Maatalouden tautikeskustelun yhteydessä on tullut ilmi, että lihan ja munien tuotanto on ulkomaisen tuontirehun varassa. Eihän täällä napapiirin tietämillä tietenkään kasva edes eläinten rehua. Siten "kotimainen" lihan ja munien tuotanto paljastui lähinnä huiputukseksi.
Olisi aika ostaa liha ja munat sieltä, missä rehukin kasvaa. Välttäisimme tuotanton tuottamat tappiot ja saasteet. Ympäristö voisi paremmin.
On käsittämätöntä, että valtio jakelee veronmaksajien rahaa loputtomasti katastrofaalisen tappiolliseen ja kilpailulta täysin suojattuun ja markkinoista eristettyyn maatalouteen. Samaan aikaan oikeilla markkinoilla toimivat yritykset kärsivät ja ihmiset joutuvat työttömiksi.
Markkinoilta suojatun ja harrastajalleen riskittömän maatalouden (lue: suurmaanomistuksen) tukiaiset rasittavat oikeaa taloutta ja aiheuttavat kannattavuusongelmia niille, jotka joutuvat hankkimaan maatalouden tukiaisrahat aivan oikeassa taloudessa ja kansainvälisen kilpailun vallitessa. Maatalouden harrastaminen on kansakunnan kiviriippa ja merkittävä rasitus oikealle tuotantotoiminnalle ja veronmaksajille.
Maatalouden "tuotos" on taloudellinen tappio, inflaatio, kansan elintason alemema ja saasteet.
Maalaisliitto-Kepu on MTK:n poliittinen siipi, joka lahjoittaa valtion rahaa vastikkeetta ja pysyvästi maatalouden harrastajien ja suurmaanomistajien haltuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.