Vantaalla selvitetään yhdistämishyötyjä Helsingin kanssa. Suurin ja suuri kunta yhdistyisivät - palvelut helpompi yksityistää? Vai minkä vuoksi.
Espoon sisällä ikäänkuin "käenpoikasena" elää rikas, rikkaitten pieni kaunis KAUNIAINEN.
Ennen muita kuntaliitoksia pitäisi yhdistää Espoo ja sen keskellä sijaitseva pieni Kauniainen.
Kauniainen, Suomen pienin
Kauniainen (ruots. Grankulla) on Etelä-Suomen läänissä Uudenmaan maakunnassa sijaitseva suomalainen kaupunki. Kauniainen on pienin pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista. Kauniainen tunnetaan kaksikielisenä alhaisen veroäyrin ja hyvätuloisten asukkaiden kaupunkina. Kaupunki on myös siitä poikkeuksellinen, että se on kokonaan Espoon ympäröimä. Kauniainen on alkujaan asukkaiden osakeyhtiönä perustama taajaväkinen itsehallintoalue. Kauniainen on pinta-alaltaan Suomen pienin kunta.
Kauniaisten asukkaista 57 % on suomenkielisiä ja 41 % ruotsinkielisiä. Kaupunginvaltuuston suurimmat puolueet ovat RKP (17/35 valtuustopaikkaa) ja Kokoomus (14/35). Kauniaisten valtuuston pienpuolueilla, vihreillä (2), kristillisdemokraateilla (1) ja SDP:llä (1) on yhteensä neljä paikkaa, mutta samalla vaa'ankieliasema. Kauniaisten työikäisistä asukkaista 91 % on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon, mikä on eniten koko maassa.
Espoo ja Kauniainen
4
277
Vastaukset
- paavo46
olisi yhdistymisestä.
kysyn espoolaisena.- saatavilla
Vain se pieni hyöty, kun rikkaammat kauniaislaiset maksaisivatkin veronsa isolle Espoolle, jolloin kertymä kasvaisi suhteessa väkilukuun, ja veronkorotuspaineet vähenisivät.
Mutta vaikka itsekin olen espoolainen, soisin kauniaisen jatkavan itsenäisenä. Se on kuitenkin ihan piristävä esimerkki hyvin hoidetusta kunnasta, jossa kaksikielisyyskin on ihan OK, koska molempia on lähes yhtä paljon. Muualla, mm. Espoossa, kaksikielisyys on aika valheellinen juttu, ja turha kulu. - Yhteinen kuntakeskus
saatavilla kirjoitti:
Vain se pieni hyöty, kun rikkaammat kauniaislaiset maksaisivatkin veronsa isolle Espoolle, jolloin kertymä kasvaisi suhteessa väkilukuun, ja veronkorotuspaineet vähenisivät.
Mutta vaikka itsekin olen espoolainen, soisin kauniaisen jatkavan itsenäisenä. Se on kuitenkin ihan piristävä esimerkki hyvin hoidetusta kunnasta, jossa kaksikielisyyskin on ihan OK, koska molempia on lähes yhtä paljon. Muualla, mm. Espoossa, kaksikielisyys on aika valheellinen juttu, ja turha kulu.Yhdistymisen hyödyt
ovat kiistattomat
Kaksinkertainen kunnallinen byrokratia poistuu yhdistämällä Espoo ja Kauniainen. Molemmat kunnat saavat erikseen valtionavut ja järjestävät kunnalliset palvelut.
Alue sopii hyvin yhdeksi kunnaksi ja palveluja yhdistämällä ja järkeistämällä parhaan Paras-hankkeen mukaan saadaan tuntuvia säästöjä ja voidaan parantaa kuntalaisten palveluja molemmissa kunnissa.
Kun katsotaan karttaa, huomataan, että Kauniainen on pieni "pläntti" maata Espoon sisällä.
Espoota voidaan kehittää kokonaisvaltaisesti, jos Kauniainen on osa Espoota, samalla turvataan Kauniaisen kehittyminen osaksi nykyaikaista kuntaa. Espoo-Kauniainen ei yhdistymisen jälkeenkään olisi mikään "suurkunta", mutta kuntalaisten palvelut järjestyisivät paremmin ja halvemmalla. Elinkeinopolitiikan, veropolitiikan, koulutuspolitikkaan, ympäristöpolitiikan ym. kunnallisen kehittymien vuoksi yhdistyminen on kannatettavaa.
Nyt Espoo on hajanainen, asutukseltaan pirstaleinen kunta Helsingin rajalla, jolla ei ole omaa "keskusta". Espoon keskusta on rakennettu vuosien, vuosikymmenten saatossa, lähiönä - ei ison kaupungin keskustana.
Tapiolaa ja Kivenlahtea on samoin rakennettu lähiöinä, joista käydään Helsingissä töissä.
Kauniainen rooli nykyisellään rakentuu "Espoon lähiönä", jolla tosin on itsenäisenä kuntana itsemääräämisoikeus yhä edelleen.
Espoon ja Kauniaisen pitäisi yhdistyä ja lähteä kehittämään yhteistä kuntakeskustaan. Lähiö siellä, toinen täällä... metroa, moottoritietä, junarataa... Kehä I, Kehä II ja Kehä III halkovat maisemaa... Moottoriteitä on kuin Pariisin ympärillä, vaikka väkiluku on vähän toinen.
Espoo on läpikulkukaupunki moottoriteineen ja junaratoineen. Espoolaiset kiiruhtavat erilaisista lähiöistään Helsingin keskustaan töihin...
Kauniainen on ohikulkukaupunki, joka ei tarjoa työpaikkoja kuntalaisilleen. Myös Kauniaisesta kiiruhdetaan Helsingin keskustaan töihin aamuin ja palataan illoin.
Espoon ja Kauniaisen pitäisi kehittyä omana itsenäisenä kuntana ja tarjota kuntalaisille työmahdollisuuksia ja kunnallisia palveluita omassa kunnassaan. Yhdistymällä tämä onnistuu parhaiten.
Kauniainen on liian pieni kaupunki sekä pinta-alaltaan että väestöltään voidakseen kehittyä ja taata riittävät palvelut.
Kauniaisen rooli rikkaiden "veroparatiisina", kuntana toisen kunnan sisällä, on erittäin erikoinen ja vaikuttaa kielteisesti niissä asuvien kuntalaisten sosiaalisen ja fyysisen asuinalueen kehittymiseen parhaalla mahdollisella tavalla.
- alue ehdottomasti
kerralla yhteen. pienintäkään järjenpoikasta ei ole koko touhussa jos espoo ja kaunis jää pois.
herrakerholaiset, espo kaunis,lähinnä johto pelkää menettävänsä liukuvalusellusta tehdyt tuolit altaan ja siksi änkyröivät,hankaavat vastaan,jotta hekin saisivat ansaittua,arvokasta huomiota itselleen.
no, nyt on huomioitu,joten muuttakaapas asennetta.
jokatapauksessa yhteenliittyminen on jonkin ajan kuluttua täysin lähes pakollista, joten nyt on aika säästää,kun muutenkin on kuurin aika.muutos on vain ja ainoastaan ASENNEKYSYMYS, ei sen kummempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376