. Sehän on koko länsimaisuuden perusajatus, vai mitä?

Jussi__777 kirjoitti:

LAINAUS
Meille miehille ei tahdo mennä jakeluun, että naisilla on valtava määrä ongelmia joita he pitävät mahdottomina selvittää ja joita itse emme edes tunnista ongelmaksi, koska me osaisimme niistä selvityä tuosta vain, kuten vaikka purkin avaamisesta.

Jätetystä mihestä tuntuu, että naisen euron pitäisi olla 20 senttiä, eikä 80, sillä he ovat niin avuttomia ja tyhmiä ratkomaan minkäänlaisia ongelmia.
END

Pakko myöntää että aiheutit ihan vilpittömän naurun. Siis se on noin. En nyt puhu purkin avaamisesta koska ei kukaan sellaista naiselta vaatisikaan.

Siis ihmeellistä millaisia ongelmia ihmisllä voi olla. Ei suinkaan se ettei ole saanut lämmintä ruokaa kuukauteen, vesi tai sähkö ei tule taikka ohikulkijat ampuvat ikkunasta. Nuohan on sellaisia ongelmia että niiden hoitaminen ilman kännykkää ottaisi mieheltäkin tuntisotalla.

Lainaus
Uusiosuhteet eivät onnistu ainakaan tilastollisesti kuin aniharvoin niihin "oikeisiin" verrattuna
END

Nin sehän on niin että osa porukasta eroilee jatkuvasti ja toiset pysyy. Elikkä jokainen ero luullakseni tuplaa seuraavan todennäköisyyden. Siis jos on sellainen tyyppi että olettaa ongelmien ratkaevan pakenemalla.


Toisaalta, jos malttaa saada päänsä järjestykseen ja käyttää järkeä uutta liittoa solmiessaan, periaatteessa sen pitäisi onnistua ihan ok. ns. järkiavioliitto. (nimpä muijat, tiedän, te erositte koska suhteesta uupui rakkaus)


.

Lue lisää

Jotkut uusiosuhteet onnistuvat ja jotkut taas eivät. Ne uusiosuhteet, jotka eivät onnistu, kaatuvat siitä syystä että joko toinen tai molemmat eivät ole oppineet entisestä suhteestaan, erostaan ja itsestään juuri mitään. He kiertävät samaa kehää, tekevät samat virheet ja etsivät aina syyllistä itsensä ulkopuolelta ymmärtämättä että ratkaisu omiin ihmissuhdeongelmiin löytyy omien korvien välistä. Asia kuvataan osuvasti toteamalla, että näillä ihmisillä sama näytelmä jatkuu, mutta näyttämö vain vaihtuu. Eli ihminen ei pääse itseään pakoon.

ffgg kirjoitti:

että kai viha on käytävä lävitse,itse en ehkä vihannut ex-vaimoani vaan itse tilannetta.kun tässä on pikkuhiljaa noussut "suosta",niin tilalle tullut välinpitämättömyys.näistä jättäjistä en tiedä,meillä on erosta kohta kaksi vuotta ja viimme aikoina olen tässä ollut sylkykuppina,todisteltu eron oikeutusta.en edes tunnista syytöksistä itseäni,jos ja kun jotakin virheitä olen tehnykkin,niin niitä ei ole vielä minulle ääneen sanottu.

Lue lisää

Jokainen parisuhde on tavallaan "oikea". Me vedämme puoleemme ihmisen, joka tarjoaa meille henkistä kasvua. Parisuhde nostaa meissä pintaan menneisyyden kipeät ja keskeneräiset asiat. Parisuhde pakottaa katsomaan omaa sisimpään. Viisaat ihmiset kasvavat parisuhteiden kautta ja sitten on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät suostu kasvamaan. Heillä ei ole itsetuntemusta ja kykyä katsoa asioita syvemmälle. He näkevät aina syyn kumppanissa. Kun he kantavat vihaa ja kaunaa kumppania kohtaan, niin silloin heidän ei tarvitse katsoa omaan sisimpäänsä ja kantaa vastuuta omasta kasvustaan.

Kerroit, että olet sylkykuppina. Miksi suostut sellaiseen? Olet aikuinen ihminen ja sinä päätät miten annoit muiden sinua kohdella. Jos sinulla on terve itsetuntemus, niin tunnistat, että mitkä syytöksistä pitää paikkaansa ja mitkä ovat täysin perättömiä. Ex-kumppanin sanomiset voivat sisältää tärkeitä totuuksia, joista voi olla hyötyä tulevalle suhteelle. Ex-kumppani voi myös syöltää asioita, jotka eivät lainkaan pidä paikkaansa. Ne syytökset tulevat ex-kumppanin omasta kyvyttömyydestä katsoa omaan sisimpään ja ottaa vastuuta omasta kasvustaan.

Jokainen ihminen tekee parisuhteessaan "virheitä", koska kaikilla meillä on sisällämme lapsuuden ja aiemman elämän painolastia. Kaikki me olemme kasvamassa ja kehittymässä täällä. Ihmisen tulee oppia lempeys ja armollisuus itseään kohtaan. Täytyy ymmärtää, että jokainen ihminen toimii niiden kykyjen mukaan mitä hänellä on. Jokainen ihminen haluaa varmasti onnellisen ja kestävän parisuhteen, mutta siihen pääseminen vaatii ihmiseltä paljon henkistä kasvua. Valitettavan moni ei vain suostu kasvamaan, vaan vie omat sisäiset ongelmansa ja traumansa suhteesta toiseen ja kuvittelee loputtomasti, että oli taas väärä kumppani. Ei ole olemassa vääriä kumppaneita, vaan jokainen kohtaamamme kumppani on oikea, koska hän tarjoaa meille juuri sitä kasvua mitä sisimpämme tarvitsee. Kun ihminen kohtaa oman kasvunsa haasteet, niin suhde saattaa nousta uudelle tasolle tai sitten suhde saattaa loppua, koska se on tehnyt tarkoituksensa. Silloin ihminen on valmis kohtaamaan uuden ihmisen ja suhteen, joka on täysin erilainen sen takia, että oma sisin on aivan eri tasolla kuin aiemmin. Kun parisuhde katkeaa, niin täytyy ymmärtää, että niin oli tarkoitus käydä. Katkenneeseen parisuhteeseen ei pidä takertua vuosikausiksi. Ei pidä jäädä kiinni vihaan ja katkeruuteen, vaan käydä läpi oma eheytymis prosessi. Ihmisen tulee oppia antamaan anteeksi itselleen ja muille.

Aikuisen ihmisen tulee osata seisoa omilla jaloillaan. Ehjät tasapainoiset ihmiset nauttivat elämästään myös yksin. Heillä ei ole pakonomainen tarve olla väkisin parisuhteessa, vaan he ymmärtävä, että kaikki mikä elämässä tulee omalle kohdalle, on juuri minulle tarkoitettu. Kun ihminen osaa olla yksin, niin hän on silloin kaikkein kypsin myös parisuhteeseen. Hän osaa olla lähellä ja hän osaa olla erillään. Hän osaa rakastaa syvästi, mutta hän takerru, vaadi tai yritä omistaa kumppaniaan. Hänen suhteensa perustuu luottamukseen ja vapaaehtoisuuteen. Parisuhde on elämän lahja, josta hän nautti. Jos se loppuu, niin hän hyväksyy senkin ja näkee tilanteessa syvemmän tarkoituksen. Hän iloitsee ja nauttii kumppanistaan, mutta hänen onnellisuutensa ei ole rakennettu kumppaniin, vaan hänen sisällään paistaa rakkauden ja ilon aurinko riippumatta siitä, että onko hän parisuhtessa vai sinkku.

Olen itse on käynyt läpi 5 pidempää suhdetta ja noin 5 lyhyempää suhdetta. Käytyäni läpi rankkoja kasvuprosesseja itseni kanssa, niin lopulta elämä tarjosi minulle rakkauden, joka on ylittänyt kaikki odotukseni ja toiveeni:)

Ps. Voin suositella seuraavia kirjoja: Harville Hendrix Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu, John Gray Uusi rakkaus ja seurustelun taito, Tommy Hellsten Saat sen mistä luovut.

Ajatteleva ja syvällinen kirjoitti:

Jokainen parisuhde on tavallaan "oikea". Me vedämme puoleemme ihmisen, joka tarjoaa meille henkistä kasvua. Parisuhde nostaa meissä pintaan menneisyyden kipeät ja keskeneräiset asiat. Parisuhde pakottaa katsomaan omaa sisimpään. Viisaat ihmiset kasvavat parisuhteiden kautta ja sitten on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät suostu kasvamaan. Heillä ei ole itsetuntemusta ja kykyä katsoa asioita syvemmälle. He näkevät aina syyn kumppanissa. Kun he kantavat vihaa ja kaunaa kumppania kohtaan, niin silloin heidän ei tarvitse katsoa omaan sisimpäänsä ja kantaa vastuuta omasta kasvustaan.

Kerroit, että olet sylkykuppina. Miksi suostut sellaiseen? Olet aikuinen ihminen ja sinä päätät miten annoit muiden sinua kohdella. Jos sinulla on terve itsetuntemus, niin tunnistat, että mitkä syytöksistä pitää paikkaansa ja mitkä ovat täysin perättömiä. Ex-kumppanin sanomiset voivat sisältää tärkeitä totuuksia, joista voi olla hyötyä tulevalle suhteelle. Ex-kumppani voi myös syöltää asioita, jotka eivät lainkaan pidä paikkaansa. Ne syytökset tulevat ex-kumppanin omasta kyvyttömyydestä katsoa omaan sisimpään ja ottaa vastuuta omasta kasvustaan.

Jokainen ihminen tekee parisuhteessaan "virheitä", koska kaikilla meillä on sisällämme lapsuuden ja aiemman elämän painolastia. Kaikki me olemme kasvamassa ja kehittymässä täällä. Ihmisen tulee oppia lempeys ja armollisuus itseään kohtaan. Täytyy ymmärtää, että jokainen ihminen toimii niiden kykyjen mukaan mitä hänellä on. Jokainen ihminen haluaa varmasti onnellisen ja kestävän parisuhteen, mutta siihen pääseminen vaatii ihmiseltä paljon henkistä kasvua. Valitettavan moni ei vain suostu kasvamaan, vaan vie omat sisäiset ongelmansa ja traumansa suhteesta toiseen ja kuvittelee loputtomasti, että oli taas väärä kumppani. Ei ole olemassa vääriä kumppaneita, vaan jokainen kohtaamamme kumppani on oikea, koska hän tarjoaa meille juuri sitä kasvua mitä sisimpämme tarvitsee. Kun ihminen kohtaa oman kasvunsa haasteet, niin suhde saattaa nousta uudelle tasolle tai sitten suhde saattaa loppua, koska se on tehnyt tarkoituksensa. Silloin ihminen on valmis kohtaamaan uuden ihmisen ja suhteen, joka on täysin erilainen sen takia, että oma sisin on aivan eri tasolla kuin aiemmin. Kun parisuhde katkeaa, niin täytyy ymmärtää, että niin oli tarkoitus käydä. Katkenneeseen parisuhteeseen ei pidä takertua vuosikausiksi. Ei pidä jäädä kiinni vihaan ja katkeruuteen, vaan käydä läpi oma eheytymis prosessi. Ihmisen tulee oppia antamaan anteeksi itselleen ja muille.

Aikuisen ihmisen tulee osata seisoa omilla jaloillaan. Ehjät tasapainoiset ihmiset nauttivat elämästään myös yksin. Heillä ei ole pakonomainen tarve olla väkisin parisuhteessa, vaan he ymmärtävä, että kaikki mikä elämässä tulee omalle kohdalle, on juuri minulle tarkoitettu. Kun ihminen osaa olla yksin, niin hän on silloin kaikkein kypsin myös parisuhteeseen. Hän osaa olla lähellä ja hän osaa olla erillään. Hän osaa rakastaa syvästi, mutta hän takerru, vaadi tai yritä omistaa kumppaniaan. Hänen suhteensa perustuu luottamukseen ja vapaaehtoisuuteen. Parisuhde on elämän lahja, josta hän nautti. Jos se loppuu, niin hän hyväksyy senkin ja näkee tilanteessa syvemmän tarkoituksen. Hän iloitsee ja nauttii kumppanistaan, mutta hänen onnellisuutensa ei ole rakennettu kumppaniin, vaan hänen sisällään paistaa rakkauden ja ilon aurinko riippumatta siitä, että onko hän parisuhtessa vai sinkku.

Olen itse on käynyt läpi 5 pidempää suhdetta ja noin 5 lyhyempää suhdetta. Käytyäni läpi rankkoja kasvuprosesseja itseni kanssa, niin lopulta elämä tarjosi minulle rakkauden, joka on ylittänyt kaikki odotukseni ja toiveeni:)

Ps. Voin suositella seuraavia kirjoja: Harville Hendrix Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu, John Gray Uusi rakkaus ja seurustelun taito, Tommy Hellsten Saat sen mistä luovut.

Lue lisää

Yksi vaikeimpia läksyjä on tutustua omaan itseen, olla rehellinen ja oppia antamaan anteeksi itselle ja muille. Se on pitkä matka, mutta antoisa, vaikkei aina niin helppo.

Minulla on kaksi pitkää suhdetta takanani, joista ensimmäisen päättyessä en oppinut juuri mitään. Kohkasin vain tuskassani ja keskeneräisyydessäni eteenpäin. Kohtasin elämäni rakkauden, mutten tajunnut sitä silloin enkä osannut elää sitä oikein. Se kaatui omaan osaamattomuuteeni ihmissuhteista ja huonoon itsetuntemukseeni. Toisaalta se suhde oli elämänkouluni yksi tärkeimpiä luokkia. Sitten tapasin toisen pitkän suhteeni osapuolen, joka taas itse oli jättänyt itsensä kesken. Ero tuli 20 yhteisen vuoden jälkeen eikä hän halunnut tai osannut lähteä sille tielle, että oltaisiin yritetty kasvaa yhdessä ja jatkaa voittopuolisesti hyvää liittoa. Minusta tuli ensi kertaa elämässäni oikeasti jätetty, joka pisti jotain sellaista liikkeelle, että tunnen nyt kolmen vuoden jälkeen viihtyväni elämässäni paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka ikää on vuosissa jo pelottavat 50 vuotta, en tunne naisena olevani mitenkään ehtoopuolella. Minulla on elämässäni niin paljon asioita, joista olen kiitollinen ja onnellinen eikä kaikilla tasoilla toimiva kaksi vuotta kestänyt rakkaussuhde ole niistä vähäisin :)

kaikkein tärkeimmät kirjoitti:

On sanomattakin selvää, että eron tullessa lasten asioitten hoitaminen parhaalla mahdollisella tavalla on kaikkein tärkeintä. Se onnistuu, jos molemmat puolisot pystyvät olemaan asiallisissa väleissä keskenään. Miksi sitten monessa erossa lapset jäävät heikoille. Voisko olla niin, että vanhemmat eivät kykene selvittämään välejään, jäävät kiinni kaunaansa, syyttelevät toisiaan ja vikapää löytyy aina sieltä toiselta puolelta.

Totuus on kumminkin se, että toisen aikuisen tekemisistä emme voi olla vastuussa emmekä sitä voi muuttaa. Ottakaamme siis vastuu omista tunteistamme, tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Se ei ole mikään helppo juttu katsoa itseään rehellisin silmin ja todeta mikä vaikutus omilla valinnoilla on ollut suhteeseen. Se, ettei elämä toiminut juuri tuon exän kanssa, voi juontaa juurensa jo sinne suhteen syntyhetkiin. Miksi valitsin juuri tuon ihmisen puolisokseni? Hän on kuitenkin jossain vaiheessa ollut niin rakas, että menitte yhteen. Mitä sitten tapahtui, että kävi niin kuin kävi?

Lue lisää

Moni avioliittokin näyttää hyvältä päällepäin, mutta totuus voi olla aivan jotain muuta.
Itse en ole nähnyt ainuttakaan asiallista avioeroa.
Miten sitä muka tullaan toimeen eron jälkeen, jos jo ennen on ollut niin hirveät riidat, että oikein erota pitää?

Sanon tässä nyt aika pahasti, mutta olen huomannut, että naiset käyttävät lapsia lyömäaseena, koska muu ei miehiin pure!

Ehkä he eivät edes tajua tekevänsä niin, koska hehän vain auttavat lasta järjestämään harrastuksia silloin kun pitäisi lähteä isälle?

kaikki on vain kirjoitti:

On aivan totta, että hyvinvoivat suhteet ovat harvinaisia. Kieliikö se jotain tämän ajan arvomaailman romahduksesta? Kaikki on kertakäyttöistä ja poisheitettävää, ihmissuhteistakin voi kävellä ulos, jos ei tunnu kivalta.
Sitä vaan voi yhtenä iltana kertoa kumppanille, että ei oo enää kivaa, muutan pois. Näin minun mieheni teki ja jätti kaiken "siivottavan" minulle. Nyt olen onneksi jo saanut lainat kuntoon ja lunastettua asunnon itselleni. Olen niin pettynyt, että tuskin uutta suhdetta solmin - en yksinkertaisesti uskalla!

Lue lisää

Mun ukko lähti kans käveleen ku ei kestäny arkea. Ku ois pitäny huolehtia laskut, hoitaa parisuhdetta ym. Oli kuulemma "tylsä elämä". Olipa mukava kuulla et meidän yhessä rakentama elämä ei kiinnostanu. Vähän meinas pää hajoilla. Ja mäkin jouduin siivoamaan sen sotkun minkä mies jätti jälkeensä.

Tällä hetkellä en ees uskalla ajatella uutta parisuhdetta. Tuntuu et parempi olla vaan yksin ku ei pysty luottamaan ku itseensä.

1.ex-m kirjoitti:

Moni avioliittokin näyttää hyvältä päällepäin, mutta totuus voi olla aivan jotain muuta.
Itse en ole nähnyt ainuttakaan asiallista avioeroa.
Miten sitä muka tullaan toimeen eron jälkeen, jos jo ennen on ollut niin hirveät riidat, että oikein erota pitää?

Sanon tässä nyt aika pahasti, mutta olen huomannut, että naiset käyttävät lapsia lyömäaseena, koska muu ei miehiin pure!

Ehkä he eivät edes tajua tekevänsä niin, koska hehän vain auttavat lasta järjestämään harrastuksia silloin kun pitäisi lähteä isälle?

Lue lisää

Sanotaan nyt vielä, etteivät pelkästään naiset käytä lapsia erokatkeruutensa välikappaleina ja lyömäaseina. Kyllä sitä tekevät myös miehet. Jos jäävät etävanhemmaksi kiusaavat jättämällä elatusmaksut maksamatta, eivät tapaa lasta sovitusti, eivät osallistu lastensa harrastuksiin, kouluasioihin...konstit on monet ja nämäkin kohdistuvat viime kädessä lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.

Erot ei ehkä ole asiallisia ja puolisoitten välit ovat vihaa ja katkeruutta täynnä, mutta aikuisen ihmisen ominaisuuksiin kuuluu omien tunteitten tunnistaminen ja säätely. Pitää sen verran olla tolkuissaan, että ymmärtää milloin on kysymys lasten asioista ja milloin entisten puolisoitten välisestä riidasta. Pystythän sinä säätelemään tunteitasi työpaikalla, muissa ihmissuhteissasi ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissakin - toivottavasti.

eivät onnistu kirjoitti:

Jotkut uusiosuhteet onnistuvat ja jotkut taas eivät. Ne uusiosuhteet, jotka eivät onnistu, kaatuvat siitä syystä että joko toinen tai molemmat eivät ole oppineet entisestä suhteestaan, erostaan ja itsestään juuri mitään. He kiertävät samaa kehää, tekevät samat virheet ja etsivät aina syyllistä itsensä ulkopuolelta ymmärtämättä että ratkaisu omiin ihmissuhdeongelmiin löytyy omien korvien välistä. Asia kuvataan osuvasti toteamalla, että näillä ihmisillä sama näytelmä jatkuu, mutta näyttämö vain vaihtuu. Eli ihminen ei pääse itseään pakoon.

Lue lisää

Kun täta palstaa lukee niin eipä tarvi ihmetellä avioerojen suurta määrää.vähänkin vastoinkäymisiä niin kenkää vaan.Aina on syy toisessa.ei koskaan itsessä.usein eron jälkeen tullaan samaan lähtöpisteeseen.ympyrä sulkeutuu.Kannattaisi mennä peilin eteen ja hiukan tutkiskella itseään,vika löytyy usein sieltä.Avierojen suuri määrä kertoo henkisestä pahoinvoinnista.eron jälkeen tuntuu hetken aikaa hyvältä.ja ei se uusi suhdekaan kestä elleivät elämäntavat muutu.muutaman vuoden jälkeen taas sama edessä.Nyt ihmetellään lasten pahoinvointia.kun meno on tälläista niin eipä tarvi ihmetellä syytä.Eron jälkeen älkää menkä heti uuteen suhteeseen.tehkää ns "surutyö" kunnolla.

tarvita kahta eroon! kirjoitti:

Jos toinen on täysin vastuuntunnoton ja hulttio niin se kyllä riittää eroon. Vaikka toinen tekisi mitä niin kellä on tuli perseessä niin sillä on.
Itselläni oli avovaimo jolla oli lapsia jo edellisestä liitostaan jotka olivat jääneet isälleen, minulle ex selitti syyksi että mies on väkivaltainen ja kaikin puolin hankala narsisti joka hurmaa muut ihmiset uskomaan itseensä ja siksi lapset oli pitänyt hänelle jättää(tässä välissä hänellä oli ollut muutamia lyhyitä seurustelu suhteita). En edes tiennyt silloin mitä sana narsisti tarkoittaa.
Meillekin tuli lapsi mutta ex oli levoton ja arvaamaton. Yhtä-äkkiä vain häipyi ja pian olikin jo uusi mies kuvioissa, lapsen heitti onneksi minulle. Toista vuotta meni kun vaihtoi senkin miehen lennosta viime syksynä uuteen. Nainen siis narsisti, ei välitä kuin hetken hurmasta, elää hetkessä. Osaa tutustuttaessa käyttäytyä hyvin ja vakuuttavasti, on erittäin mukavan tuntuinen eikä mikään ruma. Kuten kerran kehuikin että tietää kyllä seuraa saavansa jos haluaa. Kykyä ei vaan ole pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin. Isänsä on samanlainen, useita suhteita ja lapsia eri paikkakunnilla. Liekö sitten perinnöllistä kun isänsä ei ole ollut samassa perheessä kuin exän ollessa aivan pieni. Eli eroon ei tarvita kuin yksi vastuuton ihminen, vaikka toinen olisi millainen niin hulttion kanssa ei voi pärjätä. Ikävä kyllä jotkut osaavat pitää nämä puolet pitkäänkin salassa. Yleensä ex alkaa kyllästyä noin vuoden seurustelun jälkeen jolloin kiima-aika alkaa jälleen.. ensi syksynä voi alkaa uudet tuulet taas puhaltelemaan. Jaksaisiko tuo kevääseen saakka, saa nähdä.

Lue lisää

mun exxäs samat oireet mut mä hullu oon ottanut sen takas monta kertaa kun vannoo rakkautta mulle en jaksa enään oon muutaman kerran jo koittanut päättää päiväni ja nytkin sama asia pyörii päässä vaikka käyn nyt jo kolmatta vuotta hoidossa mikään ei auta en voi mitään et rakastan tätä ihmistä vaikka itsetunto on nollal en osois ajatellakkaan uutta suhdetta enään koskaan

Ei ainkakaan kannata itkea exalle, eika kadehtia hanen uutta liittoaan. Anna hanen kadehtia sinua. Kannattaa kayda ulkomailla tai parempi olisi olla pidempikin aika. Siella ymparisto on niin paljon erilainen etta... ja jos ei ymmarra paikallisten puhetta.. niin aina parempi... jos ei muuta keinoa keksi olla ulkomailla pidempaa aikaa, niin sitten vaika vapaaehtoistyohon.

Tarinasi kuulostaa tutulta. Olen samanikäinen ja eronnut reilu vuosi sitten 13v. parisuhteesta. Kaksi lasta, isä toimii viikonloppuisänä joka toinen vkonloppu. Tuntuu siltä ettei tästä toivu ikinä, avioliitto oli minulle kaikki kaikessa. Siltikin mietin usein miksi menimme yhteen kun olimme niin erilaisia...mun ex-miehellä myös uus ja ovat jo kihloissa, yhten muuttavat kesällä. Mietin miten hän saattoi sitoutua noin pian eron jälkeen, miten, miksi...kysymykset eivät lopu. En haluaisi jäädä vatvomaan tätä kaikkea loppuelämäkseni, sillä minulla on vielä haaveita. Kaipaisin kovasti ystävää, samassa tilanteessa elävää. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin. Lisäksi toivoisin kovasti seuraa niihin viikonloppuihin kun olen yksin, sillä yksinäisyys on välillä sietämätöntä eikä aina viitsi tuppantua perheellisten ystävien seuraan viikonloppuisin...huokaus tätä taakkaa :(

nuppu2 kirjoitti:

Tarinasi kuulostaa tutulta. Olen samanikäinen ja eronnut reilu vuosi sitten 13v. parisuhteesta. Kaksi lasta, isä toimii viikonloppuisänä joka toinen vkonloppu. Tuntuu siltä ettei tästä toivu ikinä, avioliitto oli minulle kaikki kaikessa. Siltikin mietin usein miksi menimme yhteen kun olimme niin erilaisia...mun ex-miehellä myös uus ja ovat jo kihloissa, yhten muuttavat kesällä. Mietin miten hän saattoi sitoutua noin pian eron jälkeen, miten, miksi...kysymykset eivät lopu. En haluaisi jäädä vatvomaan tätä kaikkea loppuelämäkseni, sillä minulla on vielä haaveita. Kaipaisin kovasti ystävää, samassa tilanteessa elävää. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin. Lisäksi toivoisin kovasti seuraa niihin viikonloppuihin kun olen yksin, sillä yksinäisyys on välillä sietämätöntä eikä aina viitsi tuppantua perheellisten ystävien seuraan viikonloppuisin...huokaus tätä taakkaa :(

Lue lisää

Hei, joo ymmärrän sua hyvin. Ihmettelen että miten sitä voi sitoutua niin vakavasti ja muuttaa yhteen jo niin pikaisesti eron jälkeen. Jos haluat, voisimme vaihtaa vaik mailiosoitteita tai puh.numeroita, jos siis haluat enemmänkin vaihtaa ajatuksia tms.

Varmaankin totta, mitä kirjoitit.
Olen pohtinut, että mitä tunteita jättäjä tuntee. Onko hänellä ahdistusta, epäonnistumisen tunnetta, katkeruutta?
Pääseekö jättäjä aloittamaan uuden elämän vain oven sulkemalla ja palautamalla avaimen? Sittenkö on niinkuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan?

onko mitään tuntemuksia kirjoitti:

Varmaankin totta, mitä kirjoitit.
Olen pohtinut, että mitä tunteita jättäjä tuntee. Onko hänellä ahdistusta, epäonnistumisen tunnetta, katkeruutta?
Pääseekö jättäjä aloittamaan uuden elämän vain oven sulkemalla ja palautamalla avaimen? Sittenkö on niinkuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan?

Lue lisää

Jättäjä on yleensä se, joka kantaa tiedostamattaan tai tietoisesti syylisyyden taakkaa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Jättäjä on todennäköisesti jo pitkään tehnyt työtä lopullisen eropäätöksen eteen. Hän on ehkä antanut erilaisia merkkejä, joita toinen puolisko ei joko ole ymmärtänyt tai ei ole halunnut tulkita oikein.

Se voi näyttää siltä, että jättäjä vain sulkee oven ja aloittaa uuden paremman elämän, mutta kyllä jättäjäkin joutuu elämään oman eroprosessinsa läpi. Jos eron hetkellä tunteekin helpotusta ja vapautusta, nousevat asiat myöhemmin esiin. Ehkä siinä uudessa suhteessa sitten myöhemmin.

tuskin pystyy kirjoitti:

Jättäjä on yleensä se, joka kantaa tiedostamattaan tai tietoisesti syylisyyden taakkaa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Jättäjä on todennäköisesti jo pitkään tehnyt työtä lopullisen eropäätöksen eteen. Hän on ehkä antanut erilaisia merkkejä, joita toinen puolisko ei joko ole ymmärtänyt tai ei ole halunnut tulkita oikein.

Se voi näyttää siltä, että jättäjä vain sulkee oven ja aloittaa uuden paremman elämän, mutta kyllä jättäjäkin joutuu elämään oman eroprosessinsa läpi. Jos eron hetkellä tunteekin helpotusta ja vapautusta, nousevat asiat myöhemmin esiin. Ehkä siinä uudessa suhteessa sitten myöhemmin.

Lue lisää

Noin se varmaan meneekin.
Ulkoisesti näyttää, että menee lujaa ja hyvin. Itse olen "erotettuna" oppinut jo olemaan yksin, enkä tunne enää suurta surua tai tuskaa, enkä sääli itseäni. Minä olen lopultakin aika vahva ja vastaan itse omasta elämästäni. Enkä myöskään kanna kaunaa exälle.
Se ihmetyttää, että kun exän näkee ja koettaa jutella, niin hän käyttäytyy ylimielisesti, välttelee katsekontaktia ja aina on kova kiire.
Mietinkin sitä, että sattuuko hänen sisimpäänsä vasta nyt kauan jälkeenpäin va häpeääkö hän asioita joita eki.

tuon suuntaista kirjoitti:

Noin se varmaan meneekin.
Ulkoisesti näyttää, että menee lujaa ja hyvin. Itse olen "erotettuna" oppinut jo olemaan yksin, enkä tunne enää suurta surua tai tuskaa, enkä sääli itseäni. Minä olen lopultakin aika vahva ja vastaan itse omasta elämästäni. Enkä myöskään kanna kaunaa exälle.
Se ihmetyttää, että kun exän näkee ja koettaa jutella, niin hän käyttäytyy ylimielisesti, välttelee katsekontaktia ja aina on kova kiire.
Mietinkin sitä, että sattuuko hänen sisimpäänsä vasta nyt kauan jälkeenpäin va häpeääkö hän asioita joita eki.

Lue lisää

mukaan.tässä nyt parin vuoden erossa olon jälkeen olen ihmetellyt ex-vaimon(jättäjä) käytöstä,alun ylimielisyys on kyllä karissu,muuttunut itkuiluksi ja räkätykseksi.kun olen antanut olla hänen rauhassa ja hänellä on uusi hurmakin,niin ei pitäisi olla mitään valittamista.

ffgg kirjoitti:

mukaan.tässä nyt parin vuoden erossa olon jälkeen olen ihmetellyt ex-vaimon(jättäjä) käytöstä,alun ylimielisyys on kyllä karissu,muuttunut itkuiluksi ja räkätykseksi.kun olen antanut olla hänen rauhassa ja hänellä on uusi hurmakin,niin ei pitäisi olla mitään valittamista.

Lue lisää

Mies lähti 5kympin villityksessä kovaan kiitoon ja kaikki arkinen oli sen jälkeen mitätöntä. Avioero oli hänen mielestään ainoa vaihtoehto, vaikka itse yritin ehdotella erilaisia pitkän suhteen parannuskeinoja. Viimein luovutin ja annoin nk. luvan, joka oli exälleni tärkeää koska hän halusi viestittää ulkopuolisille tätä "erosimme sovussa" -mantraa ja kuinkä hän on loistavissa väleissä exänsä kanssa. Itse päätin suurimman jätetyn tuskan hetkellä hakea terapia-apua, joka pikkuisen auttoikin. Luin aihetta koskevaa kirjallisuutta ja yritin mennä päivä kerrallaan. Paras päätökseni oli osallistua 10 vkon eroseminaariin, jossa moni asia loksahti kohdalleen. Exäni olisi halunnut pitää enemmän yhteyttä, vaikka hänellä oli jo uusi suhde katsottuna valmiiksi. Sanoi, ettei aio koskaan sanoa pahaa sanaa minusta ja halusi sillä varmaan sanoa, etten minäkään sanoisi hänestä. No, enpä ole lähtenyt loanheiton tielle, vaikka ehkä aihettakin olisi ollut. Hän soitteli, tarjosi apuaan, halusi keskustella lapsista, yhteisistä ystävistä, työasioistaan ja oli kovin sovittelevainen. Itse olin pidättyväisempi. En pitänyt häneen oma-aloitteisesti yhteyttä ja tavatessa pyrin olemaan viileän etäinen, silti ystävällinen. Koville se otti. Ajattelin, että koska ollaan kerran erottu, niin on turha roikkua vanhassa. Se oli minulle hyvä päätös. Nykyään exä ei lasten mukaan voi ihan hyvin. Stressaa kuulemma, ei ole enää onnensa kukkuloilla, töissä on kaikenlaista harmia ja kaiken huipuksi on alkanut kehuskella lasten siellä ollessa exäänsä eli minua milloin mistäkin asiasta nyxänsä kuullen. Samoin on alkanut kysellä lapsilta kuulumisiani, menemisiäni ja tulemisiani - lapset ovat siis jo aikuisia.

onko mitään tuntemuksia kirjoitti:

Varmaankin totta, mitä kirjoitit.
Olen pohtinut, että mitä tunteita jättäjä tuntee. Onko hänellä ahdistusta, epäonnistumisen tunnetta, katkeruutta?
Pääseekö jättäjä aloittamaan uuden elämän vain oven sulkemalla ja palautamalla avaimen? Sittenkö on niinkuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan?

Lue lisää

Suunnittelin avioeroa 10 vuotta, kuten naisella on tapana..aviomies ei aavistanut mitään..vasta toisen tullessa elämääni hän heräsi.
Nyt, kun sain eroasiani kuntoon 32 avioliittovuoden jälkeen, rakastajani säikähti ja jätti minut..nyt asun yksin ikiomassa kodissani..joskus tunnen yksinäisyyttä ja katkeruutta lähinnä hylkääjälleni, mutta en haudo kostoa, koska kokemuksesta tiedän, että ELÄMÄ kostaa ja anteeksianto on helpoin tapa unohtaa...
ps. huomasin myös onnekseni, että osaan vielä ihastua tulisesti, mutta en halua kattoni alle nyt miestä asumaan..vielä..nuolen haavojani..

Oma kokemukseni erosta oli tosi vaikea.
Itse en ollut eron alullepanija,tarkoittaa asioita
jotka johtavat eroon.Olin mennyt naimisiin elääkseni
saman miehen vaimona lopun elämääni,muut ei tulleet mieleenkään. Siksi kai koen sen vaikeana.
Tunnesiteitten katkaiseminen kesti viisi vuotta.
Enkä ymmärrä sitä että mies voi aloittaa heti uuden suhteen ja vie ongelmansa siihen! Sekin päättyy varmuudella eroon!

Oma kokemukseni erosta oli tosi vaikea.
Itse en ollut eron alullepanija,tarkoittaa asioita
jotka johtavat eroon.Olin mennyt naimisiin elääkseni
saman miehen vaimona lopun elämääni,muut ei tulleet mieleenkään. Siksi kai koen sen vaikeana.
Tunnesiteitten katkaiseminen kesti viisi vuotta.
Enkä ymmärrä sitä että mies voi aloittaa heti uuden suhteen ja vie ongelmansa siihen! Sekin päättyy eroon!

ei koskaan ennen yksinäinen kirjoitti:

Suunnittelin avioeroa 10 vuotta, kuten naisella on tapana..aviomies ei aavistanut mitään..vasta toisen tullessa elämääni hän heräsi.
Nyt, kun sain eroasiani kuntoon 32 avioliittovuoden jälkeen, rakastajani säikähti ja jätti minut..nyt asun yksin ikiomassa kodissani..joskus tunnen yksinäisyyttä ja katkeruutta lähinnä hylkääjälleni, mutta en haudo kostoa, koska kokemuksesta tiedän, että ELÄMÄ kostaa ja anteeksianto on helpoin tapa unohtaa...
ps. huomasin myös onnekseni, että osaan vielä ihastua tulisesti, mutta en halua kattoni alle nyt miestä asumaan..vielä..nuolen haavojani..

Lue lisää

jättäjä ja jätetty
ei koskaan ennen yksinäinen 30.3.2009 klo 16.10
----------

Ihan vaan mielenkiinnosta kysysin et jos tajusit 10v aikasemmin et ol ongelmia, miks et yrittäny korjata. Mä kuulun siihen ihmisryhmään joka olettaa että täysjärkiset ihmiset pystyy puhumaan asiosta.

Meillä se ei onnistu koska ex oikeesti oli lentohullu lähtiessään. Mut jos sä kerran olit 10 v niin ettet ollu koko aika raudoissa, olishan siinä ollu mahiksia puhua.


Kyl kai säki tajuut et sun o aika vaikeeta saa parempaa miestä 50 kymppisenä mitä sait 20. Siin on pikkase ikäpisteitä menny. Siispä järel ajateltuna olis ollu parempi uudelleen kouluttaa se paras mihin sul o mahiksia kun ettii valamiiks kulutettuu.

.

Jussi__777 kirjoitti:

jättäjä ja jätetty
ei koskaan ennen yksinäinen 30.3.2009 klo 16.10
----------

Ihan vaan mielenkiinnosta kysysin et jos tajusit 10v aikasemmin et ol ongelmia, miks et yrittäny korjata. Mä kuulun siihen ihmisryhmään joka olettaa että täysjärkiset ihmiset pystyy puhumaan asiosta.

Meillä se ei onnistu koska ex oikeesti oli lentohullu lähtiessään. Mut jos sä kerran olit 10 v niin ettet ollu koko aika raudoissa, olishan siinä ollu mahiksia puhua.


Kyl kai säki tajuut et sun o aika vaikeeta saa parempaa miestä 50 kymppisenä mitä sait 20. Siin on pikkase ikäpisteitä menny. Siispä järel ajateltuna olis ollu parempi uudelleen kouluttaa se paras mihin sul o mahiksia kun ettii valamiiks kulutettuu.

.

Lue lisää

lue viesti yli30vuottaminäkin...sitten on paras olla yksin vaan...

kyllä
karski3 30.3.2009 klo 14.44
   Mä olen päässyt jo yli, vaikka ei olla vielä edes erottu.    

---

No, vaihtoehtoja on uskoakseni useita. Pari mitä minulle mieleen tulee.

1. Kävelet naru kädes metäs ja rukoilet et anna voimaa olla tekemättä kiikkuu.

2. Olet todellakin narsistinen psykopaatti.

Ja ota huomioon, sitä ei voi tietää ennen kuin tilanne on päällä. Jos multa olis kysytty kuukausi etukäteen, olisin todennut että ei täyspäiset noin menettele mutta jos menee, menköön, ei kai se mu asia oo. Kyllä se vaan oli. Ja on hiukka vielläkin.

.

Erosta ja entisestä liitosta ei koskaan pääse eroon. Niin kuin ei pääse mistään omaan menneisyyteen liittyvästä. Ne on asioita, jotka ovat muokanneet meistä sellaisia kuin nyt olemme. Mutta se, selviytyykö erosta uuteen elämään virheistään oppineena, on meillä omissa käsissämme. Sä voit juuttua johonkin entiseen ja kieltää itseltäsi mielekkään tulevaisuuden, mutta sä voit valita myös toisin. Ero on kova paikka ihmisen elämässä ja vetää pohjamutiin, mutta niin on läheisen kuolema ja muutkin isot menetykset. Silti ihmiset toipuvat niistä ja elämä jatkuu. Luopumaan opettelu on kova läksy, mutta se kannattaa koska elämä on yllätyksiä täynnä, jos vain antaa itselleen mahdollisuuden.

mutta mun mielestä mustasukkaisuus on osa rakkautta. mustasukkaisuudella osoitetaan, että välitetään toisesta.

