Ennakointia

Jäätönlaukaus

Taas ovat pudotuspelit käynnissä ja kohta on kausikin jo sitten ohi. Onneksi Nhl ja MM-kisat paikkaavat vielä tuota tyhjiötä, minkä sm-liiga aikoinaan jättää.

Hpk - Kalpa
Vaikka Hpk on pelannut loistavan loppukauden ja Kalpa päätti kautensa vähän heikommin, uskoisin Kalpan menevän välieriin tästä parista. Kalpa on noussu tällä kaudella ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin ja nälkä kasvaa syödessä, luulisin, että Kalpan vire yltää ainakin mitalipeleihin asti.

Kapanen on ollut yksi näkyvimmistä hahmoista Kalpalla koko kauden ajan ja hän on selvästi yksi Kalpan kokeneimmista pelaajista. Kapanen tulee viemään omalla panoksellaan Kalpan välieriin.

Myös Kalpan maalivahti osasto on ollut paljon paremmassa vireessä kuin Hpk:n.

Välierissä vastaan asettuu sitten runkosarjan voittaja Jyp tai hurmoksessa pelaava Tps.

Blues - Pelicans
Pelicans johtaa hieman yllättäen sarjaa 2-3. Seuraava peli voi olla jo ratkaiseva. Blues ei ole päässyt samanlaiseen vireeseen kuin viime kauden pudotuspeleissä. Onkin mielenkiintoista nähdä, että syttyykö Blues vielä viimeiseen taisteluun kesäloman häämöttäessä.

Veikkaisin Pelicansin kuitenkin vievän tämän, heillä on kotietu, lisäksi Pelicans on esittänyt pudotuspeleissä taistelevaa ilmettä.

Blues voi kuitenkin nousta taisteluun Matikaisen johdolla, joten tämän sarjan voittaja ei ole vielä selvyys.

Pelicans ei voi kuitenkaan sortua jäähyilyyn seuraavassa pelissä, sillä Blues on ollut selvästi paras ylivoimajoukkue pudotuspeleissä.

Tämän parin voittaja kohtaa sitten Kärpät.

Jyp - Tps
Jyp johtaa sarjaa 3-2, Jyp vie sarjan epäilemättä. Ei yksi mies voi pitää koko joukkuetta pystyssä illasta toiseen. Salak on ollut tähän asti kuin muuri maalissa, mutta 50 vedon koppaaminen illasta toiseen alkaa varmasti tuntua ennemmin tai myöhemmin.

Jypiltä on pudotuspeleissä löytynyt paljon ratkaisijoita, joten maalinteko tuskin kuitenkaan tulee olemaan suuri ongelma, vaikka Salak vastapäädyssä onkin.

Välierissä siis minun veikkauksieni mukaan kohtaisivat
Kärpät - Pelicans (pienellä varauksella Blues)
Jyp - Kalpa

14

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noinkin voi olla

      tai mitenpäin vaan niinkuin tähän astiset pelit ovat osoittaneet.
      Kalpan Kapanen oli viime pelissä aika väsynyt, kuten Sahlstedt, ettei vaan jäisi nuorempien varaan ja se on etu kokeneelle hpk.lle.

      Bluesiin uskon kun tulee pakko eteen ja nyt se tuli, taistelutahtoa löytyy ja tuomarit todennäköisesti antavat pelata ratkaisevassa vaiheessa fyysisempää peliä, etu siinä bluesile.

      Jyp tps pari on mielestäni taputeltu, jyp vie sarjan. Tasoero on kuitenkin kentällä huikea, maalivahtipeli ei yksin tepsiltä riitä kuten totesit.

      • Jäätönlaukaus

        Että nämä sarjat ovat hyvin tasaisia ja voivat kyllä kääntyä ihan miten tahansa. Toisaalta myöskään kotiedulla ei ole ollut kovin kummoista vaikutusta. Jos jonku noista joukkueista pitäisi veikata, että kääntää sarjan niin veikkaisin silloin varmastikkin Bluesia.

        Kuitenkin noillä minä menen. Saas nähdä miten käy.

      • käy, jypillä
        Jäätönlaukaus kirjoitti:

        on muuten kohtuullinen kerroin 2,05 pitkävedossa, siis veikkaus oy:n, pelaan ainakin pienellä panoksella, siis singlenä, eiköhän jyppikin ole jo tottunut täyteen, metelöivään elysee halliin ja hoitaa homman rutinoidusti kotiin.....tai sitten ei.

