Paljon kirjotetaan siitä kolarista kun muutama Suomalaista kuoli, onhan se väärin ja kauheeta mutta, entä sitten Estonia laivan uppominen? Kuinka monta lasta siinä kuoli vain sen takia että joku ei tehnyt työnsä parhalla mahdollisella tavalla?
Konginkankaan uhrit saatiin "kotiin" ja hautaan mutta entä nämä Estonian uhrit? Sinne jäi pohjaan ja kukaan ei tiedä millaiset siellä laivalla viimeiset minuutit olivat.
Arvaisin että paljon isompi kaaos kun Konginkankaalla.
Minä olen ainakin sen oppinut että jos ei mitään tee ei satu mitään. Nyt on vaan niin että joku pitää kuljettaa ihmisiä merellä ja taas joku toinen kuljettaa ihmisiä bussilla maantietä pitkin.
Tänään (23.03-09 ) voi lukea lehdestä että Jenkeissä lentokone putosi ja syttyi tuleen. Koneessa oli paljon lapsia mutta täytyy se elämä jatkua vaikka moni menetti oman lapsen hiihtolomalennolla.
Syyttely on aivan turha tapahtuu sitten kuolema Laivassa , Bussissa tai Lentokoneessa. Jos liikkuu julkisella niin aina tapahtuu.
Nyt kun kesää tulee olisi ehkä parasta miettiä ennenkuin lähtee "baanalle" suvikummit alla että hiljaakin voi kesärenkailla ajaa.
Asun pienen asvalttitien varrella ja jo eilen oli eka moottoripyörä kokeilemassa miten kovaa se kulkee 60km/h tiellä. Muutaman viikon päästä tällä tiellä on satoja viikossa jotka ajavat samalla tavalla.
No hyvää kesä kummiskin kaikille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Bussikuski ei väistänyt tuumaakaan, vaikka havaitsi hallintansa menettäneen rekan tulevan kohti. Hän oli PILKUNNUSSIJA!!!
Sakkotuomion pelossa ei voinut ajaa leveää piennarta pitkin, eikä maastoajoneuvorikosta pelätessään voinut vetää suolle, jossa koko lasti olisi pelastunut.
Typerä lainsäädäntö on osasyyllinen.
Osansa oli myös tiehallinnolla joka ei hoitanut töitään kelin muututtua, jättäen tienpinnan luistinradaksi.
Myöskin ajopiirturi kertoi bussin vedelleen ylinopeutta, mutta ei tarpeeksi.
Jos bussikuski olisi väistänyt eteenpäin olisi tilanne rauennut. Reilumpi ylinopeus olisi pelastanut lapsukaiset.
Rekkakuski oli olosuhteiden uhri.
Koitapa ottaa haltuusi 45tonnia liukkaalla jääpeitteellä pidon kadottua. Sihen ei edes Auto-Antero kykenisi.
Ihmeellisesti siitä tosiasiasta hyssytellään, suomessa kun ei saa kuolleista puhua pahaa eikä syyllistää mistään. Olen ihmetellyt vuosia, että miksei bussikuski vetänyt sinne pellolle, pienillä loukkaantumisilla siitä olisi selvinnyt. Mutta kumpikaan kuskeista ei voinut reilua ylinopeutta ajaa, busseissakin on ainakin nykyään rajoittimet.
Kuinka pimeässä kohtaamistilanteessa voisi nähdä rekan perävaunun riittävän kaukaa väistääkseen?
Bussikuski ei itseänsä ja muita huvikseen tappanut. Tottakai hän olisi vetänyt pellolle, jos olisi vaaran nähnyt.
Rekan valot paistoi suoraan ohjaamoon ja esti näkemisen.
Jos tai kun joku häikäisee, niin silloin ei paineta kaasua vaan löysätään sitä ! Kyllä luulisi herättävän uteliaisuutta kun vastaan tulee rekka joka vilkuttelee valoja eli VAROITTAA, että nyt ei ole kaikki kunnossa, niin bussikuski ajelee vain ylinopeutta. Ja olen ajanut pimeässä tuhansia kilometrejä, eikä vielä ole pitänyt itseäni tappaa, sen takia, että valot häikäisee.
Jos joku jalankulkija kaatuu liukkaalla pihalla ja loukkaa itsensä, kiinteistön omistaja / haltija on kaiketi vastuussa, liekö syyllinen?
Jos Konginkankaalla tie oli liukas, ja sen seurauksena tapahtui tuo onnettomuus, niin kaiketi tienpitäjä on vastuussa, liekö syyllinen?