Oli tänään jotenkin säälittävän näköinen tapaus. Poliisit pitivät puhallusratsiaa tien varressa. Siinä oli semmoinen 200 metrin pituinen suora osuus ja tie kaartui sitten puhalluspaikan ennen ja jälkeen. Itse puhallettuani lähdin liikkeelle, kun näin vastaani ajavan auton, noin 100 metrin päässä. Auto pysähtyi nopeasti ja alkoi peruuttamaan. Vilkaisin taustapeiliini. Poliisit olivat jo huomanneet tapauksen ja säntäsivät autolleen. Kyseinen epäilty tukki koko liikenteen eikä päässyt poliisia karkuun minnekään. Sitä en sitten päässyt näkemään, miten asiassa muuten kävi. Jotenkin huvitti kuinka säälittävä yritys moinen oli.
Puhallusratsia
Heebo
3622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ois pikkasen tiputtanu vauhtia ja käännös käsijarrulla niin kukaan ei olis älynny mitään...
A-Anteroinen vain siellä oli taas matkalla siwaan kaljan hakuun.
Joo ei muuta kuin Anteroisen isäntä vain ajatteli että saattaa olla pitkäksi venyneen illan ja päivänkin takia vähä höyryjä että päätti puhallella sitte selvempmänä päivänä. Itse tässä erään kerran epäilin samaa (todennäköisesti puhdas 0 olisi ollut ja johtunee turhasta hysteriasta) ja nätisti vain kiersin ratsia paikan niin ettei kukaan ihmetelly.