      • Jäätönlaukaus
        käy, jypillä kirjoitti:

        Jypille.

        Kotiyleisöstä voi olla myös haittaa, etenkin maalivahdille. Nyt kun on "ratkaiseva" peli Tps:n kannalta niin silloin punnitaan todella Salakin hermot. Jos räpylä vähänkään vapisee, tulee kyyti olemaan kylmää. Toki se on myös vaikea paikka vierasjoukkueen maalivahdille.

        Toisaalta Tps tuleet tietenkin antamaan kaikkensa tuossa pelissä. Luottaisin kuitenkin Jyppiin myöskin.

    • v as vendetta

      Välierä parit muodostuu runkosarjan perusteella. Paras kohtaa heikoimman menetelmällä.
      Eli välieräparit olisivat Jyp-Pelicans ja Kärpät-KalPa

      • Jäätönlaukaus

        Niinpä se olikin. Katsoin vain hätäisesti tuolta sm-liigan sivuilta.

      • Jäätönlaukaus
        Jäätönlaukaus kirjoitti:

        Niinpä se olikin. Katsoin vain hätäisesti tuolta sm-liigan sivuilta.

        Blues voittaa niin sitten ne parit menevät noin.

        Eli silloin se olisi
        Blues - Kärpät
        Jyp - Kalpa

        tai sitten kuten sanoitkin
        Jyp - Pelicans
        Kärpät - Kalpa

        tai jotenkin muuten, riippuu tietenkin voittajista.

      • v as vendetta
        Jäätönlaukaus kirjoitti:

        Blues voittaa niin sitten ne parit menevät noin.

        Eli silloin se olisi
        Blues - Kärpät
        Jyp - Kalpa

        tai sitten kuten sanoitkin
        Jyp - Pelicans
        Kärpät - Kalpa

        tai jotenkin muuten, riippuu tietenkin voittajista.

        Toi jälkimmäinen vaihtoehto näyttää tilastojen valossa huomattavasti paremmalta näin KalPa-kannattajan silmin. x)

        Itse pidän Kärppiä astetta helpompana vastustajana KalPalle kuin Jyppiä ihan vaan runkosarjan perusteella...

        Tosin eipä tuo välierä paikkakaan ole vielä varmaa!

      • Jäätönlaukaus
        v as vendetta kirjoitti:

        Sitten jännätään seuraavaa peliä, että tuleeko sieltä välieriin Blues vai Pelicans

        Jokatapauksessa tulee erittäin mielenkiintoiset parit, Kärpille ei tule olemaan helppoa vastustajaa se on varma. Kalpa ja Kapanen on vaikea voitettava. tai sitten Blues.

        Uskoisin että Jyp pesisi Pelicansin selvin luvuin, Kalpan kanssa tekisi varmasti tiukkaa.

        En muuta veikkauksiani, vaikka näyttääkin siltä että Blues syttyi taistelemaan ja se ei tiedä hyvää Pelicansille. Pelicans otti yksinkertaisesti liikaa jäähyjä, tosin heidän oli pakko ja Blues oli kyllä selvästi voittonsa ansainnut.

        Olisi tietysti mukava saada yksi yllättäjä mukaan välieriin.

      • oululainen

        kauden suurin yllättäjä.

      • Jäätönlaukaus
        oululainen kirjoitti:

        kauden suurin yllättäjä.

        Mitäs sitten?

    • oululainen

      Kärpät ei kohtaa Pelicansia edes tuossa sinun spekulaatiossa.

      • Poro.Tallinnasta

        Eli välierät on

        joko

        JYP - KALPA
        BLUES - KÄRPÄT

        tai

        JYP - PELICANS
        KÄRPÄT - KALPA

      • Jäätönlaukaus

        Olen tutustunut kyllä, mutta yksinkertaisesti katsoin väärin ja muistikaan ei oikein pelannut.Tutustuisit sinäkin minun muihin viesteihini ja vastauksiin tässä ketjussa, jossa minulle jo kerran huomautettiin tästä. Minun virhe se on selvä, muttei tarvitse montaa kertaa siittäkään jankuttaa.

        Eikä näköjään nyt pelaisi muutenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5941
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      94
      3011
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2790
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2046
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      950
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe