Mitä tehdä?

vetää porvarillisen yhteiskunnan vessanpytystä alas.
5175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos et vielä passia omista, niin hommaa sellainen. Sen jälkeen viisumi, ja matkaliput Kiinaan, ja eikun menoksi. Kiina ei enää varsinaisesti ole kommunistinen valtio, se on nimittäin tätä nykyä jo enemmän kapitalistinen kuin moni Euroopan maa. Kiinaan et siis voi jäädä. Kiinaan saavuttuasi, alat hankkiutua lähemmäs Kiinan koillisrajaa (junalla, bussilla, liftaamalla, kävellen tai miten ikinä haluat).
Aivan rajan tuntumaan päästyäsi odotat yön tuloon asti, ja sitten näppärästi loikkaat Pohjois-Korean puolelle. Siellä saat nauttia kommunismin ihanuudesta koko loppuelämäsi (joka ei välttämättä ole pitkä, mikäli sinut tunnistetaan laittomaksi siirtolaiseksi).
Eikun vaan vilpittömästi onnea matkaan!

Äänestä

vain heillä on wc pytyn naru kädessä.

Yhteisrintamapuolueita Suomessa ovat ; KTP, MTL ja jossain määrin vielä SKP, vaikka hieman hoiperrellen.

STP ja Vasemmistoliitto ovat kansanrintama puolueita, he siis uskovat, että yhteistyö porvariston kanssa tuottaa paremman tuloksen, mutta eivät ymmärrä sitä, että tarkoitus on vallankumous, ei yhteistyö porvariston kanssa.

Yhteisrintama ja kansanrintama ovat tärkeät määritellä oiekin.

Äänestä
  • osoittaa kuinka hajalla ja eripuraista porukkaa punikit on.
    Kuvitellaan, koska se ei ole käytännössä koskaan mahdollista, että KTP:läiset tekee vallankumouksen. Seurauksena on välitön likvitoiminen empatiavajaat SKP:n jäsenet.

    Heh. Vanha sananlasku ei pidä tässä paikkaansa.
    Eli ei korppi toisen korpin silmää noki. Kyllä nokkii.
    Roikkukaa punikit vaan siinä vessanpytyn narussa vaikka lopun ikäänne, se on teille ihan sopivaa hommaa.

    Äänestä

  • "Kommunistit pitävät halveksittavana salata mielipiteitään
    ja aikomuksiaan. He selittävät avoimesti, että heidän päämääränsä
    voidaan saavuttaa ainoastaan väkivaltaisesti kumoamalla
    koko tähänastinen yhteiskuntajärjestys. Vaviskoot
    vallassa olevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä.
    Proletaareilla ei siinä ole muuta menetettävää kuin kahleensa.
    Mutta voitettavana heillä on koko maailma."

    Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että vallankumouksen seurauksena ei yksiäkään kahleita ole koskaan katkaistu vaan niitä on vain vahvistettu. Työläisistä on tullut vankeja työpaikoilleen ja yhteiskuntaan, parhaassa tapauksessa. Huono tuurisemmat toverit on suljettu pakkotyöleireihin.

    Vallankumouksessa työläiset omat pääosin menettäneet henkessä ja hengissä selvinneet eivät ole voittaneet koko maailmaa - he ovat voittaneet paikan kommunistivetoisen yhteiskunnan orjana.

    Että siitä vaan vetämään narusta - mutta on hyvä ymmärtää ennen kuin nykäsee, että mitä on tulossa tilalle.

    Äänestä

  • Kunnallisvaaleissa 2008 Varsinais-Suomen alueella nuo hannun lempipuolueet saivat ääniä seuraavasti: KTP = kommunistinen työväenpuolue sai 21 ääntä ja MTL eli marxilainen työväenliitto ei omannut nähtävästi edes ehdokasta koska äänisaalis oli 0 (nolla).

    Osittainen SKP sai sentään 893 ja vasurit 23576 ääntä eli mitä kauemmas mennään hannusta sitä enemmän ääniä sataa laariin. Mitä voimme tästä päätellä?

    Otetaan vielä huomioon kokonaisäänimäärä 229'530 ja se, että edellisissä kuntavaaleissa KTP sai 54 ääntä enemmän ja eduskuntavaaleissa 114 enemmän. Kannatus KTP:ssä kasvaa kuin lehmän häntä, nämä luvut tehnevät puheenjohtajan ylpeäksi saavutuksistaan.

    Taitavat kohta loppua kokonaan ne WC-pytyn narussa roikkujat tätä menoa. Kansan kannalta suuntaus on positiivinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluan ... kirjoitti:

vetää porvarillisen yhteiskunnan vessanpytystä alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu