Tonysta

Ajatelkaa nyt pyytämättä jotakin Matti Nykästä. Nykänen oli jo pudotettu epäsosiaalisen ja kusipäisen toimintansa takia olympiakoneesta, kun hän alkoi messuamaan telkkarissa, että jos häntä ei valita olympiakoneeseen, niin hän muuttaa Kööpenhaminaan ja hakee Ruotsin kansalaisuutta. Seuraavana päivänä hänet valittiin. Ja tämä ei ole mitään elokuvaa, vaan todellisuutta. Jos minäkin voisin ilmoitusasiana sanoa jollekin Helsingissä sijaitsevalle oppilaitokselle, että muutan ulkomaille ellen pääse opiskelemaan, niin minulla olisi mielestäni vitsin helppoa.

Tai jotakin Tony Halmetta. Kaveri messusi vaalikirjassaan siitä, kuinka väärin on, että amfetamiinipäissään tekeminen on väkivaltarikoksen yhteydessä tuomiota lieventävä asianhaara, vaikka ei se olekaan. Halme vaan luuli näin. Sitten hän mekkaloitsi siitä, että mielenosoituksiin osallistuvat opiskelijat voisivat mennä töihin pummaamasta toisten rahoja ja matkustelemasta valtavilla tuillaan pitkin maailmaa. Tässä yhteydessä Tonylle oli ilmeisesti epäselvää se, millä perustein opintotukia myönnetään. Niitä ei myönnetä tyhjästä. Ne myönnetään siitä, että saa kasaan opintopisteitä. Jos opintopisteitä ei tule, tukien tulo katkeaa kuin kolehtirahat juoneen pastorin viranhoito. Mitä Halme on tehnyt kuuden opiskelijan yhteenlaskettua maksimitukea vastaavan sairaseläkkeensä eteen? Muuttanut 350 kilsan päähän kotoaan lukemaan tentteihin? Ei, ei ole lukenut yhteenkään tenttiin, vaan ampunut huumepäissään laittomalla aseella, vaarantanut muiden ihmisten turvallisuuden rattijuoppoilemalla. Eläke on puolet keskimääräisen ihmisen eläkettä suurempi, eikä Halmeen tarvinnut odottaa sitä yhtä kauan kuin keskivertokansalaisen. Ylipainoinen kuuden tonnin palkkaa nostava Timo Soini selitti televisiossa, että tuki on oikeudenmukaisesti jaettu.
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Persuissa on yksi todella paha vika. Ministeriksi niistä uskaltaisi laskea ehkä yhden tai korkeintaan kaksi. Kaikki muut ovat joitain yhden asian hihhuleita, joita ei ota vakavissaan kukaan.

Äänestä

Tonynhan piti nostaa kansanedustajan ammatti sille kuuluvaan arvoon ja ajaa rikolliset pois eduskunnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bcvbcvcv kirjoitti:

Ajatelkaa nyt pyytämättä jotakin Matti Nykästä. Nykänen oli jo pudotettu epäsosiaalisen ja kusipäisen toimintansa takia olympiakoneesta, kun hän alkoi messuamaan telkkarissa, että jos häntä ei valita olympiakoneeseen, niin hän muuttaa Kööpenhaminaan ja hakee Ruotsin kansalaisuutta. Seuraavana päivänä hänet valittiin. Ja tämä ei ole mitään elokuvaa, vaan todellisuutta. Jos minäkin voisin ilmoitusasiana sanoa jollekin Helsingissä sijaitsevalle oppilaitokselle, että muutan ulkomaille ellen pääse opiskelemaan, niin minulla olisi mielestäni vitsin helppoa.

Tai jotakin Tony Halmetta. Kaveri messusi vaalikirjassaan siitä, kuinka väärin on, että amfetamiinipäissään tekeminen on väkivaltarikoksen yhteydessä tuomiota lieventävä asianhaara, vaikka ei se olekaan. Halme vaan luuli näin. Sitten hän mekkaloitsi siitä, että mielenosoituksiin osallistuvat opiskelijat voisivat mennä töihin pummaamasta toisten rahoja ja matkustelemasta valtavilla tuillaan pitkin maailmaa. Tässä yhteydessä Tonylle oli ilmeisesti epäselvää se, millä perustein opintotukia myönnetään. Niitä ei myönnetä tyhjästä. Ne myönnetään siitä, että saa kasaan opintopisteitä. Jos opintopisteitä ei tule, tukien tulo katkeaa kuin kolehtirahat juoneen pastorin viranhoito. Mitä Halme on tehnyt kuuden opiskelijan yhteenlaskettua maksimitukea vastaavan sairaseläkkeensä eteen? Muuttanut 350 kilsan päähän kotoaan lukemaan tentteihin? Ei, ei ole lukenut yhteenkään tenttiin, vaan ampunut huumepäissään laittomalla aseella, vaarantanut muiden ihmisten turvallisuuden rattijuoppoilemalla. Eläke on puolet keskimääräisen ihmisen eläkettä suurempi, eikä Halmeen tarvinnut odottaa sitä yhtä kauan kuin keskivertokansalaisen. Ylipainoinen kuuden tonnin palkkaa nostava Timo Soini selitti televisiossa, että tuki on oikeudenmukaisesti jaettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu