Onko onnistumisen edellytyksiä?

SkorppariM-vaakaN

suhteella ? Tapasin vastikään ihanan skorpparimiehen, mutta askarruttaa voisiko suhde toimia, kannattaako edetä...? Yleisimpien ennusteiden mukaan ei, mutta en haluaisi uskoa tuota :)

Vaakanainen

5

1086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skopun

      Olin pitkässä liitossa vaakamiehen kanssa. Ei nyt mikään intohimojen täyttämä liitto ollut kasvettiin yhteen ja sitten erilleen. Mustasukkaisuusongelmia voi tulla ainaski skopun puolelta.

    • vakuuttanut

      Minullä oli 4 vuoden suhde vaakanaisen kanssa.

      Seksi oli alkuun ihan ookoo, mutta itse sain keksiä ja ehdottaa kaikki uudet kikat. Sitten kerrat alkoivat vähentyä ja seksi jäi semmoiseen perussettiin ja kerran kuussa iloitteluun. Tuon kanssa samalla suhde alkoi väljähtyä semmoiseksi kaverilliseksi. Lopulta minulta loppui kiinnostus kokonaan seksiin hänen kanssaan ja suhteesta hävisi rakkaus ja sitten annoinkin jo kenkää.

      Tottakai me välitimme toisistamme niinkuin ystävät välittävät toisistaan, pussailimme ja hyväilimme kun luultiin että suhde olisi juuri sellaista koko loppuelämä, mutta todellisuudessa mitään syvempää tunnesidettä ei ollut. Ei mitään sellaista "kuumaa tunnetta" ollut koskaan. Se oli vähän sellaista itselleen valehteluakin koska aikaisempaa kokemusta pitkistä suhteista ei ollut. Sitä kuvitteli että kun ihastuminen menee ohi, niin arki tulee tilalle ja sitä arkea elettiin meidän kohdalla jo vajaan vuoden päästä ensitapaamisesta.

      Kun sellaisen tunteen puutteen sitten tunnistin tutustuessani erääseen toiseen ihmiseen, niin vaaka jäi kerralla kakkoseksi.

      Kavereita olemme vieläkin, mutta emme enää yhdessä. Olin nimittäin sen verran mies että pistin poikki ennenkuin olisin lähtenyt pettämään. Sen voin sanoa että olisin varmasti pettänyt jossain vaiheessa, koska tunne oli jotain aivan toisenlaista kuin mitä olin aikaisemmin kokenut.

      Kun vertaan muihin kumppaneihini, niin ehdottomasti kiimaisinta seksiä olen saanut Oinaan kanssa, mutta se oli sellaista perusseksiä, kuumaa ja paljon. Oinas ei saanut tarpeekseen minusta. Valitettavasti hänen päänsä oli niin seko ettei hänen kanssaan tullut lainkaan toimeen ja niinpä annoin hänelle kenkää. Hänen kanssaan emme ole edes kavereita.

      Skorpparin kanssa määrä oli semmoista keskinkertaista tasoa johtuen ihan kiireistä, mutta hän oli ihan helvetin kinky, enkä tarkoita mitään ruoskia ja spänkkäämistä ja muuta nössöä, joten laatu korvasi määrän. Hän osti harva se viikko jonkun uuden alusvaatekerran tai jonkun muun viritelmän ja fantasiat joita leikittiin olivat ihan jotain todella outoa, mutta helevetin kiihottavia! Todellakin seksin pimeä puoli oli mukana kuvioissa hänen kanssaan. Niin pimeää etten niistä mainitse tässä koska viesti poistettaisiin. Mitään salailuuksia ei skorpparin kanssa ollut, vaan tunneside oli todella vahva ja meni ihan pohjamutiin saakka kerrasta. Se oli ensimmäinen katse kun tiesi että nyt meitä viedään ja siinä hävisi Oinaankin kiihkeys. Jos näitä naisia vertaisi autoiksi, niin vaaka oli joku pikku toyota jota kokeillaan teininä ja ajatellaan että sillä pärjää. Oinas oli joku helvetin pyörillä kulkeva raketti. Sillä pääsee ja lujaa, mutta kääntyä ei voi. Skorpioni oli sitten ferrari tai lamborghini - tyyliä, laatua, ja vauhtia! Jo pelkkä ulkonäkö tiesi sitä että kohta jyrähtää.

