mutta, kun jotkut täällä sählää ja sohlaa.
Suomihan
on hyvä maa
3120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Taantuma uhkaa muuttua lamaksi, vaikka Suomi ei ole täysin elpynyt edellisestäkään. Talous ja pörssi ampaisivat viime lamasta uuteen nousuun muutamassa vuodessa, mutta työllisyys ei ole vieläkään toipunut. Työllisyyden lisäksi lama jätti pitkän varjon asuntomarkkinoille, jotka virkosivat selvästi taloutta hitaammin.
Talouden tunnusluvut syöksyvät nyt sellaisella voimalla, että vastaavaa pitää Suomessa hakea 1990-luvun alkuvuosilta ja maailmalla jopa 1930-luvun lamavuosista. Osa Suomenkin ekonomisteista on jo alkanut suoraan puhua lamasta.
Lamarinnastukset ovat pahaenteisiä, sillä parikin vuotta kestävällä täysimittaisella lamalla voi olla erittäin pitkä ja synkeä varjo. Tämän tiedämme me suomalaiset ehkä paremmin kuin useimpien muiden länsimaiden kansalaiset.
Suomen 1990-luvun alun lama oli läntisten teollisuusmaiden ankarin talouskurimus sitten toisen maailmansodan, mahdollisesti jopa sitten 1930-luvun maailmanlaajuisen lamakauden.
Pahinta Suomen viime lamassa oli kuitenkin se, että lama ei ole täysin hellittänyt vieläkään".
RIKKAAT RIKASTUU, KÖYHÄT KÖYHTYY - SE EI OLE KUIN SÄHLÄYKSEN JA SOHLAUKSEN TULOSTA!
"Yritykset vähentävät väkeään kiivasta tahtia. Niitä, joiden työpaikka on varma, on kehotettu tainnuttamaan taantuma kuluttamalla entiseen malliin. Mutta kenen työpaikka ja tulojen jatkuvuus on enää varmaa? Vähintään lomautus tuntuu voivan uhata ketä tahansa.
Työpaikan menetyksen riski vaihtelee merkittävästi. Kukaan palkansaaja tai yrittäjä ei voi olla sataprosenttisen varma tulotasonsa pysyvyydestä.
Vähiten nykyinen taloustilanne koskee eläkeläisiä. Oli eläke pieni tai suuri, siihen yritysten päätökset eivät vaikuta.
Tilanne ei ole vakava myöskään niillä, joilla on paljon omaisuutta ja puskureita pahan päivän varalle.
Aloilla, joilla on tähän asti ollut työvoimapulaa, on ammattiryhmiä, joihin taloustilanne ei vaikuta.
Vaikka kuntien ja muunkin julkisen talouden ongelmista on jo alettu puhua, pidetään yhteiskunnan työpaikkoja jossain määräin turvasatamina.
Kuntien tilanne riippuu paljon siitä, missä määrin talouspolitiikalla suojataan kuntataloutta.
Vaikka opettajia, poliiseja, sairaanhoitajia ja lastentarhanopettajia tarvitaan aina, jopa näiden ammattien edustajat voivat joutua vähintään lomautetuiksi.
Irtisanomisten vaara on silti pienempi kuin vientiyritysten väellä. Vientiyrityksissä ongelmat ovat suurimmat".
"Suomi sananvapausrikkojana Euroopan kärkikymmenikössä
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin valtaosa muista Euroopan neuvoston maista. Helsingin Sanomien mukaan EIT on antanut Suomelle kymmenessä vuodessa seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.
Kaikista 47:stä ihmisoikeussopimuksen ratifioineista maista Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita on saanut seitsemän maata. Niistä Turkki on omassa luokassaan 169 tuomiolla.
Yhtenä syynä tuomioiden määrään on se, että suomalaiset tuomioistuimet ovat perustelleet tuomioitaan huonosti. Hänen mielestään Suomessa tulkitaan sananvapautta koskevia pykäliä kirjaimellisesti, kun taas EIT tarkastelee asioita laajemmin".