Eduskunnan työntekijöillä on oikeus nostaa palkkojaan,vaikka muissa työpaikoissa lomautetaan/irtisanotaan jatkuvasti porukkaa?Eikö olisi aika jo pitää yt-neuvottelut eduskunnassakin,koska suurin osa on jossakin muualla kuin työpaikallaan työaikana.
Millä ihmeen
13
527
Vastaukset
- paikallaan
Kyllä yt-neuvottelut on perusteltu toimenpide!
Suomen valtiolla menee huonosti - toisin kuin lomauttavilla ja irtisanovilla pörssiyrityksillä - lomutuskset vähintään tai kesälomarahoista luopuminen kuten niin "salaa" tehty päätös monessa yrityksessä eikä niistä huudella tiedotusvälineiden kautta!
JA KOSKEE KAIKKIA SIELLÄ TYÖSKENTELEVIÄ VAHTIMESTAREISTA MINISTEREIHIN ja PUHEENJOHTAJIIN ASTI! - sentään
eivät saa nyt keväällä kuin 450 €
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/03/eduskunnan_virkamiesten_sovittuja_palkankorotuksia_lyk- lisäys
edelliseen:
Säästötalkoot käyntiin!
Eduskunta karsii palkankorotuksia
Perjantai 20.3.2009 klo 17.28
Eduskunnan työntekijäjärjestöt ovat suostuneet lykkäämään osaa virkamiesten palkankorotuksista, kertoo Yle uutiset.
Ylen saamien tietojen mukaan puhemies Sauli Niinistö on vedonnut eduskunnan työntekijöihin, jotta suurimmista palkankorotuksista osa lykättäisiin keväältä syksyyn.
Työnantajan ja työntekijöiden hyväksymässä sopimuksessa 450 euron kuukausikorotuksen ylittyvä osa lykättiin lokakuulle.
Eduskunnan kanslian 130 virkamiestä saa siis jo nyt korotuksensa 450 euroon asti.
Eduskunnan kansliassa on Ylen mukaan yhteensä noin 490 työntekijää. Suuria korotuksia selittää palkkausjärjestelmän uudistus.
IL - edes
450 euroo kuukaudessa...köyhyyden rajaksi on ilmoitettu 960 euroa...opiskelija saa n.350 kk ja maksaa sillä kaiken..samoin moni eläkeläinen on pienellä eläkkeellä..jos kansanedustajatkin kokeilis tulla toimeen vaikkapa 960/kk..että silleen!!!!!!!!Ja kaikki jotka haluaa eläkkeelle 63 v annetaan mennä ja nuorille työmahdollisuus!!
- Isänmaa kutsuu
syystä,että eduskunnan työnantajalla ei mene yhtä huonosti kuin kuin muilla työnantajasektoreilla.
Lisääntynyt työmäärä muuttaa toimenkuvaa ja tuolloin yleensä palkkoja pyritään nostamaan. - eduskunnasta
Se jo toisi säästöjä. Menisivät hekin sossun luukuille.
Tuskin he mitään viitsisivät tehdä muuta.- Isänmaa kutsuu
Eduskunnan palkkausjärjestelmää voisi uudistaa,jolloin huomioitaisiin onko kansanedustaja hallitusvastuussa olevassa tehtävässä vai oppositiossa reserviläisenä.
Hallituspuolueen kansanedustajalle pidetään palkat ennallaan ja oppositiopuolueen palkkaksi sopisi 55 % kansanedustajan palkasta 8 € ylläpitokorvaus ja kulkemiset korvattaisiin halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan,joka kesäaikana olisi polkupyörä ja talvella sukset tai potkukelkka. - Ei pidä laittaa leikiksi
Isänmaa kutsuu kirjoitti:
Eduskunnan palkkausjärjestelmää voisi uudistaa,jolloin huomioitaisiin onko kansanedustaja hallitusvastuussa olevassa tehtävässä vai oppositiossa reserviläisenä.
Hallituspuolueen kansanedustajalle pidetään palkat ennallaan ja oppositiopuolueen palkkaksi sopisi 55 % kansanedustajan palkasta 8 € ylläpitokorvaus ja kulkemiset korvattaisiin halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan,joka kesäaikana olisi polkupyörä ja talvella sukset tai potkukelkka.Ei nyt ole mitään järkeä eriarvoistaa - vaan eduskunnassa työsentelevät ja sen mukaiset palkannauttijat - osallistumaaan talkoisiin.
Kesälomarahasta luopuminen esim. kuten useissa yrityksissä nyt on pakko-osallistuminen tai jatkossa seuraa sitten lomautuksia ja irtisanomisia.(kyllä ne työt muissakin yrityksissä saadaan tehtyä vajaamiehityksellä)
Siellä on jos minkälaista avustajaa ja toimistotyöntekijää, virastomestaria yms. kansanedustajien ja ministerien lisäksi; hallintohenkilökuntaa.
TIETTÄVÄSTI VERONMAKSAJAT OVAT TYÖNANTAJIA VIIMEKÄDESSÄ - VALTIO OYJ nimistä yritystähän ei ole.
Kansanedustajilla pitäisi olla läsnäolovelvollisuus eduskunnan istunnoissa - kuten ministereilläkin, jos hyväksyttyä virallista poissaoloilmoitusta ei ole toimitettu.
Toivottavasti media kerää kansanedustajien poissaolotilastot tarkastettavaksi - no ainakin ennen vaaleja ne tulee tiedoksi.
Missään työpaikassa ei voi mennä "laivalle soittamaan bändin kanssa" ja laistaa sitten tehtävästään (mm. keskustan Mikko Alatalo) ja näitä varmaan riittää.
MUTTA EIVÄT VARMAAN SELLAISTA TOIMINTOA SAA AIKAISEKSI - JOTEN VERONMAKSAJAT VIIMEKÄDESSÄ HOITAA KAIKEN LYSTIN. - kesäloma on
Ei pidä laittaa leikiksi kirjoitti:
Ei nyt ole mitään järkeä eriarvoistaa - vaan eduskunnassa työsentelevät ja sen mukaiset palkannauttijat - osallistumaaan talkoisiin.
Kesälomarahasta luopuminen esim. kuten useissa yrityksissä nyt on pakko-osallistuminen tai jatkossa seuraa sitten lomautuksia ja irtisanomisia.(kyllä ne työt muissakin yrityksissä saadaan tehtyä vajaamiehityksellä)
Siellä on jos minkälaista avustajaa ja toimistotyöntekijää, virastomestaria yms. kansanedustajien ja ministerien lisäksi; hallintohenkilökuntaa.
TIETTÄVÄSTI VERONMAKSAJAT OVAT TYÖNANTAJIA VIIMEKÄDESSÄ - VALTIO OYJ nimistä yritystähän ei ole.
Kansanedustajilla pitäisi olla läsnäolovelvollisuus eduskunnan istunnoissa - kuten ministereilläkin, jos hyväksyttyä virallista poissaoloilmoitusta ei ole toimitettu.
Toivottavasti media kerää kansanedustajien poissaolotilastot tarkastettavaksi - no ainakin ennen vaaleja ne tulee tiedoksi.
Missään työpaikassa ei voi mennä "laivalle soittamaan bändin kanssa" ja laistaa sitten tehtävästään (mm. keskustan Mikko Alatalo) ja näitä varmaan riittää.
MUTTA EIVÄT VARMAAN SELLAISTA TOIMINTOA SAA AIKAISEKSI - JOTEN VERONMAKSAJAT VIIMEKÄDESSÄ HOITAA KAIKEN LYSTIN.3 kk. Se voitaisiin elää omalla kustannuksella, kun ei töitäkään tehdä.
- edustajien ja ministerien
Isänmaa kutsuu kirjoitti:
Eduskunnan palkkausjärjestelmää voisi uudistaa,jolloin huomioitaisiin onko kansanedustaja hallitusvastuussa olevassa tehtävässä vai oppositiossa reserviläisenä.
Hallituspuolueen kansanedustajalle pidetään palkat ennallaan ja oppositiopuolueen palkkaksi sopisi 55 % kansanedustajan palkasta 8 € ylläpitokorvaus ja kulkemiset korvattaisiin halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan,joka kesäaikana olisi polkupyörä ja talvella sukset tai potkukelkka.palkat - 55 %, ja jos hommat on onnistunut .... tulospalkkiona loput 45 %. Silloin voitaisiin puhua hallitusvastuusta. Voisi myös noita tolloja vähän enemmän inspiroida selvittämään toilailujensa oikeat vaikutukset realielämään, kun olisi tulospalkkio kiinni kansalaisten tyytyväisyydestä ja näkemyksestä "edustajiensa" tuomaan lisäarvoon.
- lampoloihinsa
"yrittäjät" firmoihinsa, saavat tehdä omaansa. Ei tarvi valittaa kun aika menee yhteisten asioiden hoitoon, että jää siat, lampaat ja esim. petonimyllyt hoitamatta.
Brysselihän se hoitaa hommat, nämä meidän kympit ovat vain väliporras, jota ilmankin tullaan toimeen. - Isänmaa kutsuu
edustajien ja ministerien kirjoitti:
palkat - 55 %, ja jos hommat on onnistunut .... tulospalkkiona loput 45 %. Silloin voitaisiin puhua hallitusvastuusta. Voisi myös noita tolloja vähän enemmän inspiroida selvittämään toilailujensa oikeat vaikutukset realielämään, kun olisi tulospalkkio kiinni kansalaisten tyytyväisyydestä ja näkemyksestä "edustajiensa" tuomaan lisäarvoon.
Tulospalkkion voisi antaa myös myyntioptiona,joka oikeuttaisi lunastamaan optiot valtiontalouden ylijäämästä.
- lomat
työpäivä tiistaista - perjantaihin-ja ....pitkät lomat.
saneratkaa ekas palkat alas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451