Aplodit hallitukselle

Muistatteko tv-hastattelun, jossa Katainen sanoi, että kaikkien maiden olisi saatava pankkiensa taseet avoimiksi, jotta nähtäisi onko niissä piilossa ns. roskaluottoja, joista voi syntyä luottotappuoita? Näin pitäisi Kataisen mukaan menetellä, jotta luottamus pankkeihin palautuisi ja lainamarkkinat alkaisivat taas toimia ja rahoittaa liike-elämää nousuvauhtiin.

Nyt on Vanhanen ajantut tämän päätöksen läpi EU:ssa mm. Saksan sitkeästä vastustuksesta huolimatta, eli kaikki EU-maat joutuvat avaamaan pankkiensa taseet luottoriskien selvittämiseksi. Ensi viikolla Katainen menee EU:n valtionvrainministrien kokouksessa hoitamaan homman loppuun.

Kuka kepuli tai persunreppana vielä hektaa sanoa, että meillä on nössö pääministeri tai ettei Suomella olisi muka vaikutusvaltaa EU:ssa.

Keskusta ja kokoomus ovat taas näyttäneet, mistä kana pissii!
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

monessa viestissä haikailee.

Äänestä

Ei Vanhasen äly riitä ajatteluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Suomi! kirjoitti:

Muistatteko tv-hastattelun, jossa Katainen sanoi, että kaikkien maiden olisi saatava pankkiensa taseet avoimiksi, jotta nähtäisi onko niissä piilossa ns. roskaluottoja, joista voi syntyä luottotappuoita? Näin pitäisi Kataisen mukaan menetellä, jotta luottamus pankkeihin palautuisi ja lainamarkkinat alkaisivat taas toimia ja rahoittaa liike-elämää nousuvauhtiin.

Nyt on Vanhanen ajantut tämän päätöksen läpi EU:ssa mm. Saksan sitkeästä vastustuksesta huolimatta, eli kaikki EU-maat joutuvat avaamaan pankkiensa taseet luottoriskien selvittämiseksi. Ensi viikolla Katainen menee EU:n valtionvrainministrien kokouksessa hoitamaan homman loppuun.

Kuka kepuli tai persunreppana vielä hektaa sanoa, että meillä on nössö pääministeri tai ettei Suomella olisi muka vaikutusvaltaa EU:ssa.

Keskusta ja kokoomus ovat taas näyttäneet, mistä kana pissii!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu