VL:ät Jos saisin sanoa oman mielipiteeni

vastaan kapinoivien vl:ien osalta.

Olen alkanut ymmärtää, että jos vl:ien keskuudessa ei saa sanoa ollenkaan vastaan, että ne asiat jossakin purkaantuu.
Ei kaikkia asioita voi hengellistää.

Täällä on sanottu, että puhuttelu pitäis olla julkisynnistä, olen samaa mieltä.
Ei sitä voi olla joka asian kanssa liikkeellä ja puhutella millon mistäkin.
Kyllä siihen täytyy olla ensin kunnon syy ennen kun lähdetään liikkelle.

Seurakunnassa on otettu esille asioita että miksi ihminen kieltää uskon, ja yleisin niistä on synti.

Sanoisin toisen syyn minkä olen omasta mielestä nähnyt, että ihminen väsyy jos seurakunnassa on vaan samat fraasit, eikä saa sanoa eriäviä mielipiteitä.

Seurakunnan työt ei sais olla niin tärkeitä, että rakkaus särkyy niitten takia.
Ei ne sais olla uskomisen ehto.

Nurille järjestetään liikaa menoja, pitäis sitä osata olla kotanakin.

Perhettä särkeävä henki on väärin.
2235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että tämä usko ei ole kaavamaisuutta.

Se vaan voi olla se vaara, että se voi mennä sittenkin sellaseksi.

Äänestä
  • vuodesta toiseen samat frasit ja vielä samalla
    nuotilla!

    Raamattua tulkitaan yksipuolisesti eikä kannusteta
    ottamaan asioista selvää itsenäisesti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurakuntaa kirjoitti:

vastaan kapinoivien vl:ien osalta.

Olen alkanut ymmärtää, että jos vl:ien keskuudessa ei saa sanoa ollenkaan vastaan, että ne asiat jossakin purkaantuu.
Ei kaikkia asioita voi hengellistää.

Täällä on sanottu, että puhuttelu pitäis olla julkisynnistä, olen samaa mieltä.
Ei sitä voi olla joka asian kanssa liikkeellä ja puhutella millon mistäkin.
Kyllä siihen täytyy olla ensin kunnon syy ennen kun lähdetään liikkelle.

Seurakunnassa on otettu esille asioita että miksi ihminen kieltää uskon, ja yleisin niistä on synti.

Sanoisin toisen syyn minkä olen omasta mielestä nähnyt, että ihminen väsyy jos seurakunnassa on vaan samat fraasit, eikä saa sanoa eriäviä mielipiteitä.

Seurakunnan työt ei sais olla niin tärkeitä, että rakkaus särkyy niitten takia.
Ei ne sais olla uskomisen ehto.

Nurille järjestetään liikaa menoja, pitäis sitä osata olla kotanakin.

Perhettä särkeävä henki on väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu