lisää salmonellaa keputiloilta

Salmonellaa löytyi kolmesta uudesta kanalasta
Sunnuntai 22.3.2009 klo 11.13 (päivitetty klo 12.23)

Salmonellaa on löydetty kolmesta uudesta munintakanalasta.

Sikatiloilta sen sijaan ei ole tänään löydetty uusia salmonellatapauksia.

Salmonella Tennesee -bakteeria on tähän mennessä havaittu 29 keskustalaisen tilalla. Niistä 23 on munintakanaloita ja 6 sikaloita.

Kaikkiaan tutkittavana on 770 tilaa, joille on viety mahdollisesti saastunutta rehua.

Eviran erikoistutkijan Tarja Pohjanvirran mukaan viimeisiltä keskusta tiloilta otetaan näytteet tällä viikolla. Tiloista on nyt tutkittu yli puolet.

Pohjanvirta toivoo, että jokseenkin kaikki näytteet saataisiin tutkittua ensi viikolla.

Näytteenotto riippuu kuitenkin kunnaneläinlääkärien aikatauluista.

Eviran mukaan eläintilojen salmonellaepidemiasta ei aiheudu vaaraa kuluttajille.

STT
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai kevättuuliko se huulia heiluttelee ?

Äänestä
  • olla yksi sellainen. Sieltähän oli sitä kuvamateriaalia, jonka jälkeen Sika-Liisa alkoi maksamaan erikseen tukea eläinten kunnolla kohtelemisesta. Semmoista kepulaista "puhdasta" agraaripisnestä. Kepun eduskuntaryhmässä ei muita taida ollakaan, kuin salmonellaviljelijöitä. Hupaisaa tuossa episodissa oli se, että syylliseksi löytyi ulkomaalainen rehu, uskokoon ken haluaa...

    Äänestä

  • Sika-Liisallakin taisi kirjoitti:

    olla yksi sellainen. Sieltähän oli sitä kuvamateriaalia, jonka jälkeen Sika-Liisa alkoi maksamaan erikseen tukea eläinten kunnolla kohtelemisesta. Semmoista kepulaista "puhdasta" agraaripisnestä. Kepun eduskuntaryhmässä ei muita taida ollakaan, kuin salmonellaviljelijöitä. Hupaisaa tuossa episodissa oli se, että syylliseksi löytyi ulkomaalainen rehu, uskokoon ken haluaa...

    Tutkimustuloksia tilojen puoluekannoista ei ole olemassa.

    Kannattaisi ottaa selvää tosiasioista.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53605-tassa-on-salmonellaepidemian-syy

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


che.-guevara kirjoitti:

Salmonellaa löytyi kolmesta uudesta kanalasta
Sunnuntai 22.3.2009 klo 11.13 (päivitetty klo 12.23)

Salmonellaa on löydetty kolmesta uudesta munintakanalasta.

Sikatiloilta sen sijaan ei ole tänään löydetty uusia salmonellatapauksia.

Salmonella Tennesee -bakteeria on tähän mennessä havaittu 29 keskustalaisen tilalla. Niistä 23 on munintakanaloita ja 6 sikaloita.

Kaikkiaan tutkittavana on 770 tilaa, joille on viety mahdollisesti saastunutta rehua.

Eviran erikoistutkijan Tarja Pohjanvirran mukaan viimeisiltä keskusta tiloilta otetaan näytteet tällä viikolla. Tiloista on nyt tutkittu yli puolet.

Pohjanvirta toivoo, että jokseenkin kaikki näytteet saataisiin tutkittua ensi viikolla.

Näytteenotto riippuu kuitenkin kunnaneläinlääkärien aikatauluista.

Eviran mukaan eläintilojen salmonellaepidemiasta ei aiheudu vaaraa kuluttajille.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu