on sitä, että lähetetään Pohjanmaan pikkunatseja vastustamaan sananvapautta.
Kokoomukselle
sananvapaus
2115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Valtio ei kuuntele kansalaisia
Suomen valtio kuuntelee kansalaisten mielipidettä kuin Mongolia ja Honduras.
Missä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit? Tuohon saavutukseen Suomi yltää YK:n vertailussa, jossa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuuntelemiseen.
Jos Suomi menestyisi yhtä huonosti esimerkiksi hiihtourheilussa, julistaisi ainakin media maahan hätätilan. Urheiluasioista vastaava ministeri menisi heti vaihtoon. Kansalaisten vähäiset vaikuttamismahdollisuudet eivät kuitenkaan herätä keskustelua valtiodiktatuurissa, jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus.
Monet muut maat ovat heränneet siihen, että internet on kätevä väline kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen. Monissa maissa kansalaisia rohkaistaan kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista. Suomessa sen sijaan ministeri toisensa jälkeen on todennut useaan otteeseen, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.
Management by perkele -maassa on totuttu, että tehdään ensin ja korjataan virheet jälkeenpäin. Ruotsalainen diskuteeraaminen on suorastaan hävettävä asia maassamme. Sija 45 todistaa, että ainakaan diskuteeraamisesta meitä ei voi syyttää".
Suomi on saanut EU:n tuomioistuimessa eniten Euroopan maista muistutuksia sananvapauden rikkumisesta!
Että, siinä meni se vapaan maan maine!?