Samaan aikaan, kun Eurooppa kärsii jo HUUTAVASTA työvoimapulasta, vaatii äärioikeisto populistisine, ja kansaa liehakoivine kannttajineen entistä painokkaammin, että Euroopan rajat pitäisi sulkea. Realiteetti kumminkin on, ettei Eurooppa tulevaisuudessa tule toimeen ilman miljoonia siirtolaisia. Äärioikeiston yritys sulkea Euroopan rajat johtaa vain taloudelliseen ahdinkoon ja sekasortoon, koska ilman siirtolaisia ja heidän työpanostaan Euroopan talous ei voi kasvaa. Lisäksi tarvitaan jatkuvasti lisää väkeä pitämään huoltosuhdetta vakaana, sillä Eurooppalaiset ikääntyvät jatkuvasti, ja Eurooppalaisten oma syntyvyys on myös jatkuvassa laskussa. Näin ollen EU-komission ehdotus euroopan sulkemisesta on naurettava ja halvan populistinen yritys kalastaa ääniä. Tällaiset epätoivoiset ja populistiset esitykset on pakko torjua, sillä muuten on Euroopan hyvinvointi uhattuna tulevaisuudessa. Ilman jatkuvaa siirtolaisuutta Euroopalla ei ole mahdollisuutta kasvuun, eikä esim Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa voida pitää pystyssä!
_________________________________________________
Eurooppa vetoaa Pohjois-Afrikkaan siirtolaisasiassa
Etelä-Euroopan maiden johtajat ovat vedonneet pohjoisafrikkalaisiin virkaveljiinsä, jotta laiton siirtolaisuus Afrikasta Eurooppaan saataisiin kuriin.
Kymmenen Välimeren maan johtajaa on koolla Tunisiassa keskustelemassa mm. siirtolaisuudesta. Epäviralliseen neuvonpitoon osallistuvat mm. Italian, Ranskan ja Espanjan johtajat.
- Eurooppa on tarvinnut ja tarvitsee vastakin siirtolaisia Pohjois-Afrikasta, mutta vain laillisesti maahan tulevia, Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodi sanoi.
Viime kuukausina kymmeniä Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia on hukkunut yrittäessään ylittää Välimerta.
Pohjois-Afrikan maat sanovat, että heillä on vain vähän mahdollisuuksia estää ihmisiä lähtemästä Eurooppaan. Algerian, Libyan, Mauritanian, Marokon ja Tunisian johtajat vetoavat EU:hun, jotta ne saisivat taloudellista ja teknistä apua siirtolaisuuden hillitsemiseen.
EU:n rajoilla otettiin vuoden alkupuoliskolla kiinni 55 000 henkilöä laittomasta maahantulosta epäiltynä. Maarajoilla laiton maahantulo keskittyy itäiseen ja kaakkoiseen Eurooppaan, jossa otettiin kiinni alkuvuoden aikana noin 35 000 henkilöä. Kaikkiaan maarajoilla kiinniotettuja oli 40 000.
Meritse laittomat maahantulijat pyrkivät unioniin etenkin Välimeren alueella. Merirajoilla otettiin kiinni 15 000 ihmistä. Meritse tapahtuneissa laittomissa maahantuloyrityksissä kuoli alkuvuonna yli 400 henkilöä.
Maateitse EU:hun pyritään yhä enemmän Itävallan ja unionin eteläisten jäsenmaiden, kuten Kreikan kautta. Merirajoilla tärkeäksi väyläksi ovat nousemassa Kanariansaaret.
Reuters, YLE24

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen sikäli eri linjoilla, kuin tämä Antifasisti = Visionisti = Antirasisti, että valtiolla pitää olla myös oikeus rajoittaa maahantuloa. Itälän sisäministeriaikanaan esittelemä Ulkomaalaislaki on erittäin onnistunut kokonaisuus, jonka uudelleen syntyneeseen versioon (HE 28/2003) on työlupapuolelle tulossa joitain tarkennuksia. Esimerkiksi oleskeluluvan uusiminen toisella perusteella helpottuu oleellisesti. Siis vaikkapa Suomeen opiskelelmaan/töihin tullut ja Suomessa avioitunut ulkomaalanen hyötyisi tästä uudistuksesta merkittävästi - oleskeluluvan käsittelyn ajan voi pysyä Suomessa, nykyään uutta päätöstä tällaisessa tapauksessa pitää odottaa kotimaassa. Oppositiopuolueet Vihreä Liitto ja Keskusta kaatoivat tämän lain (HE 265/2002), koska he riitauttivat sen vaalikauden päättymisen kynnyksellä. Jos laki olisi hyväksytty, astuisi se voimaan vuoden vaihteessa.
Nämä laivalla/lautalla/muulla keinoin laittomasti EU:n alueelle tulevat ovat omiaan luomaan kaksijakoisen yhteiskunnan. Kun näitä laittomasti maahan tulleita on tarpeeksi, syntyvät pimeät työmarkkinat. Niinpä myös laillisesti maassa asuvat minimipalkkaiset huomaavat, että vaihtoehtoa minimipalkalle ei ole, kun tarjontaa jopa alle minimipalkkaisesta työvoimasta on ylenpalttisesti. Tällä viikolla TV:ssä näytetään dokumentti Espanjan laittomista "puutarhasiirtolaisista" ja torjuta-aineiden käytöstä, siinä referenssiä tarpeekseen tähän aiheeseen.
Siitä olen jo pitkään paasannut, että rajoja on avattava. Eteenkin työperustaisesti maahan tulevia pitää ottaa lähitulevaisuudessa huomattavasti lisää. Esimerkiksi hallituksen 75% työllisyystavoite ensi hallituskauden lopulle (siis vuodelle 2010) tarkoittaa 360 000 uuden työpaikan luomista. Sellainen työpaikkojen lisäys voi toteutua ainoastaan ulkomaalaisten avulla. 75%:n työllisyysastetta on perusteltu eläkemaksujen ja muun verotuksen kiristymisen pelolla - aiheellisella sellaisella.
Mielestäni Suomi täyttäisi hyvin kansainväliset velvoitteensa, jos koko pakolaiskiintiö - 750 henkilöä vuosittain - otettaisiin maahan. Tiedoksi pakolaisten vastustajille: pakolaisstatuksen saaneet henkilöt ovat vain "lainassa" täällä Suomessa. Jos olot kotimaassa paranevat, heidän oleskelulupaansa ei enää uusita. Esimerkiksi viime viikolla Ruotsi päätti aloittaa somalaialaisten palauttamisen takaisin kotimaahansa.
Tanskassa sos.dem.hallitus kiristi maahanmuuttosääntöjä, myös ns. pakolaisten osalta. Samanlaista "liikehdintää" on ollut muissakin Euroopan maissa.
Että sellainen "äärioikeisto"!