Uskovaiset ovat täällä kertoneet että niiden jumala rankaisee syntejä joita on esimerkiksi isoisän isä tehnyt.
Siis jos teidän isoisänne tai hänen isä on tehnyt pahojaan niin teidän nykyisten hihuleiden taivaslippu voikin olla jo alun alkaenkin helvetinlippu vaikka kuinka rukoilisitte.
Synti 4 polvessa?
5
223
Vastaukset
- Kössönöm
ei ollut ymmärtävinään aloitetta tästä samasta asiasta. Hän käänsi sen sellaiseksi, että kukapa ei vanhempiensa virheistä olisi kärsinyt joskus.
Mutta siitähän tuossa raamatun stoorissa ei ole kyse, vaan siitä, että se jumala ihan oikeasti kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti.
Ja se on jo eri kokoluokan juttu.Huono juttu koska jos me joutuisimme helvettiin niin suurin osa hihuleista olisi siellä.
Onneksi sitäkään ei ole olemassa.- Kössönöm
zippo100 kirjoitti:
Huono juttu koska jos me joutuisimme helvettiin niin suurin osa hihuleista olisi siellä.
Onneksi sitäkään ei ole olemassa.jonkun kirjoitus Einojuhani Rautavaarasta. Hän on sanonut, että ei halua pappia haudalleen loitsuja lukemaan ja puhumaan kuolemanjäkeisestä elämästä, koska hän ei halua herätä kuolleista:)
Vai oliko se joku muu, mutta joka tapauksessa hienosti sanottu. - urbanus paganus
Kössönöm kirjoitti:
jonkun kirjoitus Einojuhani Rautavaarasta. Hän on sanonut, että ei halua pappia haudalleen loitsuja lukemaan ja puhumaan kuolemanjäkeisestä elämästä, koska hän ei halua herätä kuolleista:)
Vai oliko se joku muu, mutta joka tapauksessa hienosti sanottu.Ei edes nippu jippuja vikisemässä pese tätä porukkaa:
"Ace of Spades" (Motorhead)
If you like to gamble, I tell you I'm your man
you win some, lose some, it's all the same to me
The pleasure is to play, it makes no difference what you say
I don't share your greed, the only card I need is
the Ace of Spades
the Ace of Spades
Playin' for the high one, dancin' with the devil
going with the flow, it's all a game to me
7 or 11, snake eyes watching you
Double up or quit, double stake or split
the Ace of Spades
the Ace of Spades
You know I'm born to lose
and gamblin's made for fools
But that's the way I like it baby
I don't want to live forever
and don't forget the joker
Pushing up the ante, I know you got to see me
read 'em and weep, the dead man's hand again
I see it in your eyes, take one look and die
The only thing you see, you know it's gonna be
the Ace of Spades
the Ace of Spades
- rivo-jeesus
Minulla on oikeassa jalassa polvi ja vasemmassa jalassa polvi ja niiden välissä on se kuuluisa sukupolvi. Olisi synti jättää se käyttämättä. Siis kipitän ruokatunnilla kotiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512264Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251058Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82972Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54883- 68873
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126853Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753