Palstalla eri viestiketjuissa käytävää keskustelua seuratessani – osallistumatta siihen kuitenkaan itse, olen tullut johtopäätökseen, että samat häiriintyneet anonyyminimimerkillä kirjoittavat pakkomielteiset jakautuneen mielialastatuksen omaavat henkilöt pyörittävät keskustelua täällä omien sairaiden mieltymystensä ja sillä hetkellä häiriintyneessä ajatusmaailmassaan olevien aatteidensa mukaan.
Milloin haukutaan kuljettajia (pääsääntö) milloin matkustajia.
Paljonkin kuljettajan työtä tehneenä ja jatkuvan muutoksen alla eläneenä olen huomannut ettei työtä voi enää verrata kellon käymiseen, jonka kulkeminen on säännöllistä ja johdonmukaista.
Kuljettajalle ei ole enää pitkään aikaan annettu tarpeeksi aikaa työnsä suorittamiseen hyvän ja käyvän tavan mukaan.
Tavaksi onkin tullut työn urakkaluonteisuus kielteisessä merkityksessä urakoiden kusiessa kintuille kaikilla liikennöitsijöiden kuljettajilla, sillä jokaisen liikennöitsijän työnsuorittamiseen laskemat ajat eivät ole ajallisesti suoritettavissa ilman lain rikkomista kuten ylinopeutta ajamalla – tämän ollessa vain yksi valitettava esimerkki.
Vanhana seniorikuljettajana olen minäkin kuullut, että miestä pitäisi vaihtaa, kun vaari ei enää ehdi, sillä joku nuorempi ehtii kunnes jää paljon ajamatta, kun auto on nokka rutussa jossakin pöpelikössä tai liikennevalotolpassa.
Ikä kuitenkin suojelee ja nuoret liikenne-esimiehet eivät vaarille paljon konahtele – vaari tekee sen mitä ehtii!
Ammattivalittelijoille annan yhden neuvon, käyttäkää liikenteen ilmaisia palautepalveluja, sillä haukat odottavat vesikielellä töitä joilla kurmuttaa päivittäistä työtään tekeviä kuljettajia.
Valituksen aiheeksi kelpaa vaikka se, että kuljettaja näytti ihan mulkulta ja käyttäytyi kuin mulkku.
Liikenteen tilaaja ja suorittajat ovat luoneet tämän kalliin ja monta henkilöä työllistävän järjestelmän, jotta kuljettajat pidettäisiin aisoissa ja loputtoman epätietoisina työsuhteensa jatkuvuudesta.
Ajoiko bussi ohi vai jättikö pysäkille, ei muuta kuin valitus sisään ja pian moinen epeli ei enää niin tee.
Sillä ei ole merkitystä ettet muistanut merkkiä näyttää ajoissa, sillä nykyiset kuljettajat ovat varustettu pienillä ajatuksenlukusensoreilla, niin eipä pitäisi niin sattua.
Vapaan valinta
2
484
Vastaukset
- anonyymi
"Ette sitten tupeksi siellä... Matkustajillamme tuppaa olemaan nykyään sekuntiaikataulu... Niin ettei sitten tule valituksia."
Ehkei se eräskin joukkoliikenteenkuljettajien kurssi ihan noilla sanoilla alkanut, mutta jo toiseksi päästiin tähän iki-ihanaan palvelukäsitteeseen. Siitä ei ollut mitään puhetta, että toinen puoli matkustajista taasen haluaa nimenomaan jarruttaa aikataulussa ajamista, etteivät vaan joudu odottamaan hetkeäkään. Kyllä muut saavat luvan odottaa heitä?
Kun päivästä toiseen katselee samaa puljaamista, huiskuttelua, hymyilyä, juoksemista, sitten keskisormen heiluttelua, sylkemistä, potkimista, kaluston särkemistä ja sotkemista, joutuu ihmettelemään, mistä tämä hullu kansa saa kaiken negatiivisen energiansa.
Suomalainen on kuin iso lapsi: kärsimätön, äkkipikainen, impulsiivinen, ei osaa lukea, ei tunne kelloa, ei hallitse itseään, mutta yrittää hallita ympäristöään uhmakkuudellaan ja viime kädessä kostamalla, jos ei palvelija täytä hänen tarpeitaan.
Suomalaisen palvelija (yleensä toinen suomalainen) taas saa moitteet siitä, ettei ole asiakassuomalaisen täydellinen vastakohta: kärsivällinen, rauhallinen, määrätietoinen, kaiken näkevä ja hallitseva sekä kaikkia hoivaava aikuinen, joka lempeästi aavistaa pienen ihmisen tarpeet ja osaa palvella häntä sujuvan huomaamattomasti kaikissa hänen pulmatilanteissaan.
Turhan kiireen poistaminen tästä kaupungista on liian iso urakka yhdelle ihmiselle, mutta jos useammalla olisi pokkaa rauhoittaa oma toimintamallinsa ja irtaantua vauhkoontuneena laukkaavan lauman paineesta, ehkä kenties jonain päivänä...- Ingvar Molin
Nyt kyllä täytyy myöntää, että puette omat ajatukseni sanoiksi.
En tosin olisi asiaa noin hyvin osannut kuvata.
Toivottavasti ammattikuskien arvostus nousee, kun jatkossa ammattipätevyyttä aletaan arvostaa ajo-oikeudenkin rajoituksilla.
Hermoja Teille
Itse olen asiakas vain .. ja harvoin sitäkään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1076842
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h915105Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113349Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333232Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska282391Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191746Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961391Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391332Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311246- 481014