Hei haloo, jos olet oikeasti rakastanut toista, sen toisen menettäminen repii ison palan irti sun sydämestä. Eikä jätetty mitenkään välttämättä ala katkeroitua tai pommittaa viesteillä exäänsä. Kumoat itse väitteesi...

-Ed-

Ei siinä mene kuin vajaa sekuntti aikaa, koska se "paska" on muhinut jo valmiiksi siellä kammiossaan.
Siis tipautus aika ja helpotus sen jälkeen. Hups, sluts.

Onneks heivasit ei ole kiva olla ylipoistossa:)

...Ollut naimisissa pitemmän aikaa niin kyllä eron käsittelyyn kulluu n.5 vuotta.

Ero ei ollut helppoa, aviossa 22 v vuosi siinä meni mutta eipä tehnyt uuttakaan ottaa.
Nyt seurustelen miehen kanssa, mutta muistot on mielessä entisestä, olihan siinä ihanaakin aikaa.
Toivon sinulle, että kuulostele itseäsi ja teet kuin sinusta hyvältä tuntuu mutta ystäviä kannattaa olla, joille kertoo huolia, murheita ja ILOJA

Vai vie poispotkitulta mieheltä 7 vuotta toipua!
Mihinkähän tällainen lausunto perustuu? Täytyy
olla miehellä elämä tosi sekaisin, jos ei nopeam-
min toivu, vaikka akka olisi antanut kenkää. Elä-
mä menee hukkaan, jos kauan suree. Itse en ole erotessani (ainakin kymmenen)surrut paitsi, kun
pojan äiti sekosi ja jouduin lähtemään. Onneksi
pojan tapaaminen 1-vuotiaasta asti oli hienointa
aikaa, enkä murehtinut eroa psykopaatista. Paras
ajatella, ettei ero ole kuolemantuomio, vaan alku
uuteen ja parempaan suhteeseen.

Haahahah! koitat olla maailman kärsinein? älä naurata. molemmat olen kokenut ja voin sanoa, että kuolema oli paljon raskaampi...

.-.-.-.--------- kirjoitti:

Haahahah! koitat olla maailman kärsinein? älä naurata. molemmat olen kokenut ja voin sanoa, että kuolema oli paljon raskaampi...

Me synnymme ja kuolemme, siinä on ihmisen koko elämänkaari.

Siihen väliin sitten mahtuu kaikenlaista mukavaa ja ikävää. Jos ikäviä asioita rupeaa liiaksi märehtimään, niin oma elämä on yhtä kurjuutta. Positiivisella asenteella pärjää pitkään.

Länsimaissa kuolemasta on tehty "hirveä" asia, mutta sille ei voi mitään, kukaan ei ole vielä jäänyt elämään ikuista elämää...

kuuluu asiaan kirjoitti:

Me synnymme ja kuolemme, siinä on ihmisen koko elämänkaari.

Siihen väliin sitten mahtuu kaikenlaista mukavaa ja ikävää. Jos ikäviä asioita rupeaa liiaksi märehtimään, niin oma elämä on yhtä kurjuutta. Positiivisella asenteella pärjää pitkään.

Länsimaissa kuolemasta on tehty "hirveä" asia, mutta sille ei voi mitään, kukaan ei ole vielä jäänyt elämään ikuista elämää...

Lue lisää

No niin kuuluu kärsimyskin tänne. Ihan siinä missä kuolemakin. Typerää vain tuommoinen kärsimysten vertailu: aah, kärsin enemmän kuin sinä ku oon eronnut! Kuolema on ehkä luonnollinen, mutta sitäkin järkyttävämpi tapahtuma. Ehkä juuri siksi, koska kaikki loppuu. Luonnollisuuskin on täysin kyseenalainen kuolemasta. Kuolemia on niin erilaisia.

Mieluummin huono elämä kuin hyvä kuolema. Sanoo viisas sananparsi.

kuuluu asiaan kirjoitti:

Me synnymme ja kuolemme, siinä on ihmisen koko elämänkaari.

Siihen väliin sitten mahtuu kaikenlaista mukavaa ja ikävää. Jos ikäviä asioita rupeaa liiaksi märehtimään, niin oma elämä on yhtä kurjuutta. Positiivisella asenteella pärjää pitkään.

Länsimaissa kuolemasta on tehty "hirveä" asia, mutta sille ei voi mitään, kukaan ei ole vielä jäänyt elämään ikuista elämää...

Lue lisää

siinä on positiivinen asenne ja olen ihan sama mieltä. yks suhde kuolee, seuraava antaa huomattavasti enemmän elämäniloa. elämä pitää elää eikä roikkuu vanhassa. hyvää kevätjatkoa kaikille!

uus nainenkin saa vielä kokea sen henkisen väkivallan mitä säkin jos ihme ei oo tapahtunut, ehkä kannattais enemmänki sääliä..
On olemassa miehiä jotka ei oo väkivaltaisia henkisesti eikä fyysisesti, suurempi mahdollisuus sulla on onneen uuden miehen kanssa kun jos oisit jäänyt siihen suhteeseen.

mä jätin sen ennenkuin se ehti jättää mut! :)

Työstät eron itsellesi valmiiksi ja jätät toisen tyhjän päälle? Tätä se on kun ihmiset ajattelevat vain itseään, ei ihme että on paljon katkeria eroja! Olisiko kannattanut työstää sinäkin aikana suhteenne ongelmaien ratkaisua?

Huippu olet kirjoitti:

Työstät eron itsellesi valmiiksi ja jätät toisen tyhjän päälle? Tätä se on kun ihmiset ajattelevat vain itseään, ei ihme että on paljon katkeria eroja! Olisiko kannattanut työstää sinäkin aikana suhteenne ongelmaien ratkaisua?

Lue lisää

Olet oikeassaa - se, että työstää eron valmiiksi ja sitten häipyy on pettämistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos joskus on edes vähän siitä kumppanistaan tykännyt, niin eikö voisi kertoa tuntemuksistaan kun niitä alkaa tulla. Jos ei suostu kuuntelemaan, niin kulkee sitten vain perässä ja antaa kaiken paskan tulla kerralla ulos.
kyllä toista ihmistä voi sen verran kunnioittaa, ettei häntä jätä puolen päivän varoitusajalla.

Huippu olet kirjoitti:

Työstät eron itsellesi valmiiksi ja jätät toisen tyhjän päälle? Tätä se on kun ihmiset ajattelevat vain itseään, ei ihme että on paljon katkeria eroja! Olisiko kannattanut työstää sinäkin aikana suhteenne ongelmaien ratkaisua?

Lue lisää

Sehän on tosiasia, että rakkaus loppuu avioliitossa joskus..jotkut elävät pitkään yhdessä omaisuuden tai muiden arvostuksen vuoksi kulissiavioliitossa tai säälistä toista kohtaan;onhan hän lasteni isä/äiti jne..siksi omaa rooliaan työstää vuosia..tekee itselleen selväksi..onko tämä oikein..
eron jälkeen moni mies ei pysty elämään yksin, vaan etsii uuden kumppanin heti,mitä nainen harvoin tekee..

aika erota kirjoitti:

Sehän on tosiasia, että rakkaus loppuu avioliitossa joskus..jotkut elävät pitkään yhdessä omaisuuden tai muiden arvostuksen vuoksi kulissiavioliitossa tai säälistä toista kohtaan;onhan hän lasteni isä/äiti jne..siksi omaa rooliaan työstää vuosia..tekee itselleen selväksi..onko tämä oikein..
eron jälkeen moni mies ei pysty elämään yksin, vaan etsii uuden kumppanin heti,mitä nainen harvoin tekee..

Lue lisää

Ei tänä päivänä kannatte elämäänsä säälin vuoksi elää,kyllä sen verran pitää itsestä tykätä että voi kaikki vanhan jättää taakseen ja nollata elämän uudelleen,jos se kerran kolmen kymmenen avioliittovuoden jälkeenkin aina vain tökkii,niin ei muutako onderoll ja menoks..

ja pahaa sellaista kirjoitti:

Olet oikeassaa - se, että työstää eron valmiiksi ja sitten häipyy on pettämistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos joskus on edes vähän siitä kumppanistaan tykännyt, niin eikö voisi kertoa tuntemuksistaan kun niitä alkaa tulla. Jos ei suostu kuuntelemaan, niin kulkee sitten vain perässä ja antaa kaiken paskan tulla kerralla ulos.
kyllä toista ihmistä voi sen verran kunnioittaa, ettei häntä jätä puolen päivän varoitusajalla.

Lue lisää

...noin 2 vuottakin on aika hyvin. Tosin tuolloin ei ole kyse vielä lähtemisestä, välttämättä. Kenties eroon päädytään jopa yhdessä, mikäli keskusteluyhteys jollain tasolla toimii.Jos toinen ei kuuntele tai keskustele, niin 2 vuotta on armollinen aika toiselle miettiä....

Erosta ylipääseminen aika riippuu varmaan ihmisestä, pitkästä suhteesta kyseen ollen kauemmin kuitenkin. Ovatko välit hyvät eron jälkeen, riippuu varmaan siitä, onko molemmat kyenneet työstämään osuuttaan keskinäisen parisuhteensa kariutumiseen - ymmärtäen myös syyt.

Kyllä jätetyksi tuleminen on yksi traagisimpia juttuja ihmiselämässä, se murskaa itsetunnon, tappaa pitkälle elämänhalun, tuntuu et kaikki se elämäsä, mikä oli rakasta ja jonka eteen oman ymmärryksensä mukaan parhaansa teki, meni kuin tsunamin pyyhkäisemänä sileäksi ja huuhtoutui pois..
Elämään astui näköalattomuus, elämänaluttomuus, erittäin raastavat sisäiset tunnot, ikävä, kaipaus, viha, hoitavan sylin tarve, jne, jne.. ja erittäin ristiriitaiset tunteet vatakkaista sukupuolta kohthtaan, toisaalta kaipaus naisen puoleen ja toisaalta ääretön epäluulo ja epäluottamus...tyylin; "Ovatko ne kaikki niin tuulellakäyviä ja tunteittensa heiteltäviä että yli 10v avioliitto pistetään tosta vaan sileäksi, kaiken maailman meriselitysten kera..."

