Kummius pelottaa

Kuinka monelle ihmiselle on iso askel sitoutua toiseen ihmiseen avioliiton kautta? Tarkoitus kai kuitenkin on se, että eletään ajatusta olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Joten onhan päätös avioitumisesta otettava vakavasti ja tehtävä se koko elämänkaari mielessään.

Samaa voi ajatella kummiudesta.
Kummin tehtävä on olla tukena ja läsnä lapsen elämässä, eikä suhteen oleteta katkeavan rippikouluikään. Näin ollen kummiutta voisi pitää myös elinikäisenä sitoutumisena. Onko sitten ihme, että se on monesta pelottavakin päätös, eikä siihen lähdetä kengät tyhjinä.

Siksipä vanhempien kysyessään kummeja tulisi ehkä hiukan keventää kummin taakkaa rajaamalla toiveitaan tulevan kunniatehtävän hoitamisesta inhimillisemmiksi. Kummin tehtävään kysytylläkin on helpompi vastata KYLLÄ kun tietää mihin on vastaamassa.
3706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hui, pelottaa kovasti :0

Äänestä

Avioliiton tarkoitus on turvata puolison elämä jos itselle jotain tapahtuu. Ei varmasti sitä että tässä kitkutellaan lopun elämää yhdessä jos kengät eivät menekkään samaan suuntaan.

Samoin kummius pitäisi lopettaa kokonaan kun jotkut mieltävät sen hyväksikäytöksi ja sitä se useimmiten onkin. Vanhempien pitää itse ottaa vastuu kakroistaan eikä syytää sitä muiden niskoille. Miksei vanhemmilla itsellään ole kunniatehtävää huolehtia itse jälkikasvustaan?

Harvoilla lapsiperheellisillä avioliitto pysyy, mainitsemasi "iso askel" otetaan hyvin kevein perustein js sen jälkeen vaaditaan muilta ihmisiltä sitoutumista omiin kakaroihinsa jollain "kummi" verukkeilla. Kummilla ei ole mitään laillisia oikeuksia lapseen eikä velvoitteitakaan. Se on vaan nimi paperissa.

Näitä ns. toiveita voisi vanhemmille esittää kuinka hyvin hoitavat velvollisuutensa kun kakarat pukkaa maailmaan. Hoitaisivat kevyin perustein solmitut avioliittonsa ja kevyin perustein tehdyt kakaransa itse niin ettei tarvitse rasittaa muita ihmisiä valintojensa takia!

Äänestä

Kristillisen kummin tehtävänä on tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa rippillepääsyyn asti. Mistä moiset kunnes-kuolema-meidät-erottaa-harhat olet keksinyt?

Kummilla ei ole mitään velvollisuutta toimia lahja-automaattina, elämyspankkina, lapsenvahtina tai viihdyttäjänä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syystäkin kirjoitti:

Kuinka monelle ihmiselle on iso askel sitoutua toiseen ihmiseen avioliiton kautta? Tarkoitus kai kuitenkin on se, että eletään ajatusta olla yhdessä elämänsä loppuun asti. Joten onhan päätös avioitumisesta otettava vakavasti ja tehtävä se koko elämänkaari mielessään.

Samaa voi ajatella kummiudesta.
Kummin tehtävä on olla tukena ja läsnä lapsen elämässä, eikä suhteen oleteta katkeavan rippikouluikään. Näin ollen kummiutta voisi pitää myös elinikäisenä sitoutumisena. Onko sitten ihme, että se on monesta pelottavakin päätös, eikä siihen lähdetä kengät tyhjinä.

Siksipä vanhempien kysyessään kummeja tulisi ehkä hiukan keventää kummin taakkaa rajaamalla toiveitaan tulevan kunniatehtävän hoitamisesta inhimillisemmiksi. Kummin tehtävään kysytylläkin on helpompi vastata KYLLÄ kun tietää mihin on vastaamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu