Kokoomuksen Pojista, Itälä, Ben, Sasi ja Vilen, tämä Sasi ylätti: hän sanoi eilen, että ei ymmärrä, miksi presidentti osallistuu Eurooppa-neuvoston kokouksiin ja hän muutenkin siirtäisi presidentin tehtäviä enemmänkin edustukselliseen suuntaan.
Tuo on juuri sitä, mitä minäkin olen saarnannut jo vuosikymmenen. Valtio tarvitsee valtionpäämiehen, jonka ei tarvitse sekaantua päivänpolitiikkaan. Tulin tähän uskoon erityisesti Ahtisaaren aikana.
Halonen tuli valtaan samana päivänä kun uusi perustuslaki astui voimaan. Siihen oli kuitenkin vielä Ahtisaaren itselleen petaaman jatkoajan takia jäänyt vielä presidentille vallan rippeitä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä eräissä nimitysasioissa.
Halonen ryhtyi käyttämään niitä rippeitä. On jo kaksi ketaa tyrinyt Suomen Pankin johtajanimitykset, kun ei hyväksynyt eduskunnan asettamia ehdokkaita. vaikka perustuslaki määrää Pankin eduskunnan vastuulle. Mutta pahempaa on hänen työntymisensä Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Perustuslaissa määrätään Euroopan unionin asiat kuuluvan yksiselitteisesti valtioneuvostolle ja eduskunnalle.
Sasi, joka kuuluu tuohon vähättelemääni Kokoomuksen Poikien joukkoon, on tällä kertaa oikeassa. Onko kyseessä ilmiö, sokea kanakin löytää joskus jyvän, vaan onko tässä Sasin irtiotto Pojista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
..ryhtyisi Setan lähettilääksi. EU:n asioissa hänellä ei todellakaan ole mitään tehtävää.
Huuhaan kuningas, jolla on suuret luulot itsestään. Samanlainen nolla kuin esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki.
Suomen lainsäädännön mukaan. Mies on kuin "Paha Poika". Ennen Kokoomuksessa olivat Tupu Rauramo, Hupu Niinistö ja Lupu.
Nyt siellä on Kasper Itälä, Jesper Sasi ja Jootatan Zyskowicz.