Eläkeläiset työssä

Yhä useampi eläkeikäinen jatkaa töissä.
Työ on menelle "elämän suola"
Työyhteisö kuitenkin antaa paljon, monille.

Ruikuttajat ja laiskat jää rannalle työyhteisöstä.
Heillä sitten oma "köyhä" elämänsä.

Suomalaiset jatkavat työelämässä yhä useammin senkin jälkeen, kun eläkeikä on saavutettu. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan työelämässä on tällä hetkellä enemmän yli 60-vuotiaita kuin kahteenkymmeneen vuoteen. Määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Suurin osa pysyy töissä omasta halustaan.

Viime vuonna Suomessa teki Tilastokeskuksen mukaan työtä 183 000 yli 60-vuotiasta. Heistä 34 000 oli 65–74-vuotiaita. Miehet jatkavat uraansa hieman naisia pitempään.

Pidetään hyvänä, että keskustelu työuran jatkamisesta on saatu käyntiin. Hän kuitenkin korostaa, että ikääntyvien työntekijöiden erilaiset henkilökohtaiset tilanteet ja työnkuvat on otettava huomioon. Eläkeiän nostaminen tullee esille pikkuhiljaa 3 vuodella.

"Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla yksilinjainen. Toisilla riittää terveyttä ja motivaatiota jatkaa työntekoa yli 65- tai 70-vuotiaana. Toisaalta myös se pitää hyväksyä, että vuosikymmeniä raskasta fyysistä työtä tehnyt haluaa päästä lepäämään."
16427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

se on oma valinta joka haluaa
jäädä töihin ja kuin myös sekin
joka haluaa jäädä nauttimaan
eläkevuosista ja sinä et tiedä
onko näillä jotka jää työelämästä
sun mainitsema "köyhä"elämä heillä
on varmaan parempi ja rikkaampi elämä
kuin monella muulla ja eikä siihen tarvitse
rahaa kun voi nauttia rikkaasta elämästä
jokainen taplaa tyylillään ja omien
valintojen mukaan,niinhän se menee
että joka toisia arvostelee
niin itse kuitenkin on
se kaikista pahin

Äänestä
  • "Toisena asiana, jonka otan esille, on työeläkehakemusten hylyt. Suomessa tehtiin vuonna TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE EIVÄT LÄHESKÄÄN KAIKKI TYÖKYVYTTÖMÄT OLE PÄÄSSEET

    "2005 yhteensä 29 000 työkyvyttömyyseläkehakemusta. Yksityisellä sektorilla hylättiin työkyvyttömyyseläkehakemuksista 22,9 prosenttia elikkä 4 681 hakemusta. Kunnallisella sektorilla hylkäysprosentti oli 21,4 ja hylkäysten määrä 1 478 hakemusta. Valtion sektorilla hylkäysprosentti oli 13,9 ja hylättyjä hakemuksia oli 238. Eli yhteensä reilusti yli 6 000 työkyvyttömyyseläkehakemusta hylättiin, ja näin ollen nämä ihmiset joutuivat käytännössä hyvin pahaan toimeentuloloukkuun. He eivät saa eläkettä mutta eivät ole myöskään työkykyisiä eivätkä voi kilpailla työmarkkinoilla, ja todellisuudessa heidän toimeentulonsa on sitten joko työmarkkinatuen varassa tai kunnallisen toimeentulotuen varassa. Tämmöistä tilannetta ei voi missään tapauksessa pitää oikeana."

    (Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2005, Lähetekeskustelu 5.4.2006)

    "Tätivihreä" työministeri Tarja Gronberg on patistamassa työkyvyttömiä takaisin töihin. Kun tiedetään se tosiasia, että Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee vain ja ainoastaan erilaisten uudelleenkoulutus, kuntoutus- ym. järjestelyn kautta. Lisäksi eläkeyhtiöiden lääkärit tutkivat useiden eri työkyvyttömyystodistuksen tehneiden lääkäreiden diagnoosit ja toteavatkin uein toisin kuin hoitaneet lääkärit = työkykyinen.

    Nyt näitä työkyvyttömiä yritetään saada töihin kilpailemaan työttömyyskortistoissa nuorten työttömien ja terveiden työttömien kanssa. Tutkimusten mukaan terveiden, 50 vuotta täyttäneiden, useita eri loppututkintoja suorittaneiden, on vaikea saada työtä "yli-ikäisinä".

    Kun Suomessa peruseläke on 500 euroa kuukaudessa, ei kovin monikaan halua jäädä kyseisen eläkkeen varaan eläkkeelle, joka heille kuuluisi. Näin ne, joilla on mahdollisuus yrittävät sinnitellä työelämässä jopa sairaina.

    Kun työrupeama on useilla nyt eläkeikään tulevilla alkanut jo heti kansakoulusta päästyä ja raskasta työtä, liukuhihnatyötä kellokallejen valvonnassa on tehty vuorotyönä, vuosikymmeniä, niin kyllä siinä nämä "raskaan työn raatajat" ovat eläkkeensä ansainneet.

    Kovia arvoja toteuttavan hallituksen ohjelmaan kuuluu myös se, että sairaat vanhukset joutuvat tekemään työtä "hautaan asti".

    Toki on töitä, jotka ovat "harrastusta" tekijöilleen, keveitä, mielenkiintoisia ja antoisia... töitä joiden itsemääräämisaste on 100 % ja palkankin voi itse päättää... nämä työntekijät voivat jatkaa työtään hautaansa asti, niin halutessaan. Näitä tutkimusprofessoreiden sekä erilaisten konsulttien ja neuvonantajien töitä ei voi verrata tavallisen työläisen (7:stä 4:ään, urakkatyötä tuntipalkalla tekevien) työhön. Näistä uuvuttavista ja vähäpalkkaisista töistä, joista ei saa edes kohtuullista toimeentuloa, pitää päästä eläkkeelle ajoissa, kun vielä kykenee hengittämään.

    Äänestä

  • itsekin juuri eläköitynyt pk-yrittäjä.

    motto tyhjän saa pyytämättä.

    lapset meni pelastan lapsenlapset.

    Äänestä

ei pitäisi nostaa 63 vuodesta vaan sen pitäisi antaa jatkossakin olla vapaaehtoista jos joku haluaa ja jaksaa jatkaa töissä pidempään, heitäkin kun tuntuu olevan.
Itse haluaisin jäädä osa-aikaeläkkeelle heti kun se on mahdollista. Haaveeni olisi että silläkeinoin jaksaisin viettää vähän aikaani lastenlasteni kanssa nyt kun he ovat pieniä ja siinä samalla voisi olla apuna pienten lasten vanhemmille että he puolestaan jaksavat työelämän rasitukset.
Jos vielä energiaa riittäisi voisin hyvinkin tehdä vapaaehtoistyötä, vaikkapa vanhuksia ulkoiluttamalla.
Kokopäivätyötä tehdessäni voimat menevät kokonaan siihen, ettei muuta jaksa kun töissä käydä ja loppuaika menee lepäämiseen että jaksaa taas töihin lähteä.

Äänestä
  • raamit ovat oikeat vapaasti 63-67 välillä

    jos joku sinkku haluaa hautaan töistä se

    hänelle sallittakoon mutta lapsenlapset

    omaava saa enemmän heistä kuin 4-prossaset.

    Äänestä

  • paavo46 kirjoitti:

    raamit ovat oikeat vapaasti 63-67 välillä

    jos joku sinkku haluaa hautaan töistä se

    hänelle sallittakoon mutta lapsenlapset

    omaava saa enemmän heistä kuin 4-prossaset.

    Huoli nuorten, kouluista valmistuneiden työllistymisestä pitäisi olla kaikkein suurin huolen aihe. Ja myös työelämästä kokonaan syrjäytyneiden nuorten saaminen työelämään.

    Mitä järkeä opiskella 4-7 vuotta, jos opiskelun jälkeen ei ole töitä saatavilla tai tarjolla on vain pätkätöitä/osa-aikatöitä, kun eläkeiässä olevat eivät luovuta työpaikkoja rahanahneudessaan.

    Siitähän siinä on usein kyse tai että elämässä ei ole muuta kiinekohtaa kuin työ. Eläkeikäinen ei tarvitse suojatyöpaikkaa tai työpaikan suojaverkostoa elämänsä täytteeksi, jos näin on, on itsekkyys pääasiana.

    Jos talouden edellytetään kehityvän oikeaan suuntaan, tarvitaan innostunutta työvoimaa, uusia kehitystehtäviä ja uutta teknologiaa, uuden ajan koulutuksen tuomaa osaamista jne.

    Kun yleensä eläkeläistyöntekijällä on jo kaikki mitä ihminen tarvitsee, voisiko ajatella että sen mahdollisuuden antaa nuorille, jotka ovat elämän alussa ja tarvitsevat samalla toimeentulonsa tueksi työtä ja siitä tarvittavaa ansiota.

    Eihän kukaan kohta tee lapsiakaan, kun mitään varmuutta ei tulevaisuudesta ole!

    Äänestä

  • olla pääasiana kirjoitti:

    valmis luovuttamaan puolet työajastani 58 vuotiaana, mutta hallitus kaikessa viisaudessaan nosti varhaiseläkeiän 60 vuoteen.
    terveisin. pienituloinen työläinen

    Äänestä

  • Kyllä työn laatu ratkaisee. Ei kaikki työ rasita jotki suojatyöpaikat (poliittiset) ei ole rasitteita. Mutta kun säästöjen nimissä esim luokkakoot ovat kasvaneet älyttömiksi ja esim ammattikouluissa oli maksimi luokkakoko 16 koska vaarallista työtä ja alaikäisiä, annas olla, kun piti organisaatiota kasvattaa ja säästää luokalla oli jopa 24 oppilasta. Nyt ei puhuttu enään mitään turvallisuudesta, Mutta opettajalle työ kävi mahdottomaksi kantaa vastuuta tällaisesta laumasta.

    Äänestä

  • ei aina jaksa kirjoitti:

    Kyllä työn laatu ratkaisee. Ei kaikki työ rasita jotki suojatyöpaikat (poliittiset) ei ole rasitteita. Mutta kun säästöjen nimissä esim luokkakoot ovat kasvaneet älyttömiksi ja esim ammattikouluissa oli maksimi luokkakoko 16 koska vaarallista työtä ja alaikäisiä, annas olla, kun piti organisaatiota kasvattaa ja säästää luokalla oli jopa 24 oppilasta. Nyt ei puhuttu enään mitään turvallisuudesta, Mutta opettajalle työ kävi mahdottomaksi kantaa vastuuta tällaisesta laumasta.

    Ei eläkeläisen (eläkeiässä olevan, siis joka virallisesti viimeistään pääsee eläkkeelle) tarvitse olla työelämässä!

    Ei eläkeläinen tarvitse toimeentuloonsa sillä tavalla palkkaansa kuin nuoret.

    Kyseessä on vain itsekkyys ja halu olla luopumatta kivasta suojatyöpaikasta, johon eläkeiän ylittäneet haluavat jäädä puuhastelemaan...

    Ihan sama on, jos ei tule eläkkeellään toimeen. Valtiovallan tulee hoitaa asia kuntoon

    Äänestä

  • ollut kirjoitti:

    valmis luovuttamaan puolet työajastani 58 vuotiaana, mutta hallitus kaikessa viisaudessaan nosti varhaiseläkeiän 60 vuoteen.
    terveisin. pienituloinen työläinen

    piti oleman hallitus nosti osa-aikaeläkkeen 58 vuodesta 60.

    Äänestä

  • olla pääasiana kirjoitti:

    Huoli nuorten, kouluista valmistuneiden työllistymisestä pitäisi olla kaikkein suurin huolen aihe. Ja myös työelämästä kokonaan syrjäytyneiden nuorten saaminen työelämään.

    Mitä järkeä opiskella 4-7 vuotta, jos opiskelun jälkeen ei ole töitä saatavilla tai tarjolla on vain pätkätöitä/osa-aikatöitä, kun eläkeiässä olevat eivät luovuta työpaikkoja rahanahneudessaan.

    Siitähän siinä on usein kyse tai että elämässä ei ole muuta kiinekohtaa kuin työ. Eläkeikäinen ei tarvitse suojatyöpaikkaa tai työpaikan suojaverkostoa elämänsä täytteeksi, jos näin on, on itsekkyys pääasiana.

    Jos talouden edellytetään kehityvän oikeaan suuntaan, tarvitaan innostunutta työvoimaa, uusia kehitystehtäviä ja uutta teknologiaa, uuden ajan koulutuksen tuomaa osaamista jne.

    Kun yleensä eläkeläistyöntekijällä on jo kaikki mitä ihminen tarvitsee, voisiko ajatella että sen mahdollisuuden antaa nuorille, jotka ovat elämän alussa ja tarvitsevat samalla toimeentulonsa tueksi työtä ja siitä tarvittavaa ansiota.

    Eihän kukaan kohta tee lapsiakaan, kun mitään varmuutta ei tulevaisuudesta ole!

    Tätä nuoreten ongelmaa olen koko ajan yrittänyt tuoda julki, muttta kukaan ei kuuntele. Nuoret ovat juotuneet opiskelu kierteeseen. Tämä ärsyttää enemmän, kun mainostetaan, että vanhat ihmiset potkitaan ensimmäisinä ulos työpaikoilta eikö asia ole toisin päin ollut aina. Nuoret potkaistaan ensimmäisinä ulos. Tämä on testattu juttu.

    Äänestä

ovat työssä. Heillä on aataminaikuinen koulutus.

Heitä saa koko ajan neuvoa,ja he kysyvät aina kuinka se ja se on nykyisin opetettu tehtäväksi.
EHidän käyttämänsä kieli, siis kirjoitettu kieli, on vananaikaista.

HE, jotka ovat saaneet viimesimmän koulutuksen jotuvat tekemään kaikki tärkeät paparerityöt ja kaikki ne työt joihin tarvitaan kielitaitoa.

Vanhukset vain ovat, ja nauttivat seurasta!!!!!!
Näin on ainakin meillä.

EI heitä työ ja työn nykyaikainen vaativuus rasita.
Miettikää kuinka 27 vuotias kielitaitoinen ja 64 vuotias vanha nainen, joka on käynyt vanahanajan keskikoulun ja siinä kaikki,siis kuinka heille on työtehtävät määrätynyt.

Kuka tekee vaataivat tytöt ja kukan kerää palkan?
No vanhus saa ikälisät/työvuosilisät, ja muita etuja mielinmäärin, ja vain siitä ,että on muka olevinaan työssä.

Nuori ahertaa asuntovelan kanssa pikkuruisella palkalla. Ei saa parempia paikkoja, ei siis etene, kun jyrät istuu hautaan asti palleillaan..

Ja näillä jyrillä, jotka eivät lähde eläkkeelle on jo kauan sitten maksettu velat, talot ja mökit jne..

Joku nuori työtön kouloutettu odottaa kielipitkällä paikkaasi, mietippä sitä ...ja lähde eläkkeelle.

Äänestä

työpaikkaan ja kunnolliseen nuoren perheen elämään.
Vanhat pois työstä!

Pelastakaa lapset ja antakaa heidän vanhemmilleen mahdollisuus työpaikkaan ja turvalliseen elämään.

Äänestä

jos suola löytyy vain työpaikalta.
Työ tänäpäivänä on niin kovaa ja vaativaa,että harvalle se on suola ja nautinto..

EI, vaan tämänpäivän työ, jos sen kunolla tekee imee kyllä niin tyhjäksi, että kaipaa jokaiselta tunnilta, jonka viettää jossain muualla kuin työssä rentoutusta ja lepoa, eli jotain aivan päinvastaista kuin työ.

Työpaikalla ei todellakaan nautiskella, vaan täsysi keskittyminen, ja suorittamisen pakko päällä koko ajan.

Kannattaa tarkistaa riippuvuussairaus, jos työ alkaa olla elämänsuola ja rikkaus!!

Äänestä

joka alalle ja eläkeläiset heti pois,kun ko.työhön sopiva nuori saatu tilalle.
vanhempi väki tietää,kuinka tärkeää työ on ihmiselle/elämälle,joten ikääntyneet kartanolle pikaisesti. tämä koskee myös näitä kuuluisia virkamiehiä ja -naisia,happanette konttoreitten kätköihin jo muutenkin.
tilapäistä apua,tietoa taitoa ym.voi silti jakaa ja antaa nuoremmille vaikka lopun ikää kun kiinnostaa.

Äänestä

Tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa teki töitä 34 000 sellaista henkilöä, joiden ikä oli 65-74 vuotta. Mutta mitä tämä tarkooittaa?

Luvussa voisi ehkä olla mukana 10 000 omaishoitajaa, jotka saavat kuukaudessa muutaman satasen omaishoidon tukea. Lisäksi luvussa voisi olla muutama tuhat jokusen pienen kokouspalkkion saanutta henkilöä.

En tiedä, mutta kun tuollaisia tilastoja julkistetaan pitäisi vähän enemmän julkistaa taustatietoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

omasta halustaan kirjoitti:

Yhä useampi eläkeikäinen jatkaa töissä.
Työ on menelle "elämän suola"
Työyhteisö kuitenkin antaa paljon, monille.

Ruikuttajat ja laiskat jää rannalle työyhteisöstä.
Heillä sitten oma "köyhä" elämänsä.

Suomalaiset jatkavat työelämässä yhä useammin senkin jälkeen, kun eläkeikä on saavutettu. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan työelämässä on tällä hetkellä enemmän yli 60-vuotiaita kuin kahteenkymmeneen vuoteen. Määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Suurin osa pysyy töissä omasta halustaan.

Viime vuonna Suomessa teki Tilastokeskuksen mukaan työtä 183 000 yli 60-vuotiasta. Heistä 34 000 oli 65–74-vuotiaita. Miehet jatkavat uraansa hieman naisia pitempään.

Pidetään hyvänä, että keskustelu työuran jatkamisesta on saatu käyntiin. Hän kuitenkin korostaa, että ikääntyvien työntekijöiden erilaiset henkilökohtaiset tilanteet ja työnkuvat on otettava huomioon. Eläkeiän nostaminen tullee esille pikkuhiljaa 3 vuodella.

"Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla yksilinjainen. Toisilla riittää terveyttä ja motivaatiota jatkaa työntekoa yli 65- tai 70-vuotiaana. Toisaalta myös se pitää hyväksyä, että vuosikymmeniä raskasta fyysistä työtä tehnyt haluaa päästä lepäämään."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu