Tämmöstä tämä sitten on kun ei ole kilpailua.Katsastus täällä Kohta tätä menoa 80e Joensuussa 19 e.Jos tietää että auto on kunnossa kannataa näköjään ajaa Joensuun katsatamaan ja ostoksille. Monessa muussa asiassa sama ei ole kilpailua saa nyhtää mitä haluaa
kilpaileva katsastusasema nurmekseen.
pedonna
512864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Perkeleen Jukolahan se hinaa katsastuksen hintojakin ylöspäin!
Kaikki vaan Joensuuhun K1-asemalle katsastamaan ja samalla voi tehdä vaikka viikon ruokaostokset, ne nimittäin saa helposti sillä erotuksella sekä polttoaineet mennen tullen.
ajatusmalli Nurmeksessa? Ajatuksena se, että köyhät ja itsensä alistaneet ihmiset, ovat ottaneet keskustalaisen puoluekuvan itselleen, syynä onkin pönkittää, sitä huonoa itsetuntoa kukin erikseen, tai kaikki yhdessä. Tämä iltalypsy politiikka on se, ettei teillä Nurmeksessa päästä mistään yksimielisyyteen.
Älytön on hinta ero ja entäs sit se palvelu jos sattuu se ylimielinen jenkki on jees mies katsastamaan.
Perjantaina kävin asioilla siellä, ei ollut silloin yhtään autoa pihassa odottamassa katsastusta.
Katsastushinnat aivan järkyttävät, ei ihme, että porukat Joensuussa autoansa käyttävät. Toimiston henkilökunta on kyllä ystävällistä, siitä .
taatusti myös lieksasta,täälläkin jumalattoman kallista..
Jos tietää että kunnossa? Mulla oli yks vika jonka sain tietoon katsastaessa autoa Joensuussa. Katsastus 19 € päästömittaus 10€. Kannatti se silti Joensuussa, en muista maksoiko se uusinta jtn ehkä 10 eikä edes erillistä aikaa tarvinnu varata näyttöön( tietysti ne kulut mitä tuli tosta osanvaihdosta korjaamokulut). Ajan Joensuuhun ihan mielellään hyvään palveluun ja edullisin hinnoin.
Neulamäessä
Joo, mutta siihen päälle tulee lisäksi päästömittauksesta maksu. Elikkä 19e 18e = 37e
joensuussa K1:lla 19e 0e = 19e
Nurmeksen katsastusaseman henkilökunta on tosi ystävällistä ja ammattitaitoista.
Hinnat ovat asianmukaiset.
Romunne voitte katsastaa missä tahansa tai mieluummin viedä romuttamoon kuin katsastukseen.
idootista mikä tyytyy mitä kiskotaan
autojen katsastamiksesta viimmeisen päälle (siis Nurmeksessa ja Lieksassa ainakin) Elämä on kallista kaikin puolin näillä syrjäkylillä..MOT -ohjelma taannoin selvitteli näiden täällä vaikuttavien monopolikatsastusasemien taustoja - ei hyvältä kuulostanut - yhtiöiden taustat meni ulkomaille jne. - ennen aikoinaan katsastus oli ainoastaan valtion monopoli-yhtiö -mitä nyt.? Vaihtoehtoja ei meille syrjäkylien asukkaille ole. Joensuussa on kylläkin valinnan varaa niin hinnoissa kuin laadussakin. Kiitos..
Kyllä on tietyllä katsastajalla naama kuin norsunvittu. On kusta päässa jumankauta
Oih,jospa oisi katsurina komea koppalakkimotoristi😍.
T: Tomof Finland
Oih,jospa oisi katsurina komea koppalakkimotoristi😍.
T: Tomof Finland
Sopisi kaupankassalle murahtelemaan.
Katastus asemilla kun asiakkaat vähenee, niin palvelu pitäs parantua ja hinnat halventua.
Kohta käy niin että piha on täysin tyhjä. Sitten ei ole kellään kivaa.
Tuolla palvelulla varmasti monikin suuntaa Lieksaan tai Joensuuhun katsastamaan.
Ei taida hätä hälvetä Lieksassa
Saa Lieksassa sentään hymyilevää palvelua vaikka hylky tulee.
Kyllä se katsastusasema kilpailu käydään Nurmeksen ja Lieksan välillä, että kummalle paikkakunnalle se yleensä jää. Käydään vain omalla asemalla, niin on lyhempi matka myös tulevaisuudessa katsastuspaikalle.
Käyttäkää oman kylän palveluja kun niitä vielä on , jos sen katiskan nyt kerran vuoteen katsastaa , ja vaikka nyt maksaa 50 e enemmän , mitä sitten ? jos helpottaa niin tekee 4.16 euroa kuukautta kohden , en ajele tuollaisen summan takia yht. 250 km katsastelemaan autoa Joensuuhun , äly hoi , ajettele jos Nurmeksen konttori lopetettaisiin , kaikki valittaisivat että voi vittu , sekin lopetettiin , jos on tuollaisesta summasta autoilu kiinni , kannattaa lopetta autoilu , tai sitten se turha valitus .
Juuri näin. En valita katsastusmiehistä ollenkaan, kaikkien kanssa on juttuun tultu, vaikkei ekalla ole aina leimaa saanutkaan. Eniten harmittaa se, ettei parempaakaan autoa pysty tällä hetkellä hankkimaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei ajokieltoon ole (vielä) mennyt. Ja naapurikyliin en autoa katsastamaan lähde. Kannatuksen vuoksi käytän oman kylän palveluja.
Onneksi ei ole rahasta kiinni niin voi käydä katsastaan auton vaikka helsingissä näin työttömänä ihan huvikseen vaan,mutta hei ennemmin käyn muualla katsastaa,kuin täällä nurmeksessa tuhlaamassa rahoja
Tuskinpa sinulla on edes autoa , ja rajoita kiljun juontia .
Tule naaman eteen sanomaan vitun nössö Imbesilli Imbesilliteetti niin katotaan,kuin tipahdat kanveesiin
Siis työtön voimamies , muut avusihan tuossa jo luettelitkin , mutta kuitenkin , turvallista matkaa sinne Helsinkiin .
Mistä arvasit valtimon kastellin vahvin ja isoin tule koittamaan 💪
Katsastusasemat sahaa omaa oksaa kun pitävät hinnat korkealla ja katteen suurena.
Jos auto kunnossa, menee läpi katsastuksen Nurmeksessa ja myös Lieksassa. Turhaa mekkalointia ja henkilökohtaisiin arvosteluun meneviä juttuja.
Itsellä ainakin ei mitään arvosteltavaa kummasatakaan katsastuskonttorista, autot korjattu jos jotain vikaa. Sitä vartenhan katsastus on , meidän ja muitten tielläliikkujien turvaksi. Hinta taas on jokaisen arvioitettavan oman mielipiteen vuoksi, käykö Joensuussa , Nurmeksessa tai Lieksassa joku käy jopa polttoainetta Venäjältä ja sanoo että kannattaa. Hintahan aina saadaan säädettyä omien mieltymyksien mukaan kohdalleen. Neuvoksi vielä jos menet valmiiksi myrskyn merkki naamassa konttorille , ehkä saat paremman kohtelu hymynaamana minä ainakin.
MB -124
Minä en ainakaan käy Nurmeksen aseman murjottajaa katsomassa.
Mutta käyn kyllä Hyvärilässä katsomassa söpöjä miesten rubareikiä.
Sen uskon että käyt,kun olethan vaalea hiuksinen vajakki puli sieltä pitkältämäeltä
Ei, se on varmaan mun naapuri. Työtön, antaa kyllä sulle pikku maksua vasten ryppyreikää.
Ai sulla on näköjään omaa henkilökohtaista kokemusta miehistä ja heidän luukuista ja niitten maksuista hinnoista,mutta hei saat apua täältä.
Kun tarvitset tietoa, apua arjen pulmien ratkomiseen tai kuuntelijaa, tavoitat meidät puhelimitse, chatin kautta sekä kasvotusten. Et ole tilanteesi kanssa yksin. Jutellaan ja etsitään yhdessä ratkaisua asiaasi.
Yksinäisyys. Alakulo. Ahdistavat ajatukset. Miten rahat riittävät? Miten jaksaisin töissä? Asumisen ongelmat. Keskeytyneet opinnot. Erikoiset tuntemukset. Mistä voisin saada apua ja hoitoa? Mistä taloudellista tukea? Ja miten selvitä lomakkeiden täyttämisestä? Huoli puolison jaksamisesta tai äidin terveydestä. Miksi kukaan ei ehdi kuunnella eikä ymmärrä tilannettani? Miten jaksan eteenpäin? Mistä saisin lisää voimia arkeeni?
Kaikissa näissä asiossa meihin ollaan yhteyksissä. Oli huolesi mikä vaan, soita meille! Neuvomme puhelimen lisäksi myös chatissä ja Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa myös kasvotusten. Linjoilla tavoitat halutessasi kuntoutusneuvojan, jolle arjen kiemurat ja haastavatkin tilanteet ovat tuttuja tai vertaisneuvojan eli mielenterveysongelmia itse kokeneen ihmisen, joka todella ymmärtää, mistä puhut.
Olemme lisäksi koonneet sinulle tietopaketteja sosiaalietuuksista, oikeusturvasta sekä työelämästä ja sairastumisesta.
Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta
0203 91920 Arkisin kello 10–15. Puhelun hinta 8,35 senttiä / puhelu 16,69 senttiä minuutti
Maksuton vertaistukipuhelin
0800 177599 Arkisin 10–15
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
Etsitkö apua mielenterveyteen liittyviin ongelmatilanteisiin itsellesi .Täältä löydät tilanteeseesi parhaiten sopivien palveluiden yhteystiedot. Tiedot ovat ajantasaisia ja kattavat koko Suomen.
APUA 24/7
Kaipaatko apua, jota on heti saatavilla? Täältä löydät palvelut, jotka auttavat sinua 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä.
PAIKKA- JA PALVELUHAKU
Haluatko löytää kotipaikkakuntasi terveysasemien yhteystiedot tai etsiä apua tiettyyn ongelmaan? Paikka- ja palveluhausta löydät mielenterveys- ja päihdepalveluita.
OIRENAVIGAATTORI
Määritä oirenavigaattorin avulla oireesi ja niiden vaikeusaste. Saat suositukset tilanteeseesi sopivista palveluista ja omahoitokeinoista.
Mielenterveys on käsite, jota on lähtökohtaisesti määritelty useilla eri tavoilla. Sillä tarkoitetaan psykologisen hyvinvoinnin tasoa tai mielenterveyden häiriön puuttumista. Yksi suomen kielen sanakirja määrittelee sen ”psyykkiseksi hyvinvoinniksi ja riittäväksi sopeutumiseksi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön.
Nurmeksessa niin vähän asiakkaita, että kaikki, siis kaikki hylätään ekalla keralla jotta saadaan tuplattua käynnit. Se on kuulkaa kapitalismi ja markkinatalous opittu jo täälläkin!
Minua ongelma ei koske, koska vaihdan Teslani joka vuosi uuteen, rahaa kun on!
Höpö höpö, kyllä meidän autot on menneet ekakerralla kun ovat kunnossa. Joskus on tullut hylsy kun jotain on jäänyt huomaamatta. Mistä olet sen mielikuvan saanut jotta kaikki autot hylätään? Seuraa hylkäys tilastoa katsastus paikoista ja tule sitten arvostelemaan tosipohjalta.
MB-124
Jos on suuri hykäys prosentti katsastusasemalla, silloin ei ole minkäänlaista kilpailua.
Olisi hyvä jos katsastus maksut olisi 500euroa niin nähtäisiin kuka ajaa autoa ja kuka ei ja bensan sekä dieselin hinnat 20euroa litra,mutta itseäni se ei haittaisi lainkaan
Jos se Nurmeksessa onkin hieman kalliinpaa , pieni kulu siltikin , katsastettavia autoja suhteellisen vähän ja hinta määräytyy senkin mukaan , tuskin konttori kattaa kuluja , joutava valitus pois , ei ne siellä Joensuussa tarvitse Nurmeslaisten katsastus rahoja , niille tulee sitä ovista ja ikkunoista muutenkin paikallisiltakin auton katsastajilta siihen maakunnan pihit milli-niilot lisäksi , jotka ajelevat halpojen katsastus hintojen perässä pitkin pitäjiä , pitäisi olla tyytyväinen että Nurmeksessa ylipäätään on se katsastuskonttori .
Miksi ette osta uutta Teslaa? Ei tarvi vaivata päätä pikkuasioilla!
T Teslisti
Ettei nyt olisi mennyt Teflon-pannu ja Tesla sekaisin ?
Teflon Brothers on suomalainen rap-, pop- ja dancemusiikkia esittävä yhtye, joka koostuu kolmesta jäsenestä: Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli. Yhtyeen musiikkiin kuuluvat hyvin oleellisesti omaleimaiset musiikkivideot, jotka räppärit useimmiten itse ovat käsikirjoittaneet ja tuottaneet. Wikipedia
Jäsenet: Pyhimys, Heikki Kuula, Voli
Ehdokkuudet: Parhaan suomalaisen artistin/yhtyeen MTV Europe Music Award, Vuoden sävellyksen, iskelmän tai biisin Emma
Levy-yhtiöt: Monsp Records, Johanna Kustannus
Pitäisi Nurmeksessakin siirtyä samaan järjestelmään, kuin eräällä paikkakunnalla, että näyttö olisi ilmainen. Silloinhan varmaan asiakkaita riittäisi enemmän, mutta tuskin nytkään on pulaa.
Teslat tulee pitkillä matkoilla vakuutusyhtiöille kalliiksi, kun hinurit etsii Tesla lavalla latauspaikkaa pitkin suomea, ja Teslan porukka taksilla seuraa perästä.
Hinurit kylläkin etsii miehistä rusinareikää nusessa!
Hombbelit katsastaa toistensa suklaareikiä?
Ja pari homoa eksynyt väärälle kanavalle , eikös teille ole omat foorumit ?
On,+tämä.+Nurmes+on+suomen+homopääkaupunki.+Itseasiassa+koko+maailman!+Missä+muualla+miehistä+104%+on+klaavapuolen+poikia?+Missä,+kysyn+vaan?+Ei+missään+paitsi+nurmes!
Taidat tehdä tilastoja vain omasta kämpästäsi.
Tämä keskustelu koski katsastuskonttoreita , vajaan aivo- kapasiteetin omaavat homot voisivat keskustella heille tarkoitetuilla palstoilla .