KM ja uskottomuus

Anteeksi vaan, mutta en ymmärrä, miksi jotkut ihmiset lähtee tekemään lapsia. Kai teidän suhteessa jotain on ollut aiemminkin pielessä, jos kerran miehesi toisten naisten kanssa hempeilee? Luuletko, että lapsi jotenkin muuttaisi asiaa? Monelle tuntuu se lapsi olevan keino yrittää parantaa huonoa suhdetta, yleensä huonoin seurauksin. Ja hyvässä suhteessa mies varmaan tukisi sinua keskenmenossakin.

Ja vastausta vielä kysymykseesi: minulla on ihana mies, joka tuki minua keskenmenon saatuani. Meillä oli ongelmamme joskus, ja silloin en olisi voinut edes harkita lapsen hankkimista. Nyt kun asiat on paremmin ja tiedän viettäväni loppuelämäni hänen kanssaan, on lapsi erittäin tervetullut.

Mieheni ei tukenut avoimesti minua. Rakkaus lopahti täysin keskenmenon jälkeen. Ei edes auttanut laskujen kanssa, ei mitään tehnyt sen eteen, että olisi ollut helpompaaa.

Yksinäisiä keskenmenoja on varmasti yhtä paljon kuin yksinäisiä äitejä. Jotenkin tuntuu, ettei kummastakaan haluta avoimesti puhua. Paetaan rankkoja pettymyksiä mielummin joko siihen keskenmenoon tai sitten vauvaan.

Ei kaikki tosiaankaan aina mene suunnitelmien mukaan varsinkaan tunnepuolella. Itselläni exän kanssa hälytyskellot soivat ajoissa ja laitoin heti vauvatoiveet jäähylle. Mutta en minäkään olisi mitään arvannut, jos en olisi saanut pientä ulkopuolista vinkkiä. Nämä on vaikeita asioita ja rakkaus on monesti sokea.

Minusta ihan hyvä joskus todellakin vähän suhteuttaa näitä elämän kohtaloniskuja.

Erään ystävättären aivan kadehdittavan ihana ja pitkä rakkaussuhde loppui kuin seinään "vahingon" sattuessa (ehkäisy petti). Lapsen tämä ystävätär kuitenkin päätti pitää. Lapsen isä vaati ensin aborttia ja lopulta sitten myös isyystestin, vaikka lapsi oli suorastaan irvokkaalla tavalla isänsä näköinen... Keskenmenon sattuessa tämä iskä ei takuulla olisi ollut kättä pitelemässä, vaikka oli kaikkien mielestä plussaan saakka unelmien mies. Joistakin ihmisistä ei todellakaan voi tietää, ennen kuin jokin isompi tapahtuma saa heistä oikean luonteen esiin.

Tuolla odotuspalstallakin "äipät" vertailevat vitamiinejaan, mutta uskon että sielläkin lyötyy monenmoista tarinaa raskausoireiden ohella, jos vain alkaa kysellä.

Itselläni on siis selvästi onnea onnettomuudessani, mutta tiedostan miten haurasta tämä onni on ja miten kiitollinen siitä tosiaankin saa olla.

Voimia kaikille pettyneille ja onnea edelleen kaikille onnellisille. Sillä onnellisia täällä näköjään on paljon, surullisista keskenmenoista huolimatta :-)