Pohjaton määrä nousee miksi-kysymyksiä...ja mies joutuu useimmiten etävnahemman asemaan, siinä myös vuotaa lukematomat kyyneleet kun on omaa lasta/psia eikävä jne..

Kyllä tuli tutuksi myös itsetuhoiset ajatukset, ainoastaan kaksi ajatusta varjeli pahemmalta, toinen oli se että tiesin että oma rakas tyttö tarvitsee vielä isää ja toinen se että en halunnut astua Luojani eteen tekemällä "iskariotit", heittämä'llä pyyhkeen kehään..

Ja nyt, kun 9.vuosi erosta on alkamassa, huomaan että siitä on kuitenki aika hyvin selvinnyt, elämän sirpaleet ovat kootut, ehkä "saviruukku" on entistä lujempi, kun se on kerran murskattu ja jauhettu palasiksi ja muovattu uudelleen käyttöastiaksi ja ahistuksen tulessa poltettu lasipintaiseksi, ei vieläkään virheettömäksi, mutta ehkä käyttökelpoisemmaksi kuin ennen eroa...toivon nin.

Eroksiisissä olevalle sanoisin oman kokem. pohjalta;
-tarvit ainaki 2-3 ihmistä, joiden kanssa saat käydä asioitasi vaikka miljoon kertaa läpi.
-jos sinulla on vakituinen työ, pidä siitä kiinni, se säännöllisyydessään pitää sua elämässä kiinni ja antaa rytmiä elämään.

-älä vihanpuuskassakaan tee sellaisia tekoja joita joudut katumaan, vihastumisen tunteet saat puhua ulos, mutta fyysiselle asteelle älä mene.

-ei ole huono v-ehto hakea ammattiapua jos tarvii, perheasiainneuvottelukeskuksesta tai erotyhmiistä saat vertaistukea.

-laastarisuhteet sotkevat vaan yleensä asioita, ei ihminen ole siinä rikkinäisyydessään valmis mihinkään kestävään uuteen suhteeseen.., tod.näk. tulee vaan uusia haavoja, niin itselle kuin kumppanillekin.
-jos itse olet eron aiheuttanut toilailluillasi, mene itseesi, tunnusta osuutesi, pyydä anteeksi ja koeta korjata se mikä korhattavissa on...mene tarvittaessa vaikka sielunhoitoon papin luo, tunnusta asiat jotka painavat ja saat synninpäästön....sitte saat vapautua syyllisyydestä ja saat voimavaroja muttuneeseen elämäntilanteeseesi.

Jos olet taas tullut kelvottomin perustein jätetyksi niin se toinen kantaa syyllisyyttä...ajallaan saat voiman antaa hälleki anteeksi, se voi viedä kuukausia..jopa vuosia, mutta pyri siihen..kelvottomin syin liiton rikkoneeelle se tie pitkässä juoksussa raskaampi on...Luoja olkoon hällekin keran armollinen...ja ehkä hänki on joidenki aiemmin sattuneiden asioitten uhri ja ei elämässään muuhun pystynyt...kaikkeen ei ole vastauksia meillä tässä elämässä. (munki kohalla eksä pyysi anteeksi, on sittemmin kihlautunut uuden miehen kanssa)

-viinalla asiat ei ainakan parane, itse menin usein luontoon, esim. myrskyisän meren rannalla istuin paljon..."vain jäinen tuuli tunteeni viiltää pois"-lauletaan vanhassa "Pettäjän tie"-tangossa, jotakin samaa sain itseki kokea luonnon täyshoidossa.

-rankojen tunteitten purkaminen onnistuu osin "toimintaterapian" avulla, itse asuin jnkn aikaa syrjempänä ja yksinäisyydessä, remppasin siellä vanhaa taloa, siihen purin osan sisäisestä kivusta, tuskasta ja agressioista..

-Itse luin myös Raamatun Psalmeja, niissä puhutaan paljon ihmisen ahdistuksesta ja siellä ei veirasteta rajujakaan ja viiltävän rehellisiä tuntoja ja niiden ulos puhumista, huutamistakin...ja niiden kautta itse Luoja saattaa alkaa hoitamaan särkynyttä lastaan, Hän ei hylkää eikä jätä vaikka ihminen sen saattaa tehdäkin...ehkä omista kivuistaan johtuen.

-vihaan, kaunaan ja katrkeruuteen ei tulisi jäädä, sellaisten myrkkytunteitten pysyvä povessaan kantaminen on sama kuin kantas tulta kuluttavaa tulta povessaan tai syöpäkasvainta, se myrkyttää oman sydämen ja myös rassaa pahasti lähipiiriä joille sitä myrkkysappea lopulta alkaa vuodattamaan...ja on erotettava vihastumisen tunteet jne, kestovihan ja kaunan kantamisesta, eninmainitut ovat ok- jälkimmäinen asenne johtaa oman elämän myrkyttymiseen.

No olisi paljonki ajatuksia, lopetan tähän...toivotan sinulle eron tuskissa kipuileva voimia, jokainen kestetty hetki on takana, eikä enään palaa sinua piinaamaan..kestä ystävä, kestä...itke itkusi, sure surusi, tuskan maaperästä ja menetysten erämaasta puhkeaa ajallaan uutta kaunista kasvustoa, vielä saat sanoa, "Kiitos elämän lahjasta", saat todeta että' elämä kantaa, linnut laulavat ja ehkä uusi rakkaus saa sijaa sydämessäsi!

Hups, kirjoitus venyi...sulle ystävä joka nyt sairastat eroa, sulle lämmin ystävän halaus, jaksa kule vielä, sen helvetillisen korpitaipaleen läpi olemme me monet selvinneet, se on kyyynleten tie ja ahistusten polku, mutta ne kyyneleet ovat ravinteina jollekin kauniimmalle...ajallaan, älä luovuta, elämälläsi on kuule tarkoitusta vielä, kovastikin on!

Omalla kohalla eka vuosi oli ihan pimeä, seuraavana näkyi välillä valoakin...nyt on tosiaan mennyt 8v, nyt olen alkanut tutustumaan yhteen naiseen ja pyrimme rakentamaan suhdettamme ensisisijaisesti henkisen yhteyden ja perustan rakentamisen kautta...läheisyyski on tärkeetä, mutta se sektori ei saa muodostua keskipisteeksi, jos se tulee liian keskeiseski niin laaja-alaisempi tutustuminen yleensä tyssää silloin ja suhteen jatkoennuste on huono...hiljaa hyvä tulee, pelkoon ja sitoutumiskammoon ei kandee lopuksi ikää jäädä....elämä on liian arvokas asia sellaiseen tuhlattavaksi.

Halaus sulle ja kaiken armon Jumala sinua hoitakoon, tukekoon ja vahvistakon...kyllä sinä selvitä, sua autetaan!


T: Mies Oulusta, itseki sen h..tin kokenut, mutta nyt jo hymyilevä mies ja paljon "rikkautta" elä'määnsä sen asian kautta saanut..pääomaa, josta ei ollut hajuakaan enen kuin se tsunami tai keskiraskaan heittimistön tuli-isku tuhosi kaiken...mutta "Rovaniemi" on taas rakennettu, vaikka vihan liekit sen aikanaan maahan syöksi ja tuhkaksi muutti...

Älköön kukaan heppoisin perustein toistaan jättäkö, kun tekisimme toisillemme niin kuin toivoisimme itsellemme tehtävän niin moni erotragetia seurannaisvaikutuksineen(lapset kantaa rankan kuorman) vältettäisiin..

Itselläni 17 vuoden avioliitto päättyi kuin seinään, mies löysi toisen ja lähti niiltä sijoiltaan. Menin niin shokkiin, että onneksi työterveyslääkäri antoi lääkkeitä tasaamaan oloa, sillä lasten elämän oli kuitenkin jatkuttava, ja ohjasi psykologin pakeille. Nyt tuosta on aikaa vähän vajaa vuosi, ja koen olevani jo vahvoilla, mutta työtä se on vaatinut. Ei saa hävetä avun hakemista silloin kun sitä tarvitsee !!! Kaikilla ei tietenkään ole työterveyshuoltoa tai vastaavaa, mutta kyllä apua on saatavissa muualtakin. Ja totta on myös se, mitä monet ovat kirjoittaneet, että pitää päättää selvitä. Hymyä huuleen vaikka syrän märkänis rinnassa. Energiaa kannattaa tuhlata sellaisiin asioihin, joihin voi vaikuttaa, eikä sellaisiin, joille ei mahda mitään !

Pitkä aviliitto ei tuossa ajassa unohtu viellä yhtään.Kyllä se vie 5 vuotta vähintään,ennen kuin alkaa olla selvillävesillä kutakuinkin.

Voisin kertoa oman erotarinani mutta nyt seitsemänvuoden jälkeen olen jo senverran järjissäni että enpä enää kaivele koko asiaa.
Katkera olen entiselle vaimolleni se on tunne mikä on jäljellä 32 vuoden avioliitosta.

Niinpä. Täytyy sanoa että nyt tuli tekstiä joka toi omat kokemukset mieleen. Itselläni on hyvin selvästi havaittavissa että vaikka sinänsä olen "pääsyt" erosta yli (tapahtui noin 2.5 vuotta sitten)niin tunteen entistä kihlattuani kohtaa eivät koskaan ole kadonneet. Aina välilä kaipaus häntä kohtaan nouseen jostain syvältä. Silti tunne ei enää ole ahdistava. Ehkä hieman surullinen mutta silti se saa minut jotenkin erikoisella tavalla hyvälle mielelle.

Itse en ole vielä halunnut aloittaa uutta suhdetta vaikka tilaisuuksia on ollutkin. Jotenkaan sitä ei kuitenkaan ole vielä valmis päästämään toista ihmistä uudelleen lähelleen sillä suhteessa tulee kuitenkin paljastettua niin paljon omasta itsestään että luottamuksen löytäminen muihin ihmisiin kestää aikansa. Lisäksi vakavan suhteen aloittaminen vaatii paljon energiaa kun kaksi ihmistä yrittää yhdistää elämänsä, tapansa ja toiveensa. Tällä hetkellä en vaan halua vielä aloittaa kyseistä prosessia vaan nautin elämästä kunnes oikea hetki suhteelle taas koittaa.

toipuminen kesti noin vuoden. Sen jälkeen huomasin että kyllä tästä selviää. Minulla vaimo uhkasi erolla kaksi vuotta, mutta minä lopulta hain eroa kun vaimo petti minua jo useamman kerran, eikä olisi halunnut millään erota.

Toipuminen erosta on yksilöllistä. Joku ei toivu koskaan, toiset taas aika pian.

Erosta yli pääseminen ei aina onnistu omin voimin. Toi on varmaan aika tavallinen tilanne, että eron jälkeen oma tunne-elämä on jäässä. Eron kokenut pelkää omia tunteitaan eikä uskalla asettua alttiiksi uudelle suhteelle. Pelkää torjumista, epäonnistumista, hylätyksi tulemista. Tällä tavoin tehokkaasti estää itseltään mahdollisuuden täyteen ja onnelliseen elämään.

Olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa n.neljä vuotta.Sitä ennen olin parisuhteessa vajaat kaks vuotta,en ole päässyt siitä yli vieläkään. Silloin kaikki oli hyvin....Nykyinen on minulle vain korvike...

Raakaa yleistystä, mutta noin kolmen vuoden päästä useimmilla on uusi kumppani.

Tarkoitatko sanoa, että miehillä ei ennen ollut kosolti murheita, kun eukoilla ei ollut vapautta. Mites sitten eukkojen murheitten laita oli?

Miten se voi olla mieheltä pois, jos nainen saavuttaa taloudellista ja sen mukana myös muunlaista itsenäisyyttä. Mikä siinä niin pelottaa, että pitää heittäytyä ihan hölmöksi ja päälle syyllistää naisia millä asialla milloinkin. En ymmärrä miten lasten päivähoidostakin on tehty joku hirveän tuhoisa asia. Kun minä hyvän koulutuksen hankkineena ja ansiotyössä käyvänä äitinä lähden töistä, käyn hakemassa lapsen päivähoidosta ja menen kotiin, niin kyllä minä kaiken vapaa-aikani perheeni kanssa vietän ja lapseni hoidan ja kasvatan.

En ymmärrä sitäkään, ettei isä muka olisi yhtä lailla vastuussa lastensa hyvinvoinnista ja huolehtimisesta. Miksi lasten kärsimyksen aiheuttajana ja koston kohteena olisi vain äiti.

Ryhdistäytykää miehet ja lopettakaa tuon sortin ruikutus. Maailma muuttuu, naisten asema yhteiskunnassa muuttuu - miksei mies muka suostu muuttumaan samaan tahtiin. Naiset ovat kiinnostuneita itsenäisistä, itsetuntoisista miehistä - ei ruikuttajista eikä narisijoista.

Joo. tässä sitä nyt ollaan, minkä en olis ikinä uskonu mulle käyvän, Vaimo heitti eropaperin syliin ja sano et kirjoita tohon nimes, mä haluun eron!!! 20 vuotta naimisissa ja hön haluaa omaa vapautta ja sitä ettei tarvii kellekkään selitellä menojaan!!! sattuu niin pirusti että oksettaa, rintaa repii ja olen aivan pihalla. Meillä on nuorin lapsi 9v ja pelottaa kuinka se jaksaa kun ei minulla ole mitään välineitä häntä tällä hetkellä tukea. Vaimo ei suostu terapiaan, ei kuulemma tarvii mitään apua, haluaa vaan pois ja sitten kaikki on kunnossa.. eihän elämä näin voi loppua, kaikki se mitä on koettu ..tuska repii sisukset rinnasta ja itkulle ei tule loppua. Kaikki kertoo että kyllä siitä toipuu... miten kertokaa se mulle. Kaikki unelmat ja haaveet on lyöty pirstaleiksi yhdessä hetkessä ja toinen on kuin kiveä rinnalla. ei ole mitään sanottavaa enää minulle ja ei anna minunkaan puhua, sanoo vain että oisit puhunu aikaisemmin, nyt se on liian myöhäistä.. tuo se sitte vasta raastaakin.. jos oisinkin voinu pelastaa tämän aikaisemmin. Miks en ole ymmärtänyt että hänellä on paha olla, ei ole sitä kyllä sanonutkaan. Minä aikuinen mies en ole enää mitään.. eihän tätä tuskaa voi edes kuvailla.. kyyneleet valuu taas poskille on pakko mennä...

Mulla vasta 3 viikko. On lohdutonta ajatella elämää yhtään eteenpäin. Kävin sit yksin eilen terapiassa, vaimo ei "voinut" vaihtaa työvuoroa, että olis päässy. Ei ole vielä ainakaan yhtään sen helpompi, päivastoin..kaikki vaan puskee päälle ei saa mistään otetta. Samaa mietin vaan tässä kokoajan niinkuin sinäkin, et miks voi näin käydä.. miksen nähnyt sitä tuskaa, mikä toisella oli.. on karmeata ajatella että olen hänen mielestään niin paha ihminen, että minun kanssa ei voi elämää enää jatkaa.. se satuttaa ni....n syvältä. En tunne kyllä mitään vihaa häntä kohtaan, itseäni kyllä vihaan siitä etten ole hoitanut juttua kunnialla. Tiedän että tää on itsesääliä ja siitä pitäis päästä eroon, mutta vielä ei siihen kyllä pysty.. sattuu taas niin pirusti..ei saa unta ei maita ruoka. Koko ruumis on aivan hajalla, tavarat ei pysy käsissä, unohdan mitä pitäis tehdä.. itkua vaan taas pukkaa.. ei helvetti...

Tuota yhteenpaluuta toivoisi tässä omassa tilanteessani myös. Mies jätti 3 kk sitten. Eipä oo helppoa vieläkään. Kummaa kun se ikävä ei vaan meinaa kadota.

sanoja.itselläni nousu alkoi siitä kun tuli ajatus,ettei ehkä pettänyt, jättänyt vaimo ole minun eikä perheen arvoinen.suosittelen muillekki jätetyille miettimään asiaa tältä kantilta.lasten selviäminen kannattaa ottaa päällimmäiseksi.ja tosiaan sarkastinenki huumori auttaa.

Mä olen ajatellut niin, että kyllä niitä entisiä aikoja saa muistella. Onhan ne kuitenkin osa omaa elämää eikä kaikki aina niin huonosti ollut. Lopputulos oli kumminkin ero, mutta siitä selviää jos ymmärtää lähteä kehittään itseään.

Ero siihen entisten muisteluun tulee siinä, että kun on oikeasti päässyt exästä eroon pystyy muisteleen mennyttä ilman sitä riipivää tuskaa ja kaipuuta. Hyvä on kumminkin välillä rehellisyyden nimissä muistella myös suhteen huonoja puolia ja niitä syitä, jonka takia lopulta erottiin.

Kun oikein ero karvastelee, niin mene ja hyppää benji-hyppy. Auttaa.

Ohhoh, ei kuullosta todelliselta, jos erosta toipumiseen menee reilut 20v! VArmaankin se on ollut enemmän omistamisenhalua ja kyvyttömyyttä päästää irti. Ei normaalia.

å kirjoitti:

Ohhoh, ei kuullosta todelliselta, jos erosta toipumiseen menee reilut 20v! VArmaankin se on ollut enemmän omistamisenhalua ja kyvyttömyyttä päästää irti. Ei normaalia.

On niin vaikea selittää tuota juttua, kun ajatuksetkin eron jälkeen liikkuivat eri asioissa ajan kuluessa. Se ettei ollut kohdannut ketään vastaavaa. Nuorempana yhdessäolo painottui seikkoihin, mille ei vanhempana anna niin suurta arvoa. Se että ero toipuminen kesti niin kauan johtuu osittain siitä että tunsi toisen niin hyvin ja pystyi mielessään muodostamaan skenaarion millainen yhteiselämämme olisi ollut ja mitä kaikkea suurta olisimme saaneet aikaan. Kukaan toinen ei ole yhtä paljoa minua kannustanut, kuin tämä kyseinen henkilö, mutta sille ei vaan joskus osaannut antaa sellaista arvoa.

Olen nyt eroamassa kolmannesta pitkästä suhteesta elämässäni ja ainakin omalla kohdallani paras keino on rynnätä uuteen suhteeseen heti kun entinen on ohi tai oikeastaan jo siinä vaiheessa kun alkaa tuntua että edellinen peli on pelattu.Jos jää kotiin yksin suremaan ja märehtimään mennyttä kestää varmaan vuosia tajuta että ei se elämä yhteen ihmissuhteeseen lopu. Muutaman lyhyen harjoittelusuhteen jälkeen löytyy yleensä taas se tosirakkaus joka kestää taas minkä kestää.Elinikäiset suhteet taitaa olla mennyttä aikaa. Elämä on senverran lyhyt aika ja rakkaus on niin hieno asia että yhtään päivää ei kannatais tuhlata menneen murehtimiseen.Jouda tänne pidempään raapustelemaan, seuraava ehdokas jo odottaa.Suru läntee sanonko millä.

No aivan varmana pääsee erosta täysin yli. Silloin kun se on odotettu, toivottu, haluttu, jopa himottu.

Rakkaus on maailman ihanin asia. Jos yksi, kaksi tai kolme (tai..) liittoa/suhdetta päättyy, niin miksi ihmeessä pitäisi unohtaa rakastaminen? Rakastetaan, kun on aika rakastaa, ja kärsitään kun on aika kärsiä. Sitä kutsutaan elämäksi :D.

Mikä niissä eroissa niin vaikeaa on ollut? Minulle ero oli helppo, liitto oli vaikea. Täytyy kiittää onnea, että asia meni niin päin.

Minusta taas on ihan se ja sama "hyppääkö" uuteen suhteeseen heti, myöhemmin( tai ei koskaan). On tehtävä niinkuin sydän sanoo.

Uudella suhteella on aina paremmat lähtökohdat kuin erittäin vanhalla suhteella, koska esim. 40-vuotiaana tietää paremmin mitä haluaa kuin 20-vuotiaana (tässä siis oletus, että 1. liitto solmittu 20v sitten). Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän aikaa myös kannattaa odotella. Voi olla, että elämä vain hiipuu nopeasti ohitse työstäessä vanhaa ja odotellessa uutta "täsmäsuhdetta". Jos tai kun sopiva ihminen ilmaantuu näkösälle, niin juuri siitä sen pitää alkaa. Tartu hetkeen.

cindy- kirjoitti:

Minusta taas on ihan se ja sama "hyppääkö" uuteen suhteeseen heti, myöhemmin( tai ei koskaan). On tehtävä niinkuin sydän sanoo.

Uudella suhteella on aina paremmat lähtökohdat kuin erittäin vanhalla suhteella, koska esim. 40-vuotiaana tietää paremmin mitä haluaa kuin 20-vuotiaana (tässä siis oletus, että 1. liitto solmittu 20v sitten). Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän aikaa myös kannattaa odotella. Voi olla, että elämä vain hiipuu nopeasti ohitse työstäessä vanhaa ja odotellessa uutta "täsmäsuhdetta". Jos tai kun sopiva ihminen ilmaantuu näkösälle, niin juuri siitä sen pitää alkaa. Tartu hetkeen.

Lue lisää

Cindylle vastaus...jos ei surutyötä ole tehnyt loppuun ja hyppää suoraa päätä uuteen suhteeseen, toimii siinä todennäköisesti samalla tavalla kuin edellisessäkin, ja lopputulos on sama.

Myönnän, että vanhemmiten ei "ole aikaa" odottaa niin kuin nuorempana, mutta lopputulos voi olla pysyvämpi

Anna-Irmeli kirjoitti:

Cindylle vastaus...jos ei surutyötä ole tehnyt loppuun ja hyppää suoraa päätä uuteen suhteeseen, toimii siinä todennäköisesti samalla tavalla kuin edellisessäkin, ja lopputulos on sama.

Myönnän, että vanhemmiten ei "ole aikaa" odottaa niin kuin nuorempana, mutta lopputulos voi olla pysyvämpi

Lue lisää

No, ihmisillä on erilaisia käsityksiä myös surutyöstä. Surra voi jo ennen eroa. Joillekin ero on todellinen helpotus ja huokaus, jolloin surutyö jää aivan mitättömäksi. Korkeintaan suree sitä miksei eronnut jo kauan aikaisemmin. Jos eroaa vuosia takkuilleesta 30 v kestäneestä suhteesta, niin tuskinpa enää odottaakaan uudelta suhteelta mitään pysyvämpää, paitsi ehkä pelonsekaisella kauhulla "entä ellen tajua nytkään erota ajoissa?" :). Jotkut sanovat, että uusi suhde on parasta lääkettä suruun.

Ihmiset ovat erilaisia eikä yksi toimintamalli oikein sovi joka suhteeseen.

Minä teen ilotyötä eron jälkeen. Erosin muutama kuukausi sitten erittäin pitkästä, vaikeasta liitosta ja heti sen jälkeen löysin elämääni uudelleen ilon tasapainon. Siinä ei ole mitään rajaa miten paljon huono suhde vaikuttaa ihmiseen.

cindy- kirjoitti:

No, ihmisillä on erilaisia käsityksiä myös surutyöstä. Surra voi jo ennen eroa. Joillekin ero on todellinen helpotus ja huokaus, jolloin surutyö jää aivan mitättömäksi. Korkeintaan suree sitä miksei eronnut jo kauan aikaisemmin. Jos eroaa vuosia takkuilleesta 30 v kestäneestä suhteesta, niin tuskinpa enää odottaakaan uudelta suhteelta mitään pysyvämpää, paitsi ehkä pelonsekaisella kauhulla "entä ellen tajua nytkään erota ajoissa?" :). Jotkut sanovat, että uusi suhde on parasta lääkettä suruun.

Ihmiset ovat erilaisia eikä yksi toimintamalli oikein sovi joka suhteeseen.

Lue lisää

Minä olen juuri se, joka teki sen surutyön vielä ollessaan liitossa..
Ajattelin, että pysyn tässä sen aikaa vielä, että lapsi lentää omilleen, lapsi toivoi sitä ja niin tein, vaikka tunteita ei enää pahemmin ollut ja loputkin kuoli ihan
kokonaan siinä asioita rauhassa miettiessä vuosien aikana.
Hyvä oli siitä sitten lähteä omilleen, enkä tunne edelleenkään muuta kuin helpotusta lopulta aika tyhjänpäiväisen liittoni loppuessa.
Se on tosi, että pitkän liiton jälkeen en edelleenkään kaipaa mitään pysyvämpää
suhdetta mieheen. Nautin liikaa tästä vapaudesta ja siitä, ettei niskan takana
ole miestä määräilemässä ja ohjailemassa elämääni ja vaatimassa sitä
viikko-seksiään, joka oli todella nöyryyttävää loppuajasta.
Surua en tunne, tunsin sitä silloin, kun huomasin, ettei liittomme voi toimia, tein sitten mitä tahansa ja se oli jotain 10v ennen eroani.
Nyt tunnen vain helpotusta!

Niinpä! Pitää vain muistaa, että se todella on sitä "MENNYTTÄ!" aikaa..
Kyllähän nyt jokaisella on ne hyvät muistotkin liitostaan, eihän sitä liittoa
olisi muuten koskaan edes muotoutunut.
Ja toinen asia on, minkä huomaa vasta toisen menetettyään, että nyt kaipaa niitä asioita, mitä rupesi pitämään vuosien myötä ihan liian päivästäänselvyytenä. :(
Mutta...menneeseen ei kannata jäädä makaamaan.
Itselläni oli viimeiset vuodet yhtä helvettiä toisen kanssa ja siinä yksin öitä viettäessäni, toisen kulkiessa kapakoimassa, tein surutyöni.
Ei ole eron jälkeen vaikeaa ollut, helpotus on ollut niin suuri!
Elämänarvot voivatkin olla liian erinlaiset, alussa sitä ei välttämättä huomaa.

Niin, kun te miehet nyt olette niin munanne armoilla.
Näette suhteen olevan vain sitä nussimista päivästä toiseen..vain sitä nussimista päivästä toiseen..

Itse olen havainnut hyväksi eroterapiaksi tehdä jotain sellaista, mitä parisuhteen aikana itseltään kielsi yrittäessään olla mieliksi. Tai repäise, opettele vaikka laskuvarjohyppyä! Uusi harrastus voi tuoda eteesi uuden ihmisenkin. Ja mieti mikä ex:ssä oli huonoa. Mieti useampaan kertaan, mitä hänessä inhosit. Onnea, olet päässyt siitä osuudesta eroon!

Jos jäät neljän seinän sisälle sohvalle, niin märehdit siellä ja mollaat itseäsi, tunnet arvottomuutta, vaikka IHAN OIKEASTI OLET ARVOKAS IHMINEN.


Vaikka itse päätin viime kevättalvella 13 vuoden liiton jälkeen erota, niin surin kyllä, miksi asioiden piti mennä niinkuin meni. Valitsinko väärin, miksi ihminen muuttui niin paljon, mikä meille tuli? Miksi hän kohteli minua niinkuin kohteli? Miksi kohteli lapsia niin? Kaipasin kamalasti niitä hyviä hetkiä, yhteistä huumorintajua, hassuttelun hetkiä. Miehen kainaloa. Huolien jakamista.

Mutta.... en kaivannut äkkipikaisia raivonpuuskia, ja niitä tuli aina milloin mistäkin, roskasta lattialla tai väärinpäin olevasta asiasta tai jostain, jonka unohdin. Haukkumispuuskia. Varpaillaan oloa. Lasten hyssyttelyä. Miehen huonoa tuulta töiden jälkeen. Me kun saimme aina sen huudon niskoillemme.

Minä otin eläinrakkaana koiran ja tehtiin lasten kanssa rantalomamatka. Kaikki ne oli edellisessä parisuhteessa njet. Olen saanut uuden ystävänkin (siis naispuolisen) kaikkien ex-mieheni karkoittamien tilalle. Voi miten ihanaa, kun on ystävä!

Mutta ehkä paras anteeksianto erosta tuli kolmelta lapseltani. Tässä jouluna ekaluokkalaiselle kävi pikkuinen yöpissivahinko ja siivosin sitä, vanhemmat lapset heräsi valoihin ja auttoivat. Lapsi sanoi: "Äiti me rakastetaan isiä, mutta on tosi kiva, kun sä et huuda meille, vaikka mä pissasin sänkyyn. Isi kun suuttuu, se aina karjuu ja on pelottava. " Silloin tiesin, että tein oikein, kun lähdin.

Kaikki ei aina vaan mene putkeen. Ei saa syyllistää itseään, eikä alentaa itseään, väittää itselleen, että on arvoton. Ketään ihmistäkään ei voi väkisellä pitää ja pakottaa rakastamaan itseään, sekin pitäisi muistaa. Jos se toinen ei halua yrittääkään tai edes tehdä kompromisseja, viisainta on silloin lopettaa pään hakkaaminen seinään ja laittaa ne kantapäät vastakkain. Pitää siis itse suunnata eteenpäin, ja toivoa, että joskus elämä potkaisee onnenpotkun persuksille eikä päähän.

Yksinäisyydessäkin voi opetella tuntemaan itseään, kohottaa sitä potkittua itsetuntoaan ja vahvistaa itseään. Silloin ehkä seuraavalla kerralla valitsee paremmin, ja osaa katsoa tarkemmin.