      Sanomattakin on selvää että kyseisestä skorpionista tuli vaimoni. Seksi ei ole vähentynyt ollenkaan, vaan se on pelkästään syventynyt siitä mitä se ennen oli. Vaikka nyt on ikääkin tullut ettei ole enää semmoista nuoren miehen kestävyyttä harrastaa seksiä monta kertaa päivässä, niin pelkkä vaimoni katse saa hormoonit hyrräämään ja se henkinen yhteys kiihottaa ihan pirusti. Vaaka ei pystynyt siihen koskaan, ei vaikka nuoren miehen kestävyyttä ja intoa oli paljon. Sillä se seksi varmaan toimikin alkuun niin hyvin, pelkän nuoruuden innon voimalla. Nyt aikuisena sitä vaatii jo laatuakin, eikä mikä tahansa kolo kelpaa enää täytettäväksi.

      Astrologit ainakin väittävät niin että skorpparin ja vaa'an suhde ei ole millään tavalla tulinen, vaan enemmänkin kaverillinen. Meidän kohdalla se piti kyllä paikkansa täysin. Ei meitä voi ystäviksikään ihan sanoa, mutta kavereita ollaan kyllä.

      Vielä jos lisään sen että minun ja vaa'an kohdalla oli sellainen alkutilanne että vaaka oli ihan hulluna minuun ja tunsi todella kovaa ihastusta ja rakkautta. Hän olisi ollut valmis menemään naimisiin kanssani jo muutaman viikon päästä. Minun kohdalla ihastus oli sellaista puolitehoista kun vertaa hänen jälkeensä tulleisiin rakkaussuhteisiin. Jälkeenpäin kun ajattelen niin jotenkin hänestä sen aistikin ettei hän ole se oikea, että se tyyli on väärä. Kun ei vaan sytyttänyt niin ei sytyttänyt, eikä kyse ollut edes ulkonäöstä tai siitä seksin puutteesta. Puutteet johtuivat sen henkisen yhteyden puuttumisesta minun kohdallani.

      Sen verran nuori olin etten tiennyt mitään siitä kuinka joku voi saada sukat pyörimään jaloissa, joten olisin varmaan suostunut hänen kosintaansa jos se olisi tullut eteen. Häntä aikaisemmin oli ollut pelkkiä yhden yön panoja, joten niitä en tietenkään laske tähän koska ne olivat pelkkää seksiä. Hän oli ensimmäinen jonka kanssa oli vähän tunteitakin mukana, mutta kuten selvisi, niin tunteita oli lopultakin vain keskinkertaisesti.

      • innostanut

        Tyypillistä skorpioonimaista manipulointia ja itsekehua.
        No, seksihän on osa elämää, mutta sinulla se näyttää muuttuneen hallitsevaksi. Sukupuolielin hallitsee elämääsi tyyliin: Matti Vanhanen. Ja sitten taas selitellään.


      • todellakin
        innostanut kirjoitti:

        Tyypillistä skorpioonimaista manipulointia ja itsekehua.
        No, seksihän on osa elämää, mutta sinulla se näyttää muuttuneen hallitsevaksi. Sukupuolielin hallitsee elämääsi tyyliin: Matti Vanhanen. Ja sitten taas selitellään.

        tunnet minut hyvin.


      • skopun
        todellakin kirjoitti:

        tunnet minut hyvin.

        Tuo sai jälleen kerran minut ajattelemaan, millaista ois olla skopumiehen kanssa. Vaakamiehen kans se oli just tota toveruutta ja hän ei saanut minua petissäkään tai muutenkaan syttymään. Tuttua ja turvallista.
        Nyt olen puhjennut seksuaalisesti kukkaan. Olen saanut kokeilla Kalamiestä...Ok, mutta minä olin se aktiivinen ja kekseliäämpi sängyssä. Just kaikkee uutta ja erilaista janosin. No sitä kokeiltiin todellakin kaikkea mahdollista. Kalat ei vaan kumppanina sytyttänyt ja minun temperamentti meni yli hilseen. No nyt on Rapumies vuorossa. Meillä on ihana ja kiihkeä seksisuhde menossa. Rapu todella haluaa tyydyttää naisen. Se on mahtavaa! Tämä hellempi ja romanttisempi puoli vetoaa minuun nyt kun sain uteliaisuuteni tyydytettyä Kalan kanssa. Rapu kyllä kuvittelee vielä, että en ole kokeillut paljon mitään, muutakuin lähetyssaarnaajaa, heheh. Kiva aina välistä yllättää : ) Ainakin se on käynyt jo pari kuukautta aivan kuumana minuun ja sekös lämmittää mieltä. Minäkin olen kuumana häneen. Vuosien jälkeen herään kosteista unista, jossa tää ihana mies on mun kanssa. Jos tää rapusuhde jää seksisuhteeksi niin sitten kyllä kaivan skopumiehen jostain kiven alta vaikka...

        ~skopun


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      156
      3976
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      375
      2919
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2239
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      50
      2140
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      16
      1854
    6. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      11
      1735
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      165
      1373
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      93
      1263
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      2
      1236
    10. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      93
      1110
    Aihe