Tarkastelin hieman yrittäjäeläkelakia perustuslain näkökulmasta. Tosi kummallinen laki.
1. Perustuslain 124 §:n viimeisen virkkeen mukaan merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Merkittävänä
julkisen vallan käyttämisenä on pidettävä esimerkiksi itsenäiseen harkintaan
perustuvaa oikeutta puuttua merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Tällaisia
valtuuksia ei saa antaa muille kuin viranomaisille.
Eläkeyhtiöt käsitteeksi päättävät mitä on pidettävä on pidettävä yrittäjän "työnä" ja minkä arvoisena sitä on pidettävä. Käyttävät siis merkittävää harkintavaltaa. Sellaista valtaa kun muilla kun viranomaisilla saisi olla.
2. Perustuslain mukaan jos lailla säädetään poikkeuksia perusoikeuksia esim. omaisuudensuojaan, niin lain pitää olla täsmällinen ja tarkkarajainen. YEL ei ole lainkaan määritelty mikä on työ tai yrittäjätulo vaikka niiden mukaan määritellään maksut. Lukija ei tiedä tarkoitataanko YEL työllä työoikeudessa tarkoitettua määritelmää, verooikeudessa käytettyä määritelmää, vai sanakirjan mukaista määritelmää, vai onko sillä joku oma merkityksensä YEL vai onko sillä joku muu merkitys kyseisellä lailla. Laki on siten aivan epäselvä.
Epäselviä lakeja ei perustuslain mukaan saa noudattaa.
3. Lisäksi eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet varoja varsin epävarmoihin kohteisiin mm. Hedge fundeihin vaikka niiden valvonta on ilmeisen puuttellista kuten Madoff tapaus on osoittanut. Perustuslakiin
4. Perustuslain mukaan omaisuudensuojaan saadaan tehdä vain poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä.
Välttämätöntä ei esimerkiksi olisi se että säädettäisiin laki, että yrittäjien täytyisi maksaa jollekin yhtiölle, joka pelaa pokeria yrittäjäjien rahoilla ja jos säkä pokerissa käy, niin maksaa sitten yrittäjille eläkettä, kun se hetki tulee ja jättää maksatta, jos pokerissa ei käy säkä. Sellainen ei olisi perustuslain mukainen välttämätön peruste puuttua yrittäjien omaisuudensuojaan.
Sitä vastoin se, että varmistetaan yrittäjien eläke ja muu sosiaaliturva voisi olla sellainen peruste. Edellytyksenä on se, että sillä todellakin varmistetaan yrittäjän eläke.
Eläkeyhtiöt ovat kuitenkin "pelanneet" eläkerahoilla pörssissä. Jopa Hedge Fundeihin on siirretty suuria määriä rahaa ( huom. Madoff-puhallus), vaikka niiden valvonta on selvästikin huomattavan puutteellista.
Lisäksi osakemarkkinat ovat suuri kupla. Eläkeyhtiöiden on täytynyt tietää / olisi täytynyt tietää siitä. Silti ne ovat sijoittaneet rahoja osakkeisiin huomattavia määriä. Toisin sanoen eläkerahoilla on pelattu uhkapeliä.
Monet eläkeyhtiöt tekivätkin viime vuonna sijoitustuotoillaan hirveän suuri tappioita Ilmarisen sijoitustulot olivat 17,5, Eteran 17, Varman 15,2 ja Eläke-Tapiolan 8,3 prosenttia miinuksella.
Sellainen ei ole välttämätön peruste puuttua yrittäjien omaisuuden suojaan, kuten ei pokerinkaan peluu yrittäjien rahoilla.
Siten YEL rahoja on arveluni mukaan käytetty perustuslain vastaisesti. Koska rahoja käytetään perustuslain vastaisesti, niin YEL ei siltä osin tule sovellettavaksi.
5. Myös YEL pykälät ovat epäselviä. Esim. 112§. Siinä on kaksi mahdollisuutta huom. "tai".
112 §
Työtulon vahvistaminen ja tarkistaminen
Eläkelaitos vahvistaa yrittäjälle vakuutuksen alkaessa «yrittäjän» työpanosta vastaavan vuotuisen työtulon. Työtulo on se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos hänen tässä laissa tarkoitettua yrittäjätoimintaansa suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö, TAIse korvaus, jonka muutoin voidaan katsoa keskimäärin vastaavan sanottua työtä.
Mutta esimerkiksi yksityisessä toiminimessä palkkaa ei saa maksaa lainkaan. Laissa ei määrätä kuka määrää työtulon, yrittäjä vai eläkelaitos. Esim. Espanjassa yrittäjä itse saa määrätä eläkeensä tason. Laki on epäselvä Suomessa, epäselvässä tapauksessa lakia tulkitaan heikomman osapuolenhyväksi, joten voitaisiin katsoa, että yksityisessä toiminimessä saa valita 0 euroa, koska yrittäjä ei edes saa maksaa palkkaa itselleen.
Yksityisiä toiminimiä on kuitenkin velvoitettua maksamaan vastoin heidän tahtoa.
Huom. vahvistaminen ei tarkoita asiasta päättämistä vaan vain "hyväksyvän leiman pistämistä".
Kokonaisuudessa tosi epäselvä ja ehkä jopa perustuslain vastainen. koska jos se on perustuslain vastainen, niin sitä ei saisi soveltaa lainkaan. Ja ne jotka ovat jo YEL maksaneet pitäisi mielestäni saada rahat korkoineen takaisin.
YEL suuri puhallus ?
4
434
Vastaukset
- Sonic Empire
Mistä moinen katkeruus eläkejärjestelmää kohtaan? Onko Eläketurvakeskus kohdellut kaltoin? Tekisit välillä töitä, niin ei jäisi aikaa kirjoitella kaikenmaailman humpuukia.
Ainahan voit jättää ne YEL-maksut maksamatta, jos noin ahdistaa. Työtulon voi kukin määritellä itselleen sopivaksi kunhan se on 6 560,93 euron ja 149 000,00 euron välimaastossa. - ---------
Olen maksanut TEL-maksuja useita tuhansia euroja täysin hukkaan, vain siitä syystä että sain oikeita töitä jo 16-vuotiaana. Silloin eläkettä alkoi kertyä vasta 23-vuotiaasta lähtien, vuonna 2005 tähän epäkohtaan puututtiin ja raja muutettiin 18 vuoteen. En kuitenkaan käsitä miksei tätä järjetöntä rajaa samalla poistettu kokonaan. Itse maksoin siis täysin turhaan tuhansia euroja, puhumattakaan siitä kuinka paljon työnantajani maksoi.
On todella käsittämätöntä että YEL-työtulolle ei ole yksiselitteistä määritelmää.
Itse en usko koko eläkejärjestelmään. Ne, jotka maksavat eläkkeeni (olettaen että eläkeikää ei siirretä), syntyvät vasta parinkymmenen vuoden kuluttua. Maailma ja eläkejärjestelmä on silloin täysin erilainen paikka.
Minulla on toiminimi enkä ole YEL-maksuja maksanut. Liikevaihto tosin on ollut niin pientä ettei olisi tarvinnut maksaakaan (riippuen tietenkin miten työtulon arpoo).- ...eläkettä
Oletko tarkistanut mikä on eläkekertymäsi tällä hetkellä?
- --------
...eläkettä kirjoitti:
Oletko tarkistanut mikä on eläkekertymäsi tällä hetkellä?
Eläkekertymäni vuoden 2007 loppuun mennessä oli 100 euroa. Tämä siis kolmelta vuodelta. Kuudelta vuodelta on TEL-maksut menneet kankkulan kaivoon. Mukaan olisi mahtunut mm. kolme täysipäiväistä työvuotta. Näin se yhteiskunta kiittää rehellisestä työnteosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107582
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293517Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352564Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?621364