Kitkarengasmiesten

Ei se kitkarengas parane siitä yhtään, vaikka kuinka täällä palstalla uhoaisitte. Yli 80% suomalaisista h-a-kuskeista käyttää nastarengasta ja suhde ei ole isommin muuttunut viimeisten vuosien aikana. Kitkamiesten jutuista tulee mieleen kouluajat: "fiksut" jätkät vinoili, kun käytti talvella pipoa ja pitkiä kalsareita.
351304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

kun ihmiset siirtyi mustavalkotelkkarista väritelkkariin. Jos et ole huomannut niin maailma kehittyy ja muuttuu.

Äänestä
  • Kehitystä tapahtuu koko ajan. Valitettavasti kehitys ja etenkin tuotekehittely ei ole aina positivista.

    Äänestä

  • Kitkarengasta voi kyllä verrata MV-telkkariin. Silläkin pärjää mutta jos samalla hinnalla saa väritelkkarin, valintahan on silloin selvä.

    Kehitys on jotain uutta ja yleensä sitä perustellaan paremmuudella. Ihmiset ei kuitenkaan ole tyhmiä, ainakaan valtaosa. Ihan mikä vain uutuus ei mene läpi, tosin kitkarengas ei ole uutuus, eikä edes kehitystä.

    Äänestä

  • mara susirajalta kirjoitti:

    Kehitystä tapahtuu koko ajan. Valitettavasti kehitys ja etenkin tuotekehittely ei ole aina positivista.

    tuotteesta tulee niin edistyksellinen ettei niitä osata käyttää.

    Äänestä

olleet, vaan niitä jotka peitteli omaa heikkouttaan olemalla koviksia...

Äänestä

Kädettömille kuskeille, kuten keskustelun avaajalle, on varmasti kaikki apu tarpeen.

Veikkaan kuitenkin, että 80 % autoilijoista pärjäisi vallan mainiosti kitkarenkailla. Itsekin pärjäsin, enkä tosiaankaan kuvittele olevani jotenkin suunnattoman ylivertainen kuski ... kuten nämä, yleensä tolpan ympäri kietoutuneesta autosta lusikalla irti kaivettavat bemupojat yms.

Äänestä
  • Miks ihmeessä kukaan ostaa samalla rahalla huonompaa? Onko tässä rengasjutussa tosiaan takana sama juttu kun tuossa pipo-jutussa: kova jätkä ei pipoo päähän laita eikä nastarenkaita auton alle, oli keli mikä hyvänsä. Itselläni moiset näytön tarpeet on jo mennyttä aikaa.

    Jos suomessa ei olisi talvirengaspakkoa, samassa (täysin joutavassa) väittelyssä olis mukana ne, jotka eivät talvirenkaita tarvitse - kunnon rattireiskat - huolttisten baarien kantakingit.

    Äänestä

  • mielestä. Kuule poika! Mä olen vedelly rekalla yli 3.000.000km ilman nastoja niin mä olen kyl niin kova jätkä että mä pärjään kyllä h-autollakin ilman nastoja. Tai olen jo pärjännyt 19 talvea. Ehkä vain 300.000km

    Äänestä

  • ehkä sun kirjoitti:

    mielestä. Kuule poika! Mä olen vedelly rekalla yli 3.000.000km ilman nastoja niin mä olen kyl niin kova jätkä että mä pärjään kyllä h-autollakin ilman nastoja. Tai olen jo pärjännyt 19 talvea. Ehkä vain 300.000km

    että vaimonikin on niin kova Akka, et myös hän on ajanut kitkarenkailla 6 vuotta eikä nastoja halua.

    Äänestä

  • simppeli................. kirjoitti:

    Miks ihmeessä kukaan ostaa samalla rahalla huonompaa? Onko tässä rengasjutussa tosiaan takana sama juttu kun tuossa pipo-jutussa: kova jätkä ei pipoo päähän laita eikä nastarenkaita auton alle, oli keli mikä hyvänsä. Itselläni moiset näytön tarpeet on jo mennyttä aikaa.

    Jos suomessa ei olisi talvirengaspakkoa, samassa (täysin joutavassa) väittelyssä olis mukana ne, jotka eivät talvirenkaita tarvitse - kunnon rattireiskat - huolttisten baarien kantakingit.

    > Miks ihmeessä kukaan ostaa samalla rahalla huonompaa?

    Kyse on yleensä siitä, ettei ole kokemuksia paremmasta. Lisäksi tietysti mainonta vaikuttaa. Kyse on oikeastaan laiskuudesta. Ostetaan ne nastat, kun ne on aina ollut ja TM:ssäkin sanottiin että ne on hyvät...

    Sitten kun tulee kitkoja kokeiltua, harva vaihtaa takaisin.

    Minusta jotain kertoo se, että suurin osa nastakuskeista ei ole koskaan kitkoja kokeillut, kun taas suurimmalla osalla kitkakuskeista on kokemuksia nastoista. Eikö?

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Mutta omalta osalta on 2 talvea ajettu kitkoilla, kun tuli auton mukana. Seuraavaan autoon sitten pitikin hankkiia uudet talvirenkaat, kun vanhat oli hiihtoliiton hyväksyntää vailla. Niiden 2 talven jälkeen tulikin sitten taas nastarenkaat alle.

    Tosin se nyt on ihan sama mitä täällä kertoo. Jos sanoo että käyttää nastaoja, niin kitkauskovaiset ovat suureen ääneen kertomassa että ko. kuski on täsyin kyvytön auton ratissa, eikä ole ikinä kitkarenkaita nähnytään.

    Koko palsta on täynnä kaltaisiasi lapsellisia besserwissereitä, joiden mielestä vain oma näkemys on oikea ja oikeutettu, ja kaikki muut ovat väärässä. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee myös se, että likipitäen kaikki em. ovat juurikin kitkauskovaisia. Yleensä nastakuskit ovat niitä, joille on yksi ja sama millä muut ajavat, vain kitkakuskeille on tärkeää nostaa jumalaton haloo muiden rengasvalinnoista.

    Äänestä

  • poika vielä kirjoitti:

    että vaimonikin on niin kova Akka, et myös hän on ajanut kitkarenkailla 6 vuotta eikä nastoja halua.

    Uhoo uhoo uhoo. Örrr. Uhoo. Olen suurin ja kovin jätkä maantiellä. Örr. Uhoo.

    Äänestä

  • miten muilla kirjoitti:

    Mutta omalta osalta on 2 talvea ajettu kitkoilla, kun tuli auton mukana. Seuraavaan autoon sitten pitikin hankkiia uudet talvirenkaat, kun vanhat oli hiihtoliiton hyväksyntää vailla. Niiden 2 talven jälkeen tulikin sitten taas nastarenkaat alle.

    Tosin se nyt on ihan sama mitä täällä kertoo. Jos sanoo että käyttää nastaoja, niin kitkauskovaiset ovat suureen ääneen kertomassa että ko. kuski on täsyin kyvytön auton ratissa, eikä ole ikinä kitkarenkaita nähnytään.

    Koko palsta on täynnä kaltaisiasi lapsellisia besserwissereitä, joiden mielestä vain oma näkemys on oikea ja oikeutettu, ja kaikki muut ovat väärässä. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee myös se, että likipitäen kaikki em. ovat juurikin kitkauskovaisia. Yleensä nastakuskit ovat niitä, joille on yksi ja sama millä muut ajavat, vain kitkakuskeille on tärkeää nostaa jumalaton haloo muiden rengasvalinnoista.

    Ilmeisesti osui ja upposi tuo viestini. Itse sinä täällä väitit, että nastarenkaat ovat jotenkin paremmat ja provoilit kovin aneemisesti...

    Sinulle nastat voivatkin olla paremmat, mutta eivät missään nimessä kaikille.

    Mitä kitkojen kokeiluun tulee, minä puhuin massoista ja sinä itsestäsi. Voin minäkin kertoa, että kun olen kumpiakin kokeillut, ovat kitkat selvästi paremmat. Onko se sitten lopullinen totuus, vaiko vain minun mielipiteeni, voit sitä miettiä.

    Ja samalla voit miettiä, miksi sinun mielipiteesi pitäisi olla sen parempi. :)

    Äänestä

  • Niin, veikkauksessakin joku harva joskus osuu oikeaan, suurin osa haaskaa vain aikaansa ja rahaansa...
    Koska kukin autoilija itse joutuu päättämään monista muistakin autoiluunsa liittyvistä asioista, tekemään omat ratkaisunsa ja vastuun kantamaan niistä, he itse tietävät myöskin kädettömyytensä ja hankkivat varusteet sen mukaan. Eli tällä hetkellä se suuri enemmistö n. 80% tunnustaa sen kädettömyytensä, kun hankkii nastarenkaat, koska nastarenkailla ajaminen tarkoittaa näköjään kädettömyyttä. Sitten on vielä se joukko, joka ei tunnista kädettömyyttään, ja käy vielä muita ivaamassa suurilla luuloillaan ja kaikkitietävyydellään. Heidän on toki hyvä huudella veikkauksiaan täällä, koska he eivät tarvitse kantaa vastuuta itse asioista. Vastuun kantaa kuitenkin aina se oikea autoilija. Ja niin kauan kuin vastuu on sen autoilijan, ei jonkun virtuaalihahmon, autoilija itse päättäköön, veikkaamatta ja muiden kuvitelmista piittaamatta, miten paljon vapaaehtoisia ja sallittuja turvallisuusvarusteita hän hankkii ja käyttää pakollisten lisäksi, ajaako nastoilla vai ilman jne. Ja kun noinkin suuri enemmistö on niitä kädettömiä, niin miksi pitäisi mennä pienen vähemmistön ehdoilla?
    Jos joku tarvitsee apupyörät, hän hankkii ne. Paitsi jotkut, jotka kyllä tarvitsevat, mutta eivät hanki, vaan kärsivät mieluummin kipeää.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Ilmeisesti osui ja upposi tuo viestini. Itse sinä täällä väitit, että nastarenkaat ovat jotenkin paremmat ja provoilit kovin aneemisesti...

    Sinulle nastat voivatkin olla paremmat, mutta eivät missään nimessä kaikille.

    Mitä kitkojen kokeiluun tulee, minä puhuin massoista ja sinä itsestäsi. Voin minäkin kertoa, että kun olen kumpiakin kokeillut, ovat kitkat selvästi paremmat. Onko se sitten lopullinen totuus, vaiko vain minun mielipiteeni, voit sitä miettiä.

    Ja samalla voit miettiä, miksi sinun mielipiteesi pitäisi olla sen parempi. :)

    Se on kyllä mielenkiintoista, että sinä itse itseäsi tehostaen, voit puhua massojen osalta, ja muut vain itsensä. Olisi mielenkiintoista nähdä ne valtakirjat, jotka valtuuttavat sinua massojen edustajaksi ja niiden ääntä käyttelemään...

    Äänestä

  • tyyppi.. kirjoitti:

    Missä minä puhuin mitään "massojen osalta"?

    Sanoin käsittääkseni vain, että suurin osa kitkoja käyttävistä on kokeillut nastarenkaita, kun taas suurin osa nastakuskeista ei ole kokeillut kitkarenkaita.

    Tuon nyt luulisi olevan selvää ihan niitä paljon hehkutettuja prosenttejakin katsomalla. Mitenkäs se oli? 80/20?

    Kitkarenkaan edut nastarenkaaseen ovat kiistattomat. Äänettömämpi ja vähemmän tietä kuluttava. Pidossa noissa ei suuria eroja ole suuntaan eikä toiseen, lukuunottamatta vedellä päällystettyä luistinrataa, jolla nasta voittaa suhteellisen selvästi (jarrutuksissa kai noin 20% etua). Ja tietysti se plussa kitkoissa, ettei ole niin aikaan sidottua tuo vaihto...

    Minua lähinnä nauratti tuo ad-hominem -hyökkäys, jolla aloitit (olitkohan se sinä? Hitto kun tuo nimimerkki vaihtuu koko ajan) keskustelun. Juu, meillä on pää jäässä ja muutenkin ollaan perusamistyyppejä. Niissä amiskorolloissahan nuo kitkarenkaat yleensä alla ovatkin... :)

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Ilmeisesti osui ja upposi tuo viestini. Itse sinä täällä väitit, että nastarenkaat ovat jotenkin paremmat ja provoilit kovin aneemisesti...

    Sinulle nastat voivatkin olla paremmat, mutta eivät missään nimessä kaikille.

    Mitä kitkojen kokeiluun tulee, minä puhuin massoista ja sinä itsestäsi. Voin minäkin kertoa, että kun olen kumpiakin kokeillut, ovat kitkat selvästi paremmat. Onko se sitten lopullinen totuus, vaiko vain minun mielipiteeni, voit sitä miettiä.

    Ja samalla voit miettiä, miksi sinun mielipiteesi pitäisi olla sen parempi. :)

    että kirjoitin ekaa kertaa tähän ketjuun. Mutta jatka sinä toki viisasteluasi.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Missä minä puhuin mitään "massojen osalta"?

    Sanoin käsittääkseni vain, että suurin osa kitkoja käyttävistä on kokeillut nastarenkaita, kun taas suurin osa nastakuskeista ei ole kokeillut kitkarenkaita.

    Tuon nyt luulisi olevan selvää ihan niitä paljon hehkutettuja prosenttejakin katsomalla. Mitenkäs se oli? 80/20?

    Kitkarenkaan edut nastarenkaaseen ovat kiistattomat. Äänettömämpi ja vähemmän tietä kuluttava. Pidossa noissa ei suuria eroja ole suuntaan eikä toiseen, lukuunottamatta vedellä päällystettyä luistinrataa, jolla nasta voittaa suhteellisen selvästi (jarrutuksissa kai noin 20% etua). Ja tietysti se plussa kitkoissa, ettei ole niin aikaan sidottua tuo vaihto...

    Minua lähinnä nauratti tuo ad-hominem -hyökkäys, jolla aloitit (olitkohan se sinä? Hitto kun tuo nimimerkki vaihtuu koko ajan) keskustelun. Juu, meillä on pää jäässä ja muutenkin ollaan perusamistyyppejä. Niissä amiskorolloissahan nuo kitkarenkaat yleensä alla ovatkin... :)

    omia kirjoituksiasi?

    "Missä minä puhuin mitään "massojen osalta"?" --> "Mitä kitkojen kokeiluun tulee, minä puhuin massoista ja sinä itsestäsi."

    Ja muuten...
    "Kitkarenkaan edut nastarenkaaseen ovat kiistattomat." -> Jälleen mielipidekysymys, jossa toitotat omaa näkemystäsi ainoa oikeana.

    Äänestä

  • itsekään lukea kirjoitti:

    On vähän eroa siinä, puhutaanko massoista, vai "massojen osalta", kontekstista päättelin sinun tarkoittavan, että puhuisin "massojen puolesta".

    Väitätkö siis, etteivät kitkarenkaat ole äänettömämmät tai kuluta tiestöä vähemmän? Olen muutaman tutkimuksen aiheesta lukenut, enkä vielä ole sellaista nähnyt, jossa noin päin olisi mennyt... Muut tekijät ovat kyllä käsittääkseni kiistanalaisia, mutta äänettömyys ja tiestöä kuluttava vaikutus eivät. Korjaa jos olen väärässä.

    Liikennepalstan Besserwissereiden Besserwisser, pilkunnussijoiden kruunaamaton kuningas, Tuo Suurien Ajatuksien pääviemäri, The Rat, jakamassa syvällisiä ajatuksiaan meidän kuolevaisten keskuuteen...

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    On vähän eroa siinä, puhutaanko massoista, vai "massojen osalta", kontekstista päättelin sinun tarkoittavan, että puhuisin "massojen puolesta".

    Väitätkö siis, etteivät kitkarenkaat ole äänettömämmät tai kuluta tiestöä vähemmän? Olen muutaman tutkimuksen aiheesta lukenut, enkä vielä ole sellaista nähnyt, jossa noin päin olisi mennyt... Muut tekijät ovat kyllä käsittääkseni kiistanalaisia, mutta äänettömyys ja tiestöä kuluttava vaikutus eivät. Korjaa jos olen väärässä.

    Toki on tullut selväksi, että sinun mielestäsi kaikki, minkä voi positiiviseksi sanoa kitkarenkaan puolesta on olennaista ja tärkeä tekijä. Ja kaikki mikä on nastarenkaan puolesta hyvää, on merkityksetöntä, kiistanalaista ja muuten vain sellaista, ettei sitä tarvitse huomioon ottaa. Oli sitten tutkittua tai testattua.
    Ja se, puhutko massoista, massojen osalta vai massojen puolesta, siinä on vähän eroa. Hyvin vähän. Ainoastaan suuresti selittelyn makua.
    "Väitätkö siis, etteivät kitkarenkaat ole äänettömämmät tai kuluta tiestöä vähemmän? Olen muutaman tutkimuksen aiheesta lukenut, enkä vielä ole sellaista nähnyt, jossa noin päin olisi mennyt" No, miksi sitten toitotat kitkan äänettömyyttä ja tien kulutusta, jos et ole vielä itsekkään sellaista tutkimusta nähnyt, jossa olisi noin todettu...Kun nyt noilla sanahommillakin alat nippelöimään.

    Äänestä

Suhde on kylläkin muuttunut hieman jälleen nastarenkaita suosivammaksi. 2000-luvun alun jälkeen kitkojen määrä nousi kohtalaisesti, mutta nyt monet ovat taas vaihtamassa takaisin nastoihin. Osa tästä vaihtelusta tullee siitä, että rengastyypit ovat hieman eri kehityksen vaiheissa, eli kehittyvät hieman toisistaan poikkeavalla aikataululla.

Kun kitkarenkaat kehittyivät huimasti 1990-luvulla, niin monet kokeilivat niitä, ja laittoivat jopa kaksikin sarjaa peräkkäin. Sitten taas nastarenkaat kehittyivät, ja ovat nyt niin hyviä, ettei niitä kannata ominaisuuksien takia hyljeksiä.

Joillekin tämä kitkojen yllätyksellisyys tulee esiin jopa ikävällä tavalla. Vaikka kuinka yrittäisi olla varovainen ja kelitietoinen, niin silti niihin itsestä riippumattomiin tapahtumiin ei voi vaikuttaa. Ei kuulemma ole mikään mukava tunne ajaa jalankulkijan yli ja vain siksi, ettei pito riittänyt. Vaikka jalankulkija olisikin sääntöjen mukaan syyllinen, miettii autoilija, että olisiko moneltakin murheelta välttynyt, jos alla olisi ollut pitävämmät renkaat.

Seuraavat viisi vuotta ovat melko kriittisiä kitkojen suhteen. Niiden kehityksessä on kylläkin näkyvissä jonkinlainen hyppäys eteenpäin, ja kitkat tulevat menestymään vain jos tuo hyppäys on tarpeeksi suuri. Muussa tapauksessa nastalliset menevät menojaan (jos niiden käyttö on vielä sallitttua). Suomessa tilanne on sikäli hyvä, että eri rengastyyppien välillä on vielä vapaata kilpailua. Jos nastat jäisivät pois, niin silloin kitkojenkaan ei tarvitsisi kehittyä samaa tahtia kuin nyt, kun niillä on vakavasti otettava kirittäjä.

Äänestä

sillä on vaikka ajais pelkillä vanteilla,pääasia että tietää mitä alla on eikä ylitä rajojaan..Jäällä pitää paremmin nastarengas ja kuivalla asfaltilla kitkat,ja muut olosuhteet on kaikin puolin siltä väliltä.

Äänestä
  • Olen ajanut 28 talvea nastarenkailla. Nyt hankin ensimmäiset kitkarenkaat ja olen ajanut niillä tämän talven. En näe mitään syytä miksi minun pitäisi täällä julistaa jotakin oikeata totuutta. Riittää kun itse tiedän, mikä minulle on sopivampi vaihtoehto, omiin kokemuksiin perustuen.

    Äänestä

  • IIIIIIIII kirjoitti:

    Olen ajanut 28 talvea nastarenkailla. Nyt hankin ensimmäiset kitkarenkaat ja olen ajanut niillä tämän talven. En näe mitään syytä miksi minun pitäisi täällä julistaa jotakin oikeata totuutta. Riittää kun itse tiedän, mikä minulle on sopivampi vaihtoehto, omiin kokemuksiin perustuen.

    Hämmästyttävää miten monelle suomalaisella on valtava tarve kertoa miten itse tekee, ja sitten suureen ääneen vaatia kaikkia muita tekemään samoin. Kun joku sitten ei suostu tekemään samoin, niin alkaa välitön toisen mielipiteen täydellinen lyttääminen ja vähättely, aj pahimmillaan jopa henkilöönkäyvä solvaaminen. Minulle on aivan sama millä kukakin ajelee.

    Äänestä

  • näin... kirjoitti:

    koska jos sinä rouhit nastoilla, teitä niin se kuuluu muillekkin. Se on taas sun oma asias millä olohuonenn lattias pilaat.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    koska jos sinä rouhit nastoilla, teitä niin se kuuluu muillekkin. Se on taas sun oma asias millä olohuonenn lattias pilaat.

    hanki nyt sinäkin munaton luuseri ittelles ihan oma elämä. Jotakin selkeesti kokematta kun ei ole elämässä muita murheita. Mene vaikka pihalle kyttäämään naapureita.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    koska jos sinä rouhit nastoilla, teitä niin se kuuluu muillekkin. Se on taas sun oma asias millä olohuonenn lattias pilaat.

    luuletko että muut eivät maksa veroja ja muita kuluja siinä kuin sinäkin? Jos ne kaikki rahat mitä valtio autoilijoita lypsää käyttettäisiin teiden kunnossapitoon ja liikenneinrastruktuurin ylläpitoon, meillä olisi kullalla päällystetyt tiet.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    koska jos sinä rouhit nastoilla, teitä niin se kuuluu muillekkin. Se on taas sun oma asias millä olohuonenn lattias pilaat.

    Niin kauan kun laki sallii käytössä sekä nasta- että kitkarenkaat, niin se ei kuulu sinulle - eikä kenellekkään muullekkaan - paskankaan vertaa millä renkailla muut ajavat.

    Äänestä

  • kuulu. kirjoitti:

    Niin kauan kun laki sallii käytössä sekä nasta- että kitkarenkaat, niin se ei kuulu sinulle - eikä kenellekkään muullekkaan - paskankaan vertaa millä renkailla muut ajavat.

    Ottaakko pannuun kun olet niin onneton?

    Äänestä

vetänyt suoralla metikköön, hyvä madsa taisi olla...

Äänestä

naureskellen seuraillut tätä nasta/kitkarengas kiistelyä palstalla.omana mielipiteenäni voin sanoa että kitkarenkailla pärjää erinomaisesti suomen talviliikenteessä,kun hallitsee autonsa(ajotaito),tuntee renkaansa ominaisuudet ja osaa hieman ennakoida.

valitettavasti suurin osa autoilijoista ei näitä em. taitoja hallitse,siksipä onkin vain hyvä asia että rengasvalmistajat ovat tämän huomioneet ja valmistavat nastarenkaita,jotka tosin teiden kulumisen ja sitä kautta kansantalouden ja terveyden kannalta on se huonompi vaihtoehto.

kiistämätön tosiasia on että jokaiseen onnettomuuteen syyllinen löytyy sieltä penkin ja kaasupolkimen välistä.

Äänestä
  • kirjoitettu.Kävin just kioskilla pistää loton vetää yks ja yks noin viiskymppinen nainen roikku koko matkan puskurissa ja oma nopeus oli 5 kilsaa yli sallitun.
    Kioskin edessä avasin takaluukun ja vinkkasin naiselle,tuu nyt kattoo,ei toi sun auto mahdu tänne vaik kuin yrittäis,suuttu sit ihan helvetist ku vihdoin ymmärsi mitä tarkoitin.....

    Äänestä

Nastarenkaiden kuluttamat urat ovat vaarallisia kesäkaudella 100- 120Km nopuksissa etenkin satella. Kyllä " nastamiehillä" kieli kellossa muutuu kun valtiovalta rahapulassa laittaa nastarenkalle ensivuoden alusta ns. nastavero 3e / nasta

Äänestä

Aihe on edelleen ajankohtanen. kitkatvainastat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelma...... kirjoitti:

Ei se kitkarengas parane siitä yhtään, vaikka kuinka täällä palstalla uhoaisitte. Yli 80% suomalaisista h-a-kuskeista käyttää nastarengasta ja suhde ei ole isommin muuttunut viimeisten vuosien aikana. Kitkamiesten jutuista tulee mieleen kouluajat: "fiksut" jätkät vinoili, kun käytti talvella pipoa ja pitkiä kalsareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu